Viallinen telepäätelaite vai viallinen yleinen puhelinkeskus ?

Mitkä tässä ovat todennäköisyydet?

Useimmiten homma toimi juuri, kuten oli suunniteltukin.

Mutta satunnaisesti saattoi käydä näin:

telepäätelaite vastaanottaa tulevan puhelun analogiseen lankaliittymään, ja tietyssä vaiheessa puhelua, telepäätelaite pyrkii ottamaan välipuhelun, joten se syöttää puhelinlinjalle "R" -toiminnon (=katkospainike).

Häiriötilanteessa kävi niin, että joko yleinen puhelinkeskus ei reagoinut katkokseen antamalla uuden valintaäänen, kuten olisi pitänyt. Vaihtoehtoisesti telepäätelaite oli viallinen siten, että kun sitä ohjaava tietokone antoi käskyn tuohon "R" -toimintoon, niin telepäätelaite toisinaan jätti tuon katkoksen antamatta. Eli vika ei esiintynyt aina, vaan yli 95% tapauksista tuo telepäätelaite toimi aivan oikein.

Mutta kumpi on todennäköisempää, sekö, etä telepäätelaite oli viallinen, vaiko se, että yleinen puhelinkeskus oli joko viallinen (laitevika) tai siinä oli sellainen ohjelmointivirhe, että se ei 100% tapauksista reagoinut oikein katkostoimintoon antamalla uusi valintaääni (jolloin 1. puhelu laitettiin pitoon).

Itselläni on muutenkin tiedossa, että Nokian lankapuhelinkeskuksissa oli muitakin ohjelmointivirheitä, esim. se, että jos samaan liittymään tulee lyhyen ajan sisällä paljon puheluita, niin keskus tekee sellaisen virhetoiminnon, että ko. liittymän osalta R -painike lakkaa toimimasta, eli keskus ei reagoi oikein katkostoimintoon!

Suomessa vaan fanitetaan Nokiaa, vaikka Nokian tuotteissa on noita ohjelmointivirheitä ollut enemmänkin.

Sitä sopii kysyä: miksei niitä ohjelmistoja tehdä kunnolla, vaan niihin jätetään ohjelmointivirheitä ?

Ammattitaidoton ohjelmoija, vaiko se, että sen ohjelmoijan esimies vaatii, ettei käytetä yhtään ohjelmointityötuntia sen jälkeen, kun homma edes jotenkuten näyttäisi toimivan, vaikka ohjelmoijalla ei ole ollut aikaa kunnolliseen debuggaukseen, jolloin ohjelmistoon jää virheitä.

Tätäkö se tarkoittaa se Suomessa käytetty typerä menetelmä:

Management by perk?le ?
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nokialla todellakin käytetään tuota "Management by perk*le" -menetelmää. Ei ihme, että Nokian lankapuhelinkeskuksetkin olivat bugisia. Tuollaisilla työnjohtomenetelmillä ei synny laadukkaita ohjelmistoja.

Äänestä
  • Mikäs provo sinä olet? Eikö riittänyt koulutus päästä Nokialle?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitkä tässä ovat todennäköisyydet?

Useimmiten homma toimi juuri, kuten oli suunniteltukin.

Mutta satunnaisesti saattoi käydä näin:

telepäätelaite vastaanottaa tulevan puhelun analogiseen lankaliittymään, ja tietyssä vaiheessa puhelua, telepäätelaite pyrkii ottamaan välipuhelun, joten se syöttää puhelinlinjalle "R" -toiminnon (=katkospainike).

Häiriötilanteessa kävi niin, että joko yleinen puhelinkeskus ei reagoinut katkokseen antamalla uuden valintaäänen, kuten olisi pitänyt. Vaihtoehtoisesti telepäätelaite oli viallinen siten, että kun sitä ohjaava tietokone antoi käskyn tuohon "R" -toimintoon, niin telepäätelaite toisinaan jätti tuon katkoksen antamatta. Eli vika ei esiintynyt aina, vaan yli 95% tapauksista tuo telepäätelaite toimi aivan oikein.

Mutta kumpi on todennäköisempää, sekö, etä telepäätelaite oli viallinen, vaiko se, että yleinen puhelinkeskus oli joko viallinen (laitevika) tai siinä oli sellainen ohjelmointivirhe, että se ei 100% tapauksista reagoinut oikein katkostoimintoon antamalla uusi valintaääni (jolloin 1. puhelu laitettiin pitoon).

Itselläni on muutenkin tiedossa, että Nokian lankapuhelinkeskuksissa oli muitakin ohjelmointivirheitä, esim. se, että jos samaan liittymään tulee lyhyen ajan sisällä paljon puheluita, niin keskus tekee sellaisen virhetoiminnon, että ko. liittymän osalta R -painike lakkaa toimimasta, eli keskus ei reagoi oikein katkostoimintoon!

Suomessa vaan fanitetaan Nokiaa, vaikka Nokian tuotteissa on noita ohjelmointivirheitä ollut enemmänkin.

Sitä sopii kysyä: miksei niitä ohjelmistoja tehdä kunnolla, vaan niihin jätetään ohjelmointivirheitä ?

Ammattitaidoton ohjelmoija, vaiko se, että sen ohjelmoijan esimies vaatii, ettei käytetä yhtään ohjelmointityötuntia sen jälkeen, kun homma edes jotenkuten näyttäisi toimivan, vaikka ohjelmoijalla ei ole ollut aikaa kunnolliseen debuggaukseen, jolloin ohjelmistoon jää virheitä.

Tätäkö se tarkoittaa se Suomessa käytetty typerä menetelmä:

Management by perk?le ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu