Milloin päättäjät ymmärtävät että sirkushuvit, trikoissa pyllistely, yms. "Kulttuurikarkelot" ei kuolevaa kuntaa pelasta. Väkevä teollisuus on järven toisella puolen, missä raha on. Länsirannalla kerätään tuohivirsut jalassa pärinöitä tuohikonttiin hanurin soidessa ja muistellaan suuruuden päiviä. Seliäss notta lave
Tällainen farssi ei onnistu kuin Lappajärvellä
Anonyymi-ap
46931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
niin siellä järven toisella puolella olevissa kunnissa on eri mailma täysin , ollut aina, , vaikka kuinka täällä niitä on haukuttu on siellä kuitenki jotakin osattu
Siellä on sellaisia yrittäjiä joilla on ollut hyviä ideoita mitkä on ovat kantaneet yritystoimintaa.Kuntahan on on yhtä huonossa jamassa kuin me Oli joutua pakkoliitokseen mutta Sipilä pelasti muutama vuosi sitten
Kuinkahan moni päättäjistä on jäävi Kivitipun asiassa? Kuinka nuo Chalet omistukset vaikuttaa asiaan.
Ei se mikään oston syy/perustelu ole, että pelättään jota epämääristä ostajaa, joka jättää kivitipun tyhjilleen, jää se muutenkin osti kuka hyvänsä.
Huonoja esimerkkejä on näistä kiinteistöistä jotka ovat joutuneet putsarien käsiin
Voihan se ns. mahdollinen tuleva yrittäjä putsata ja jättää vuokrat ym. maksamatta vuokralaisena kivitippuun ihan samalla lailla, vaikka ei siellä mitään putsattavaa olekkaan.
Kivitipun osto kunnalle on hyvä asia. Ei kaikkeen pidä kysyä neuvoja kuntaliitosta. Pitää olla omaa rohkeutta. Kunnan kilpailutukset pitää myös järjestää niin, että ostot ja palvelut menevät oman pitäjän yrittäjille. Viime vuosina on liikaa kyselty neuvoja kuntaliitosta.
Ei pidä hukuttaa kuntaa olis suurta tyhmyyttä osto kyllä on liitos edessä jos sekaannutaan tyhjä vekseli ehdoton ei ostolle
On se hyvä asia, että edes joku puhuu järkeä. Kivitippu ostettava kunnalle. Tuleva hinta ei ole esteenä. Erkoista Lappajärvellä on ja on iät ajat ollut oman kunnan mustamaalaminen kaikin mahdollisin keinoin.
Kun nyt katsoo kunnan päöytäkirjoja, niissä aina samat ihmiset pistävät hanttiin, äänestyttävät
turhaan ja kun häviävät äänestyksen, jättävät muka eriävän mielipiteen pöytäkirjaan, osoittaakeen persuille , että ollaan kovia poikia ja tyttöjä. Sekin on havaittavaissa, että
noita persuja hännystelee kd.n ja jopa jotkut keskustaan kuuluvat kovikset.
Ei kaikkea vastuistamalla voi kunnassa olla eteenpäinmenomahdollisuuksia.
Hinta ei ole este mutta entäs ne kulut?
Tuohon kuntapolitikointiin liittyen niin kaikilla täytyy olla vapaa oikeus tehdä omat päätöksensä. Tälläisiä painostuskirjoituksia ei pitäisi kenenkään kirjoitella.
Olet oikeassa siinä, että kaikilla valituilla on oikeus tehdä omia päätöksiä, olkoon ne sitten niin typeriä kuin vain mahdollista. Mutta ei joka asiaa vastustamalla voi saada aikaan minkäänlaiisia tuloksia. Ja kuitenkin aina nämä samat juntturat vastustava, melkein asia kuin asia-. Valitettavasti tämä on sitä kuuluisaa demokratiaa, jonka avulla parhaimmillaankin voi syntyä vain keskinkertaisia tuloksia.
Minusta on oikein ja hyvä, että edes osa valtuutetuista uskaltaa avata suunsa ja sanoa oman mielipiteensä. Eriävät mielipiteet ja äänestykset on tärkeitä. Silloin kuntalaiset tietävät kenellä on selkärankaa puolustaa kuntalaisten etua. Ruskeakielisiä valtuutettuja en äänestä.
Viime vuosina on viranhaltijapäätöksellä tehtyjä hankintoja mennyt melkoisesti muualle. Viimeisin esimerkki kiertoliittymän monumentti.
Lapualainen suunnittelija, lapualainen toteuttaja. Jännityksellän odotan, mistä firmasta tulee valaistus.
Erillisten urakoiden hintalappuja ei ole kerrottu. Enkä mene kuntaan lukemaan viranhaltijapäätöksiä. Nämä pitäisi olla teknisen valiokunnan tiedonantokohdassa eriteltyinä. Urakoitsija ja hintalappu.
Ei osto hinta olekkaan esteenä vaan tulevat kulut oston jälkeen niihin ei ole kunnalla varaa
Tämä. Toisaalla yritetään säästää käyttötalousmenoissa ja nyt ollaan ostamassa kivitippu, joka lisää niitä moninkertaiseksi.
Tuulimyllyistä saatavilla tuloilla kunta avustakoon Kivitippua, n. 200 000 € vuodessa, jonka se tarvitsee toimiakseen. Se on minimisumma se.
Juuri näin, ehtona kunnan kivitippubisneksille on että täyslaidallinen tuulimyllyjä laitetaan Itäkylään. Murinat pois.
Jos unohdettaisiin tuo koko geopark hömppä ja alettaisiin kohdistaa suunnitelmat teollisuuteen eikä aina matkailuun niin varmasti olisi enemmän kannatusta
Mistä moinen käsitys että täällä ei panosteta muihin yrityksiin kuin matkailuun.Kunta on ostanut uusia teollisuus tontteja ,eli ei muuta kuin hallin tekoon.Se aika on mennyttä jolloin kunta avusti yrityksiä eikä sellainen politiikka ole kestävällä pohjalla
Yrittäjäthän tuon parhaiten tietää, ketä on avustettu.
Eikö kunta Kivitipun ostolla palvele yrittämistä? Entä vanhan osulan osto? Palveli KPO:n bisnestä. Nyt on yksi kauppa pitäjässä. Että hyvin kunta palveli yrittämistä. Täysin yksipuolisesti.
Osulan osto palveli pieniä yrittäjiä Tiloissa ilmeni ongelmia ja kauppassa oli purkuehto Se miksi kylässä on vain yksi kauppa on täysin kuluttajien vika.
Lappajärven kunnalla ei ole tulevaisuutta. Voi olla vaikeutta seuraavien vaalien ehdokkaiden saaminen. Persut tulevat saamaan näiden Kivitippu, tuulimyllyt jne. Toilausten takia ison jytkyn. Kepu on jo mennyttä kauraa. Tuli Iso Jytky
Persut katoaa kuntakentältä koska jatkuvat eriävät mielipiteet ja valitukset eivät vie kuntaa kuin kohti liitosneuvotteluja
Siitähän ihmiset tykkäävät. Kovaäänisestä vastustamisesta. Perusteluilla harvemmin on mitään merkitystä. Ja harvoin niitä onkaan. Tunnepohjalla tehdään kaikkia koskevia päätöksiä. Usein niistä on järki kaukana.
Tunnepohjalla kivitipun ostokin menisi, että saadaan lämmintä vettä C1 C2 talojen asukkaille?
Ei ole todellista, hankkikoot ja maksakoot chaletit lämpimän vetensä ite vesilaitokselta. Niin ne muutkin joutuu tekemään. Toivottavasti valtuutetut eivät ole niin tyhmiä, että suostuvat tähän.
Ei vesilaitos tuota lämmintä vettä.Kyllä nykyisinkin menee lämpölaitokselta lämpöä yrityksille ja yksityisille asiakkaille.Eihän se tarkoita että sitä ilmaiseksi jaetaan
Normi ihminen ei varmasti tykkää.Näkyyhän se siitä että persujen kannatus putoaa kuin lehmän häntä
Mistä nykälään menee lämpö, yksityisille ja yrityksille, kunnan lämpölaitokseltako?
siellä on oma hakelämpölaitos kivitipun vieressä, ja kivitipusta jetaan lämpö mihin rakennuksiin.
Niin, tarkoitat muilla rakennuksilla varmaan juuri näitä chaletseja. Valtaosa kiinteistöistä hoitaa lämmityksensä itse.
Mitkä rakennukset hoitaa lämmityksen itse, ja mikä on lämmitysmuoto?
Ehkä muualla, mutta tuskin täällä. Ainoa vaihtoehto kun on kepu, jonka aikaansaaannokset eivät ole johtaneet kuin kunnan alasajoon.
Mut kun tuntuu siltä
Rotatkin jättää uppoavan laivan,myös tässä tapauksessa.
Kyllä tunnen suurta iloa siitä että onnistuin jo 70 luvulla poistumaan siitä keskusta vetoiselta ympäristöltä
On niin hienoa seurata näitä hölmöläisten kunnan kertomuksia vuodesta toiseen.
Olipa ristiriitainen tulkinta nykytilanteesta. Nykyään näyttää siltä että matkailu jää ainoaksi mahdollisuudeksi lappajärvellä kun persutkin on profiloituneet vastustamaan tuulimyllyjä . Mikään yritys ei ole sen kummemmin kiinnostunut tulemaan kuntaan vaikka kunta kuinka kaavoittaisi tontteja ja ostaisi vanhoja kauppakiinteistöjä tilojen vuokraamista varten. Tuo aika on mennyt täällä jo ohi . No minä en kannata sen kummemmin kivitipun ostoakaan kun hotellibisnes on tappiollista lähes joka paikassa . Nykälänniemen yksityisten henkilöiden kiinteistösijoitukset on riskibisnes kuten ne on muuallakin Suomessa . Jos kysymys on lämmityksestä niin kiinteistöt on velvollisia huolehtimaan itse lämmön tuottamisesta . Tämän vuoksi kunnan ei pidä missään nimessä
ostaa tappiollista hotellitoimintaa .
On aivan tavallista, että kerrostalot, rivitalot ym. Taaloyhtiöt joutuvat uusimaan lämmitysjärjestelmäänsä. Siihen saa avilta jopa tukea, kyllä isännöitsijän tämä pitäisi tietää. Isompia remppojakin tehdään niin, että asukkaat joutuvat lähteä evakkoon, tulee vesivahinkoja ym. ym. Kaikki me joudumme ne itse maksamaan, joskus voi anoa kunnalta avustusta, jos on vähävarainen. Chaletsin omistajilla tuskin on kyse tästä, etteikö rahaa ole.
Kirjoitit pitkään ja asian vierestä. . Lpoussa paljastit tietämättömyytesi kertomalla, että .
"Kunnan ei pidä missään nimessä ostaa tappiolöista hotellitoimintaa"
Kun katsoo kh:n esityslistaa, käy siitä selvästi ilmi, että päätösehdootus koskee kiinteistön
ostoa. Ei muuta. Hotellitoiminnasta ei puhuta sanaakaan. eikä tyarvitsekaan. Sen hoitaa aikanaan joku muu.
Kyllä sekin tulee esityslistalle. Ensin ostetaan kiinteistö. Ja seuraava esitys koskeekin jo käyttöä.
Muistutuksena vielä… mikäli Kivitipussa ei voi harjoittaa kannattavaa liiketoimmintaa jää kiinteistö lopulta kuitenkin tyhjilleen ja kunnan käsiin, vaikka siihen jokin yrittäjä aluksi löytyisikin.
Miksi kunnan pitää saada ostaa Kivitipun kiinteistö, voitko avata asiaa? Kunnallahan ei ole tapana käyttää rahaa niiden hoitamiseen ja suuri osa on tyhjillään homehtumassa. Esimerkkinä vanha kraatterikahvio. Purkaminenkaan ei kuntaa kiinnosta.
Viikko sitten sinne suunniteltiin maalämpöä putkikisto järvestä tämmöistä kuulin kirpputorilta
Vähän ovat myöhään liikkeellä, mutta hyvä, että asialla kuitenkin. 👍
Järvessä on jo valmiina maalämpöputket, jotka kivitippu hylkäsi lämmitysmuotona, parissa kolmessa viikossa ammattimehet laittaisi lämmitykset toimintaan.