Mormonien CIA yhteydet ja kulissiavioliitot

Muistan kun 80-luvulla elin lapsuuttani eräässä Helsinkiläisessä lähiössä.

Siellä asui yksi suomalaisperhe samassa talossa, jonka vanhemmet elivat ns. kulissiavioliitossa.

Heillä oli kuitenkin 3 lasta, mutta tämä kulissiavioliitto ihmetytti, kun sekä näiden lasten isä ja äiti nukkuivat ihan eri huoneissa.

He olivat olleet 70-luvulla mormoniseurakunnan toimesta lähetyssaarjaajina eräässä maassa, joka on siellä toisella puolella maapalloa oleva britannialle kuuluva saarivaltio.

Olisikohan tuo ollut joku CIA agentteihin liittyvä agentti pariskunta ?

Kuitenkin he olivat ystävällisiä aina, mutta myös siinä perheessä näkyi Mormonismi, kun heillä kävi joskus kylässä mm. Amerikasta tulleita nuoria mormonipoikia, joilla oli alan puvut päällä jne.
5399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • CIA värvää mistä värvää. Ei kirkko sille mitään voi. Vakoilijat ovat salaisia, eivät julkisia. Tuossakin valittavat lähetyssaarnaajat sitä, että heitä luullaan agentekksi. Se pitää oikaista eikä levittää tuollaisia.

    Venäjän agentit Suomessa tietysti tässä kirkossa peiteroolissa ovat, ja CIA agentit ortodoksikirkossa, se on paljon luultavampaa.

    Julkisia USAn hallinnon edustajia on Suomessa usein ollut mormoneja, suurlähettiläitä mm. Jos Suomessa olisi paljon mormoneja, olisi Suomellakin sellisia diplomaatteja eri maissa. Nyt on luterilaisia. Ei tässä ole mitään kummallista.

    Juoruja ja panetteluja vaan, kuten aina.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    CIA värvää mistä värvää. Ei kirkko sille mitään voi. Vakoilijat ovat salaisia, eivät julkisia. Tuossakin valittavat lähetyssaarnaajat sitä, että heitä luullaan agentekksi. Se pitää oikaista eikä levittää tuollaisia.

    Venäjän agentit Suomessa tietysti tässä kirkossa peiteroolissa ovat, ja CIA agentit ortodoksikirkossa, se on paljon luultavampaa.

    Julkisia USAn hallinnon edustajia on Suomessa usein ollut mormoneja, suurlähettiläitä mm. Jos Suomessa olisi paljon mormoneja, olisi Suomellakin sellisia diplomaatteja eri maissa. Nyt on luterilaisia. Ei tässä ole mitään kummallista.

    Juoruja ja panetteluja vaan, kuten aina.

    Mormonit eivät tietääkseni enää tee koikäyntejä, toisin kuin esim. Jehovan todistajat. Kotikäynneillä on melko mahdollista saada yksityiskohtaisia tietoja ihmisistä, jopa poliittisia tai ainakin uskonnollisia näkemyksiä, jotka sitten voidaan kirjata ylös ja raportoida eteen päin.

    Mutta mahdotonta se on ulkopuolisen tietää, että ketkä ovat vakoojia ja paljonko heitä on. Olli tosin näyttää "tietävän", että ortodokseissa heitä on. Ainakaan ortodoksit eivät kiertele toisten kodeissa kyselemässä uskonasioita tai muistakaan asioista. He eivät tee käännytystyötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ja KGBn ym Venäjän agentteja mormonikirkossa :)

    Äänestä

Jotkut saattavat olla CIA:n palkkalistoilla, mutta suurin osa ei. Etenkin nykyään tuskin 18-vuotias olisi mikään vakooja. CIA:n vakoojat ovat mitä luultavammin paremmin joukkoon sulautuvia suomea puhuvia henkilöitä. Mormonit erottuvat joukosta joka paikassa joka vaikeuttaisi vakoilijan toimintaa huomattavasti. Tarkkailijoina tosin ovat voineet toimia, mutta tuskin oikeina vakoilijoina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistan kun 80-luvulla elin lapsuuttani eräässä Helsinkiläisessä lähiössä.

Siellä asui yksi suomalaisperhe samassa talossa, jonka vanhemmet elivat ns. kulissiavioliitossa.

Heillä oli kuitenkin 3 lasta, mutta tämä kulissiavioliitto ihmetytti, kun sekä näiden lasten isä ja äiti nukkuivat ihan eri huoneissa.

He olivat olleet 70-luvulla mormoniseurakunnan toimesta lähetyssaarjaajina eräässä maassa, joka on siellä toisella puolella maapalloa oleva britannialle kuuluva saarivaltio.

Olisikohan tuo ollut joku CIA agentteihin liittyvä agentti pariskunta ?

Kuitenkin he olivat ystävällisiä aina, mutta myös siinä perheessä näkyi Mormonismi, kun heillä kävi joskus kylässä mm. Amerikasta tulleita nuoria mormonipoikia, joilla oli alan puvut päällä jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu