samoin Trump. Siinä on varsinainen syy, miksi Musk kulkee ja asustelee Trumpin luona varmaan tarkimmin vartioidummassa seurassa. Melanikaan ei kestänyt tilannetta vaan muuttaa erilleen ja antaa poikien leikkiä keskenään.
Kaiken pelon takana on kuitenkin Putin, jolla molemmat ukot ovat pihdeissään. Mitään muuta järjellistä selitystä trion touhuille ei ole kuin ääretön kuoleman pelko.
Kaiken pelon takana on kuitenkin Putin, jolla molemmat ukot ovat pihdeissään. Mitään muuta järjellistä selitystä trion touhuille ei ole kuin ääretön kuoleman pelko.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Putin NL//venäjäiseen tapaan ovat aina kiristäjiä. Ne etsität heikkouksia kaikista, asettavat houkutuksia ja kuvaavat niihin lankeavat. Jotkut länsimaiset kuvittelivat, että tapa olisi jäänyt NL kaatumiseen. Ei ole vaan tapa on jatkunut ja seinän takana istuvat nauhurimummot on korvattu piilotetuin kameroin jo 1996 lähtein.
Trump löytyy tallenteista, Musk taas pelkää vaan Putin kanssa käymiensä lukuisten keskustelujen pohjalta, että on ohjusiskun maali nimero I, mikäli myönteisyyttä ei löydy Venäjän tukemiseen.
Putte ei uskaltanut lähteä Eafrikkaan kokouksen.Pelkäsi. Musk tulee muuten EAfrikasta. Kävi siellä viime vuonna. Sen isähän ja äitikin asuu vielä siellä. Trump taasen aio sinne mennä..vielä..ei oo syytä.. Puttehan sinne kuosiin ei menny..Biden meni.. otappa selvää vatnikki Pietarista miten on faktat
Itse kerroit juuri totuuden. Musk pelkää ja ei uskalla mennä edes kotiinsa Etelä- Afrikassa, kun pelkää ryssien ohjusiskua ja murha yrityksiä. Sen vuoksi on kääntänyt kelkkansa demokratian tukemisesta ja tukee Trumppia. Ainoastaan näin hän voi saada parhaan mahdollisen suojan USAn presidentin varjon alla. Musk pelkää Putinia.
Vai onko onko tämä se syy miksi Musk tekee yhteistyötä Trumpin kanssa?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18372845/afrikaaneribuureille-oma-kansallisvaltio-etelaiseen-afrikkaan!
Musk’sta on tullut Trumpin vihkimätön pari. Yhteinen illallinen: IS: ”Musk istui Trumpin perheen pöydässä kiitospäivän illallisella.”
Ei ihme, että Melani muutti muualle. Ei tahdo olla kolmas pyörä Dolanin ja Elonin suhteessa.