Valituksista huolimatta nyt on vuorossa yllä olevat raamatunjakeet.
Ja, koska näitä raamatunkohtia on ollut jo 12, on nyt vuorossa 13.
Yllä olevassa luvussa Jeesus varoitti fariseuksista, itsensä ylentäjistä.
Samaahan tekevät JT:t.
Muut ihmiset ovat heille alaluokkaa ja välillä heitä saa katsoa pitkin nenänvartta.
Käräjöidäkin saa, vaikka Jeesus opetti toisin.
Mutta mitä noissa raamatunkohdissa sanotaan?
Ensin jae 13.
"Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät ( JT:t )! Te suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka olisivat menossa."
JT yleensä eivät tahdo mennä taivasten valtakuntaan, vaan vartiotorniparatiisiin. Ne, jotka olisivat menossa taivasten valtakuntaan, joutuvat silmätikuksi ja pahimmillaan heitä nimitetellään mielenterveyspotilaiksi.
Entä jae 15. Lue ja ymmärrä.
". . . . . Te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen. Ja kun joku on sellaiseksi tullut, te teette hänestä KADOTUKSEN LAPSEN. . ."
Jt:t kiertelevät ja etsivät sellaisia onnettomia, joita on helppo höynäyttää lipevillä puheilla. Minäkin menin nuorena siihen koukkuun, mutta onneksi Herra Jeesus avasi sydämeni ja pääsin Jumalan lapseksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
JT Ei ole yksikään Raamatun jae ongelma!
Etpä sitten kommentoinut muuta aloituksesta.
On kymmeniä raamatunjakeita jotka ovat teille ongelma.
Ei ole mitään ongelmaa!
JT eivät muuttele Raamatunjakeita päivastaiseksi!
Lahkot ja kirkot tekevät sitä joka pv.....karkeasti voi sanoa, että tämänkin pv kristityistä 95 % on eksytetty ja näin on jatkunut 300-luvulta lähtien!!!!!!
Kristittyjä on arviolta 2 miljardia. 95 prosenttia heistä on 1900 miljoonaa. 100 miljoonaa on5%.
JT:a on 9 miljoonaa. Keitä ne 91 miljoonaa on?
Onneksi minä olen yksi noista 91:sta miljoonasta. En yksi noista 9 miljoonasta.
Anonyymi00005 2026-07-05 09:05:36
" JT eivät muuttele Raamatunjakeita päivastaiseksi! "
-Eivät, sen tekee vartiotorniseura. Se kaupittelee jt:lle UM -painostaan.
Ja kun vatiotorni sanoo Jeesuksen enkeliksi, on vartiotorniseura muuttanut Raamatun jakeita, jotka ilmoittavat Jeesuksen jumaluuden.
Esim. Heprealaisille 1:8
UM: Mutta Pojasta hän sanoo: ”Jumala on sinun valtaistuimesi aina ja ikuisesti, ja valtakuntasi valtikka on oikeudenmukaisuuden valtikka.
KR92: Mutta Pojastaan hän sanoo: – Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka.
1933/38: mutta Pojasta: ”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
Jeesuksen jumaluus on häivytetty muuttamalla jakeen merkitystä. Muissa käännöksissä Pojasta puhutaan Jumalana, UM puhuu Jumalasta, joka ei ole Poika.