Kusettiko uusi johtaja päättäjiä

Uskoiko joku oikeesti että uusi johtaja on eteläpohjanmaalla tehnyt positiivista taloutta.. tuliko mieleen ottaa asioista selvää?


Kun on annettu konkurssiyritykseen lainaa ja kieroiltu tilinpäätöksen kanssa, sillä on saatu plussalta nöyttämään.. konserni kyllä oli pakkasella. Ja kun kuprut paljastui niin nythän se on selevitystilassa koko kunta!

Tämmönen päätös pittää purkaa ennen kuin hommat alakaa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f6e1e5b9-dd40-4eaf-ac96-036894307db5
504731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Liki puolet Ylitornion valtuustosta ei halunnut kyseistä herraa johtajaksi. Onhan hänest jo kokemusta eikä Ähtärin aika ole jäänyt huomaamatta

Äänestä
  • Monekkohan pakkolomat vielä joutuu kaupungin väki pitään. Olkaa te tarkkoina siellä

    Äänestä

Pitäkää koijari hyvänänne. Kannattaisi selvitellä taustoja. Vaikka ei se täälläkään auttanut vaikka 12 vuotta sitten pohjoisen suunnalta varoiteltiin ko. Narsu pellestä.
Kyllä äijä teki ison kuprun ähtärille.

Äänestä
  • Sul menee jo yli tuo mustamaalaaminen.. Kannattaisi kyllä jo lopettaa...

    Äänestä

Heleppohan se on jälkikätehen huuella, tuskin tuo yksmies on niitä marsuja tuonne tilannu. Silloinhan oli kaikilla Kiinakiima, piti tulla tehasta sinne ja tänne, kiinalaiset oli pelastamassa meijät suomalaiset..Mitäpä sanois ranualaiset nyt jos elukat olisivat tulleet sinne

Äänestä
  • Ei se marsujen haku , mutta kierot temput jolla mukamas taloud plussalla vaikka veleka kasvoi koko ajan. Vieläkin valehtelee että käänti talouden plussalle, no sehön oli ihan höttöä ja takaisin kriisikunnaksi. Kaikki myytiin tytäryhtiöille niin kaupungin tase parani, mutta kun ministerijön miehet laskee koko konsernin niin alijäämärajat paukkuu. Velkamäärä huippua, tulos liki kymppitonnin miinusta per asukas, vero%liki 11, siinä tuloksia tän herran hommista

    Äänestä

  • Ähtärin Persut ja saattaapi olla tämä sahamäki joka nyt näillä palstoilla riehuu.
    Tämä tuli huhuna ilmoille.
    Ähtärissä on sellainen äärioikeisto liiga.
    Se estää kaiken elollisen ja yrittäjyyden.
    Onhan kyllä Kepu tehnyt kansanedustajana kanssa hirveetä haitat.
    Lopetti sairaalan, TK ja Kiinasta haki ne nallet.
    Jotka oikeesti vei pitäjää alas

    Äänestä

  • Ja Kemijärvelle suunniteltiin suurta puunjalostus tehdasta Kiinalaisten toimesta,
    Kemijärvi olisi uponnut jos homma olis edennyt maaliin,nimittäin
    veloista !
    Joten kyllä näitä Kiinalaisten touhuja on ympäri suomen,Ähtäri oli vain yksi erehtyneistä !

    Äänestä

Kuulin että laurinranta suljetaan laphan säästötoimien vuoksi...kuulemma

Äänestä

Varokaa pienen miehen suuria visioita siellä Ylitorniolla.
Ne käyvät teille ennen näkemättömän kalliiksi.

Se voi vaikka rakennuttaa Aavasaksalle isolla velkarahalla kunnan omistaman turistirysän, jota akateeminen pariskunta perliinistä voi tulla katsomaan.

Mutta ei ne tule, teille jää vain se velka.

Äänestä
  • Mee Ähtäriin huutaa..
    Teettämään kantelut Jussilla ja itse elvistellä..Kuin tehneenä..
    Näin kerrotaan Korpi perältä

    Äänestä

  • Pelkään että että sieltä tulee nytkin jo pommeja Elyn eli meidän maksettavaksi !

    Äänestä

  • Ähtäriläiset Persut kitisee täällä..
    Siellä on niillä sarja valittaja..
    Ja ongelma kansanedustaja kepu

    Äänestä

Pihlajamäki lähti nykimään ja tilalle tuli Pienimäki.Kumpikin samalta alueelta kotoisin

Äänestä
  • Entä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Entä sitten?

    Pitäkää rahoistanne kiinni, siellä Ylitorniolla.
    Kohta niitä viedään.

    Äänestä

Taitaa siellä pohojanmaalla jo veri vapista ko aletahan yhtä miestä syytteleen....
Onko Kosolaa jo ikävä, Trumppi kun valitaan niin alkaa paukkumahan...

Äänestä

Kuntalaisten pitäis saada valita johtaja
Me ei oltas valittu Pienimäkeä vaan Hanna

Äänestä
  • Voi ei..joko se taas alkaa tämä vouhotus

    Äänestä

Eihän Hanna ollu edes hakenut paikkaa !
Kunnanjohtajaa se on hyvä aina syytellä ;
kyllä se valtuusto ja kaupunginhallitus ne päätökset loppujen lopuksi hyväksy Ähtärissä !

Äänestä

Kyllä kunnanjohtajan paikka on koiranvirka, kaikki haukut saa ja on vuorokauden ympäri töissä.

Äänestä

Pitäkää silmänne ja korvanne auki, ja lompakkonne kiinni.
Varokaa pienen miehen suuria visioita.

Äänestä
  • Näin on. Pienimäen mukaan, Ähtärin talous oli plussalla. Tarkalleen ottaen kunnan taseeseen oli merkitty yli neljä miljoonaa saatavia Eläinpuistolta. Eläinpuisto ei kyennyt maksamaan ja nuo "saatavat" eli typerät takaukset kaatuivat veronmaksajien niskaan. Pari kuukautta sen jälkeen kun Pienimäki oli eronnut kunnan talous oli 4,5 miljoonaa euroa miinuksella, kun jouduttiin tekemään kirjanpitoon alaskirjaukset. Ja Eläinpuistohan on kunnan omistama, kepulaisten ideoima jo yli 50 vuotta miinuksella pyörinyt "bisnes".

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Näin on. Pienimäen mukaan, Ähtärin talous oli plussalla. Tarkalleen ottaen kunnan taseeseen oli merkitty yli neljä miljoonaa saatavia Eläinpuistolta. Eläinpuisto ei kyennyt maksamaan ja nuo "saatavat" eli typerät takaukset kaatuivat veronmaksajien niskaan. Pari kuukautta sen jälkeen kun Pienimäki oli eronnut kunnan talous oli 4,5 miljoonaa euroa miinuksella, kun jouduttiin tekemään kirjanpitoon alaskirjaukset. Ja Eläinpuistohan on kunnan omistama, kepulaisten ideoima jo yli 50 vuotta miinuksella pyörinyt "bisnes".

    Ähtärin Persut kitisee täällä. Tuota samaa virttään ne veisaa Ähtärissä..
    Eivätkä edes häpeä..
    Älkää kukaan äänestäkö Persuja

    Äänestä

No rikosilmoitus ja poliisitutkinta yltää Lappii asti kylllä.

Äänestä
  • Jos ähtäriläiset sais sen vankilaan johonki etelään niin se ei olis täällä riesana, mutta jos se istuis täällä niin se perhana vois tulla aina päiväksi töihin kunnan maksamalla palkalla kehittelemään omia pisneksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Jos ähtäriläiset sais sen vankilaan johonki etelään niin se ei olis täällä riesana, mutta jos se istuis täällä niin se perhana vois tulla aina päiväksi töihin kunnan maksamalla palkalla kehittelemään omia pisneksiä.

    Ei mihinkään avo vaan oikeaan umpivankilaan ammattikelmit kuuluvat.

    Äänestä

Ei tuon kokoinen pitäjä kunnanjohtajaa tarvisi!

Äänestä

Hyvällä palkalla pääsee suunnitteleen pellon bisneksiä joten uutta kunnanjohtajaa hakuun

Äänestä
  • Kunnanjohtajat ovat selvästi silmällä pidettävä laji.

    Äänestä

Kohta saadaan uus kunnanjohtaja

Äänestä

Miten siellä on mennyt yhteistyö uuden energisen kunnanjohtajan kanssa? Joko kuntatalous on pistetty kuntoon ja keksitty ihmeliikkuja?

Äänestä

Ylitornion kylä on kuitenkin hiljainen ja autio. Ei näy eikä kuulu mitään uutta. Kunnanjohtajaa en ole nähnyt kuin kuvissa.

Äänestä

Onko muusa löytynyt?

Äänestä
  • En kyllä tikullakaan kokeilisi tuon tapaista kakslahkeista. Paikalliset tai sanotaanko paikallinen on paaaaljoon parempi. Mieskarkki. Mutta minä en olekaan paikallisia itte, en tiedä mitä ylitorniolaiset naiset miettii, onko se sitten niin että kukaan ei profeetta omalla maallaan...

    Äänestä

Mites on, Ylitorniolaiset, vieläkö teillä on rahaa?
Vai pelkästään velkaa?

Äänestä
  • Hakekaa hyvät ähtäriläiset se pois täältä. Olisimme ikuisesti kiitollisia.

    Äänestä

Mitähän tää johtaja tekee ku Hanna sijaistaa yhäkseen? Onks se etätöissä Pellossa?

Äänestä
  • Sie olet näköjään menettänyt yöunetkin anna viisaampien hoitaa tärkeät asiat ko mie kuulin että sullahan on vaikeuksia omissakin asioissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sie olet näköjään menettänyt yöunetkin anna viisaampien hoitaa tärkeät asiat ko mie kuulin että sullahan on vaikeuksia omissakin asioissa.

    Eikö ne ähtäriläiset ole vielä hakenu pakolaista takasin vai onko sille annettu poliittinen turvapaikka Ylitorniolla?

    Äänestä

positiivisya sillähän on hiv positiivinen

Äänestä

Esitutkinta touhuista Ähtärissä alkaa olla valmis, syyteharkinnan jälkeen käräjät alkavat.

Äänestä

Eläinpuiston olis saanu eurolla. Se olis kannatanu siirtää Aavasaksalle 👍🏻

Äänestä

Kohta lyödään syytteet pöytää. Ainoa ikävä puoli asiassa että tämä sankari tulee etelään raastupaan. Toivottavasti voi vastata etänä niin ei tarvitse täällä katsella. Tosin vielä ottaa aikansa käräjien odottelu ja sitä ennen syyteharkinta

Äänestä
  • Miksi et ostanut kun kaupat ottaa päähän!Vai löytyykö sulta sitä yhtäkään euroa?

    Äänestä

Ähtärin idioottiveljeksistä nuorempi täälläkin mesoo.

Äänestä
  • Juu siltä vaikuttaa.

    Äänestä

Se pitäs vain suomen pankin painaa kylmänviileästi hehtaarihalli täyteen käteistä muuntaa se sähköseksi rahaksi maksella kaikki pois ja vahtia että käteinen ei pääse ennen vanhentumista jakoon. Voi kai suomen hallitus päättää että suomalainen ikihonka maksaa miljoonan pystyssä ollessaan niinkö nämä kryptokonnat

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uskoiko joku oikeesti että uusi johtaja on eteläpohjanmaalla tehnyt positiivista taloutta.. tuliko mieleen ottaa asioista selvää?


Kun on annettu konkurssiyritykseen lainaa ja kieroiltu tilinpäätöksen kanssa, sillä on saatu plussalta nöyttämään.. konserni kyllä oli pakkasella. Ja kun kuprut paljastui niin nythän se on selevitystilassa koko kunta!

Tämmönen päätös pittää purkaa ennen kuin hommat alakaa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f6e1e5b9-dd40-4eaf-ac96-036894307db5

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu