Paras tapa suojella ympäristöä olisi lopettaa sotiminen.

Sotiminen saastuttaa eniten.
6188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mutta kun väestön liika kasvu aihauttaa eniten ilmastonmuutosta niin on pakko sotia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Vanhat konstit (taudit) ei enään hillitse väestön kasvua koska lääke tiede on yli kehittynyt. Joten on pakko sotia ilmaston muutoksen torjumiseksi.

Äänestä
  • Vihreät väittää että Foordin Henry oli pahin syyllinen kun keksi kivikaudella Piikki pyörä Fordsonin ja T-Fordin ja ne aloitti saastuttamisen niiden mukaan.

    Äänestä

Niinpä. Tähän kuuluu ingelmajätteiden asiamukainen käsittely, ml. Putin.

Ajatteleppas minkä verran esim. Länsi-Euroopassa tarvitsisi panostaa puolustukseen ilman imperialistisfasistista Venäjää.

Äänestä
  • .. ongelmajätteiden...

    Äänestä

Kun kaksi eri uskonnollista porukkaa sotii keskenään lähi-idässä, eikä loppua näy niin miksei nämä elokapinalliset ja muut vastaavat mene sinne osoittamaan mieltä ja makaamaan kaduille? Olisivat kerrankin hyödyksi suomalaisille veronmaksajille. Näistä sotakohteista syntyy ilmansaasteita enemmän kuin muualta maailmassa yhteensä. Kaikki sotakohteet yhteensä muuta maailmaa vastaan ilmastollisesti.

Äänestä

Taistelurakit hävitettävä ensimmäisenä, sitten muutkin rakit niin maailma pelastuu!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sotiminen saastuttaa eniten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu