Osaako joku palstalla tulkita,mitä tarkoittaa elinaikakertoimen käyttöönoton voimaan astuminen kun eläkettä aletaan nostamaan ensimmäisen kerran.
Uusi hallituksen eläke suunnitelma.
Anonyymi-ap
6324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eliajanodotekerroin (<1) x kertynyt työeläke
Esim.
0,973 x 2000 € = 1946 €
Miten vuosi25 liittyy asiaan,sekin mainitaan.
Joka vuosi lasketaan elinaikakerroin ikäluokalle, joka sinä vuonna kun täyttää 62 vuotta. Näinhän on tehty jo vuosia. Ensimmäisen kerran elinaikakerrointa käytettiin vuonna 2009 1947 syntyneille. Silloin kertoimen arvo oli 1 eli vaikutus myönnetty eläkkeeseen oli nolla., sen jälkeen vuosittain aina 62 vuotiaille. Elinaikakerroimella kerrotaan myönnetty eläke eläkkeen myöntöhetkellä. Sen jälkeen ei sillä ole enää merkitystä.
Ei 2025 käsittääkseni poikkea mitenkään edellisistä vuosista.
Ihmettelin, miksi iltapäivälehdet juurikin tänä vuonna nostaa tämän tapetille, tämähän on ollut jo vuosia käytössä.
Turhaa verenpaineen nostatusta. Lehdestä saa käsityksen, että se on uusikin keksintö.
Köyhiltä leikataan 100 ja rikkaille lisätään 100 indeksikorotuksem kautta...mihin rikkaat tarvitsee tuon 100 euroa...ei. mihinkään
Työeläkejärjestelmässä ei ole pykäliä tai laskusääntöjen, joilla erotellaan ’rikkaita’ ja ’köyhiä’.
Työeläke kertyy, aivan kuten työeläkevakuutusmaksutkin, täysin samojen laskusääntöjen mukaan kaikille riippumatta ansiotasosta.
Näin myös indeksikorotukset. Indeksikorotus eläkkeisiin määräytyy elinkustannusten nousun (80%) ja ansiotason nousun (20%) perusteella riipoumatta eläkkeen suuruudesta.
Työeläkevakuutus, siis vakuutus, on puhtaasti ansiosidonnainen järjestelmä, jossa eläke määräytyy nykyisin maksettujen vakuutusmaksujen perusteella, jotka lasketaan saman prosentin mukaan ansiotuloista ihan riippumatra ansiotulon suuruudesta.