Hieno avaus Suomen taloudesta poistettiin, miksi?

Mikä oli ongelmana?

Suomi on taloudellisesti konkurssissa ja syy on suomalaisten oma vika. Kun hoidetaan huonosti omat asiat lopputulos on rumaa.

Turha osoittaa sormella ulkomaita. Suomalaiset ja suomalaiset päättäjät ovat pilanneet tämän maan. Kirjoitin hienon avauksen jonka suomi24 poisti. Miksi ei ole omaa aihealuetta taloudelle?

Viimeiset 30 vuotta olleet tuhoisat Suomen taloudelle. Nyt on vain konkurssipesä jäljellä. Suomen talous on kuin villin lännen elokuvasta autioituva pienkaupunki. Tuuli piiskaa pölyä narisevaan, autioituvaan kaupunkiin. Maailman onnellisin huijaus. Itsepetos lämmittää vähän aikaa, kuten lämmin kusi talvella.
1251494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 125

Vanhimmat

Olet täysin oikeassa. Suomen iso valtionvelka johtuu pääosin maahanmuutosta ja maailman syleilystä. Täysin hukkaan heitettyä rahaa ja maailma ei syleile meitä, kun rahat loppuu.

Äänestä
  • Persuuden typeryyttä ei kannata niin suurella innolla huudella maailmaan.

    Äänestä

  • Vaikka kaikki kehitysapu ja huono maahanmuuttopolitiikkaa lopetettaisiin, olisi valtion budjetti silti noin 10 mrd miinuksella.

    Veronkorotukset aiheuttavat lisää tuhoa. Yritykset kaatuu ja työpaikat katoavat. Suomessa on nyt 25,5% alv. Sveitsissä 8 %.

    Etätöistä takaisin töihin. Mikä työ se on jota hoidetaan niin sanotusti TV kaukosäätimellä. Välillä sairaslomaa ja työnantaja maksaa. Monet terveet nuoret sossupummeina.

    Valtion kassa tyhjä. Laarin pohjalla pulunp_skaa.

    Äänestä

  • Verosuunnittelu (lue veronkierto) on myös osasyy siihen, että valtion kirstussa ei ole rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Verosuunnittelu (lue veronkierto) on myös osasyy siihen, että valtion kirstussa ei ole rahaa.

    Kyllä. Näin se on.

    Äänestä

  • Totta tosiaan järjettömiä summia puolustusvoimille suoraan usan persiiseen kyllä jenkki on mielissään tästä kusipää kansasta

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Persuuden typeryyttä ei kannata niin suurella innolla huudella maailmaan.

    Taisi taas vasemmistohörhöllä menne puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin mutta sitä se pössyttely ja punaviini tekee .. tyttelihallitus hämmensi aikansa järjestellen "kaikkea hyvää kaikilla kannattajilleen" .. ja kun kannattajia ei tarpeeksi ollut eikä teoriaherrojen väestöpyramidin pohja levinnyt tarpeeksi , kutsumalla kutsuttiin ja hakemalla haettiin kaikki päiväntasaajan maankiertäjät hillotolpalle ,"maidon ja hunajan maahan" ..Maito nyt mainitaan tässä vain sanonnan vuoksi , sen tuottaminen on saman tytteliporukan ja heidän aatteensa silmissä yksi suurimmista synneistä, taitaa olla ilman haastetta tehtävistä se kaikkein suurin ... ja heti seuraavana onkin sitten se suomalaiseksi itsensä tunnustaminen ..

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Totta tosiaan järjettömiä summia puolustusvoimille suoraan usan persiiseen kyllä jenkki on mielissään tästä kusipää kansasta

    " ..järjettömiä summia ..." matujen elatukseen , "ustava kjallis " , matujen elatukseen , KELAn maksamiin luxusasuntoihin keskelle kaupunkeja , bemareihin "kun suomalaisillakin on ", merkkivaatteisiin että kelpaa patsastella ja vetelehtiä ostoskeskuksissa ja asemilla , kuukausien lomamatkoihin sinne "hirvittävän vaarallisiin kotimaihin" joista on henkensä kaupalla paettu .. Laajentumishaluisen rikollisvaltion naapurissa on ehdoton pakko olla varuillaan sillä jo antiikin ajoilla tiedettiin tosiasia : "si vic pacem , para bellum " .. Jos meni yli hilseen , käväise kirjastossa ja kysäise tädiltä tiskin takana ...

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Totta tosiaan järjettömiä summia puolustusvoimille suoraan usan persiiseen kyllä jenkki on mielissään tästä kusipää kansasta

    Kaikki maat joutuvat ylläpitämään omaa puolustustaan. Se maksaa. Jos on omaa asetuotantoa, niin ei tarvitse ostaa muualta niin paljon. Aina joutuu ostamaan jotakin. Suomella ei esim. ole lentokoneteollisuutta.

    Äänestä

Suomi mikään konkurssipesä ole. Uskotko ihan kaiken peloittelun. Paskanjauhamisella halutaan vain pitää tyhmä kansa kurissa ja herrakerhon nuhteessa.

Äänestä

Keskusta, SDP ja Kokoomus ovat luoneet Suomesta tukiyhteiskunnan. Julkisen sektorin koko on sitä luokkaa että valtiomuotoa voidaan voidaan luonnehtia sosialismiksi.

Rakennusvalvonta on ehkä ääriesimerkki tarpeettoamsta byrokratiasta. Rakennusvalvonta kerää moenlaiset maksut rakentajilta, mutta ei valvo todellisuudessa muuta kuin nimikirjoituksia paperilla. Nimikirjoitusten valvominen maksaa rakentajille vähintään useita tuhansia euroja. Rakennusala on epärehellisten yrittäjien temmellyskenttää. Miten rakennusvalvonta on onnistunut valvomaan rakentamisen laatua, sen tietävät kaikki.

Äänestä
  • "Rakennusala on epärehellisten yrittäjien temmellyskenttää." On nimenomaan siten että kaikenlaiset vilunkiveijarit kusettavat joka suunnalta, ja yksi suuri kusetuksen kohde ovat alan työntekijät joilla ei ole harmaintakaan aavistusta työehdoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Rakennusala on epärehellisten yrittäjien temmellyskenttää." On nimenomaan siten että kaikenlaiset vilunkiveijarit kusettavat joka suunnalta, ja yksi suuri kusetuksen kohde ovat alan työntekijät joilla ei ole harmaintakaan aavistusta työehdoista.

    Niinpä maahamme on pesiytynyt oikea rosvojoukko rakennusalalle

    Äänestä

Ankaralla kädellä on leikattava menoja. Aloitetaan eduskunnasta, puolet pois. 101 edustajaa riittää. Tarvitaanko Aluehallintovirastoja tai ELYkeskuksia siinä laajuudessa kuin nyt? Liian paljon on kalliita suojatyöpaikkoja. Tämä on kova rasite kansantaloudelle.

Milloin suuret yritykset ja pankit alkavat kaatua. Silloin työttömyys menot kasvaa. Kun valtion kassa on tyhjä joudutaan KELA tukia mahdollisesti leikkaamaan rajustikin. Tähän astiset leikkaukset ovat siihen verrattuna näpertelyä.

Nämä toimet eivät vielä pelasta taloutta

Tarvitaan yrityksiä ja yrityksille edellytykset kannattavaan toimintaan.

Loppu vihreälle siirtymälle joka tuhoaa talouden, yritykset ja ihmisten toimeentulon.

Tai jatketaan Sanna Marinin täystuho linjalla. Otetaan 100 miljardia lisää velkaa ja palkataan miljoona virkamiestä lisää. Voidaan retostella uusilla, hienoilla titteleillä.

Äänestä
  • Ei ole hyvä asia jos edukunnan joukko supistettais siellä olisi päättämässä meidän asioista vain kusipää kokoomus porukka

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ei ole hyvä asia jos edukunnan joukko supistettais siellä olisi päättämässä meidän asioista vain kusipää kokoomus porukka

    ... vasemmalta laidalta ne kaikkein älyttömimmät ulostulot ovat viimeisen seitsemän kymmenen vuoden ajan tulleet joten olisi siellä koko joukko "kilometritehtaalle" joutavia ..

    Äänestä

Valtion tehtävä on huolehtia oman maan ja kansan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Hallituksen tehtävä sekä hoitaa valtion taloutta (valtion budjetti).

Äänestä
  • Valtion tehtävänä ei ole ylläpitää aikuisten lastentarhaa julkisilla varoilla !!

    Äänestä

YLE, Alko, Veikkaus lahtipenkille heti!

Nämä dinosaurukset ylläpitävät kalliita suojatyöpaikkoja johtajille jotka eivät todellakaan ansaitse palkkaansa. Valtion monopolit joiden johtajat juovat maan konkurssiin.

USAn presidentti jolla on hieman enemmän vastuuta kannettavana, saa vähemmän palkkaa kuin nämä sossuvaltion joutilaat kuppaajat.

YLE, Alko, Veikkaus lahtipenkille. 50% leikattava johtajien palkkoja heti. Miljoonien säästöt.

Tai ne laitetaan toimimaan markkinatalouden ehdoilla ja valtio voi omistaa osuuden yhtiöistä

Äänestä
  • Se olisi kyllä oikea idioottien valtakunta jos jenkkien tielle lähdettäis

    Äänestä

  • Ei pelkästään näitä vaan koko järjestelmää tulisi tarkastella kannattavuuden ja yhteiskunnan hyödyn sekä tarpeellisuuden kannalta ...

    Äänestä

THL laitoksen saa lakkauttaa. Satoja kalliisti palkattuja suojatyopaikkoja rasitteena. Ei mainittavaa hyotya. Suomessa on pilvin pimein muita organisaatioita jotka voi hoitaa THLn tehtavat.

Äänestä
  • Kenties Suomen uutisten toimittajat ?

    Äänestä

  • Jaksaako joku katsella noita-akan rähjäämistä. No pervot voivat saada siitä jonkinlaista kiihotuksen tapaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Jaksaako joku katsella noita-akan rähjäämistä. No pervot voivat saada siitä jonkinlaista kiihotuksen tapaista.

    Ei todellakaan mikaan noita vaan Suomen vastuullisin tehtava paaministerin ohella.

    Suomen talous on katkeamispisteessa johtuen pitkalti edellisen hallituksen huonosta ja tuhoisasta talouden hoidosta. Velkapommi, sotepommi, tyranni Sanna Marinin jatokset laukeavat.

    Ylipaisutettu julkinen sektori tuhansine suojatyopaikkoineen. Karsittavaa on paljon.

    Hallitus tekee tarvittavia menoleikkauksia. Punavihrealla blokilla ei muuta tarjottavana kuin paljon melua tyhjasta - ja viela suurempaa velkapommia.

    Äänestä

  • Taantumuksellisuus = perussuomalaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Taantumuksellisuus = perussuomalaisuus.

    Jatkuvaa kasvua ja kehitystä ei voi rajallisella planeetalla loputtomiin olla.

    Äänestä

  • Purra on suoraan persiistä TÄYSTUHOT orpo ja purra

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Taantumuksellisuus = perussuomalaisuus.

    ..tuohon ei voi kommentoida muuten kuin kehottamalla Jopen sanoin :"aattelepa ite .."

    Äänestä

Nyt kun työvoimatoimistot lakkautettiin( valtiolliset) voisi kelankin ajaa konkurssiin. Niinhän muidenkin epäkypsien yritysten käy.

Äänestä
  • Työkkärit siirtyivät kunnaliseksi palveluksi. Ei niitä ole lakkautettu. Sitä se teettää kun luetaan vain lehtien otsikot.

    Äänestä

  • Ja mitähän siitäkin tulisi täysin katatrofiniinpä se kyllä tulee muutenkin kokoomus ääliöiden johdolla

    Äänestä

Nykyisessä taloudessa on vahva vihreä peukalon jälki. Haavisto oli päälle päsmärinä sähköverkon myynnissä ja nyt sitten on yksityistämisen myötä hinnat pilvissä ja vaikutus näkyy arjessa jokaisen kuluttajan kukkarossa että kilpailukyvyssä. Ilmasto sitoumuksien kautta velvoitteet tuovat kustannuksia joilla on myös vaikutus hintoihin .Tulevaisuudessa autoiluun ,päästöjen kautta joka taasen siirtyy hintoihin kaupan hylyille. Poliittisilla päätöksillä on vaikutus talouteen ja huonoilla päätöksillä hinta .

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016020321062773

https://www.ts.fi/lukijoilta/5822135

Äänestä
  • Kokonaisvastuu myynnistä kuuluu hallituksen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, vihreille, kokoomukselle, demareille ja RKP:lle. Kaikkien niiden ministerit puolustivat sähköverkkojen myyntiä, sillä kauppaa vastaan olivat ministereistä ainoastaan vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja Paavo Arhinmäki. Vihreiden Haaviston lisäksi kokoomuksen Katainen ja Vapaavuori vakuuttivat molemmat julkisuudessa, etteivät hinnat lähde nousemaan. Kaupan perusteluna käytettiin mm. sitä että sähköverkot oli tarkoitus siirtää maan alle toimintavarmuuden lisäämiseksi, ja operaatio ei ole halpa (sillä on myös vaikutuksensa sähkönsiirron kohonneeseen hintaan).

    Äänestä

  • Kokoomus ja persut HYVINVOINNIN TÄYSTUHOT

    Äänestä

  • Ei sillä ole väliä , virka-asunnon sähköt ja lämmöt menevät "firman piikkiin ," eduskunnan taksikortti kelpaa , Finnair lennättää edustajat ilmaiseksi ja VW-auto tarjoaa sekä huollot että ylläpidon harrastepeliin , onhan Kuplalla mainosarvo ..

    Äänestä

SITRA menoleikkuriin. Pilvenpiirtaja taynna kalliita suojatyopaikkoja. Rahasto mukaviin juomahetkiin.

Äänestä

Joululahjat on vahissa. Onko jakajia?

Jatketaan siis menoleikkauksilla.

Opetushallitus ja Opetusvirasto voidaan lakkauttaa. Aivan turhia laitoksia. Kouluille enemman vapautta paattaa mita opetusta tarjotaan. Opetusministerio myos kutistettava.

Äänestä

Senaattikiinteistöt. Tarvitaanko näin paljon toimipisteitä ja kahvittelijoita?
Kevyempi organisaatio riittää.

Äänestä

YLE edelleen ylisuuri, raskas ja kallis poliittinen laitos. Kevennetään veronmaksajien taakkaa. Puolet pois henkilökunnasta. Puolitetaan YLEn budjetti.

Äänestä
  • Eli työttömiksi ja elämään veronmaksajien kustannuksella, niinkö?

    Äänestä

  • Naurettava ajatus menis viimeinenkin totuuden torvi

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Eli työttömiksi ja elämään veronmaksajien kustannuksella, niinkö?

    Onko sillä väliä kummasta taskusta se raha menee , työttöminä eivät ainakaan työntäisi propagandaa tuutin täydeltä ...

    Äänestä

Koko kehitysapu leikkuriin. Raskaasti ylivelkaantunut valtio joutuu itse ottaa koko ajan lisaa velkaa.. Valtion tyhjasta kassasta ei ole kipattavaa kehitysavun pohjattomaan (kusi)laariin.

Äänestä
  • Puolustusvoimat on nykyään täystuho maallemme

    Äänestä

Satojen miljardien velat ja jatkuvasti summa kasvaa
velkojen korot päätä huimaavat
konkursseja aina vaan lisää
työttömyys kasvaa kaikilla aloilla
tavallisten työtätekevien, jotka vielä työelämässä ,paineet kasvaa
paljon nuorempia ihmisiä jotka pudonneet kelkasta , elämänhallinta kadokoksissa
henkilökohtaiset rahaongelmat
ylivelkaantuneita
mielenterveysongelmia;
lääkkeiden ja huumeiden käyttöä ja alkoholi lisänä
perheiden pahoinvointi ja väkivaltaa toiseksi eniten euroopassa
paino-ongelmat
identettiongelmat
maahanmuutajien ongelmat:
kouluissa oppimisongelmat ja asenneongelmat kielen opiminen ei kiinnosta ja suomen lakien mukaan eläminen ei kiinnosta
katujengit ja heidän väliset jengisodat ja ryöstely, ja huumekauppa
matujen elättäminen maksaa suomelle miljardeja ja hintalappu kasvaa kun taas syksyllä nostettiin tukirahat heille

soteuudistus pielessä
toimintaa supistettu perusterveyden huollossa, omalääkäri toimi 90 luvulla
mutta se ajettiin alas
keikkalääkäreitä jotka tuottavat moninkertaiset menot sotelle ja sen lisäksi hoidon taso heikentynytkun ei ole jatkuvuutta
vastaanotoille on vaikea päästä , sairaudet pääsee pahentumaan ja erikos sairaanhoidon hintalappu korkea
nuorten mielenterveys ihan valtava ongelma
ja kuolemia nuorilla paljon välinpitämättömyys omasta ja toisen hengestä
itsemurhia, tappoja,ja murhia

vanhukset heitteillä, monet menettäneet jo olleet palvelut
omaishoitajien korvaus on ollut aina pieni nyt vähennetty jo niitä saaneilta ja uusia ei myönnetä
vanhuksien elämää ei kunnioiteta , ei turvaa, kokopäivälaitokset lopetetaan

jatkuvia isoja rakentamisia julkisiin sairaaloihin ja lisäksi yksityiset laitokset vanhuksille ja vammaisille
Mehiläiset , pihlajalinnat ja attendot toimivat vajaalla kun ei saa maksusitoumuksia julkiselta.
Tyhjiä huoneita ja kalliita kuutioita tyhjäkäynnillä ja henkilökuntia lomautetaan ja irtisanotaan.

KAIIKI MUUT VOIVATHUONOSTI PAITSI ISOKENKÄISET
TEHTAIDEN JA FIRMOJEN ja SOTE JOHTAJAT JOITA SATOJA sekä EDUSKUNNAN MINISTERIT VETÄVÄT KAIKKI MAKSIMAALISIA PALKKOJA JA SEN LISÄKSI ETUJA, Puhelin, matkustus, ravinto,palkkiot, optiot.
joka vuosi nostetaan kaikkia näitä edellämainittuja vaikka julkinen talous kuralla
Kaikilta vähävaraisilta ja heikko osaisilta viedään vähätkin.

Äänestä
  • Näin on. Lue Elina Valtosen kuvaus Venäjän tilasta "https://www.is.fi/politiikka/art-2000010951303.html" ja vertaa sen alkuosan kuvausta Venäjästä. Aivan sama se on meilläkin - vaihda Venäjän tilalle Suomi niin et mene pieleen missään.

    Äänestä

  • Kiittäkäämme Kokoomus ääliöitä korotkin saivat laitettua markkina korkoihin kyllä pitää pistää valtiovarain kusipäät rautoihin

    Äänestä

Pahoinvointivaltion oireita listattuna. Suomalaisen on myös katsottava peiliin. Kuinka usein esim nuoret tapaavat, ovat yhdessä isovanhempiensa kanssa muutoin kuin jouluaattona odottamassa joululahjoja.

Ylisuuri, ylikallis, ylikuormitettu sossuvaltion laiva on painumassa upoksiin.

Äänestä
  • "Sossuvaltion" suurin virhe on hallitus joka leikkaa sen sijaan, että satsaisi talouskasvuun. Ja ei, työelämän huononnukset eivät luo sitä talouskasvua vaikka hiiri ja ylensyönyt syöttiläs kuinka niin väittävät. Bruttokansan tuotteen kasvaessa ja oikeaoppisella verotuksella julkinen velka sulaa ihan omia aikojaan pienemmäksi. Pois se ei todellakaan sula koska velalla ja verotuksella pidetään talous liikkeellä, mutta pienenee siedettäviin mittoihin.

    Äänestä

  • Sosiaaliturva on ainut turva ja elämän ylläpitäjä maassamme toinen vaihtoehto on kansalaissota

    Äänestä

Ei taivaalta rahaa tipu. Huonosti hoidettu valtion talous ja huonosti hoidettu yhteiskunta. Nykyinen hallitus korjaa edellisen tuhoja.

Muilla pohjoismailla menee aika mukavasti. Ei Suomella.

Suomeen ei synny uusia yrityksia koska toiminta ei ole kannattavaa. Ilman yrityksia ei ole hyvinvointia, tyota, vaurautta, verotuloja. Kulut, kustannukset liian suuret. Jopa sokea ihminen huomaa etta kaupat katoavat liiketilat tyhina.

Ei hyvinvointia tule tyhjasta. Ei suuresta hallinnosta vaan yrityksista jotka palkkaavat ihmisia toihin. Ilman laajaa yksityista sektoria talous ei kaanny parempaan suuntaan.

Äänestä

Jospa se ei ollutkaan hieno, vaan enneminkin huono aloitus ?

Äänestä

Pääasia, että Eliitiltä ei lopu riekon (suojeltu?) rinta, kuningasrapu ja viinivalikoima ei pääse yksipuolistumaan: https://www.is.fi/politiikka/art-2000010921464.html Sitä vartenhan ne köyhät, sairaat ja eläkeläiset ovat, että kustantavat Eliitin juhlat ja matkat! Näinhän meillä perinteisesti kansa juo konjakkinsa edustajiensa suilla muutenkin.

Äänestä

Suomen talous on niin heikossa kunnossa että se voi romahtaa milloin vaan. Verrattuna 90luvun suurlamaan tilanne on nyt paljon pahempi. Valtio on nyt valmiiksi hukutettu velkaan. Ei ole omaa rahaa. Eikä ole Nokian kaltaista ihmettä nostamassa Suomen taloutta ylös. EU ottaa Suomen talouden ohjaukseen todennäköisesti.

Äänestä
  • Eu:lla ei ole sellaista valtaa Eikä sellaista valtaa Suomesta ole luovutettavissa ulkoiselle taholle joka vaarantaa maan autonomian . Perutuslailla vallan luovuttaminen ulkoiselle taholle on jyrkästi kielletty osin tai kokonaan ja silloin on irtauduttava tahosta joka moista yrittää vaikka se vaatisi sotilaallisia toimia. Näet talouspakotteiden alle asettumalla menettäisimme itsemääräämis oikeuden .

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanpetos

    Äänestä

  • Kokoomus ja persut on tämänkin saanut aikaseksi

    Äänestä

Vika on siinä että omia asioita ei ole hoidettu on keskitytty muiden ongelmien ratkaisemiseen omien sijaan ja panostamaan toisten hyvinvoinnin ylläpitämiseen sekä olojen parantamiseen. Nyt nähdään sitten mihin se on johtanut .

Äänestä

Julkisesta velasta kommentoivien kannattaa lukea tämä https://stat.fi/ajk/podcastit/faktanvartija-velkavaalien-jalkeen.html eli julkinen velka ei ole ihan niin simppeli asia kuin valtaosa kuvittelee. Tietysti kirjoitus on liian pitkä ja vaikeaselkoinen tolloille ymmärrettäväksi, eli heidän kannattaa jättää lukeminen väliin. Mutta te muut voitte tutustua asiaan. Syömävelasta kitisevien kannattaa myös huomioida se realiteetti mitä tapahtuisi jos sosiaaliturva lakkautettaisiin.

Äänestä
  • Kuten arvata saattoi. Siihen loppui möykkääminen.

    Äänestä

Tilastokeskuksessa riittää myös paljon karsittavaa. Ei maksa vaivaa kommentoida suvakkien punavihreää lainehtivaa lietettä. Ilman Tilastokeskuksen virkamyyriäkin jokainen ymmärtää talouden realiteetit. Sama koskee niin yksityisen ihmisen, yrityksen kuin valtion talouttakin. Raskaalla velkavankeudella on kohtalokkaat seuraukset. Kun valtion budjetista kohtuuttoman suuri osa menee velanhoito kustannuksiin, siitä ei valtio enää kohta selviä. Ja silloin ei ole vielä edes lyhennetty valtionvelkaa. Suomen tilanne on äärimmäisen vaikea koska valtio on jo käyttänyt lähes kaiken liikkumavaransa. Verot ja velka tapissa.

Suomen valtio on myös hoitanut huonosti omistuksiaan. Se on luovuttanut esim kultakaivokset ulkomaiseen omistukseen. Valtavat tuotot kullasta...eivät tule Suomeen.

Äänestä
  • "Ei maksa vaivaa kommentoida suvakkien punavihreää lainehtivaa lietettä." Persun tyypillistä uhriutumista osattiin jo odottaakin : ) Uhriutumisen syynä myös tälläkin kertaa kyvyttömyys ymmärtää asioita, puhumattakaan siitä että persu olisi edes vaivautunut tavaamaan hänelle aivan liian pitkää ja vaikeaselkoista tekstiä

    Äänestä

Etkö osaa laskea yhteen mitä 2+2 on? Valitettavasti liian moni virasto Suomessa ei osaa laskea. Tällaisia virastoja ei yksinkertaisesti tarvita. Vuosikymmenien pitkä punamulta (SDP+Kepu)hallitusvalta istutti Suomen täyteen kalliita julkisia suojatyöpaikkoja suomettumisen "kulta aikana". Näitä DDRmäisiä hallintokolosseja on nyt purettava. Suomen talous polkee paikallaan tyhjäkäynnillä.

Äänestä
  • Talous polkee paikallaan pitkälti yritysten johdon osaamattomuuden vuoksi. Jo pitkään on ollut käytäntönä suosia runsaita osinkoja investointien kustannuksella. Näin se vaan menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Talous polkee paikallaan pitkälti yritysten johdon osaamattomuuden vuoksi. Jo pitkään on ollut käytäntönä suosia runsaita osinkoja investointien kustannuksella. Näin se vaan menee.

    "Johdon osaamattomuuden vuoksi ?" Yhtään johtajaa eikä edes johtokunnan jäsentä ole valittu paikalleen ilman oikeaa jäsenkirjaa ja koeteltua poliittista vakaumusta ... Eihän tässä vain pyritä kyseenalaistamaan järjestelmää ja hyvin toimivaa voitelusysteemiä ?

    Äänestä

Se että yrityksen ja varsinaisen yritystoiminnan saa ylipäänsä kannattavaksi on jo aika suuri ihme Suomessa. Kulut syö monen hyvän yrityksen kannattavuuden. Moni pienempi ja myös suurempi yritys ei varmasti palkkaa tällä hetkellä ihmisiä koska yleinen taloustilanne on paha Suomessa. Eikä Suomessa olla töissä vaan lähes koko ajan lomilla tai palkallisilla vapailla. Katsokaa lähiviikkoja kalenterissa. Itsenäisyyspäivä, jioululomat, uusi vuosi, loppiainen, hiihtoloma...pitäisi myös tehdä töitä. Houkutteleeko tämä ulkomaisia tai kotimaisia yrityksiä investoimaan Suomeen?

Äänestä
  • Markkinoita, yhteiskunnan tulonjakoa ja yksityisiä tuotantovälineitä on valitettavan usein tarpeellista kontrolloida sosiaalisen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi, ettei elintasokuilu pääse liiaksi kasvamaan.

    Suomi on kuitenkin pohjoismainen hyvinvointivaltio. Pohjoismainen hyvinvointivaltio tarkoittaa, että valtio pyrkii tasaamaan verotuksella ihmisten välisiä tuloeroja ja takaa kaikille kansalaisille riittävän toimeentulon sekä peruspalvelut. Peruspalveluita ovat esimerkiksi sairaanhoito ja koulutus.

    Äänestä

  • Epäonnistunut pikku yrittäjä ulisemassa. Ei sen kummempaa.

    Äänestä

Valtion tyhjä kassa ei kykene ylläpitämään enää kauan tällaista sossuvaltiota. Sosiaali ja terveysmenot ovat jo karanneet käsistä. Miten kauan lainoittajat suostuvat jatkamaan Suomen valtion velan paisuttamista. Ehkä suostuvat vielä mutta tuskin enää kauan. Hallitus on todennut että lähellä on hetki kun EU ottaa ohjakset. Nyt olisi vielä mahdollista itse vaikuttaa taloudenhoitoon. Ennen kuin EU tekee sen suoraviivaisesti.

Äänestä
  • Eipä EU ole ottanut Ranskan, Saksan, Italian jne... taloutta hoitaakseen vaikka mainittujen maiden talous on jopa heikommassa hapessa kuin Suomen. Nämä ovat näitä mm. Sipilän harrastamia jankutuksia joiden tarkoitus oli ainoastaan pistää työläiset pelokkaiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Eipä EU ole ottanut Ranskan, Saksan, Italian jne... taloutta hoitaakseen vaikka mainittujen maiden talous on jopa heikommassa hapessa kuin Suomen. Nämä ovat näitä mm. Sipilän harrastamia jankutuksia joiden tarkoitus oli ainoastaan pistää työläiset pelokkaiksi.

    "pistää työläiset pelokkaiksi .." Aivan vain ajankuluksi ja hupaisaksi iltaviihteeksi : laske paljonko sitä valtion velkaa on per capita näissä luettelemissasi valtioissa .. ja paljonko taas meillä ?

    Äänestä

Hyvinvointivaltion ylläpitäminen maksaa paljon. Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää korkeaa työllisyyttä ja tuottavuutta.

Työttömys, veronkierto ja halpatyövoima ovat esimerkkejä sellaisia asioita, jotka heikentävät valtion taloutta ja kykyä ylläpitää hyvinvointivaltiota. Muitakin tilanteeseen vaikuttavia seikkoja on tietenkin myös.

Äänestä
  • Oletko verrannut valtion työntekijöiden määrää muihin maihin? Kannattaa verrata, että onko koneisto ylimitoitettu vai ei.

    Äänestä

Suomen julkiset menot ovat liian suuret !
Ne ovat 55% BKT:hen ! Maailman toiseksi korkein luku !!

Vika on meissä Suomalaisissa, ei ulkopuolisessa maailmassa !

Vasemmisto lupaa eduskunnassa vaikka kuun taivaalta, mutta ei kerro että sen joutuu rahoittamaan ulkomailta !!
Suomen julkinen velka on 80-90% peräisin ulkomailta !

Äänestä

Julkinen hallinto joka on kokonaisuus valtiosta ja kunnista, sitä pyörittää Suomessa noin 4000 eri organisaatiota(hallintohimmeliä). Se on jättimäinen ylimitoitettu kolossi jonka suojissa tekee lyhyttä työpäivää kovalla palkalla laskentatavasta riippuen noin 600 000-700 000 henkilöä.

Yritysmaailmassa on jouduttu sopeuttamaan henkilömäärät yritysten kantokykyä vastaavaksi. Yritys ei voi jatkaa jos menot ovat suuremmat kuin tulot. Yritykset ovat organisoituneet uudestaan ja YT neuvottelujen seurauksena henkilömäärät ovat vähentyneet ja yritysten toiminta tehostunut.

Suomi yhteiskuntana on samassa tilanteessa. Kun velkaa ei voida ottaa loputtomiin niin on organisoitava asiat uudella tavalla ja tehokkaammin ja jättää joitakin asioita pois. Toiminta on pakko sopeuttaa tuloraameihin koska verojen nostaminen ja lisävelanotto ovat tulleet tiensä päähän.

Äänestä
  • Unohdit nyt hyvinvointialueet. Suomen hyvinvointialueet ovat kunnista ja valtiosta erillisiä julkisoikeudellisia yhteisöjä, joilla on alueellaan itsehallinto. Kustannuksia menee niihinkin valtavasti, kun on omat johtajat, poliitikot ja virkamiesarmeijat pyörittämässä byrokratiaa. Päälle sitten vielä kunnista siirtynt, konkreettista työtä tekevä väki. Sote-malli muutti asiat entistä raskaammaksi ja kalliimmaksi.

    Äänestä

  • Liian suuret palkat ovat varmasti osasyy. Hyvinvointialueiden johtajillakin on ministeritason palkat. Usealla heistä on päälle 18 000 €/kk.

    Hyvinvointialueilla on yli 600 eritasoista johtajaa.
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000010651953.html

    Äänestä


  • No mistäpä lähdetään karsimaan. Puolustusvoiomista, poliisista, pelastuslaitoksesta, terveydenhuollosta, oikeuslaitoksesta, hoivapalveluista jne...... ?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Liian suuret palkat ovat varmasti osasyy. Hyvinvointialueiden johtajillakin on ministeritason palkat. Usealla heistä on päälle 18 000 €/kk.

    Hyvinvointialueilla on yli 600 eritasoista johtajaa.
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000010651953.html

    Tunnustetaan olevamme vipittömästi kateellisia : kansakoulun kesälomilla piti istuttaa metsää pennillä /taimi , eläkkeellä on kerättävä pullot .. ja silti , kahteen vuoteen saa juuri ja juuri saman kuin tuommoiset poliittiset broilerit kuussa ..

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    No mistäpä lähdetään karsimaan. Puolustusvoiomista, poliisista, pelastuslaitoksesta, terveydenhuollosta, oikeuslaitoksesta, hoivapalveluista jne...... ?

    Kas kun osasitkin valita juuri ne joita tarvitaan ... miten olisi kansallisbaletti , oopperajuhlat , puoluetuki , lentoyhtiöiden tuet , risteilyalusten tuet , kehitysapu Välimeren maihin ja yleensäkin , kaivostuet ulkomaalaisille yhtiöille jotka kuppaavat kansallisvarallisuuttamme , joutavanpäiväiset poliittiset tutkimuslaitokset , maatalouden järjetön kyttäys , kyyläys ja valvonta ... ja ulkomaalaisille myydyn (lue :lahjoitetun) infran takavarikointi ja palautus kansalliseen omistukseen , siinä nyt joitain esityksiä joista voisi kysäistä että "mitäpä arvelet ?"

    Äänestä

Tässä ketjussa on juuri esitetty mitä menoja on syytä karsia. Lisätään Suomen Pankki kun kerran omaa rahaa ei ole. Suomen Pankilla ei ole mitään järkeviä tehtäviä nykytilassa. Pääjohtajana on poliittinen elätti jota kierrätetään yhdestä suojatyöpaikasta toiseen. Suomen Pankin pääjohtajalle maksetaan suurempaa palkkaa kuin pääministerille! Mistä?
Ei mistään.

Äänestä
  • Tutustu ensin aiheeseen Suomen pankki ennen kuin alat jaarittelemaan idioottimaisuuksia. Vaikka ne kaverisi huoltiksen kahviossa kuvittelevat olevansa asioista perillä, ei se tarkoita että he tietäisivät mistään muusta kuin siitä mitä nenästään valuu.

    Äänestä

Olen erittäin hyvin tutustunut Suomen Pankkiin ja tunnen myös sen historian. EU jäsenyys ja yhteisvaluutta Euro tekivät Suomen Pankista tarpeettoman. Suomen Pankin virkoja ei saa täyttää! Valtiokonttori pystyy hyvin hoitamaan pienellä jaostolla ne tehtävät joita kalliit joutilaat Suomen Pankissa nyt rasittavat.

Suomen Pankin kuten lukuisten muiden virastojen toimintaa Suomessa voisi luonnehtia jalkapallo otteluksi jossa on vain yksi joukkue joka tekee maaleja jatkuvasti tyhjään maaliin. Suomen surullisen kuuluisaa talouden joutokäyntiä joka tulee kalliiksi veronmaksajille!

Äänestä
  • Tietosi on peräisin Suomen uutisista, ja on sen mukaista. Valitettavaa.

    Äänestä

jo vuosikymmeniä on ollut Suomessa harhaista talous- ja ulkopolitiikkaa.
Tulos näkyy, - yli-velka Suomi.
Turvaton pohjolan kongo malli, turvaton lasten silvonta ja raiskaus landia.

Äänestä
  • Sellainen talouselämän malli, jossa tuotot menevät pääosin muihin maihin, tuottaa valtiolle vajetta, jota on sitten vaikea tasata. Verosuunnittelu (lue veronkierto) aiheuttaa siis vajetta valtion kirstuun. Myös ulkomaisomisteisten firmojen voitot valuvat isoilta osin Suomesta pois.

    Äänestä

Suomi ei ole konkursissa. Itse asiassa Suomessa perusrakenteet olivat kunnossa vielä ainakin ennen Orpon hallituksen toimia. Ongelmia on tullut ulkopuolelta, niitä on aiheuttaa villi globalisaatio, missä lakia ja järjestystä ei ylläpidä oikein kukaan. Toinen ongelmien aiheuttaja on tietenkin Venäjä. Globalisaatio on kuitenkin näistä maan ulkopuolelta tulevista ongelmista ehdottomasti pahempi koska suomalaiset yhtiöt ja Suomen valtio pärjäävät glonalisaatiossa kilpailijamaita ja verrokkimaite huonommin. Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan aiheuttamat ongelmat ovat huomattavasti paremmin hallinnassa. Pahimmat ongelmat Suomen taloudessa ovat kuitenkin sisäsyntyisiä ja poliittisia. Näitten itseaiheutettujen ongelmien syy on se, että vastuu omasta valtiosta ja omista kansalaisista on rapautunut. Ideologia ja puoluepolitikointi ovat ajaneet kansallisen vastuun yli.

Äänestä
  • Suomi on kuitenkin pohjoismainen hyvinvointivaltio (sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio). Pohjoismaisen hyvinvointivaltion malli on sellainen, jossa päävastuu on valtiolla. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää korkeaa työllisyyttä ja tuottavuutta. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa.

    Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin periaate perustuu yksittäisen henkilön oikeuteen saada julkisia palveluja, jotka ovat kollektiivisesti rahoitettu verovaroin. Julkiset palvelut, kuten esim. koulut, terveydenhoito, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, sosiaalipalvelut jne., ovat esimerkkejä tällaisista palveluista, joita kansalaisille tarjotaan.

    Työttömyys, veronkierto, halpatyövoima jne. ovat mm. sellaisia asioita, jotka heikentävät valtion taloutta ja kykyä ylläpitää hyvinvointivaltiota. Muitakin asiaan vaikuttavia seikkoja on toki sitten myös.

    Halpatyövoiman käytön suhteen voittaja on yritys. Kun yrityksen palkkakulut pienenevät, niin voitot paranevat. Häviäjän roolissa ovat sitten valtio ja veronmaksajat. Valtio saa vähemmän verotuloja pienemmistä palkoista. Usein käy myös niin, että pienipalkkainen joutuu palkan jatkeeksi hakemaan tukia, tullakseen toimeen. Silloin veronmaksajien maksamia varoja kuluu tukien maksamiseen. Tällöin veronmaksajat osallistuvat tavallaan myös palkanmaksuun.

    Äänestä

  • Täytyy myös muistaa, että julkisen puolen toimita on aina yhteiskuntalähtöistä ja yksityisen puolen toiminta perustuu aina voiton tavoitteluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Täytyy myös muistaa, että julkisen puolen toimita on aina yhteiskuntalähtöistä ja yksityisen puolen toiminta perustuu aina voiton tavoitteluun.

    "Aina yhteiskuntalähtöistä.." miten h-tissä sitten on mahdollista että Puolustusvoimia paitsi on yksityistetty ja myyty pääosin ulkomaalaisille kaikki mikä on myytävissä ollut ?

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    "Aina yhteiskuntalähtöistä.." miten h-tissä sitten on mahdollista että Puolustusvoimia paitsi on yksityistetty ja myyty pääosin ulkomaalaisille kaikki mikä on myytävissä ollut ?

    Porvarihallitukset ovatkin historiassa taaksepäin katsottuna myyneet valtion omaisuutta yksityiselle sektorille. Kokoomus ajaa yksityisen sektorin yritysmaailman ja sijoittajien etuja. Se ei ole mikään salaisuus.

    Äänestä

  • Suomi pärjää vain ulkomaisella velalla !
    Sitten kun velkamassa nousee tarpeeksi suureksi, niin luotto loppuu sieltä ulkomailta !

    Mitenkäs suu sitten pannaan ?

    Suomen julkiset menot ovat 55% BKT:hen ! Niille tiedoksi joille tuo tilasto ei ole tuttu, niin luku on todella korkea eli huono !!

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Suomi pärjää vain ulkomaisella velalla !
    Sitten kun velkamassa nousee tarpeeksi suureksi, niin luotto loppuu sieltä ulkomailta !

    Mitenkäs suu sitten pannaan ?

    Suomen julkiset menot ovat 55% BKT:hen ! Niille tiedoksi joille tuo tilasto ei ole tuttu, niin luku on todella korkea eli huono !!

    Valtio joutuu ottamaan lisää velkaa, kun tulot eivät riitä kattamaan menoja. Yritetäänkö nostaa veroja ja myös saamaan veronkiertäjätkin maksamaan osuutensa, vai karsitaanko yhteiskunnallisia palveluja?

    Äänestä

Heikko Talous-ja ulkopolitiikka on vienyt Suomen itsenäisyyden.
Raha virtaa ulos Suomesta, kiihtyvää vauhtia !
Ja Miksi globalisti keinottelu rahaa tulisi puolustaa. Koska globalisti raha ei puolusta meitä, vaan harrastaa kiskontaa, hyväksikäyttöä, ja vie elintason.
Suomessa aitoa Itsenäisyyttä ei ole syntynyt. On tämä Suomi aina ollut "ajopuu-teoriassa". Ja yhtenäistä politiikkaa ei ole osattu Suomessa hoitaa. On vain riidelty. Näin olemme heikkoja ja uhreja.
Nyt ongelmana on täydellinen, alamainen länteen suomettuminen.
Olemme häviäjiä lännen kiskonnan ja keinottelun, pelin alla. Valitettavasti.
Elintaso virtaa ulos yli-velka Suomesta. Ja yhteiskunta muuttuu turvattomaksi kehitysmaaksi. Monin idealismi harhoin ja eu toimin. Siis pelkkää alas ajoa.
Muutenkin suurvalta-sota on sotkenut Eurooppaa.
us. rahan vaihtajat, energia- ja aseteollisuus hyväksikäytti ymmärtämätöntä vanhaa miestä. Bidee oli globalistien hyväksikäyttämä setä.
Sota businekset rullasi, miljardi voittoja tehtiin.
Us. myös us. bio teollisuus oli sijoittanut ukrainaan,, n. 50 kpl "bio laboratoriota",
miljardi investoinnit !
ilmeisesti huume- ja lääke -tehtaita, vapaasti, valvomatta ukrainassa !!
Ukkraina on korruptoitunut maa, entinen nL tasavalta, joten siellä harmaa talous onnistui ilman valvontaa. Lienee tullut paljon huumeita noistakin us-ukraina laboratorioista !
-Että suuri korruptio ja huume busines ja bio ase teollisuus.
- että sellainen pahan akseli oli vallassa ! - piileksi bideen takana myös !!
Ja räjäytti kaasuputkenkin suuren energia keinottelun vuoksi.

Äänestä

Kokoomus on täystuho maallemme

Äänestä

Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 55% suhteessa BKT:hen !
Luku on teollisuusmaiden toiseksi korkein/huonoin luku !

Siis, syylliset löytyvät peilistä kun Suomalaiset siihen katsovat !

Yksinkertaista !!

Äänestä

Kaiken suurimman voiton tekevät monesti sellaiset tahot, jotka kaiken vähiten joutuvat töitä tekemään. Rahat valuvat myös usein ulkomaille.

Äänestä

Yritykset|Finnwatchin selvityksen mukaan kaiken kaikkiaan 31 prosenttia Fortumin sisäisestä tulosta syntyi veroparatiisiksi luokiteltavissa maissa.

https://www.hs.fi/talous/art-2000010960751.html

Rahat valuvat ulkomaille ja valtiolta jää verotuloja saamatta, kun yritykset pakoilevat verojen maksamista.

Äänestä
  • Ja on huomattava kuinka nimenomaan oikeistossa on vallalla aate verojen välttelemiseksi. Ja perään itkevät kuinka on velkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ja on huomattava kuinka nimenomaan oikeistossa on vallalla aate verojen välttelemiseksi. Ja perään itkevät kuinka on velkaa.

    Osuit asian ytimeen.

    Äänestä

Hyvinvointivaltio on demareiden tuotos . Koskaan ei ole huolehdittu siitä että rahoittajat /yritykset olisivat kyenneet ylläpitämään tämän luomuksen . Demarit SÖIVÄT Suomen talouden .

Äänestä
  • Niinhän se onkin. Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio, eli sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa.

    Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin periaate perustuu yksittäisen henkilön oikeuteen saada julkisia palveluja, jotka ovat kollektiivisesti rahoitettu verovaroin. Esim. verojen pakoilu, halpatyövoima ja työttömyys ovat asioita, jotka heikentävät valtion taloutta ja kykyä ylläpitää hyvinvointivaltiota.

    Äänestä

Urpon hallituksen vika yksin

Äänestä

Suomen talous ja yhteiskunta on puun ja kuoren välissä. Haluttaisiin jatkaa ilman lisävelanottoa, mutta se ei onnistu koska julkiset menot painavat raskaasti taloutta alas. Hallitus ottaa edelleen runsaasti lisää velkaa eikä uskalla leikata menoja. Tämä johtuu siitä koska hallituksen sisällä kaksi täydentävää pienpuoluetta änkyröivät järkevää talouden hoitoa vastaan. Mikään ei saa olla pyhää tässä äärimmäisen vaikeassa tilanteessa. Sotilasmenoja lukuunottamatta on voitava kaikkia menoja karsia. Yritystuet, opintotuet, lapsilisät...

Liian kunnianhimoisesta ja epärealistisesta SOTE himmelistä on otettava pakkia tavalla tai toisella. On kokonaisia virastoja jotka on syytä lopettaa. Hallituksen on uskallettava tarttua toimeen. Myös suuri eduskunta reformaatio. Nyt on maan asukaslukuun nähden aivan liian paljon napinpainajia.

Älkää kysykö mitä maanne voi tehdä hyväksenne, vaan kysykää mitä voitte tehdä maanne hyväksi.

Äänestä

Kommunismin musta historia. 100 miljoonaa tapettu, murhattu. Vielä tänäänkin vasemmistopuolueet katsovat ettei mitään rikollista tai edes väärää tapahtunut sen oman suurimman poliittisen suuntauksen nimissä. Kun ei suoraan olla päästy niskan päälle on yhteiskuntaa sisältäpäin mädätetty kaatamalla veronmaksajien niskaan toinen toistaan kallimpia taakkoja ylläpidettäväksi ja maksettavaksi. Hirveä ylisuuri kallis hallinto joka ei tuota yhtään mitään muuta kuin harmaita hiuksia ja kiusaa kiltille ja tyhmälle veronmaksajalle. Mätäpaise on puhkaistava.

Äänestä
  • Kommunisteja ei paljon missään enää ole. Venäjälläkin on oikeistoporvarillinen meno, jossa raha määrää ja rikkaat vallassa. Hörhöt kuvittelevat myös sosialismin olevan sama asia, kuin kommunismi.

    Äänestä

  • Autistin jankkaaminen ei lopu. Saanet kohta taas rauhoittavat ja pääset omaan sänkyysi tutumaan muutamaksi päiväksi.

    Äänestä

Ota kopio teksteistäsi ja yritä julkaista uudelleen.

Suomi on konkassa ja omat pilasi tämän maan mahdollisuudet.

Typeriä sitpumuksia kuten EU ja Nato.

Suomella OLI IHAN MAHTAVAT KAUPPASUHTEET ENNEN UNIONIA.

Äänestä
  • Jep. Ne hyvät kauppasuhteet perustuivat entisen Neuvostoliiton kanssa solmittuihin. Pääsikö unohtumaan ?

    Äänestä

Nykyinen Suomi on alisteinen eu nato siirtomaa.
Josta imetään rahat ulos.
Itsenäisyys myytiin halvalla.
Nyt Suomi on kaikin puolin menossa kohti turvatonta kehitysmaa mallia !!
Joka on ollut viher vas visio ja markkina liberalistien visio !

Äänestä

Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 55% suhteessa BKT:hen !
Luku on teollisuusmaiden toiseksi korkein/huonoin luku !

Siis, syylliset löytyvät peilistä kun Suomalaiset siihen katsovat !

Yksinkertaista !!

Äänestä

Suomen päättäjien vika vetävät välistä.

Äänestä

LIKKAT TAISI AJAA SUOMEN TARKOITUKSELLISESTI KONKURSSIIN.
EIVÄT VÄLITÄNEEN TUTTAVUUDESTA VITTUAKAAN, TUHLASIVAT VAAN JA PUHIVAT NELITUNTISESTA TYÖPÄIVÄSTÄ.
LIIANALJONKO MUUTENKAAN TULEE TEHTYÄ TUOTTAVAA.
SAULI SANOI, TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ.
MAAILMAN PARHAAT ASIANTUNTIJAT ANTOIVAT SUOMELLE NEUVOKSI,
TEKEMÄLLÄ 9 TUNTISIA ......11 TUNTISIA TYÖPÄIVIÄ KUUTENA PÄIVÄNÄ VIIKOSSA, EI SUOMI MUUTEN TULE SELVIÄMÄÄ.
SUOMI VELOISTAAN EI TULE SELVIÄMÄÄN.

Äänestä

Vaalit tulossa. Vasemmistoänkyrät täpinöissä. Nyt tuhlaamaan tyhjästä kukkarosta sanoo vasurit. Vasemmistoliitto ehdottaa tästä maailmasta irrallaan lyhyempää työpäivää julkisille aloille. Siis viraston vt, tarkastaja saisi velttoilla vielä enemmän veronmaksajien piikkiin. Vasemmistoliitto eli kommunistit haluavat enemmän vetelehtimistä, enemmän palkkaa ja vähemmän vastuuta. Ei tähän voi muuta kuitata kuin että panssareilla vaan surutta yli kommunistien planeetan.

Äänestä
  • Eihän asia tietenkään sovi kaikille aloille, eikä kaikkiin tehtäviin, mutta joihinkin sopii ja asialla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia.

    Suomessa 1990-luvun lopulla tehty kokeilu näytti, että lyhyemmästä työpäivästä tuntuivat hyötyvän kaikki osapuolet. Silti uudistuksen laajempaa leviämistä vastustettiin tiukasti.

    https://yle.fi/a/3-11522955

    Nykyistä lyhyempi työaika nostaa työn tuottavuutta
    https://www.ku.fi/artikkeli/4465514-nykyista-lyhyempi-tyoaika-nostaa-tyon-tuottavuutta

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Eihän asia tietenkään sovi kaikille aloille, eikä kaikkiin tehtäviin, mutta joihinkin sopii ja asialla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia.

    Suomessa 1990-luvun lopulla tehty kokeilu näytti, että lyhyemmästä työpäivästä tuntuivat hyötyvän kaikki osapuolet. Silti uudistuksen laajempaa leviämistä vastustettiin tiukasti.

    https://yle.fi/a/3-11522955

    Nykyistä lyhyempi työaika nostaa työn tuottavuutta
    https://www.ku.fi/artikkeli/4465514-nykyista-lyhyempi-tyoaika-nostaa-tyon-tuottavuutta

    Samoin 1900 alkupuolella oikeisto kitisi että 8 tunnin työpäivään siirtyminen vie maan häviöön. Ei vaan vienyt.

    Äänestä

  • Uli uli uijui nyy. Siitä on persuparan päivä tehty.

    Äänestä

Punaisilla sama levy paalla kuin 1900 luvun alussa. Hyvin lahella Etela Afrikan mustien ja kommunistien vaatimusta takavarikoida toisten ihmisten omaisuutta. Punaisten mielisairaat houreilut "talouden hoidosta" jonka johdossa kolme kummitusta; kateus, kauna, katkeruus.

Äänestä
  • Kuka on muka takavarikoimassa toisten omaisuutta?! Verojen avulla taas ylläpidetään julkista hyvinvointiyhteiskuntaa.

    Äänestä

Suomen pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 55% suhteessa BKT:hen !
Sveitsin vastaava luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 34% !

Äänestä
  • Juuri näin. Syöttöporsaat suojatyöpaikoilla ja pummit sossun luukulla. Ja siihen päälle huonosti johdettu talous ja yhteiskunta. Veropommit ja velkapommi tekevät nyt tuhojaan. Helposti olisi saatavilla valtavasti tuloja valtiolle käytännössä ilman yhtään irtisanomista. Mutta valtiollahan on töissä koko armeija virkamiehiä ja tarvittaessa konsultteja, eikö heillä ole aivoja? Ja tähän päälle vielä lakot jotka saattaa lamaannuttaa koko maan. 10-20% palkankorotusvaatimukset ovat täysin irrallaan tästä maailmasta. Anna mulle lisää rahaa! huutaa liittojen pamppu potilaalle joka on kiinni teholla hengityskoneessa.

    Äänestä

Onko se muka niin, että vain verokikkailulla ja verovälttelyllä voi yritys saavuttaa voittoja?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä oli ongelmana?

Suomi on taloudellisesti konkurssissa ja syy on suomalaisten oma vika. Kun hoidetaan huonosti omat asiat lopputulos on rumaa.

Turha osoittaa sormella ulkomaita. Suomalaiset ja suomalaiset päättäjät ovat pilanneet tämän maan. Kirjoitin hienon avauksen jonka suomi24 poisti. Miksi ei ole omaa aihealuetta taloudelle?

Viimeiset 30 vuotta olleet tuhoisat Suomen taloudelle. Nyt on vain konkurssipesä jäljellä. Suomen talous on kuin villin lännen elokuvasta autioituva pienkaupunki. Tuuli piiskaa pölyä narisevaan, autioituvaan kaupunkiin. Maailman onnellisin huijaus. Itsepetos lämmittää vähän aikaa, kuten lämmin kusi talvella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu