Miten minä voisin saada sairaslomaa, kun en itse ole sairaana? Terapeutti kansanedustaja sao sairaslomaa, kun hänen äitinsä oli sairaana, mutta minulle ei myönnetä edes omasta sairaudesta. Kertokaa kuinka tuota toisen puolesta olevaa sairaslomaa pyydetään? Minun avopuoliso on sairas, joten ihan oikea syy olisi.
Sairasloma toisen henkilö sairaudesta
Anonyymi-ap
6558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikös se saanut stressilomaa kahden ämmän takia?
Tiedän kyllä, ettei saikkua saa vaikka löytäisit kuolleen omaisesi, mutta tiedän myös sen, ettei noilla apinoilla ole missään asiassa samat lait kun duunarilla.
Näin se vaan on että myös läheisen sairauden takia voi saada sairaslomaa. Toiset tietää säädökset, toiset ei.
Eduskunta päättää omat työehtonsa, joten heillä on eri säännöt kuin muilla.
Epäillään jostain tai syyllisyyttä, niin jäävät sairaslomalle.
Näin se korruptio leivotaan osaksi järjestelmää.
Palkka varmaan juoksee noilla omista lomista, eikä varmaan mene kelan rahoille 30 päivän kuluttua?
Saa jäädä kotiin, vaikka lapsi olisi yli 10v, mutta palkattomasti.
Siis ainakin hallintoalamainen.
Eihän edustajille muutenkaan makseta palkkaa vaan palkkiota, niin asia selittyy varmaankin sitä kautta.
sinun pitää olla empaatti