Sairas työtön - rahaton

Pidempi sairausloma takana. Nyt terveysaseman lääkäri ilmoitti, etteivät kirjoita enää sairauslomaa, vaan pitää mennä yksityiselle.

Kyse ei ole tapaturmasta, niin ei voi mennä vakuutuksen perusteella yksityiselle, niin että vakuutus korvaisi. Työttömänä ei ole varaa maksaa yksityisen lääkärin hintoja.

Sairaus jatkuu, eikä työkykyä ole. Eli työkkärin näkökulmasta työkyvytön. Nyt ei sitten saa enää sairauspäivärahaa, kun eivät kirjoita enää sairauslomaa terveysasemalla.

Eli rahaa ei tule mistään. Jospa joku osaisi neuvoa, mitä tässä voi tehdä.
851322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

Terveysasemalla on säästöt menossa. Ajavat työttömän ulos hakemasta turhia sairauslomia.

Äänestä
  • Sama vaikka menis jalka poikki tai pää kainalossa terkkarille. Ei hoideta, jos oot työtön

    Äänestä

  • Satosen lupaamatyöpaikka

    💼💼🎩💼🎩💼🪨🎩💼😱🪨🎩💼😱🥷😂🌺🧕🧕🌷🌷🌹
    Seksi­bis­nekseen tulee nyt uusia tekijöitä: nuoria aikuisia, joilta loppuvat rahat
    Liikkuva prostituutio on lisääntynyt taloudellisten vaikeuksien vuoksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa alalle tullaan yhä useammin rahan takia.
    Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

    Näin arvioi alan sosiaali- ja terveysjärjestö Pro-tukipiste. Sen mukaan yhä useammin alalle tulevan motivaationa toimii raha. Pro-tukipisteestä kerrotaan, että monet uudet alalle tulijat ovat nuoria aikuisia, jotka harkitsevat seksityötä toimeentulon parantamiseksi.

    – Meidän palveluihimme tulee koko ajan uusia ihmisiä, uusien ja alalle palaavien määrä on lisääntynyt, sanoo Pro-tukipisteen palvelujohtaja Minna Huovinen.

    Pro-tukipiste tarjoaa seksityötä tekeville matalan kynnyksen palveluita, kuten terveyspalveluita, sosiaaliohjausta sekä keskustelu- ja kriisitukea.
    Myös niin sanottu liikkuva prostituutio on lisääntynyt ja tuonut tarjontaa myös Suomeen.

    – Nyt kun esimerkiksi Etelä-Euroopassa on ollut heikompi talous, niin se on saanut ihmisiä liikkumaan muualle Eurooppaan seksityön merkeissä, Huovinen sanoo.

    Poliisi ei varsinaisesti seuraa kotimaista seksikauppaa, koska se on itsessään laillista.

    – Laittomaan paritukseen tai varsinkaan ihmiskauppaan liittyviä tapauksia ei ole juuri ilmennyt, sanoo Helsingin poliisin ihmiskaupparyhmän rikosylikomisario Hannu Kortelainen.

    Hänen mukaansa seksikauppaan ja paritustoimintaan lähdetään tai ajaudutaan usein taloudellisista syistä.

    – Siksi voisi ajatella, että heikentynyt taloustilanne myös Suomen sisällä voisi saada aikaan sen, että seksikauppamarkkinoille tulee uusia toimijoita, Kortelainen sanoo.

    Alalle tulijan kanssa käydään perusasiat lävitse
    Pro-tukipisteen uusi asiakas saa tavallisesti pohdittavakseen joitakin kysymyksiä.

    – Mietimme asiakkaan elämän kokonaisuutta, mitä kaikkea siihen liittyy. Mikä elämän kokonaissuunnitelma on, Pro-tukipisteen Huovinen sanoo.

    Hänen mukaansa vastaanotolle tulee usein ihmisiä, joilla on haasteita löytää työpaikka, eivätkä he ole päässeet opiskelemaan.

    – Tai ei ole varaa opiskella.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sama vaikka menis jalka poikki tai pää kainalossa terkkarille. Ei hoideta, jos oot työtön

    Kyllä hoidetaan ei sairauden kanssa katsota onko ihminen työtön vaan ihan vaan sairauden laatu. Ei tartte vaipua itsesääliin , on vaan otettava sen verran itsestään itårti että tekee jotain elämästään. Onkos se sairausloma parantanut muka jotenkin sinua. Ja ajattelu tapa jossa käy ilmi että sairasloma jotenkin parantaisi ihmisen , sairas lomat ovat tavallisesti lyhyt aikaisia, koska normaalisti silloin ihmisen olo parantuu , mutta olisko hieman ajateltava miksi haluaa olla,kotona , sillä itsekkin huomaat että haluat vaan sairauslomaa , joka usein taannuttaa ihmisen johonkin tilaan missä raha tulee tilille ilaman omaa panosta työstä . Se ei ole normaalia mitenkään .veronmakjien selkänahasta nekin rahat tulevat , onko mielestäsi oikein jotenkin .aika ottaa itseään niskasta kiinni ja kantaa vastuu omasta elatuksestaan. Kuten muutkin tekevät .

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Auto ajaa suojatiellä pyörän päälle ja jalka murtuu. Joo, ihan tarkoituksella halutaan laiskotella. Jospa hieman laajempaa näkökulmaa aiheeseen. Ei se ihminen voi niitä sairauksiaankaan itse päättää.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sama vaikka menis jalka poikki tai pää kainalossa terkkarille. Ei hoideta, jos oot työtön

    Kyllä se on sentään sairaus joka on se mikä katsotaan eikä sitä kuka on työtön. Riippuu sairaudesta , jos eivät näe sairauttasi samalla tavalla kun sinä .
    Jos podet masennusta esim niin eivät saa kirjoittaa kuukausikaupalla sairauslomaa .
    Mene sosiaaliin ja selitä asiasi niin saat toimeentulo tukea . Pakko niiden on auttaa jos ei ole työtä eikä rahaa . Ja sitä kautta sitten saattavat auttaa työhönkin kun tunnet että se käyttää

    Äänestä

aina on hoidettu paitsi jos olet poissa omalta paikkakunnaltasi.
silloin ei hoideta.
näin oli jo 25 vuotta sitten

Äänestä
  • Hoidetaan toki. Mutta sairauslomaa ei anneta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hoidetaan toki. Mutta sairauslomaa ei anneta.

    Tuota en usko.
    Mahtoiko sanoa, koita jos saat yksityispuolen vielä kirjoittamaan lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tuota en usko.
    Mahtoiko sanoa, koita jos saat yksityispuolen vielä kirjoittamaan lisää.

    Ei vaan, että koska kyse on pitkäaikaisesta sairauslomasta, julkinen terveydenhuolto ei enää kirjoita sairauslomaa. Pitäisi mennä työterveyshuoltoon, mutta sitä työnantaja ei tarjoa. Käytännössä ainut vaihtoehto on yksityinen - omalla rahalla.

    Nollatuntisopimuksella on työkkärin mielestä työtön, ja tuntejakin on välillä 30h viikossa, välillä 0h viikossa. Nyt tietenkään ei ole ollut töitä, kun on sairauslomalla. Ja tuskin tarjotaankaan enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Samalla yksityisellä työnantajalla on kolme vakituista työntekijää ja kuusi "kreikkalaista", jotka tekee vakituisten sairauslomia, vuosilomia jne. Ohje menee tietysti näin.

    "Muistathan myös, että työnantajalla on velvollisuus järjestää kaikille työntekijöille, myös nollasopimuslaisille lakisääteinen työterveyshuolto, joka on lähtökohtaisesti järjestettävä samanlaisena kaikille työntekijöille."

    No onko jollain yksityishenkilöllä varaa kustantaa kymmenelle hengelle työterveyshuolto. Ei ole. Käskee mennä julkiselle.

    Lääkäri elää yllä olevan ohjeen mukaisessa maailmassa, missä kaikilla on työterveyshuolto. No, eipä ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hoidetaan toki. Mutta sairauslomaa ei anneta.

    🎯🎯🎯
    Nyt kun jo alkaa
    Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.

    Äänestä SDP se on työläiperheen asialla

    Äänestä sak

    Äänestä sdp

    Äänestä työväen tukia

    Äänestä. Työnyekijöiden puolesta yoeislakkoa

    📍📍📍📍📍📍📍📍📍📍
    Älkää täällä valittako kaikesta

    Nauttikaa kokoomuspolitiikasta
    Kun ootte heitä äänestäneet

    Ja kiittäkää mtv 3 n pissiksiä kun ovat teitä auttaneet äänestämään urpoja

    Kokoomuslainen termospullo duunari ei ole miljonääri

    Äänestä SDP

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tuota en usko.
    Mahtoiko sanoa, koita jos saat yksityispuolen vielä kirjoittamaan lisää.

    Miksi jollekkin on tärkeää ottaa identiteetti ettö on sairas. Jos terveyskeskuksen lääkäri ei kirjoita enempää saikkua niin katsoo että ihminen on kykenevä työhön . Ei siinä yksityis lääkärit muuta tule huomaamaan .
    Siis jokaisen velvollisuus on elättää itse itsensä , eikä olla saikulla kuukausi kaupalla , eihän tämäkään ihminen ole parantunut vaikka on ollut saikulla , siis ihmisen keho toimii niin että yleensä kolmen kuukauden aikana kehossa tapahtuu parannus ihan itsestään , ja jos ei tapahdu niin lääkäri ottaa ja tutkii tarkemmin miksi joku sanoo olevansa sairas ei niitä saikkuja edes ollut olemassakaan ennen vanhaan , silloin ihmiset tunsivat vastuunsa
    Ja työssä kun on niin joutuu ajattelemaan työasioita eikä omaa itseään .
    Sairauslomat annetaan sairaille joilla ei ole työhön tarvittavaa kykyä esim leikkauksen jälkeen tai joku muu kehon vamma joka vaikeuttaa työntekoa .
    Kyllä se. Niin on että jokaisen on itse elantonsa hankittava m eikä asettua veronmaksajien elätiksi koska työkykyä on .

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Samalla yksityisellä työnantajalla on kolme vakituista työntekijää ja kuusi "kreikkalaista", jotka tekee vakituisten sairauslomia, vuosilomia jne. Ohje menee tietysti näin.

    "Muistathan myös, että työnantajalla on velvollisuus järjestää kaikille työntekijöille, myös nollasopimuslaisille lakisääteinen työterveyshuolto, joka on lähtökohtaisesti järjestettävä samanlaisena kaikille työntekijöille."

    No onko jollain yksityishenkilöllä varaa kustantaa kymmenelle hengelle työterveyshuolto. Ei ole. Käskee mennä julkiselle.

    Lääkäri elää yllä olevan ohjeen mukaisessa maailmassa, missä kaikilla on työterveyshuolto. No, eipä ole.

    Huvittavaa tuo että sairausloma jotenkin muka parantaisi ihmistä , harvoin niin on . Jos lääkäri katsoo että potilas on työkelpoinen niin ei kirjoittele mitää sairauslomia , koska on nähnyt ettei se ole mitenkään parantanut tätä ihmistä .
    Lääkäri joka kirjoittelee turhia lomia ja näkee että siitä on tullut elämän tapa, eikä potilas ole edes parantunut mitenkään. Siis silloin on potilas työkelpoinen veronmaksaja ei oikein liioin ole halukas ylläpitämään jollain kuukaudesta kuukauteen kotona olemista kun he itse joutuvat aamu varhaisella lähtemään työhön . Joten parannus lähtee omista aivoista ja muuttamalla ajatustapansa

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Eipä se ole ihme, että työttömät pääsee harvemmin työkyvyttömyyseläkkeelle kuin työssä käyvät, vaikka olisi ihan sama sairaus.

    Työtön kun ei saa sitä sairauslomaa. Eikä sitten tietysti työkyvyttömyyseläkettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Samalla yksityisellä työnantajalla on kolme vakituista työntekijää ja kuusi "kreikkalaista", jotka tekee vakituisten sairauslomia, vuosilomia jne. Ohje menee tietysti näin.

    "Muistathan myös, että työnantajalla on velvollisuus järjestää kaikille työntekijöille, myös nollasopimuslaisille lakisääteinen työterveyshuolto, joka on lähtökohtaisesti järjestettävä samanlaisena kaikille työntekijöille."

    No onko jollain yksityishenkilöllä varaa kustantaa kymmenelle hengelle työterveyshuolto. Ei ole. Käskee mennä julkiselle.

    Lääkäri elää yllä olevan ohjeen mukaisessa maailmassa, missä kaikilla on työterveyshuolto. No, eipä ole.

    Minimi työterveyshuoltisopimus kaikkien työntekijöiden duhteen työnantajalla on lain mukaan oltava. Vähintään työterveystarkastukset plus ennaltaehkäisevä työterveyshuolto( elämäntapojen kartoitus, verenpainemittaus ym jutut hoitajan kanssa). Ellei näin ole, voit käräytyää aluehallintovirastoon työnantajan. Muista kuitenkin että esim työhöntulotarkastukseen pääset työsuhteen kestäessä tietyn ajan kuluessa, ja jos olet ollut vähemmän aikaa vielä töissä, se on vasta edessä se työterveystarkastus.
    Työnantajan ei ole lakisääteisesti pakko tarjota työntekijäilleen mitään laajaa työterveyttä( lääkärikäynnit, ym). Kannattaa lukea aiheesta ellei tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hoidetaan toki. Mutta sairauslomaa ei anneta.

    No sittenhän sä olet terve, ellei sairauslomaa anneta. Ole nyt ees siitä onnellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Huvittavaa tuo että sairausloma jotenkin muka parantaisi ihmistä , harvoin niin on . Jos lääkäri katsoo että potilas on työkelpoinen niin ei kirjoittele mitää sairauslomia , koska on nähnyt ettei se ole mitenkään parantanut tätä ihmistä .
    Lääkäri joka kirjoittelee turhia lomia ja näkee että siitä on tullut elämän tapa, eikä potilas ole edes parantunut mitenkään. Siis silloin on potilas työkelpoinen veronmaksaja ei oikein liioin ole halukas ylläpitämään jollain kuukaudesta kuukauteen kotona olemista kun he itse joutuvat aamu varhaisella lähtemään työhön . Joten parannus lähtee omista aivoista ja muuttamalla ajatustapansa

    Taitaapi olla aika hakea kuntoutustukea jos sairaudesta johtuva työkyvyttömyys pitkittyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Taitaapi olla aika hakea kuntoutustukea jos sairaudesta johtuva työkyvyttömyys pitkittyy.

    "Työnantajan ei ole lakisääteisesti pakko tarjota työntekijäilleen mitään laajaa työterveyttä( lääkärikäynnit, ym). Kannattaa lukea aiheesta ellei tiedä."

    Kerropa tuo sille harjoitteluaan tekevälle noin 23v lääkärilleopiskelijalle.

    Äänestä

Kannatta tehdä niin paljon rikoksia että pääsee lusimaan täysihoitoon vankilaan.

Äänestä
  • juu, ei ole mitään hävittävää

    Äänestä

Jos nollatuntisopimus irtisanotaan työntekijän toimesta, voidaan työntekijälle määrätä karenssi, jolloin hän ei ole oikeutettu työttömyysetuuksiin. Karenssi määrätään, mikäli työntekijä irtisanoutuu ilman pätevää syytä. Päteväksi syyksi kuitenkin katsotaan, jos työtä ei ole ollut tarjolla viimeisen 12 viikon aikana välittömästi ennen irtisanoutumista siten, että se voitaisiin lukea työntekijän työssäoloehtoon.

Jep. Siinäpä olet sitten 3 kk ilman tuloja.

Äänestä
  • Tulee halvemmaksi maksaa se yksityinen ja toivoa, että he kirjoittavat sinulle lisää sairaslomaa.

    Äänestä

Miten olet sairaslomalla työttömänä?

Äänestä
  • Ettei tartte olla sairaana töissä (nollatuntisopimus).

    Sairastuminen työttömänä työnhakijana

    Jos olet työtön työnhakija ja sairastut, voit saada sairauspäivärahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ettei tartte olla sairaana töissä (nollatuntisopimus).

    Sairastuminen työttömänä työnhakijana

    Jos olet työtön työnhakija ja sairastut, voit saada sairauspäivärahaa.

    Nollatuntisopimus=työtön.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Nollatuntisopimus=työtön.

    Ole vaan reilusti työtön. Jos työnantaja kyselee töihin, voi niistä aina kieltäytyä. Mitäs teki nollatuntisopimuksen. Tykkäsin ei tartte tietää sairastumisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ole vaan reilusti työtön. Jos työnantaja kyselee töihin, voi niistä aina kieltäytyä. Mitäs teki nollatuntisopimuksen. Tykkäsin ei tartte tietää sairastumisesta.

    Ei työllisyyspalveluihin tarvitse ilmoittaa, jos vähän sairastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ole vaan reilusti työtön. Jos työnantaja kyselee töihin, voi niistä aina kieltäytyä. Mitäs teki nollatuntisopimuksen. Tykkäsin ei tartte tietää sairastumisesta.

    Tykkäsi tehdä niin, eli ei tartte tietää sairastumisesta.

    Äänestä

  • Minä olin vajaan vuoden sairaslomalla työttömänä, jotta pystyi välttämään iljettävät työttömyystoimiston nöyryytystilaisuudet. Vuosia myöhemmin he jostain muusta syystä minulle taas suututtuaan kävivät täikammalla läpi tiedostojaan ja kävivät sitten kiinni 'selitysvaatimuksella'; olinko ollut tuon ajan työnhakijana. Olisivat halunneet periä sen ajan Kela-korvauksen takaisin! Eivät onnistuneet. Mahtaa harmittaa.

    Äänestä

Jos sulla on tullut 300 pv sairaslomaa (läkörintidustuksilla) täyteen voit saada työttömyysturvaa. Tällöin täytyy ilmoittautua työttömäksi mutta ilmoittaa että se 300 pv sairaspvrahaa täyttynyt etkä saa enää sairaspäivärahaa. Lisäksi Kelan toimeentulotuki sitä voi hakea jos tulot ei riitä välttämättömiin menoihin. Lisäksi mahdollinen asumistuki kelasta.

Äänestä
  • Ihan noin pitkä sairastuminen ei vielä ole. Olis kyllä hyvä kuulla, miten saatte lääkärit suostumaan antaa sairauslomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ihan noin pitkä sairastuminen ei vielä ole. Olis kyllä hyvä kuulla, miten saatte lääkärit suostumaan antaa sairauslomaa.

    Asumistuki tulee jo. Ttt ei saa kuulemma. Vois ehkä hakea uudestaan, kun eri tulot.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ihan noin pitkä sairastuminen ei vielä ole. Olis kyllä hyvä kuulla, miten saatte lääkärit suostumaan antaa sairauslomaa.

    Ei lääkäri saa antaa aiheetonta sairauslomaa! Lääkärivala.

    Äänestä

Ap valehtelee. Suomessa sinulle on kyllä taattu lääkäri ja lausunto julkiselta puolelta. Se on satoja euroja yksityisellä, sekä kelalle että sinulle. Se annetaan julkiselta. Kysy uudestaan. Ehtona voi olla jotain tyyliin lopeta juominen.

Äänestä
  • Jotain se lääkäri sönkötti pitkittyneestä työkyvyttömyydestä ja työnantajan vastuusta. Tosin ei tiennyt, miten pitkä aika on pitkittynyt.

    No, eipä saa kukaan tietää, että on sairaana. Ei työkkäri, ei Kela, eikä kassa. Ei voi väittää työkyvyttömäksi. Ja sen perusteella keksiä jotain hassuja selvityksiä tai määrätä johonkin tarkastukseen tms.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jotain se lääkäri sönkötti pitkittyneestä työkyvyttömyydestä ja työnantajan vastuusta. Tosin ei tiennyt, miten pitkä aika on pitkittynyt.

    No, eipä saa kukaan tietää, että on sairaana. Ei työkkäri, ei Kela, eikä kassa. Ei voi väittää työkyvyttömäksi. Ja sen perusteella keksiä jotain hassuja selvityksiä tai määrätä johonkin tarkastukseen tms.

    Soita kelaan ja KYSY millainen lausunto tarvitaan.
    Soita tk ja varaa aika tälle kyseiselle lausunnolle.

    Sinulle pitää tehdä kuntoutussuunnitelma. Sitä ei tee mikään "yksityinen". Kysy Kelasta.
    Sinä olet mukana siinä lausunnon laatimisessa ja sinulla on päävastuu asiassa. Ei sillä lääkärillä millä kävit.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kuntoutussuunnitelma tehdään, jos tarvitsee kuntoutusta. Aika hyvä arvaus, että juuri sitä tarvitsee. Eikös se riipu ihan sairaudesta, mitä voi kuntouttaa ja mitä ei.

    Äänestä

Työnantajan tulee järjestää kaikille työntekijöilleen lakisääteinen työterveyshuolto. Sairaanhoitopalveluiden tarjoaminen on työnantajalle vapaaehtoista. Lakisääteiseen työterveyshuoltoon eivät kuulu sairaanhoitopalvelut.

Äänestä
  • Työnantajan ohje

    Sen sijaan, jos työntekijä vaikkapa sairastuu flunssaan tai vatsatautiin, hakeutuu hän omatoimisesti ns. tavallisen lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle ja maksaa itse vastaanoton mahdolliset kustannukset.

    Äänestä

Yli 30 päivän sairausloman jälkeen, työttömyysetuus lasketaan uudelleen. Tarkoittaa 1.9.24 jälkeen, että tulee porrastukset voimaan -20% 2 kk (maksettu 40 päivää ansiosid.) ja -25% 8 kk (maksettu 170 päivää ansiosid.).

Voi laskea, kumpi kannattaa. Olla hetki ilman rahaa, vai ottaa työttömyysetuutta alempi sairauspäiväraha ja lisäksi -20% tai -25% alempi työttömyysetuus.

Äänestä
  • Jos on saanut ansiosidonnaisen ennen 1.9.24, se on pidemmällä ajalla enemmän.

    Äänestä

Ei nyt jotenkin avaudu, miksi lääkäri voi kieltäytyä kirjoittamasta sl-todistusta. Kun on selkeästi työkyvytön. Lääkärin etiikka kateissa. Joku nuori terkkarin lekuri, joka juuri lukenut tenttikirjasta jotain ohjeita.

Ei tuollaista lääkärin kertomaa ohjetta ole olemassakaan.

Äänestä
  • Esimerkiksi masennuspotilailla on monesti tilanteita, että jossain vaiheessa ei enää sairauslomaa kirjoiteta vaikka henkilö edelleen olisi työkyvytön. Ne ovatkin vaikeampia asioita kuin poikkinainen jalka.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Esimerkiksi masennuspotilailla on monesti tilanteita, että jossain vaiheessa ei enää sairauslomaa kirjoiteta vaikka henkilö edelleen olisi työkyvytön. Ne ovatkin vaikeampia asioita kuin poikkinainen jalka.

    Kuulostaa tosi ikävältä. Miten tuollaisessa tilanteessa voi jatkaa eteenpäin?

    Töihin on kai mentävä, sitten taas pian uudestaan sairauslomalle. Tosi tylyä lääkäriltä.

    Äänestä

Siis sairauslomaa ei kirjoiteta jos katsotaan että on kykeneväinen työhön . Niinhän se on että jos liian kauan on kotona niin siitä tulee tapa elää! Ja unohdetaan oma vastuu yhteiskunnassa siis että jokaisen velvollisuus on elättää itsensä työllään .
Omaa tahtoa siinäkin tarvitaan , niin että on aina muistettava että kukaan ei ole sairautensa jaan hänellä on sairaus tai ei . Pitkät salkut eivät paranna ketään , vaan lamaannuttaa ainoastaan senkin vähäisen työnhakuun mikä on ollut.
Joskus on vaan otettava itseään niskasta kiinni eikä entistä lääkäreitä jotka kirjoittelee lomaa vuodesta toiseen .

Äänestä
  • Tiedoksi, jos Kelan lääkärin mukaan olet työkykyinen eikä sairaus estä työllistymistä, kyseinen lausunto koskee vain oikeutta sairaslomaan. Lausunto ei kerro TE-palvelulle, oletko työkykyinen vai et. Sairaspäivärahaa et enää saa. Kelan lääkärin lausunto ei siis kerro TE-palvelulle, että olet työkykyinen. TE-palvelun työntekijä määrittelee työkykysi. TE-palvelun työntekijä on ehkä joku "merkonomi" tai vastaava, joka on opiskellut vain sen osan ns. hallintolakeja, mitkä hänen työtehtäviinsä kuuluu. Tavallisella maalaisjärkisellä ajattelulla ei siis TE-toimistoissa tai Kelassa pärjää. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan edes vastaa, jos asiakkaan kysymys on lainopillisesti vaikea. Kyse on ns. sisäänrakennetuista järjestelmistä, jossa omia virkoja ei kyseenalaisteta. Ei siis pidä ihmetellä, jos oma oikeustaju ei vastaakaan todellisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tiedoksi, jos Kelan lääkärin mukaan olet työkykyinen eikä sairaus estä työllistymistä, kyseinen lausunto koskee vain oikeutta sairaslomaan. Lausunto ei kerro TE-palvelulle, oletko työkykyinen vai et. Sairaspäivärahaa et enää saa. Kelan lääkärin lausunto ei siis kerro TE-palvelulle, että olet työkykyinen. TE-palvelun työntekijä määrittelee työkykysi. TE-palvelun työntekijä on ehkä joku "merkonomi" tai vastaava, joka on opiskellut vain sen osan ns. hallintolakeja, mitkä hänen työtehtäviinsä kuuluu. Tavallisella maalaisjärkisellä ajattelulla ei siis TE-toimistoissa tai Kelassa pärjää. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan edes vastaa, jos asiakkaan kysymys on lainopillisesti vaikea. Kyse on ns. sisäänrakennetuista järjestelmistä, jossa omia virkoja ei kyseenalaisteta. Ei siis pidä ihmetellä, jos oma oikeustaju ei vastaakaan todellisuutta.

    Sama sairaus, josta on jo maksettu sairauspäivärahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Sama sairaus, josta on jo maksettu sairauspäivärahaa.

    Eli Kelan mukaan on työkyvytön.

    Lääkäri vaan alkoi pihtaamaan todistusta, jonkin ihme ohjeen perusteella. Eivät tajua, että ei ole työterveyshuoltoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eli Kelan mukaan on työkyvytön.

    Lääkäri vaan alkoi pihtaamaan todistusta, jonkin ihme ohjeen perusteella. Eivät tajua, että ei ole työterveyshuoltoa.

    "Kelan lääkärin lausunto ei siis kerro TE-palvelulle, että olet työkykyinen. TE-palvelun työntekijä määrittelee työkykysi."

    Kuulostaa oikeasti tosi epävarmalta. Miten voi osaaminen riittää tietämään eri ammateista, milloin on työkyvytön. Jos saa sairauspäivärahaa, saa edes jotain tuloa ja sen päättää Kela.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tiedoksi, jos Kelan lääkärin mukaan olet työkykyinen eikä sairaus estä työllistymistä, kyseinen lausunto koskee vain oikeutta sairaslomaan. Lausunto ei kerro TE-palvelulle, oletko työkykyinen vai et. Sairaspäivärahaa et enää saa. Kelan lääkärin lausunto ei siis kerro TE-palvelulle, että olet työkykyinen. TE-palvelun työntekijä määrittelee työkykysi. TE-palvelun työntekijä on ehkä joku "merkonomi" tai vastaava, joka on opiskellut vain sen osan ns. hallintolakeja, mitkä hänen työtehtäviinsä kuuluu. Tavallisella maalaisjärkisellä ajattelulla ei siis TE-toimistoissa tai Kelassa pärjää. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan edes vastaa, jos asiakkaan kysymys on lainopillisesti vaikea. Kyse on ns. sisäänrakennetuista järjestelmistä, jossa omia virkoja ei kyseenalaisteta. Ei siis pidä ihmetellä, jos oma oikeustaju ei vastaakaan todellisuutta.

    Minulla kävi niin, että lääkäristä ei tullut enää sairauslomaa, mutta työkkärin täti oli niin ymmärtäväinen, että kirjoitti työmarkkinatukipäätökseen, että 'ei toimenpiteitä'. Tehtiin vain aktivointisuunnitelma puoleksi vuodeksi, että ulkoilua joka päivä ja elämänhallinta kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ihana tilanne sinulla. Mulla ei mennyt ihan noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "Kelan lääkärin lausunto ei siis kerro TE-palvelulle, että olet työkykyinen. TE-palvelun työntekijä määrittelee työkykysi."

    Kuulostaa oikeasti tosi epävarmalta. Miten voi osaaminen riittää tietämään eri ammateista, milloin on työkyvytön. Jos saa sairauspäivärahaa, saa edes jotain tuloa ja sen päättää Kela.

    Milloin ja mitenkä siitä TE-työntekijästä on voinut tulla lääkäri ja millä oikeudella tällä on määritellä ihmisen työkunto?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Milloin ja mitenkä siitä TE-työntekijästä on voinut tulla lääkäri ja millä oikeudella tällä on määritellä ihmisen työkunto?

    Ei kyse ole siitä, että te-työntekijä olisi lääkäri tai yrittäisikään mitään sellaista. Hän toteaa mitkä ovat riittävät toimet jonkun työttömyysturvan saamiseksi. Ja hän saa todeta aktivointisuunnitelmaa tehdessään, että se on vaikka tunti ulkoilua päivässä. Työnhaku pidetään koko ajan voimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "Kelan lääkärin lausunto ei siis kerro TE-palvelulle, että olet työkykyinen. TE-palvelun työntekijä määrittelee työkykysi."

    Kuulostaa oikeasti tosi epävarmalta. Miten voi osaaminen riittää tietämään eri ammateista, milloin on työkyvytön. Jos saa sairauspäivärahaa, saa edes jotain tuloa ja sen päättää Kela.

    Nää selitykset tässä ketjussa on täyttä bullshittiä ja provo.

    Äänestä

Ketjun ongelma on pyhä usko tällaiseen "lääkäriin" joka kirjoittelee ihmisille saikkuja ja eläkkeitä ja huolehtii potilaan edusta. Sellaista ihmemiestä ei olekaan.
Pitää olla itse aktiivinen. Terveydenhuolto ei vastaa potilaista. Jos et itse pysty hoitamaan omaa etuasi, tarvitset holhoojan, joka huolehtii sinusta ja on yhteydessä terveydenhuoltoon. Jos pärjäät ilman, hoidat asiat itse.

Äänestä
  • Eli uudestaan lääkäriin ja toivottavasti on eri lääkäri.

    Äänestä

Miten te, jotka ootte esim. 300 päivää sairauslomalla, saatte jatkettua sitä sairauslomaa?

Vai kaikilla tietysti työterveyshuolto. Ei voi olla.

Äänestä
  • Kelan sivuilla kerrotaan näin:
    Kun enimmäisaika on täyttynyt, voit saada sairauspäivärahaa saman sairauden vuoksi uudelleen vasta, kun olet ollut työkykyinen vuoden ajan. Jos palaat sairauspäivärahan enimmäisajan jälkeen työhön ja työskentelet yhtäjaksoisesti vähintään 30 päivää, voit kuitenkin saada sairauspäivärahaa vielä 50 lisäpäivältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kelan sivuilla kerrotaan näin:

    Kyllä on outoa, että pitkän sairausloman takia työkyvytön muuttuu yhtäkkiä terveeksi ja työkykyiseksi. Mitä tuon määräyksen laatija oikein kuvitteli?

    Että tapahtuu ihmeparantuminen ja kävelykyvytön alkaa yhtäkkiä kävellä?

    Yleisimmät syyt siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet (32 %) sekä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (32 %). Muiden yksittäisten sairauspääryhmien osuudet olivat alle 10 prosenttia. (Eläketurvakeskus)

    Hakemuksista hylättiin 36 % vuonna 2022. Mielenterveyssyistä haettujen eläkkeiden hylkäysosuus oli keskimääräistä korkeampi. Eniten kielteisiä päätöksiä hakemuksiinsa saavat työttömyystaustaiset hakijat. Heillä sairauksien hoito- ja kuntoutustoimenpiteet ovat usein olleet niukat tai puuttuneet täysin. (Terveyskylä)

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kelan sivuilla kerrotaan näin:
    Kun enimmäisaika on täyttynyt, voit saada sairauspäivärahaa saman sairauden vuoksi uudelleen vasta, kun olet ollut työkykyinen vuoden ajan. Jos palaat sairauspäivärahan enimmäisajan jälkeen työhön ja työskentelet yhtäjaksoisesti vähintään 30 päivää, voit kuitenkin saada sairauspäivärahaa vielä 50 lisäpäivältä.

    Silti Kela hylkää B-lausunnon / sairaspäivärahahakemuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Silti Kela hylkää B-lausunnon / sairaspäivärahahakemuksen.

    Niinpä. Tuohon pitäisi ehdottomasti saada muutos, että työkyvytön voisi pysyä erossa työkkäristä..Sairauspäiväraha ja itseä parantamaan tai tautia hillitsemään omassa rauhassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Silti Kela hylkää B-lausunnon / sairaspäivärahahakemuksen.

    Kelassa lääkärin hommia hoitaa Klovni.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kelassa lääkärin hommia hoitaa Klovni.

    Itsellä nyt tilanne että yli 14kk oltu ilman sosiaaliturvaa.
    TYP tarjoaa lisää kuntouttavaa työtoimintaa, ylilääkärin lausunnossa lukee etten ole kuntoutettavissa.
    Sairaseläkehakemus hylätään, nyt jo sairaspäivärahahakemuskin hylätään.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Voivat vielä kysymättä päättää. Vissiin?

    TE-viranomainen voi tarkistaa ja allekirjoittaa monialaisen suunnitelman yksin, mutta vain työnhakuvelvollisuuden osalta.

    Jos TE-viranomainen huomaisi työnhakuvelvollisuuden tarkistamisen yhteydessä, että asiakkaan tilanne on muuttunut ja monialainen palvelutarvearvio pitää tarkistaa, tulee järjestää uusi tapaaminen, johon myös muut TYP-toimijat osallistuvat.

    TE-toimiston yksin tarkistama ja allekirjoittama suunnitelma on monialainen työllistymissuunnitelma, koska terminologia ei ole muuttunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    "Itsellä nyt tilanne että yli 14kk oltu ilman sosiaaliturvaa."

    Kärsivällisyyttä on vaatinut tuollainen. Moni olisi päättänyt työnhaun, vaikka auttaako sekään mitään, jos saa toimeentulotukea, niin siltikö TYP-asiakkuus jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    TE-toimisto, hyvinvointialue ja Kansaneläkelaitos arvioivat työttömien palvelutarpeen, suunnittelevat monialaista yhteispalvelua tarvitsevien työttömien palvelut kokonaisuuksiksi ja vastaavat yhdessä työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta.

    Entäs se työtön? Eikö häneltä kysytä mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Itsellä nyt tilanne että yli 14kk oltu ilman sosiaaliturvaa.
    TYP tarjoaa lisää kuntouttavaa työtoimintaa, ylilääkärin lausunnossa lukee etten ole kuntoutettavissa.
    Sairaseläkehakemus hylätään, nyt jo sairaspäivärahahakemuskin hylätään.

    Miksi olet ollut noin kauan ilman sosiaaliturvaa? Eikö raha kiinnosta. Minulla vähän sama tilanne, mutta tietenkin olen mennyt kuntouttavaan työtoimintaan. Yksi päivä viikossa neljä tuntia kerrallaan. Hommat räätälöidään minulle. Jonain päivänä, kun on vaikeaa, niin hommani on KÄVELLÄ, koska se parantaa vointiani. Silloin, kun ilmoitan käveleväni, niin eihän minun oikeasti tarvitse edes poistua kotoa - useimmiten kyllä poistun ja kävelen noin 30min.

    Tällä tavalla saan sen työmarkkinatukeni, joka on iso raha. Totta kai pitää suostua kuntouttavaan, koska sieltä voi olla aina tekstiviestillä pois, jos ei kykene.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    "Itsellä nyt tilanne että yli 14kk oltu ilman sosiaaliturvaa."

    Kärsivällisyyttä on vaatinut tuollainen. Moni olisi päättänyt työnhaun, vaikka auttaako sekään mitään, jos saa toimeentulotukea, niin siltikö TYP-asiakkuus jatkuu.

    TYP katkaisi asiakkuuden ja työmarkkinatuen.
    Toimeentulotukea en voi saada puolison tulojen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Miksi olet ollut noin kauan ilman sosiaaliturvaa? Eikö raha kiinnosta. Minulla vähän sama tilanne, mutta tietenkin olen mennyt kuntouttavaan työtoimintaan. Yksi päivä viikossa neljä tuntia kerrallaan. Hommat räätälöidään minulle. Jonain päivänä, kun on vaikeaa, niin hommani on KÄVELLÄ, koska se parantaa vointiani. Silloin, kun ilmoitan käveleväni, niin eihän minun oikeasti tarvitse edes poistua kotoa - useimmiten kyllä poistun ja kävelen noin 30min.

    Tällä tavalla saan sen työmarkkinatukeni, joka on iso raha. Totta kai pitää suostua kuntouttavaan, koska sieltä voi olla aina tekstiviestillä pois, jos ei kykene.

    Terveydentilan takia.
    Eri ylilääkärit kirjanneet sairauslomaa 60kk, eli 5-Vuotta.
    Kuntouttavassa oltu jo vuosia, sieltä ohjattu lääkäriin.
    Täälläpäin ei pelkällä viestillä saa pois olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Terveydentilan takia.
    Eri ylilääkärit kirjanneet sairauslomaa 60kk, eli 5-Vuotta.
    Kuntouttavassa oltu jo vuosia, sieltä ohjattu lääkäriin.
    Täälläpäin ei pelkällä viestillä saa pois olla.

    Minun mielestä erikoista. Itselläni niin sossun tädit kuin työkkärin tädit kuten myös kuntouttavasta työtoiminnasta vastaava taho on ollut koko ajan minun puolella ja heistä kukaan ei voi käsittää ja hyväksyä, että ihminen ei saisi sitä 600 euroa, jonka jokaisen kuuluu saada ja siksi minulle räätälöidään asiat hyvällä tavalla vaikka ei ole hetkeen tullut enää sairauslomaa.

    Masennus on sellainen asia, josta voi olla vaikea saada montaa vuotta sairauslomaa. Varsinkin, jos lopulta kieltäytyy lääkehoidosta kuten minä. Kolmea lääkettä kokeilin, sitten riitti. Mutta onneksi yhteiskunnan rattaissa on ymmärtäväisiä ihmisiä, ei siinä lääkäriä tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kelassa lääkärin hommia hoitaa Klovni.

    Sun housuissa on punanenäinen 1/2 cm pituinen klovni.

    Kelan sivuilta:
    Kelan käyttämät asiantuntijalääkärit ovat vakuutuslääketieteen asiantuntijoita, jotka arvioivat hakijan terveydentilaa, työ- ja toimintakykyä sekä kuntoutuksen ja hoidon tarvetta. Kelan lääkäri esittää vakuutuslääketieteellisen arvion siitä, täyttyvätkö etuuden myöntämisen edellytykset.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Itsellä nyt tilanne että yli 14kk oltu ilman sosiaaliturvaa.
    TYP tarjoaa lisää kuntouttavaa työtoimintaa, ylilääkärin lausunnossa lukee etten ole kuntoutettavissa.
    Sairaseläkehakemus hylätään, nyt jo sairaspäivärahahakemuskin hylätään.

    " Itsellä nyt tilanne että yli 14kk oltu ilman sosiaaliturvaa"

    Ja tämähän ei pidä todellakaan pidä paikkaansa. Sinulla on oikeus toimeentulotukeen ja todennäköisesti olet sitä saanutkin, joten älä lässytä p.... aa.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    " Itsellä nyt tilanne että yli 14kk oltu ilman sosiaaliturvaa"

    Ja tämähän ei pidä todellakaan pidä paikkaansa. Sinulla on oikeus toimeentulotukeen ja todennäköisesti olet sitä saanutkin, joten älä lässytä p.... aa.

    Toimeentulotukea en voi saada, koska puolison kanssa sama osoite.
    Toimeentulotukea haettaessa, lasketaan perheen tulot yhteen.
    Kyllä vaan pitää paikkaansa.

    Äänestä

Miksi se lääkäri yksityisellä kirjoittaisi sairaslomaa, jos lääkäri julkisella ei sitä kirjoita?

Äänestä
  • Kun se ymmärtää paremmin rahan päälle. Tyytyväinen potilas tulee uudelleen.

    Äänestä

Sovi työkkärin kanssa tapaaminen ja sano haluavasi palkkatuettuun työhön. Joka kunta tarjoaa työllistämistoimena palkkatuettuja hommia vaikka toimintakeskukseen tai työttömien kirpparille. Sitten sä saikutat päivästä nro 1 lähtien, koska sinulla ei ole työkykyä. Jos lääkäri ei kirjoita todistusta, niin ole vaivoinesi töissä päivän tai kaksi, niin siellä huomataan, että sä todellakin olet työkyvytön.

Äänestä
  • Noin saisi varmaan pidemmänkin saikun.

    Äänestä

"Itsellä nyt tilanne että yli 14kk oltu ilman sosiaaliturvaa.
TYP tarjoaa lisää kuntouttavaa työtoimintaa, ylilääkärin lausunnossa lukee etten ole kuntoutettavissa.
Sairaseläkehakemus hylätään, nyt jo sairaspäivärahahakemuskin hylätään."

Eli pahemminkin voisi olla. Jaksamista. Toivottavasti löytyy jokin ratkaisu.

Äänestä

Tsemppiä kovasti sulle.

Äänestä
  • Kiitos. Pokkana vaan uudestaan lääkärille. Taas tuli saikkua.

    Äänestä

Kolmas kerta julkisen puolen terveysasema ei kirjoita sairauslomaa. Tällä kertaa sanoin ihan suoraan, että saan potkut tän takia. Joudun sanomaan töissä, että en pysty nyt tekemään työtehtäviäni, kun sattuu niin paljon, enkä pysty tekee nostaa mitään, vaikka töissä pitää.

Kysyin ihan suoraan, tajuatko mitä teet?

Nuori harjoitteleva opiskelijalääkäri uskoi suoraan, mitä terveydenhoitaja sanoi hänelle. Sama hoitaja on ennenkin valittanut, että pitää mennä työterveyshuoltoon. Sanoin ja olen sanonut monta kertaa ennenkin, ettei sellaista ole.

Eli tässä kävi just nii kuin joku kirjoitti aiemmin.

"Joku nuori terkkarin lekuri, joka juuri lukenut tenttikirjasta jotain ohjeita."

Äänestä
  • Yksityinen yleislääkäri kirjoitti saikkulapun. Maksoi noin 40e. Totesi selvästi sairaaksi ja kohteli ystävällisesti. Antoi hyviä neuvoja. Kuunteli ja suhtautui myötätuntoisesti. Neuvoi vielä tosi perusteellisesti, miten pitää hoitaa ja mitä välttää.

    Eli kuten edellinen kommentoi. Tästä lähtien se on heti ei kaikkiin pyyntöihin tulla töihin nollatuntisopimuksella.

    Äänestä

Sitten saa TE etuutta ??? jo ei saikkua saa

Äänestä

Voi voi.. muutama päivä. Saksi helvetti alkaa. Purra. Orrpo. Saatanen. Ei siis. Mitään hyötyä. rikkaat vaa juhlii. Suomi ihan ihan pihalla. Tämä täysin kokematon hallitus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pidempi sairausloma takana. Nyt terveysaseman lääkäri ilmoitti, etteivät kirjoita enää sairauslomaa, vaan pitää mennä yksityiselle.

Kyse ei ole tapaturmasta, niin ei voi mennä vakuutuksen perusteella yksityiselle, niin että vakuutus korvaisi. Työttömänä ei ole varaa maksaa yksityisen lääkärin hintoja.

Sairaus jatkuu, eikä työkykyä ole. Eli työkkärin näkökulmasta työkyvytön. Nyt ei sitten saa enää sairauspäivärahaa, kun eivät kirjoita enää sairauslomaa terveysasemalla.

Eli rahaa ei tule mistään. Jospa joku osaisi neuvoa, mitä tässä voi tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu