Caruna vaatii kahta miljardia Suomen valtiolta

Hallitus jatkaa omaisuuden myyntiä, neljä miljardia on kirjattu hallitusohjelmaan.
9361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Malli tuli Carunalle ja muille sähköverkkoyhtiöille yllätyksenä, ja yhtiöiden mukaan muutos voi vähentää investointeja Suomeen.

Yli 60 sähköverkkoyhtiötä valitti päätöksestä aiemmin tänä vuonna markkinaoikeuteen.

Helsingin Sanomien mukaan Caruna on vienyt asian myös välimiesmenettelyyn Washingtonissa Yhdysvalloissa. Menettelyssä yhtiö vaatii lehden tietojen mukaan yli kahden miljardin euron korvauksia.

– Suuruusluokka lienee oikea, sanoo lehdelle eläkeyhtiö Elon osakesijoitusjohtaja Jukka Vähäpesola.

Elo omistaa Carunasta 7,5 prosenttia eli on vähemmistöomistajana mukana välimiesmenettelyssä

Äänestä
  • Kalliiksi tulee Suomelle sähköverkkojen myynti.

    Mitä myydään seuraavaksi?

    Äänestä

Katainen Kokoomus maksaa käteisellä 2 000 miljoona eur helposti kun oli asian tuntijana myymässä Jan Vihervuoren kans edullista touhuu miten on mahdollista

Äänestä
  • Katainen voisi palkata Himasen tekemään tulevaisuusselvitystä, eiköhän miljoonalla joku raportti vääntyisi.

    Äänestä

Kokoomus on valtava kasa ulostetta.

Äänestä

Ne vaan juo kahvia valtion piikkkin KOKOOMUS pääministeri Holkeri ei ehdi vastailee ny

Äänestä

Yksityistäminen tekee gutaa :D

Äänestä

Sillä 2 MRD EUR summalla olis maksettu 3 vuo sen sähköt jäännytkin kassaan jotain mut nyt on pelattu kaikki Järkevää MINISTERI TOUHUA

Äänestä

Orpon hallitus pakottaa seuraavankin hallituksen myymään valtion omaisuutta:
- pienentämällä verotuloja (yhteisövero ja polttoainevero vasta oman vahtivuoron lopussa)
- Länsiradan kallein osuus jää seuraavalle hallitukselle (6 miljardia)
- hyvätuloisten veroale (köydemmiltä "ale" kerätään muina veroina)
- velkajarru varmistaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus jatkaa omaisuuden myyntiä, neljä miljardia on kirjattu hallitusohjelmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu