Kasvien/ puiden kastelua renkomäessä marraskuussa

Noin pari viikkoa sitten, renkomäen kirjastorakennuksen kohdalla, orimattilantietä itäänpäin, ajoi tankkiauto jonka vieressä oli keltaisiin huomiovaatteisiin pukeutunut työntekijä, joka ruiskutteli vettä orimattilantien ja kirjaston väliselle alueelle, jossa kasvaa puita ja muutakin kasvillisuutta. Olenko tulossa hulluksi, vai onko täysin normaalia toimintaa harrastaa kasvillisuuden kastelua keskellä marraskuuta? Luulin, että sitä harrastetaan toukokuu-elokuu välisenä aikana. Huomasiko joku muu tämän tilanteen, itse seisoin bussipysäkillä ja ehdin nähdä että tätä kastelua oli suoritettu usean sadan metrin matkalta
2206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aika hullulta kuulostaa.

Äänestä
  • Samaa mieltä, marraskuun alkupuolella tapahtui. Olisikohan ollut Lahden kaupungin työntekijöitä, tuskin muulle taholle kuuluu ympäristön kunnossapito. Sen ajan minkä bussipysäkiltä ehdin tilannetta seuraamaan, niin vettä suihkuteltiin kirjaston/ päiväkodin tontille välillä orimattilankatu-lehtovuorentie sekä lakkitehtaantietä päiväkodin pituisen viheralueen parkkipaikan ja tien välissä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Noin pari viikkoa sitten, renkomäen kirjastorakennuksen kohdalla, orimattilantietä itäänpäin, ajoi tankkiauto jonka vieressä oli keltaisiin huomiovaatteisiin pukeutunut työntekijä, joka ruiskutteli vettä orimattilantien ja kirjaston väliselle alueelle, jossa kasvaa puita ja muutakin kasvillisuutta. Olenko tulossa hulluksi, vai onko täysin normaalia toimintaa harrastaa kasvillisuuden kastelua keskellä marraskuuta? Luulin, että sitä harrastetaan toukokuu-elokuu välisenä aikana. Huomasiko joku muu tämän tilanteen, itse seisoin bussipysäkillä ja ehdin nähdä että tätä kastelua oli suoritettu usean sadan metrin matkalta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu