Uusimmalta kunnanhallituksen listalta juuri luin että elinvoima-asiantuntija rekrytoinnissa on jäljellä kärkikaksikko, joista toinen on koulutukseltaan HIUSMUOTOILIJA! Haloo, pitikös tämän henkilön olla elinkeinoelämän kehittäjä ja paljon muutakin, katsokaa täältä https://kuhmoinend10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024135-10
Jo on aikoihin eletty...
Jo on aikoihin eletty...
Vastaukset 17
Vanhimmat
On kunnan palkka-listoilla myös työn ohjaaja joka sattuu olemaan myös valtuutettu. Kenen töitä lienee ohjailee, kunnanjohtajanko vai ihan omiaan.
Harmoisten mafia vahvistuu lisää kuntalassa.
Jutun juoni on että valtapuolue kokoomustalaisten Harmoisten osasto, tunnetaan myös sanomalehden omistamisen johdosta Harmoisten mafiana, tarvitsee lehti-sukuunsa löyhästi kuuluvalle TYÖpaikan. Siksi toisiaan taluttava kunnan johto-trio; kunnanjohtaja, valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat, jota siis voidaan kutsua myös värisuoraksi, on perustaneet täysin turhan ja tarpeettoman viran jolla hiusmuotolija työllistetään kuntaan. Näön vuoksi samaa pestiä on loppusuoralle saatu tavoittelemaan saman kylän kauppatieteiden ministeri, yllätys yllätys, siis myös Harmoisista. Emmehän me postista tarkemmin tiedä. Ehkä kuntalasta halutaan ulospäin viestiä; ”tukka hyvin - kaikki hyvin”. Let’s make Kuhmoinen look great again.
"Siksi toisiaan taluttava kunnan johto-trio; kunnanjohtaja, valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat, jota siis voidaan kutsua myös värisuoraksi"
Tämä kunnan johto-trioksi todettu "värisuora" on niin totta kuin olla ja voi. Jossakin vaiheessa (ensi keväänä) kortit laitetaan kuitenkin jakoon. Tähän kannattaa panostaa ajatuksia ja odotuksia. Korttipakan avaaminen ja tulkitseminen voi olla yllätys, kun korttien (värisuora) merkitykset pitkältä ajalta tulevat kuntalaisille selväksi.
https://www.youtube.com/watch?v=b3Ety7hbPmM
On nämä käytänteet aivan hiuksia nostattavan pöyristyttävää kuntalaisten varojen väärinkäyttöä ja korruptiota. Työnvälityksen siirtyminen kunnan kontolle tällä tavoin tuskin täyttää lain kirjainta eikä tarkoita näitä poliitttisia sukujen kähmintöjä.
"On nämä käytänteet aivan hiuksia nostattavan pöyristyttävää kuntalaisten varojen väärinkäyttöä ja korruptiota."
Tämä on tosi ja jää kunnan historiaan vuosikymmenien puheenaiheeksi.
Kuka ammattitaitoinen ja pätevä tänne Kummaan haluaisi tulla?
Joka kuuluu mafian lähi-piiriin, tiätysti.
Aloittaja ei näemmä osaa lukea useampaa peräkkäistä sanaa. Kävin huvikseni avaamassa linkin ja toden totta koulutuksessa on mainittu tuo hiusmuotoilija SEKÄ medianomin tutkinto 80 % sekä erilaisia radiotoimittajan ja viestinnän koulutuksia. Työkokemusta projektien johtamisessa, digitaalisessa sisällöntuotannossa, monimediaviestinnässä sekä markkinointimateriaalien tuotannossa.
Enpä tunne hakijoita, mutta ihan kiva, jos joku tuollaiseen tehtäväkuvaukseen edes löytyy 3k kuukausipalkalla.
Kunnalla on lähimenneisyydessäkin ollut useita mahdollisuuksia lähteä nousukiitoon, mutta aina joku haluaa lyödä jarrut pohjaan.
"aina joku"
Ei se ole vain joku. Niitä jarrumiehiä ja naisia on ollut paljon. Mutta missä he ovat nyt, kun eivät ole jarruttelemassa, vaikka alamäkeä mennään.
Turvassa mäellä tien pientareella.
Mäki-autoissa ei ole jarruja.
Ketä tai ketkä ovat kyydissä?
Kaksi edessä ja kolme takana. Nimiä ei tarvi toistella.
Kuntalaiset eivät havahdu olevansa itse jarruttoman mäkauton kyytiläisinä.
Vauhtiin tuuppaajat hyppävät jo mäen päällä aina sivuun.
Kuntalaisten pitää itse katsastaa missä kyydissä ovat. Viimeistään, kun lumet sulaa keväällä.
Mörkötiimikin ymmärtää, että mäkiautossa pitää olla jarrut.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006195682.html