Uusavuttomat nykyvanhemmat koko ajan pyytämässä hoitoapua

Juuri oli juttu hesarissa että joku pari pyytänyt ulkopuolista lastenhoitoapua 150 tuntia vuodessa...ihan järkyttävä määrä.

Jotkut luulevat että joku muu hoitaa sen lapsen kun on sen kerran itse hankkinut. Kädettömiä uusavuttomia nykyvanhempia on aika paljon. Tyrkytettän joka toinen viikko lapsia isovanhemmille yöks että päästään viettämään "omaa aikaa".

Meillä ei täälä ole mitään tukiverkkoja koska vanhempina emme semmosta tarvitse, teemme kaiken itse. Kummatkin päivät töissä ollaan ja lapsi ollut tietysti päiväkodissa 10kuukauden iästä asti, selkeästi ollut lapselle paras mennä päiväkotiin hyvissä ajoin. Satunnaisesti menee isovanhemmille hoitoon meidän lapsi mutta ihan muutaman kerran vuodessa.
0443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juuri oli juttu hesarissa että joku pari pyytänyt ulkopuolista lastenhoitoapua 150 tuntia vuodessa...ihan järkyttävä määrä.

Jotkut luulevat että joku muu hoitaa sen lapsen kun on sen kerran itse hankkinut. Kädettömiä uusavuttomia nykyvanhempia on aika paljon. Tyrkytettän joka toinen viikko lapsia isovanhemmille yöks että päästään viettämään "omaa aikaa".

Meillä ei täälä ole mitään tukiverkkoja koska vanhempina emme semmosta tarvitse, teemme kaiken itse. Kummatkin päivät töissä ollaan ja lapsi ollut tietysti päiväkodissa 10kuukauden iästä asti, selkeästi ollut lapselle paras mennä päiväkotiin hyvissä ajoin. Satunnaisesti menee isovanhemmille hoitoon meidän lapsi mutta ihan muutaman kerran vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu