Tässä musiikissa on kiihkeää ja intohimon täyteistä kesyttämättömien luonnonvoimien synnyttämää myrskyistä driveä ja vaahtopäille nousseiden maininkien hektistä kuohuntaa tyynnyttävine suvantoineen, saaden lumoutumaan ja suorastaan pakahtumaan, jos postromanttinen tunnevoimainen musiikillinen estetiikka, ilmaisu- ja muotokieli herättää kuulijassa vastakaikua viileän klassismin vastapainoksihttps://youtu.be/iRdyEBb9J_M
Osa alkaa jousien rytmikkäästi näppäiltyjen pizzicatojen ja patarummun tremolon synnyttämällä vaikutelmalla suuruutta henkivästä tapahtumasta, jossa musiikillisen jännitteen kasvu luo rauhattomuutta ja levottomuutta myrskyn tavoin kiehuvaan ja ikään kuin salamoina väikkyvään orkesteriin aluksi mahtipontisiin ja fanfaarinomaisiin vaskiaiheisiin johtaen, tuulen tuivertaessa ja pyöriessä puhaltimissa kuin laivan mastojen ympärillä vinkuen, kunnes vaskien terävien aksenttien ja jousien velloen vyöryvien aaltojen johdattamana kohoaa kaiken nieleväksi laivan ylitse pärskyväksi hyökyaalloksi vauhdikkaan menevään jaksoon johtaen, jossa voi ohjelmamusiikin keinoin luotuna kuulla voimakkaan merenkäynnin tuon tuosta iskeytyvän jylisten purren laipioihin ennen haaveellista suvantovaihetta, jolloin myrsky laantuu hetkeksi ja ihmisäänet yhtyvät orkesteriin melodiikaltaan lumoavin vokaliisein, kunnes alun tunnelma palaa ja myrsky yltyy entistä rajummaksi kuoron vahvistaman orkesterin voimalla.
Nyt seuraa osan huippukohta, kliimaksi, jossa kuoron yhdellä vokaalilla laulettujen ja myrskyävän meren alkuvoimaa ilmentävien ja metafyysistä kauhua ilmaisevien pitkien äänten jälkeen subjektiivisen tulkintani mukaan katse kääntyy ihmissielun ylevähenkisiin sisimpiin tuntoihin.
Samaan aikaan voi nähdä sielunsa silmien edessä myös suuren ja rauhattoman eläimen, meren, edes takaisin epätahtiin ja rytmiikaltaan epäsäännöllisesti tempoilevien ja raivokkaasti vellovien myrskyaaltojen tuhansiksi pärskeiksi rikkoutuvien tyrskyjen kaaosmaista kuohuntaa kiehuvassa hornan kattilassa, joka voidaan kuvitella myös lintuperspektiivistä käsin kuvatuksi panoraamaksi, jossa orkesteritekstuurin eri kerroksissa limittäin ja päällekkäin moneen eri suuntaan risteilevät rytmimotiivit luovat vaikutelman ylhäältä päin kuvatusta myrskyävästä merenpinnasta selvästi erottuvina lukemattomina aallonharjoina, luoden rytmisesti eloisan taustan miesäänten virittämälle syvältä sielusta kumpuavalle laululle.
Osa alkaa jousien rytmikkäästi näppäiltyjen pizzicatojen ja patarummun tremolon synnyttämällä vaikutelmalla suuruutta henkivästä tapahtumasta, jossa musiikillisen jännitteen kasvu luo rauhattomuutta ja levottomuutta myrskyn tavoin kiehuvaan ja ikään kuin salamoina väikkyvään orkesteriin aluksi mahtipontisiin ja fanfaarinomaisiin vaskiaiheisiin johtaen, tuulen tuivertaessa ja pyöriessä puhaltimissa kuin laivan mastojen ympärillä vinkuen, kunnes vaskien terävien aksenttien ja jousien velloen vyöryvien aaltojen johdattamana kohoaa kaiken nieleväksi laivan ylitse pärskyväksi hyökyaalloksi vauhdikkaan menevään jaksoon johtaen, jossa voi ohjelmamusiikin keinoin luotuna kuulla voimakkaan merenkäynnin tuon tuosta iskeytyvän jylisten purren laipioihin ennen haaveellista suvantovaihetta, jolloin myrsky laantuu hetkeksi ja ihmisäänet yhtyvät orkesteriin melodiikaltaan lumoavin vokaliisein, kunnes alun tunnelma palaa ja myrsky yltyy entistä rajummaksi kuoron vahvistaman orkesterin voimalla.
Nyt seuraa osan huippukohta, kliimaksi, jossa kuoron yhdellä vokaalilla laulettujen ja myrskyävän meren alkuvoimaa ilmentävien ja metafyysistä kauhua ilmaisevien pitkien äänten jälkeen subjektiivisen tulkintani mukaan katse kääntyy ihmissielun ylevähenkisiin sisimpiin tuntoihin.
Samaan aikaan voi nähdä sielunsa silmien edessä myös suuren ja rauhattoman eläimen, meren, edes takaisin epätahtiin ja rytmiikaltaan epäsäännöllisesti tempoilevien ja raivokkaasti vellovien myrskyaaltojen tuhansiksi pärskeiksi rikkoutuvien tyrskyjen kaaosmaista kuohuntaa kiehuvassa hornan kattilassa, joka voidaan kuvitella myös lintuperspektiivistä käsin kuvatuksi panoraamaksi, jossa orkesteritekstuurin eri kerroksissa limittäin ja päällekkäin moneen eri suuntaan risteilevät rytmimotiivit luovat vaikutelman ylhäältä päin kuvatusta myrskyävästä merenpinnasta selvästi erottuvina lukemattomina aallonharjoina, luoden rytmisesti eloisan taustan miesäänten virittämälle syvältä sielusta kumpuavalle laululle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hmm mielenkiintoista mahtaa olla kovimpia suomiteoksia tai siis onkin. komppaan sua! Elämys kuulla se. Pitääpä kuunnella vielä uuvelleen,
Se on tehnyt suurimman vaikutuksen kaikista suomi sinfonioista jopa katharsiksen tuottaen ja epilogissa kuulemme ikään kuin merten apoteoosimaista ylityslaulua, mutta jota en tähän linkittänyt. Laajaa 16 minuuttista avausosaa lähes impressionistisen pehmeässä aaltomaisessa melodiikassaan ei voi kuunnella jostain syystä tuubista, mutta levyltä sen voi kuunnella.
Kuka säveltänyt?
Tuukkanen, jonka Meri sinfonia kuuluu mahtavimpiin sinfonisiin monumentteihin mitä suomessa on milloinkaan sävelletty. Sinfonian epilogissa kuoro laulaa apoteoosimaisen ihmissielua värähdyttävän merten ylistyslaulun https://youtu.be/4XEGyjdm21o Sibbe ei saanut aikaan mitään yhtä suurta.