Hallitus 2024

Eerola ym. Persut haluavat korkeastikoulutettuja ihmisiä nostamaan verotuloja, miksi kukaan ulkomaalainen ja korkeastikoulutettu hennilö edes haluaisi tulla Suomeen, joka on yksi rasistisimmista pohjoismaista. Se ei houkuta.
Pikku-ukkokin on äänessä, ei vakuuta.
Tämä hallitus pimittää tietoja, haluaa päättää salamyhkäisesti asioista ilman oikeaa valtuutusta.
Sotkenut koko työmarkkinat, niin että työvoima katoaa. Etenkin älykkäät naiset pyyhkivät Suomen tomut jaloistaan.
Pikku-ukkohan ei naisia osaa kunmnioittaa.
239380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juu tvssä tää vigiliukas halusi saksalaisia insinöörejä muuttamaan Suomeen . No onhan täälä krematorioista pulaa .

Äänestä

Itse olen ns. ulkosuomalainen eli Suomessa syntynyt ja kasvanut mutta sitten ulkomailla yliopisto-opiskelut suorittanut ja myös työuran luonut. Olisi kiva asua Suomessa ja asunnotkin ovat todella halpoja ulkomaiden suurkaupunkeihin verrattuna mutta on pari asiaa jotka estävät paluumuuttoni.

Ensiksikin palkkaus ja verotus. Suomessa en pääsisi läheskään samoihin tuloihin kuin nyt. Samoin Suomessa verotetaan joka asiasta. Jopa sijoitussalkun voitoista verotetaan 10% enemmän kuin nykyisessä asuinmaassani. Myös eläkkeeni on täällä 25 vuoden jälkeen 70 prossaa viimeisestä palkasta eli jos viimeisessä palkkakuitissa tulot on 10 tuhatta, niin eläke on 7...

Toiseksi haittamaahanmuutto ja kaiken maailman ideologisesti työttömät. Ei minulla sinänsä ole mitään maahanmuuttoa vastaan, mutta en todellakaan halua että verorahani menisivät somailalaisten yksinhuoltajaäitien lapsikatraiden elatukseen tai Irakin ja Afganistanin nuorten miesten diskorahoiksi. Samoin Suomessa on tuhansia ”en mä voi tehä tavallista duunia kun ahistaa ja masentaa" tyyppejä jotka viettävät päivät somessa tai kauppakeskuksissa ja elävät sossun tuella.

Samoin Suomesta on tullut täysin selkärangattomien itkupillien maa jossa mitään ei saa sanoa jotta kukaan ei pahoita mieltään ja kansanedustajat saavat sairaslomaa kun työilmapiiri on huono ja jopa kiusaamista esiintyy...

Joten - pitäkää tunkkinne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eerola ym. Persut haluavat korkeastikoulutettuja ihmisiä nostamaan verotuloja, miksi kukaan ulkomaalainen ja korkeastikoulutettu hennilö edes haluaisi tulla Suomeen, joka on yksi rasistisimmista pohjoismaista. Se ei houkuta.
Pikku-ukkokin on äänessä, ei vakuuta.
Tämä hallitus pimittää tietoja, haluaa päättää salamyhkäisesti asioista ilman oikeaa valtuutusta.
Sotkenut koko työmarkkinat, niin että työvoima katoaa. Etenkin älykkäät naiset pyyhkivät Suomen tomut jaloistaan.
Pikku-ukkohan ei naisia osaa kunmnioittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu