Vanhempien ero

Hei ! Olen 15-vuotian tyttö. Ja vanhempani erosivat tänä kesänä ja avioero hakemus laitettiin vireille elokuussa (eli vanhempani eivät ole vielä virallisesti eronneet). Eron myötä välini isäni kanssa katkesivat melkein täysin. Ja äitini muuttui ihan erilaiseksi. Äitini oli ennen todella lämmin ja muut huomioon ottava. Nykyään äitini on todella välinpitämätön minua sekä siskojani kohtaan. Kaiken huipuksi äitini tapasi alle kuukauden päästä erosta tämän kyseisen miesystävänsä. Ja tämän myötä äitini ei vietä enään aikaa ollenkaan meidän lapsien kanssa. Kaiken aikansa hän viettää tämän miesystävänsä kanssa josta minä enkä etenkään siskoni pidä. Mies viettää melkeinpä kaiken vapaa aikansa meidän kotona ja vie kaiken äidin ajan jota hän voisi viettää meidän lasten kanssa.
Eli tiivistettynä tuntuu siltä että eron myötä menetin molemmat vanhempani. Enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä, tiedän että ei voi palata takaisin aikaan jolloin olimme vielä yksi ehjä perhe. En siis tarvitse neuvoja sen kanssa että kaikki tämä tuntemus johtuu vain pelosta. Kiitos siis jos voisit vastata edes jotenkin tai lukea saarnaukseni tänne asti.
4677
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Varmaan kaikkein paras on, kun sisaruksien kanssa istutte vanhempien kanssa samaan pöytään ja kerrot tämän tarinan heille. Eiköhän aikuiset ihmiset siinä vaiheessa ymmärrä, että kuinka paljon se ero on teihin vaikuttanut ja miten te koette sen asian. Suurella toden näköisyydellä he eivät yhteen palaa, mutta toivon mukaan ottaisivat teidätkin huomioon tulevaisuudessa. Uudet suhteet tahtoo olla aina hankalia missä lapset on osallisina ja ei osata tasapainottaa aikaa niin, että sitä saavat myös lapset eikä vain se uus kumppani.

Äänestä

Onpa ikävä tilanne. Oletko kertonut kummallekaan vanhemmistasi, että kaipaat äitiä ja isää? Ja että haluaisit viettää aikaa äitisi kanssa?

Äänestä
  • Olen kyllä kertonut tästä äidilleni, ja hän itsekkin sisäistää asian mutta ei ole muuttanut käytöstään. Nuorin siskoni on kolmos luokkalainen, ja hän purkaa kaipuun äidin seurasta kiukuttelemalla. Ja äitini mietti siskoni käytöstä ääneen minulle. Siihen vain totesin että olisiko kyse vaikka siitä ettet vietä aikaa enään ollenkaan meidän kanssamme. Tähän äitini sanoi vain : " tiedän että oon ollut nyt ihan paska äiti ja pitäisi skarpata".

    Äänestä

Ihan prseestä tuo tilanne. Ihan ekaksi yritä olla yhteydessä isääsi ja säilyttää välit hänen kanssa. Vaikka vaatisi sulta nyt enemmän yhteydenpitoa, niin kannattaa olla sitkeä, isäsi varmasti ikävöi teitä lapsia.
Toiseksi jatka äidillesi kertomista, että sinä ja muut lapset tarvitsevat äitiä. Yrittäkää sopia ajat, jolloin hän on teidän kanssa ja milloin tapaa uutta miestä. Tsemppiä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei ! Olen 15-vuotian tyttö. Ja vanhempani erosivat tänä kesänä ja avioero hakemus laitettiin vireille elokuussa (eli vanhempani eivät ole vielä virallisesti eronneet). Eron myötä välini isäni kanssa katkesivat melkein täysin. Ja äitini muuttui ihan erilaiseksi. Äitini oli ennen todella lämmin ja muut huomioon ottava. Nykyään äitini on todella välinpitämätön minua sekä siskojani kohtaan. Kaiken huipuksi äitini tapasi alle kuukauden päästä erosta tämän kyseisen miesystävänsä. Ja tämän myötä äitini ei vietä enään aikaa ollenkaan meidän lapsien kanssa. Kaiken aikansa hän viettää tämän miesystävänsä kanssa josta minä enkä etenkään siskoni pidä. Mies viettää melkeinpä kaiken vapaa aikansa meidän kotona ja vie kaiken äidin ajan jota hän voisi viettää meidän lasten kanssa.
Eli tiivistettynä tuntuu siltä että eron myötä menetin molemmat vanhempani. Enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä, tiedän että ei voi palata takaisin aikaan jolloin olimme vielä yksi ehjä perhe. En siis tarvitse neuvoja sen kanssa että kaikki tämä tuntemus johtuu vain pelosta. Kiitos siis jos voisit vastata edes jotenkin tai lukea saarnaukseni tänne asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu