Kumppanin tai oma kypsymättömyys tunne-elämän tai muulla elämän osa-alueella johtaa usein parisuhteen päättymiseen. Joskus kuitenkin pari jatkaa yhdessä ja molemmat/toinen osapuoli kasvavat suhteessa. Jaa oma onnellinen tarinasi!
Oliko itselläsi tai kumppanillasi kasvettavaa? Millaisia vaikeuksia teillä oli ja miten selvisitte niistä?
Myös jos sulla on hyviä näkemyksiä siitä miten erottaa henkisen väkivallan ja manipuloinnin kypsymättömyydestä josta voi kasvaa pois niin jaa niitäkin!
Jaan lyhyesti yhden tarinan: perheen isän lapsuudenkodissa oli fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Opiskeluaikaan hän oli levoton ja elämän suunta hukassa, opinnot etenivät mutta hitaasti. Hän reissasi ja ryyppäsi ja kaverit olivat vähän huolissaan. Perheen äidin kanssa suhde oli on-off, kunnes ensimmäinen lapsi syntyi ja silloiseen maailmanaikaan ja niissä perheissä vallitsevien arvojen takia isä painostettiin menemään naimisiin lapsensa äidin kanssa. Uskomaton lopputulos: miehestä kasvoi ihan hyvä perheenisä, lapsilla oli turvallinen koti kasvaa ja vaikka siellä on ollut riitoja ja särmiä niin yhdessä ovat pysyneet ja tuo pariskunta tekee edelleen paljon asioita yhdessä ja välit aikuisiin lapsiin ovat tiiviit.
Kiinnostaa onko muilla samanlaisia tarinoita?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.