Mustalaiset huijasi mieheltä 15000e Porissa

Kyllä kannatti lähteä Rositan kanssa treffeille, mikä voisikaan mennä pieleen.

Katala totuus paljastui aamun valjettua: treffikumppani oli putsannut pohjalaismiehen tilit.

Viisikymppinen taksinkuljettaja tutustui noin nelikymppiseen naiseen seuranhakusovelluksessa. Treffit sovittiin naisen kotikaupunkiin, Poriin.

Pohjalaismies tapasi nelikymppisen naisen sovitusti Porin torilla heinäkuussa 2021. He söivät päivällistä Rossossa ja jatkoivat iltaa miehen hotellihuoneeseen.

Katala totuus paljastui aamun valjettua. Mies huomasi tileiltään kadonneen tuhansia euroja. Myös treffikumppani oli teillä tuntemattomilla.

Ilmeni, että nainen oli sukulaistensa kanssa toteuttanut ennalta suunnitellun, ovelan huijauksen ja keplotellut yrittäjämieheltä pankkikortin tunnuksineen.

Näin kaikki tapahtui.

Muisti pätki
Päivällisen jälkeen kaksikko kierteli ympäri kaupunkia, porilaisnainen näytti miehelle paikkoja. Jossain kohtaa hän kertoi ahdingostaan: nainen tarvitsi rahaa poikansa prepaid-liittymään. Mies suostui lainaamaan

Samalla he varasivat miehelle hotellihuoneen. Nainen valitsi hotelliketjun miehen vastusteluista huolimatta.

Hotellihuoneessa ilta sujui ongelmitta: kaksikko joi alkoholia, katsoi televisiota ja jutteli. Illan aikana nainen pyysi mieheltä toisen lainan: hän tarvitsi rahaa autonsa korjaukseen. Tähän mies ei suostunut.

Lopulta nainen ehdotti, että he lähtisivät ajelulle Porin yöhön. Kuskiksi voisi lähteä naisen ystävä, nelikymppinen nainen.

Miehellä ei ole loppuyöstä juuri muistikuvia. Hän kertoi myöhemmin epäilevänsä, että nainen sujautti tyrmäystippoja hänen juomaansa.

Tili putsattiin
Aamunkoitossa mies heräsi autosta yksin. Hän pian havahtui huomaamaan, että tilit olivat tyhjentyneet. Tuolloin naiset olivat pizzanhakureissulla.

Kun mies heidän palattuaan kysyi kadonneista varoista, nakkasi kuljettajaksi suostunut kaveri hänen pankkikorttinsa autoon. Sitten naiset juoksivat karkuun.

Luottopuolelta oli kadonnut 2 000 euroa. Miehen yrityksen varoja oli siirretty tuhansia euroja käyttötilille, joka oli ”putsattu”.

Tutkinnan aikana ilmeni, että epäiltyjä onkin kolme: parikymppinen sukulaispoika, jota mies ei päihtymystilansa vuoksi ollut nähnytkään.

Treffikumppani oli illan aikana urkkinut miehen tunnusluvut. Kolmikko oli yhteistuumin tehnyt tilisiirrot ja -nostot.

Deitille ehdotonta
Poliisit eivät tutkinnan aikana saaneet selville kuskiksi suostuneen kaverin henkilöllisyyttä.

Näin ollen Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa vain treffikumppanin sukulaispoikineen törkeästä maksuvälinepetoksesta. Nainen tuomittiin yli vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Tämän jälkeen kuljettajakaveri ilmoittautuikin poliisille. Paljastui, että hän on treffikumppanin sisko – ja nuorukaisen täti. Taksinkuljettajamiehelle sisko oli antanut väärän nimen.

Marraskuussa hänetkin tuomittiin.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi naisen kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan yhteisvastuullisesti sukulaistensa kanssa taksinkuljettajalle lähes 15 000 euroa.

Kumpikaan asiassa annetuista tuomioista ei ole vielä lainvoimainen.
16672
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvä pillu tai typerä mies. Veikkaan jälkimmäistä

2Äänestä
  • arvaan että oli niin hieno hame että ukko meni pökerryksiin, mutta miten joku voi olla niin tyhmä :D

    2Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    arvaan että oli niin hieno hame että ukko meni pökerryksiin, mutta miten joku voi olla niin tyhmä :D

    Niin se nousee vitttu päähän kuin viinakin. Vanha räpsööläinen sananlasku.

    1Äänestä

Kuka tietää nettiosoitteen, josta voi tilata Stanzomax-kuuri.

Äänestä

lennun lapset taas

1Äänestä
  • joo näin taas pääsi käymään ,

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    joo näin taas pääsi käymään ,

    tällä kertaa oli kyllä jotain suomenruotsalaisia

    Äänestä

Korvauksia ei tule samaan koskaan, eikä ulosottoa tulla tekemään. Kyllä voi perustellusti sano että tyhmästä päästä kärsii koko keho.

Äänestä
  • vaikka kyläsaaren lennu on uskos ja tapa rikollinen ennen usköön tulemimesta eikö saa saa lapsiaan uskoon eikö nyrkki kestä enään ja hänen vähemmän kaunis muijas se törö hammas puolustaa lapsiansa minkä ehtii

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    vaikka kyläsaaren lennu on uskos ja tapa rikollinen ennen usköön tulemimesta eikö saa saa lapsiaan uskoon eikö nyrkki kestä enään ja hänen vähemmän kaunis muijas se törö hammas puolustaa lapsiansa minkä ehtii

    usköö ken tahtoo, mutta enääänn tietää
    Ketä on myös viisas poika

    2Äänestä

Mutta miten vajaa kaksikymppinen romaninainen saa huijattua aikamiestä?

Äänestä
  • Pillerit💊

    Äänestä

  • Niin, vajaakin vielä niin miten sai huijattua?

    1Äänestä

  • Raviurheilua tuetaan Suomessa veronmaksajien rahoilla...

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Raviurheilua tuetaan Suomessa veronmaksajien rahoilla...

    Niin myös pussihamekaljoittelua

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä kannatti lähteä Rositan kanssa treffeille, mikä voisikaan mennä pieleen.

Katala totuus paljastui aamun valjettua: treffikumppani oli putsannut pohjalaismiehen tilit.

Viisikymppinen taksinkuljettaja tutustui noin nelikymppiseen naiseen seuranhakusovelluksessa. Treffit sovittiin naisen kotikaupunkiin, Poriin.

Pohjalaismies tapasi nelikymppisen naisen sovitusti Porin torilla heinäkuussa 2021. He söivät päivällistä Rossossa ja jatkoivat iltaa miehen hotellihuoneeseen.

Katala totuus paljastui aamun valjettua. Mies huomasi tileiltään kadonneen tuhansia euroja. Myös treffikumppani oli teillä tuntemattomilla.

Ilmeni, että nainen oli sukulaistensa kanssa toteuttanut ennalta suunnitellun, ovelan huijauksen ja keplotellut yrittäjämieheltä pankkikortin tunnuksineen.

Näin kaikki tapahtui.

Muisti pätki
Päivällisen jälkeen kaksikko kierteli ympäri kaupunkia, porilaisnainen näytti miehelle paikkoja. Jossain kohtaa hän kertoi ahdingostaan: nainen tarvitsi rahaa poikansa prepaid-liittymään. Mies suostui lainaamaan

Samalla he varasivat miehelle hotellihuoneen. Nainen valitsi hotelliketjun miehen vastusteluista huolimatta.

Hotellihuoneessa ilta sujui ongelmitta: kaksikko joi alkoholia, katsoi televisiota ja jutteli. Illan aikana nainen pyysi mieheltä toisen lainan: hän tarvitsi rahaa autonsa korjaukseen. Tähän mies ei suostunut.

Lopulta nainen ehdotti, että he lähtisivät ajelulle Porin yöhön. Kuskiksi voisi lähteä naisen ystävä, nelikymppinen nainen.

Miehellä ei ole loppuyöstä juuri muistikuvia. Hän kertoi myöhemmin epäilevänsä, että nainen sujautti tyrmäystippoja hänen juomaansa.

Tili putsattiin
Aamunkoitossa mies heräsi autosta yksin. Hän pian havahtui huomaamaan, että tilit olivat tyhjentyneet. Tuolloin naiset olivat pizzanhakureissulla.

Kun mies heidän palattuaan kysyi kadonneista varoista, nakkasi kuljettajaksi suostunut kaveri hänen pankkikorttinsa autoon. Sitten naiset juoksivat karkuun.

Luottopuolelta oli kadonnut 2 000 euroa. Miehen yrityksen varoja oli siirretty tuhansia euroja käyttötilille, joka oli ”putsattu”.

Tutkinnan aikana ilmeni, että epäiltyjä onkin kolme: parikymppinen sukulaispoika, jota mies ei päihtymystilansa vuoksi ollut nähnytkään.

Treffikumppani oli illan aikana urkkinut miehen tunnusluvut. Kolmikko oli yhteistuumin tehnyt tilisiirrot ja -nostot.

Deitille ehdotonta
Poliisit eivät tutkinnan aikana saaneet selville kuskiksi suostuneen kaverin henkilöllisyyttä.

Näin ollen Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa vain treffikumppanin sukulaispoikineen törkeästä maksuvälinepetoksesta. Nainen tuomittiin yli vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Tämän jälkeen kuljettajakaveri ilmoittautuikin poliisille. Paljastui, että hän on treffikumppanin sisko – ja nuorukaisen täti. Taksinkuljettajamiehelle sisko oli antanut väärän nimen.

Marraskuussa hänetkin tuomittiin.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi naisen kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan yhteisvastuullisesti sukulaistensa kanssa taksinkuljettajalle lähes 15 000 euroa.

Kumpikaan asiassa annetuista tuomioista ei ole vielä lainvoimainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu