Äänekoski nostaa veroja järkyttävää päätöksentekoa.

Äksä kirjoittaa hulevesimaksut poistuvat ja maksut katetaan verotuotoilla vuoden 2025 alkaen.

Mitä helvettiä tämä taas tarkoittaa? Miten maksut muuten katetaan kuin nostamalla veroja?
Sitä se tarkoittaa ,että kaikki nekin jotka asuvat asemakaavan ulkopuolella maksavat hulevesimaksuja kuntaveroissa.
Kaupunki tekee alijäämää uutisten mukaan jo muutenkin. lähes 3,3 milj .euroa.
Verot ovat jo nyt Äänekoskella keskitasoa korkeimmat.
Itse maksan veroja lähes 3000 euroa enemmän Äänekoskella kuin maksaisin Jyväskylässä.
Jyväskyläkin on tiukoilla ,mutta ei siellä veroja koroteta eikä hulevesimaksuja maksateta asemakaavan ulkopuolella olevilla.

Suolahteen joka on täysin taantuva taajama korjataan vanhaa uimahallia miljoonilla.Tässäkään ole mitään järkeä kun toinen uimahalli on vajaan kymmenen kilometrin päässä.

Nämä päätökset eivät kohtele veronmaksajia oikeudenmukaisesti.
Asukkaat äänestävät jättämällä tämän kiskurikaupungin.

Asukaskasluvun putoaminen senkun lisääntyy ja jatkuu.
1292387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Äki joutaa hävittää kartalta surkea kyläpahanen

Äänestä

Kyllä on taas päätöntä menoa.
Äänekosken huono maine vaan kasvaa.
Maksan mieluummin hulevesimaksut kuin veronkorotuksilla monin kertaisesta maksua..
Kuka tuon on päättänyt ,valtuustoko?
Kuka tätä on esittänyt ei ainakaan kukaan viranhaltia tai kaupunginjohtaja.
Ei kai missään näin hulluja päätöksiä tehdä.

Äänestä
  • Päättäjinä yllättäen jenkkiautolla ajava karvanaamalahopää.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Päättäjinä yllättäen jenkkiautolla ajava karvanaamalahopää.

    käykö kateeksi, kun ajaa jenkillä?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Päättäjinä yllättäen jenkkiautolla ajava karvanaamalahopää.

    Peltsin äo pitäisi mittauttaa ja kun sen jälkeen hänet pitäisi erottaa liian tyhmänä kunnallisista luottamustehtävistä 😆

    Äänestä

  • Onneksi ette asu Vantaalla.
    Täällä tehdään vielä hullumpia päätöksiä.

    Päättäjät tekee päätöksiään ja sopimuksiaan,
    kylpylähotellien saunanlauteilla 3,men promillen kaatokännissä.

    Hyväveli verkoston kultapossukerhon kunniajäsenten suosiollisella avustuksella.
    Sitten ihmetellään huuli pyöreänä,mikä maa mikä valuutta.
    Kukaan ei tietenkään muista tekosiaan,eikä muista edes olleensa paikanpäälläkään.
    Näin meillä,mitens muualla.😋👅💩🐽🤡

    Äänestä

Hyvä päätös, jokainenhan sitä huletta tuottaa. Vääryydeltä on tuntunut hulemaksu mikä on peritty meiltä kaava alueella asuvilta. Enemmän sitä haja asutus alueella syntyy ja ojia pitää perata sen takia.

Äänestä

Kaikenlaisia maksuja keksitään.

Äänestä

Verot ovat mukavia. Itse tykkään niitä maksaa. Palveluja saa vastineeksi. Verotusta pitäisi kiristää huomattavasti nykyisestä.

Äänestä
  • provo!

    Äänestä

  • Sanoo runkkari jonka veroprosentti on 10

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sanoo runkkari jonka veroprosentti on 10

    otan osaa onnettomaan kommenttisi, vero prosenttini on 37 eli runkkaria kovempi ja ihan mielelläni sen maksan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    otan osaa onnettomaan kommenttisi, vero prosenttini on 37 eli runkkaria kovempi ja ihan mielelläni sen maksan.

    Ai että ollaan siis saamaniehiä, mulla se on 41. Tokko vituta yhtään? Mua vituttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ai että ollaan siis saamaniehiä, mulla se on 41. Tokko vituta yhtään? Mua vituttaa.

    Joskus se wituttaa, mutta minkäs teet..

    Äänestä

  • Näinhän se on. Persut haluaa aina olla vaan saamapuolella. Itte maksoin 40k€+ viime vuos, oon tehtaala. Ihan ok palakat.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Näinhän se on. Persut haluaa aina olla vaan saamapuolella. Itte maksoin 40k€+ viime vuos, oon tehtaala. Ihan ok palakat.

    Aha, sittenhän nimesi oli viime vuoden suurituloisimpien listalla Äänekosken osalta. Ketäs tehtaan työntekijöitä siellä listalla olikaan? 40.000 verot tarkoittaa yli 100.000 euron vuosipalkkaa, kun ansiotuloihin viittaat. Siihen eivät pääse useimmat lääkäritkään, mutta hyvä, että ”teillä on ok palakat”. Ettei olisi tullut vähän liioiteltuA?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Aha, sittenhän nimesi oli viime vuoden suurituloisimpien listalla Äänekosken osalta. Ketäs tehtaan työntekijöitä siellä listalla olikaan? 40.000 verot tarkoittaa yli 100.000 euron vuosipalkkaa, kun ansiotuloihin viittaat. Siihen eivät pääse useimmat lääkäritkään, mutta hyvä, että ”teillä on ok palakat”. Ettei olisi tullut vähän liioiteltuA?

    Kuka tänne nyt totuuksia latelemaan, sekopäisten saidille?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Aha, sittenhän nimesi oli viime vuoden suurituloisimpien listalla Äänekosken osalta. Ketäs tehtaan työntekijöitä siellä listalla olikaan? 40.000 verot tarkoittaa yli 100.000 euron vuosipalkkaa, kun ansiotuloihin viittaat. Siihen eivät pääse useimmat lääkäritkään, mutta hyvä, että ”teillä on ok palakat”. Ettei olisi tullut vähän liioiteltuA?

    Tuon verran veroja 40-41k pääsee just listalle, kun työläisestä puhutaan eli pelkkää ansiotuloa. Mistäkö tiedän, oma nimi on siellä mutta ei oo enää kun raja nousee 120k

    Äänestä

Hyvä asia sinällään että saadaan rantojen rosvot mukaan! Vieläkun kiinteistöveron huojennukset poistuvat persaukisilta niin päästään enemmän ulos kommunismistä. Kyseinen verohan ei ole tasavero vaikka moni lattaotsainen sdptä äänestävä tehtaan teropetteri näin luulee. Hulevero oli aito tasavero, se vaan olisi pitänyt periä jokaiselta Jormalta.

Äänestä

Köyhät nillittää

Äänestä

Lisää veroja tulossa. Lapsiluku romahtaa ja valtionosuudet koululuille laskee samalla. Useampi miljoona lisää pitää löytää, jos peruskoulusta ja lukiosta ei leikata.

Äänestä
  • Suolahden uimahallista voi leikata. Ja huiman peleistä.

    Äänestä

Huh heijaa mitä päätöksen tekoa.
Muutetaan kirjat muualle niin ei tarvii maksaa kuin kiinteistövero.
Kaupunki veloissa ja ihmiset tiukoilla niin nämä nostaa veroja.

Äänestä

Vaalit tulossa!
Varokaa näitä päättäjiä joilla ei mitään tolkkua taloudesta.
Kaupungin elinvoimasta.
Omaa kilpeään yrittävät nyt kiilloittaa.
Eikä tuota ole kuin lautakunta esittänyt en ainakaan hallituksen listalta sitä löytänyt.

Äänestä

Ilman muuta jos korottavat veroja siirrän kirjani muualle ja maksan verot vaikka Helsinkiin 5 prosentin veroilla
Äänekoskella tällä hetkellä vero 9,40 eikö nuo persut olleet laskemassa veroja niin nyt ollaan nostamassa, oikea hyrrätakki tuokin persu joka tuota esittänyt.
En luottaisi centin vertaa!

Äänestä
  • No persuthan puhuu niin paljon paskaa, että jos sellaisen kanssa juttelee niin täytyy pitää tuuletinta sivulla, ettei oksenna hajusta mitä suusta tulee ulos. Valehtelevat minkä kerkeevät.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    No persuthan puhuu niin paljon paskaa, että jos sellaisen kanssa juttelee niin täytyy pitää tuuletinta sivulla, ettei oksenna hajusta mitä suusta tulee ulos. Valehtelevat minkä kerkeevät.

    Vasemmistolainen kannanotto jossa putinismia paljon, tyypillistä kelapummin ininää

    Äänestä

Taitaa olla laskutaito sitä ja tätä ja kokonaisuuksien hallinta olematonta.
Viisas on olevinaan kuin Mätä Lohi.

Äänestä

Kansahan nuo sinne äänestää asioita hoitamaan.
Mitä se tämäkin osoittaa,paljon on ns. puolivillaisia myös äänestäjissä jos noita äänestää.
Voi elämän kevät,tämä on kuin joku farssi.
.

Äänestä
  • Sama kun armeijaan menet, niin huomaat että saata… puolet ol pölvästejä loput jotain pohjanmaan (mämmen) lessuja. Ja kaikilla äänioikeus.

    Äänestä

Mitkä näillä on oikeasti perusteet ,että lähdetään veroja korottamaan.
Onko itsellään niin pienet maksut veroissa, että eivät maksa edes veroja.
Niin nyt eivät maksaisi edes hulevesimaksuja.
Kaupunki lehdessä (en muista kuka) sanoi, että ensi vuonna tehdään alijäämää tämäkin vuosi taitaa mennä kitkutellen.Eihän noilla ole edes laskutaitoa.
Milloin ollaan rakentamassa näkötorneja Suolahteen ja milloin korotetaan veroja kun niitä ensin vastustetaan.
Paikallislehti voisi julkaista kaikkien valtuutettujen verotiedot kun ne tulevat julkiseksi.

Äänestä
  • Miten käy nyt suolahden painin, pitäs sinne saada painiukkoja. Ennen painia sai torilla, nyt ei saa maksaa edes hulevesistä. Mihin tää maailma on menossa kun moniosaajien ei anneta toteuttaa itseään. Hulepainichevypölttö-öljy verotusta pitää alentaa!

    Äänestä

Suolahti velkainen rapistuvat kylä se maksaa Äänekoskelle, koulunpurku, pöpilän purku ja uimahallin remontti reippaasti vie miljoonia.

Äänestä
  • Tästä on jo kirjoitettu, uimahalli remontti vois ajaa alas, riittää yxi halli hyvin kaikille .

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tästä on jo kirjoitettu, uimahalli remontti vois ajaa alas, riittää yxi halli hyvin kaikille .

    Kyllä stoppi sille ja kiinni.

    Äänestä

Kerrankin järkevä ja oikeudenmukainen päätös. Votuttanu maksaa tonni kun toiset ei maksa mitään.

Äänestä
  • Tasan ei mene voisilmäpullat.

    Äänestä

Äänekosken yksisilmäistä politiikanteko. Tässäkin näkee todella yksinkertaisuuden.
Ei kai vedestä voida periä maksua veroilla.Eihän vesi ja sen maksun voi olla tuloista riippuvainen.
Oli sitten mitä vettä hyvänsä.
Vaalit tulossa.
Seuraavaksi varmasti esittää ,lasketaan veroja vaikka tuskin edes tietoa onko se mahdollista.
Taas lehti kirjoittaa ,järjenjättiläinen esitti verojen alennusta.

Äänestä

Mikäli kaikkia kohdeltaisiin tasavertaisesti olisi hulevesimaksut otettu käyttöön myös tehdasalueelta samalla kertoimella kuin pienyrittäjiltä. Olisi saatu muutama miljoona kaupungin kassaan. Tosin Metsä-Group on niin köyhä ettei sillä ole rahaa tällaisessa asiassa vastuutaan kantaa.

Äänestä

Eikö niillä ole omat järjestelmät eivät kai kuulu asemakaavaan?
Näin se ainakin muualla on.
Eivätkö yrittäjät saa tehdä verotuksessa poistoja maksamastaan julkisoikeudellisista maksuista?
En ole päättäjä kai näillä asiaa esittäjillä on tietoa en tiedä mikä peruste muu kuin oman edun tavoittelu tässäkin on kyseessä. Nostaa veroja ja maksattaa hulevesimaksuja kaikilla jopa peräkylillä asuvilla.Siellä sitä onkin monta muuta maksua tienhoito ja ojankaivua omaan piikkiin.

Äänestä
  • No nimenomaan tuo omanedun tavoitteluhan on poliittisten broilerien ominta alaa, ei siellä piireissä mitän yhteistä etua ajeta.

    Äänestä

Tehtaalla on omat järjestelmät eivät ole kaupungin verkossa joten kaupunki ei käsittele heidän hulevesiään.

Äänestä
  • No eikös kuntalaistenkin hulevedet valu ojiin eikä mihinkään käsittelyyn?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    No eikös kuntalaistenkin hulevedet valu ojiin eikä mihinkään käsittelyyn?

    Kyllä ne taitaa valua naapurin pihaan joka asuu alempana.

    Äänestä

Jos omistat yrityksen asemakaava-alueella saat tehdä poistoja sen aiheuttamista kuluista.
Kyllä on valopäitä ,että veronmaksajien pitää maksaa yrittäjien hulevesimaksut.

Äänestä
  • Ite vasta valopää näyt olevankin. Mitä hyötyä niillä onnettomilla poistoilla on missään vaiheessa? Ei käytännössä yhtään mitään . Pelkkä ylimääräistä työtä maksella laskuja ja tehdä vähennyksiä. Erittäin ärsyttävää sellaista, koska ei tuota yhtään mitään. Ja entäpä jos ei olekaan yritystä vaan vähän isompi tontti niin saat maksaa tonnin ilman sitä surkeaa vähennysoikeutta.

    Äänestä

Jäljet johtavat taas Perustunareihin 😂

Äänestä

Perussuomalaista tietämättömyyttä

Äänestä
  • tietämättömän sivistymättömän kommentti

    Äänestä

  • Perussuomalaiset ensin reagoi ja sitten, kun huomaavat olevansa väärässä alkaa muiden syyttely.

    AH, niin perussuomalaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Perussuomalaiset ensin reagoi ja sitten, kun huomaavat olevansa väärässä alkaa muiden syyttely.

    AH, niin perussuomalaista.

    Etkö vieläkään tajua mistä kirjoitat. Olet aivan hemmetin väärässä vihervasemlistolaisine kommentteinesi, kelapummi.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Etkö vieläkään tajua mistä kirjoitat. Olet aivan hemmetin väärässä vihervasemlistolaisine kommentteinesi, kelapummi.

    Perussuomalaisten kannattajista on eniten alkoholisteja ja työttömiä, monesti ovat molempia.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    tietämättömän sivistymättömän kommentti

    Tietämättömälle tuli kuitenkin pitkästi toista tonnia laskua yksityishenkilönä . Ni repikää siitä viisauksianne liskot

    Äänestä

Syytetään peruja ,mutta kuka tuossa lautakunnassa on puheenjohtajana kun tekevät tuollaisia päätöksiä.Onko persu? Vai joku muu?
Tietääkö edes hulevesien lainsäädännöstä mitään?
Tuntuu, että ei mutta päättää jotakin näin päätöntä.

Äänestä
  • Puheenjohtaja ei tee päätöksiä vaan lautakunta.

    Äänestä

Vasurihan se on puheenjohtajana kaupunkirakennelautakussa.
Ei ihme kun veroja korotetaan persut lautakunnassa taitaa olla vitsi mitä tulee osaamiseen.
Oikea viistenkerho.

Äänestä
  • Äksän jutun mukaan esitys tuli kyllä demarilta, jota toinen demari ja yksi perussuomalainen kannattivat.

    Äänestä

Äänekosken veroprosentti on nykyisin aivan liian korkea ,eihän tänne kukaan yritys investoi.

Nyt sitä vielä esittävät korotettavaksi.

Kaikki ne jotka tuollaista ovat esittäneet pitää nimet muistaa.

Jos kerran vasuri on ltk. puheenjohtajana niin en ihmettele, mutta persuille tuli nyt pitkä miinus puhuvat toista ja tekevät toista.Hyrrätakki.
Eipähän tuota veroa ole vielä päätetty, esitetty kyllä pitää seurata.

Äänestä

Ei ne hulevesimaksut poistu.

Äänestä
  • Hulevesimaksuina kerätään vuosittain Äänekoskella 500 000 euroa! Tällaisesta maksusta kaupunki ei tule luopumaan. Maksua tai veroa, joka kerran on saatu voimaan, on tullut jäädäkseen. Ensi vuoden puolella kunnallis- ja aluevaalien jälkeen tilannetta tullaan kaikella todennäköisyydellä tarkastelemaan uudelleen vuoden 2025 osalta (siirto-oikeus).

    Äänestä

Vastahan tuo on lautakunnan ehdotus. Valtuusto päättää.

Äänestä
  • Hyvä perus suomalaiset. Veroja vaan enemmän. Teille enemmän muille vähemmän.

    Äänestä

  • Ihan mielellään maksan 75e enkä korotettuna jotain kuntaveroa joka ryöstetään ansiotulosta. Tai jos otetaan ne rahat suolahden uimahallin korjauksesta niin sitten voidaan poistaa. Rahathan eivät tipu taivaasta tai tule taikaseinästä vaikka yllättävän moni punavihersokea näin luulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ihan mielellään maksan 75e enkä korotettuna jotain kuntaveroa joka ryöstetään ansiotulosta. Tai jos otetaan ne rahat suolahden uimahallin korjauksesta niin sitten voidaan poistaa. Rahathan eivät tipu taivaasta tai tule taikaseinästä vaikka yllättävän moni punavihersokea näin luulee.

    Otetaan ne lisäverot perussuomalaisilta ja kokoomuslaisilta. Vuosisadan paskin hallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Otetaan ne lisäverot perussuomalaisilta ja kokoomuslaisilta. Vuosisadan paskin hallitus.

    Niin no vasemmiston edustajat, eli vasemmistoliitto, vihreät, sdp ei kyllä muutenkaan ole kovin kovia maksamaan niitä veroja mutta kovin ovat kovia olemaan käsi muiden taskussa. Mitä näitä kosken älvänä poliitikkoja näistä puolueista kattoo niin taitaa suurin osa olla ”saamapuolella” tulonsiirtojen varassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Otetaan ne lisäverot perussuomalaisilta ja kokoomuslaisilta. Vuosisadan paskin hallitus.

    eihän se sinua koske muuten kuin tukien vähenemisinä?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ihan mielellään maksan 75e enkä korotettuna jotain kuntaveroa joka ryöstetään ansiotulosta. Tai jos otetaan ne rahat suolahden uimahallin korjauksesta niin sitten voidaan poistaa. Rahathan eivät tipu taivaasta tai tule taikaseinästä vaikka yllättävän moni punavihersokea näin luulee.

    Hulevesimaksuja ei poisteta,ne pidetään ennallaan.
    Veroja ei koroteta.
    Suolahden uimahallia ei korjata.
    Kuka näitä asioita ajaa sitä äänestän.

    Äänestä

  • Jeps, päätoimittelija olikin jo uutistaan päivittänyt. Eli valtuusto päättää asian, ei lautakunta..

    Äänestä

Peltsi riemuitsee kun hulevesimaksu poistuu, muttei ymmärrä mikä vaikutus sillä on kunnallisveropuolen kautta 😂 Urvelo 😆🤭

Äänestä
  • Eikö tuo ennen ole ollut veronkorotuksia vastaan.
    Eihän tuo itse edes ymmärrä mitä esittää kun yrittää päteä ja vaalit tulossa.
    Hoh hoijaa mitä esityksiä vielä tullaan ja nähdään?

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Eikö tuo ennen ole ollut veronkorotuksia vastaan.
    Eihän tuo itse edes ymmärrä mitä esittää kun yrittää päteä ja vaalit tulossa.
    Hoh hoijaa mitä esityksiä vielä tullaan ja nähdään?

    Sdp vasurithan niit veroja ovat halunneet jopa ehdotuslistoissa esitettyä enemmän. Elä yritä kääntää asioita päälaelleen kun ei ymmärrys näy riittävän.

    Äänestä

Miksi tuolle summalle pitää löytyä raha jostain.
Tuolla verukkeella nostetaan veroja ja muita kuluja vähän reilummin että joillekin nämä oudot ja turhat investoinnit saadaan maksettua.

Äänestä
  • Ei ole ilmaisia lounaita.

    Äänestä

  • Typerys, jonkun ne hulevesien käsittelyyn liittyvät asiat pitää maksaa. Ei ne ilmaisia ole vaikka Perustunarit niin ajattelevatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Typerys, jonkun ne hulevesien käsittelyyn liittyvät asiat pitää maksaa. Ei ne ilmaisia ole vaikka Perustunarit niin ajattelevatkin.

    Jätetään joku kadun pätkä laittamatta niin tilit tasaantuu.

    Äänestä

Jos hulevesimaksut jätetään perimättä on rahat jostain otettava,mistä muusta kuin veroja korottamalla.
Ei ole tasapuolista eikä tasa-arvoista ,että se maksatetaan kaikilla ja ne jotka joiden tuloverotus on korkeampi tulee isompi maksu siis samasta vdestä.
Jossain perämetsässä itse tiensä hoitava ja lumiaurauksensa hoitavalle nostetaan vielä lisää maksettavaa.
Yrittäjät saavat vähentää tietyn määrän kiinteistöistään tai halleistaan poistoja tekemällä.
Päätöksentekijöillä ei ole asiakonaisuudet hallinnassa taitavat olla paremminkn kaaoksessa tai kaamoksessa .

Äänestä
  • Minä en ainakaan saa vähennettyä tonnin hulemaksuja mihinkään ja kyllä vituttaa semmosia maksaa kun ei ole edes minkäänlaisia putkistoja lähimaillakaan . Kuka saatanan älypää tällaiset maksut edes on keksinyt ja miten aiemmin ilman loisia maksuja 100 vuotta on pärjätty ihan ongelmitta mitä ?

    Äänestä

Perussuomalaiset toivat syvän laman Suomeen. Piti tulla euron polttoainetta, verojen ei pitänyt nousta, piti parantaa duunarin asemaa, velkaantumisen piti loppua, piti tulla 100 000 uutta työpaikkaa ja tulee saman verran työttömiä.

Pelkkää paskapuhetta kaikki persuilta, jolla peiteltiin omaa osaamattomuutta ja tässä tulos.

Äänestä
  • kylläpäs siellä nyt viherkommunistilla on paha olla

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    kylläpäs siellä nyt viherkommunistilla on paha olla

    Ei ole.

    Sattuuko totuus persuista sinua, kun lähdet nimittelemään?

    Äänestä

Äänekoskelle eivät veronkorotukset ole mahdollisia veroprosentti on jo niin korkea että uusia asukkaita ei yrityksiä tule.
Äänekoski on elänyt yli varojensa.Jyväskylä on vaikeuksia ,mutta eivät veroja korota.
Investointituet lehden mukaan niin pienet että yritykset menevät muualle.
Metsäteollisuus lopettaa Suolahdessa kun ovat investoineet jo muualle ei tämä ole nykyhallituksen syy vaan keskusta ja Pekkarinen aikoinaan ajoivat Äänekosken investointitukien alempaan ryhmään.
Kateus se vie kalatkin järvestä.
Tuollaiset lautakunnan tolvanat aiheuttavat kaupungille jo maine haittaa.

Äänestä

Puolueelleen olleet mainehaitta koko valtuustokauden.

Äänestä

Veronmaksajat muuttaa pois.

Äänestä

Täysi torvi tämä Peltsi

Äänestä

Lisää uimahalli remontteja ja suuria purku-urakoita, mukulakivikatuja sekä velaksi rakentamista.

Äänestä

Kaupunki on veloissa korviaan myöten,verot on ns. tapissa maakunnan keskitason yläpuolella,työttömyys luvut maakunnan korkeimmat vaikka työpaikka omavaraisuus on reilusti maakunnan paras.
Muualla asuvat siis vaa käyvät töissä täällä.
Asukasluku on voimakkaasti aleneva.
Uusia yrityksiä on vaikea saada koska investointituet alhaiset.
Tästä kaikesta lopputuloksena on näivettyvä kaupunki.
Suolahden uimahallin remontti on täysi floppi.
Verojen korotukset täysin hölmölaisten esityksiä.

Ulos tuollaiset torvelot päätöksien teosta.
Jokainen osaa puhua sitä pas… ,mutta kaikki eivät osaa kantaa vastuuta eivätkä ymmärrä kokonaisuuksia.

Äänestä
  • Minkälaisia investointitukia naapurikunnissa on tarjolla, eikös yrityksen tulis taloudellisesti kantaa itse oman kasvunsa edellytykset?

    Äänestä

Ei ole ainakaan missään päätetty, että verot nousisivat.Hallitus päätti ,että vero eivät nouse.
Valtuusto sen päättää. lopullisesti.
Tuo esitys huleveimakusujen poistamisesta ja ja korvata maksut verorahoilla on noiden lautakunnassa istuvien esitys.
Joukossa se tyhmyys tiivistyy.

Varsinainen vaalimainos näille jotka olleet esityksen takana.
Osaamattomuus näkyy vaikka kyllä se on tiedetty jo aikaisemminkin.

Äänestä
  • Todellista populismia kannattaa hulevesimaksujen poistamista ottamatta huomioon, mikä on vaihtoehto: samat rahat kerätään sitten kaikilta kaupunkilaisilta kunnallisveroina. Voi näitä Perustunareita, Peltsiä, mätää Lohta ja peikko-Petraa 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Todellista populismia kannattaa hulevesimaksujen poistamista ottamatta huomioon, mikä on vaihtoehto: samat rahat kerätään sitten kaikilta kaupunkilaisilta kunnallisveroina. Voi näitä Perustunareita, Peltsiä, mätää Lohta ja peikko-Petraa 😁

    No eikö se nyt ole oikeudenmukaisempaa, että potti jaetaan kaikille kun sitä vettäkin sataa ihan kaikille samanlailla . Miksi sinun pitäisi päästä ilmanedestä kun joku toinen joutuu maksamaan 6kertaisesti ? Onko hyviä perusteita ?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    No eikö se nyt ole oikeudenmukaisempaa, että potti jaetaan kaikille kun sitä vettäkin sataa ihan kaikille samanlailla . Miksi sinun pitäisi päästä ilmanedestä kun joku toinen joutuu maksamaan 6kertaisesti ? Onko hyviä perusteita ?

    Taajama-alueilla on lähes kaikilla hulevesiputkistot.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Taajama-alueilla on lähes kaikilla hulevesiputkistot.

    Ei pidä paikkaansa läheskään .

    Äänestä

Esittää voi vaikka koko kaupunkia verottomaksi.
Esittäjien ”PellePelottomien ”maine ja toimet eivät ole olleet uskottavia ennenkään.
Nyt lähti viimeinenkin uskottavuus.
Istutaan kokouksissa joista maksetaan kokouspalkkiot viedään viranhaltioiden aikaa ja pelkää skeidaa saadaan aikaan.

Äänestä

Eipä ole mikään yllätys .Heikkomaineiset sekoilevat epätoivoisesti.

Äänestä

Voisiko joku kertoa miten tuo hule-vesijärjestelmä toimii ja missä se putkisto on?

Äänestä
  • Method Putkisto on jumppa ohjelma,

    Äänestä

Saatanan Perustunarit! sanoisi Kekkonen

Äänestä
  • Verot nousee. rusta ja puuilo tulee, millä ostat ja mitä ostat työtön vassari.

    Äänestä

Olisipa hyvä kuulla perustelut päätökselle maksattaa hulevesikulut kaikilla kaupungin veronmaksajilla 🙄

Äänestä
  • kysäseppä persuilta joita äänestit!"!

    Äänestä

Ei kaikki persut ole veronkorotusten kannalta.
Taitaa sielläkin olla näitä viisaita ja tyhmiä.

Äänestä
  • ei persuissa viisaita ole nähty, tyhmiä olisi ulkomaille asti.

    Äänestä

Nouseehan ne kun kaupunginvaltuustossa istuu persuja

Äänestä
  • Ei ne yksin päätä ja niistäkin nämä Hyrrätakit sitä esittäneet joilla taitaa pysyä enemmän kaljamuki kädessä kuin järki päässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ei ne yksin päätä ja niistäkin nämä Hyrrätakit sitä esittäneet joilla taitaa pysyä enemmän kaljamuki kädessä kuin järki päässä.

    hyrrätakit eli persut. köyhimmiltä ei leikata, se ei meille käy totesi Riikka Purra. se vanheni nopeasti se.

    Äänestä

Kuulin, että tulevaisuudessa opetustoimelta puuttuu 4 miljoonaa vuodessa, kun valtionavut pienenevät lapsiluvun mukaan.

Sanoja ennusti, että lukion ikäluokat jäävät reilusti alle 50 ja peruskouluissa puolittuvat.

Äänestä

Niin mutta Hyrrätakit esittävät hulevesimaksuja pois.
Laskevat varmaan sen tulopuoleksi.

Äänestä

Lasku taitoa ei ole.
Muukin osaaminen ja näytöt on turhan puhumista viikosta toiseen.
"Kun minä vuosi kivi ja kanto sanoin sitä ja tätä".
Uimahallissakin itsensä kehuminen on mennyt jo vitsin puolelle.

Äänestä

Tänään valtuuston kokous jossa ensivuoden veroprosentit ehdotetaan pidettävän ennallaan. Vaikka kaupunki tekee ensivuonna alijäämää on esittelytekstissä.
Hulevesimaksujen poistosta ei ole mitään. Joka olikin täysin järetön ehdotus, siis ehdotus ei lautakunta mitään päätä ,mutta en ole nähnyt ,että hallitus olisi sitä ottanut
otto-oikeudella käsittelyyn. Aika erikoista.
Täysi floppi koko juttu ja niin on nuo maksujen poiston esittäjätkin.
Mitä tekevät illalla ,esittävätkö vielä hulevesimaksun poistoa?

Mitähän sekoilevat taas illan kokouksessa.On täällä päättäjissä kaikenlaisia ” taivaanrannan maalareita”.Pitää seurata kokousta.

Äänestä
  • Ei kunnallisveroa voi nostaa, menoja pois. Suolahden uimahalli paaliin.

    Äänestä

Ei oi nostaa hulevesimaksujakaan tai laitetaan kiinteistöt purkuun. Saatanan järjettömien keksimä maksu ,joka saattaa yrittäjät ihan eri kilpailuasemiin naapurikuntien kanssa.

Äänestä

Kyllä kaupungilla rahaa on vaikka työttömyys vähän kouraisee.Puoli miljoonaa lisää uimahallin remppaan eikä taida riittää kun homma on tehty että näin.

Äänestä

Esim. opetuksen valtioavut laskevat 4 miljoonaa lähiaikoina.

Äänestä

Täysin floppi koko hulevesin poisto.
Helvetti minkäläisia omanedun tavoittelijoita yhteisillä verorahoilla oli eilenkin valtustossa.

Äänestä
  • Se on isonkylän touhua nääs😅

    Äänestä

Äänekoski on menossa kaaokseen.
Parin vuoden päästä kun työllisyysluvut ovat konkretisoituneet Äänekoski ui syvällä ja velkataakka painaa yhä syvämmälle.
Nyt uimahallit ja muut rakennelmat ja suunnitelmat seis.
Virkahenkilöistä kaupungin talolta puolet pois.
Kaupunginjohtaja ei tee muuta kuin esittelee itseään ja on niin omahyväinen.
Koulutuskin joku entinen kapakan pitäjä ja se kyllä näkyy.

Äänestä

Nyt Uimahallin remontti on pistettävä jäihin lopullisesti.

Äänestä

mutku sosdem. ei pysty. mitä sanoo rolle ja sepi, komppaako kiiskikari. voivoi oivoivoi. ehkä sille kiiskikarille pitäs antaa monoa valtralta niin ehtisi keskittymään tähän sekoiluun.

Äänestä

Tulisi valtuustoon tuokin päätös pistää remontti jäihin ja sitten pikkuhiljaa jättää se ikijäihin tuokin esitys menisi äänestykseen niin näkisi kuka on mitäkin mieltä.
Niinkuin Uusiutuvan Energian strategiaa päätettäessä maanantaina.
Kiiskinen on muuten tänään tätä mieltä ja huomenna tuota oli asia kuin asia.

Äänestä

Tämä on seuraus siitä kun ay taustaisia demareita päästetään vallankahvaan. Pelkkää sekoilua vuodesta toiseen. Käsi toisten taskussa aina. Mutta onneksi ay liike näkyy tappavan itsensä, tänään Rikupoika ampui työläistä kasseille ja pakenee rahakirstun kanssa nauraen taivaanrantaan.

Äänestä

Suolahden Turhapurojen huleet meni maksuun.

Äänestä

Demarit ja muu vasemmisto tähänkin syyllisiä

Äänestä

4,9 miljoonaa euroa suolahden uimahallin remonttiin ja veronmaksajat maksaa, varmasti ylittyy budjetti vielä.

Äänestä
  • Täyttä paskaa 👍

    Äänestä

  • Tottakai ylittyy, sieltä paljastuu edellisen remontin jäljiltä niin paljon kaikkea piiloteltua paskaa
    Vai mitä sanoo malttillisten äänitorvi siihen, löytyykö tarkempaa tietoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Tottakai ylittyy, sieltä paljastuu edellisen remontin jäljiltä niin paljon kaikkea piiloteltua paskaa
    Vai mitä sanoo malttillisten äänitorvi siihen, löytyykö tarkempaa tietoa?

    Taisi kauppala piilottaa kaiken mahdollisen maton alle joita nyt siivotaan.

    Äänestä

Nämä korotukset ovat vasta alkusoittoa, odottakaa aivan rauhassa, uusia tuulia, isonkylän touhua..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Äksä kirjoittaa hulevesimaksut poistuvat ja maksut katetaan verotuotoilla vuoden 2025 alkaen.

Mitä helvettiä tämä taas tarkoittaa? Miten maksut muuten katetaan kuin nostamalla veroja?
Sitä se tarkoittaa ,että kaikki nekin jotka asuvat asemakaavan ulkopuolella maksavat hulevesimaksuja kuntaveroissa.
Kaupunki tekee alijäämää uutisten mukaan jo muutenkin. lähes 3,3 milj .euroa.
Verot ovat jo nyt Äänekoskella keskitasoa korkeimmat.
Itse maksan veroja lähes 3000 euroa enemmän Äänekoskella kuin maksaisin Jyväskylässä.
Jyväskyläkin on tiukoilla ,mutta ei siellä veroja koroteta eikä hulevesimaksuja maksateta asemakaavan ulkopuolella olevilla.

Suolahteen joka on täysin taantuva taajama korjataan vanhaa uimahallia miljoonilla.Tässäkään ole mitään järkeä kun toinen uimahalli on vajaan kymmenen kilometrin päässä.

Nämä päätökset eivät kohtele veronmaksajia oikeudenmukaisesti.
Asukkaat äänestävät jättämällä tämän kiskurikaupungin.

Asukaskasluvun putoaminen senkun lisääntyy ja jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu