Thaitytön kanssa hotellissa Pattayalla. Sain epilepsiakohtauksen.

Liikaa valvomista ainakin ja jonkin verran alkoakin oli tullut lipiteltyä. Lääkitystä mulla ei ole.

Havahduin siihen, että makasin hotellihuoneeni sängyllä ja tää tyttö selittää mulle että olen saanut jonku kohtauksen ja käteni olivat jotenkin liikkuneet. Hän oli soittanut hotellin respaan ja saanut sieltä ohjeita vahtia vieressä. Ei onneksi ollut pahin mahdollinen kohtaus. Muisti vähän pätkäs, mutta en mennyt paniikkiin vaikka "heräsin" ihan toisaalta kuin kotona.

Väsytti ja nukuin yön yli. Vielä aamulla oli heikko olo ja aamupalalla tää tyttö vahti, että syön kerrankin hyvän ja terveellisen aamupalan, vaikka se ei oikein maistunutkaan. Siitä tytskästä paljastui aikamoinen hoivavietti ja alkostakin sain pitää taukoa. Halus olla mun kanssa lomani loppuun asti.

Myöhemmin sain mulle lääkityksen ja oireet ovat olleet kokoonaan pois.

Jäi vaan tää sirpakka tyttö mieleen.
3366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikä sen kohtauksen aiheutti, oliko viina vai huumeet?

Jos Thaimaassa narkkaa, voi saada pitkän tuomion ja heitetään sikäläiseen tyrmään, ruokana riisiä ja kuivaa leipää!

Äänestä
  • Väsymys. Mulla on taipumus tuollaiseen, mutta nyt lääkkeillä ei enää. Kevyt lääkitys riittää.

    Äänestä

Tytöt hoivavietti johtui kuule ihan vaan siitä, että mahdollisen länkkäripokan kuolema hotellihuoneessa tuottaisi hänelle suuria ongelmia. Eli turha mitään romanttista haaveilla...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Liikaa valvomista ainakin ja jonkin verran alkoakin oli tullut lipiteltyä. Lääkitystä mulla ei ole.

Havahduin siihen, että makasin hotellihuoneeni sängyllä ja tää tyttö selittää mulle että olen saanut jonku kohtauksen ja käteni olivat jotenkin liikkuneet. Hän oli soittanut hotellin respaan ja saanut sieltä ohjeita vahtia vieressä. Ei onneksi ollut pahin mahdollinen kohtaus. Muisti vähän pätkäs, mutta en mennyt paniikkiin vaikka "heräsin" ihan toisaalta kuin kotona.

Väsytti ja nukuin yön yli. Vielä aamulla oli heikko olo ja aamupalalla tää tyttö vahti, että syön kerrankin hyvän ja terveellisen aamupalan, vaikka se ei oikein maistunutkaan. Siitä tytskästä paljastui aikamoinen hoivavietti ja alkostakin sain pitää taukoa. Halus olla mun kanssa lomani loppuun asti.

Myöhemmin sain mulle lääkityksen ja oireet ovat olleet kokoonaan pois.

Jäi vaan tää sirpakka tyttö mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu