Enkä ole kirjoittanut mitään MURMANSK kyltin päälle.
Kyllä minusta on aiheellista pitää harjoituksia täällä näin ilmoittaa, että Ivalossa kyllä puolustus toimii jos tarvii.
Minun kunnianloukkauksia kyllä osuu myös Puolustusvoimiin, koska minä kävin Panostajan koulutuksen 2017 ja kouluttaja oli EVERSTI sotilas arvoltaan ja hän oli ollut Puolustusvoimissa myös töissä.
Kyllä nuo KUNNIA NAISET pitäisi tietenkin päästää NÄYTTÄMÄÄN miten HE HOITAVAT MAANPUOLUSTUS TEHTÄVÄT omilla aseillaan ilman Suomen Puolustusvoimia ja NATOa.
Heillä on niitä FACEBOOK KAVEREITA AINAKIN YHDEN ARMEIJAN VERRAN.
Kyllä minusta on aiheellista pitää harjoituksia täällä näin ilmoittaa, että Ivalossa kyllä puolustus toimii jos tarvii.
Minun kunnianloukkauksia kyllä osuu myös Puolustusvoimiin, koska minä kävin Panostajan koulutuksen 2017 ja kouluttaja oli EVERSTI sotilas arvoltaan ja hän oli ollut Puolustusvoimissa myös töissä.
Kyllä nuo KUNNIA NAISET pitäisi tietenkin päästää NÄYTTÄMÄÄN miten HE HOITAVAT MAANPUOLUSTUS TEHTÄVÄT omilla aseillaan ilman Suomen Puolustusvoimia ja NATOa.
Heillä on niitä FACEBOOK KAVEREITA AINAKIN YHDEN ARMEIJAN VERRAN.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla ei ole edes sitä Petsamon aikaista kivääriä jonka Suomen armeija anto niin pysyvät puolustamaan, mutta minusta tuntuu että EI NIITÄ OLLUT MUILLA, kuin tarkka-ampujilla ja loput oli SISSEJÄ ja he ovat ampuneet puita.
Tuo on syy miksi SS-joukot ilmoitti: POLTTAKAA KAIKKI.
Tuolta tulee myös LAPIN SISSIEN nimi.
Ei saa UNOHTAA, että tuo on myös KUNNIANLOUKKAUS.
En ole käynyt vanhemman panostajan koulutusta muuta, kuin sitä varten että halusin OSOITTAA KUNNIAA SUKUNI MIEHILLE SEKÄ HEIDÄN ASEVELJILLEEN JOTKA PUOLUSTI MAATA PARHAAN KYKYNSÄ MUKAAN.
KUNNIOITIN MYÖS HEIDÄN TYÖTÄ JOLLA HE MAKSOIVAT VELAN NIIN SAATIIN ITSENÄISYYS PITÄÄ.
EN OLIS KYLLÄ KÄYNYT JOS OLISIN TIENNYT, ETTÄ ITSENÄISYYS ON KUNNIANLOUKKAUS.
NYT TIEDÄN TUONKIN, MUTTA KYLLÄ HALUAN TIETÄÄ, ETTÄ MIKSI HE EIVÄT OLE VOINEET ILMOITTAA PRESIDENTILLE TAI HALLITUKSELLE ASIASTA.
NATSEILLE JA JUUTALAISILLE KÄVELIN KUNNIAA VANKILASSA, MUTTA EN SUOMALAISILLE.
30MINUUTTISSA EHDIN KÄVELLÄ YLI 50 KERTAA VANKILAN PIHAN YMPÄRI.
OLIN VÄHÄN HIDAS, MUTTA EN OLE ENÄÄ MIKÄÄN NUORI TEINI JOKA TUOSTA VAAN SPURTTAA ÄKKIÄ 150 KERTAA VANKILAN PIHAN YMPÄRI.
Nuoremmat eivät jaksaneet tuonkaan vertaa kävellä mitä minä.
He istuivat SÄTKÄLLÄ eli SYRJIVÄT MINUA VAIKKA SANOIN: NYT KÄVELLÄÄN KUNNIAA.
En voinut sanoa mitään, koska laskin kierroksia samalla.
Jonku mies huusi fiksuna miesten vankilan puolelta vaimolleen: Sovitaanko, että EI RIIDELLÄ?
Sopivat ja en nähnyt kuka oli enkä tunnistanut äänestä.
En kysellyt nimiä
Heitä oli sentään 6 vankia jotka ei kunnoittaneet vaan SYRJIVÄT.
Eka aamuna aloittivat heti.
Minä sanoin: En kyllä viitti kävellä.
Toinen lähti kävelemään.
Ei kunnioittanut yhtään vaan syrji suoraan.
Tuon jälkeen oli 5 muuta jotka eivät myöskään kunnioittaneet vaan syrjivät.
Sitten oli se yks poliisi juttu ja sen jälkeen oli punttisali sopimus.
Vartija sopi, että ollaan tunti salilla.
Sanoin: Sopikaa keskenänne.
Ei oltu tuntia vaan vartija joka oli minua vastassa, kun menin vankilaan tuli hakemaan meidät pois. En muista kuka soitti kelloa, mutta minä sanoin: En jaksa olla täällä.
Eivät kunnioittaneet vartijoita ja syrjivät vielä vartijaa jonka piti hakea meidät pois.
Sanoin osastolla, kun mentiin: Tuo kyllä mukava vartija ja oli minua vastassa,kun tulin vankilaan.
Vangit sano mulle, että kaikki muut vartijat oli mukavia mutta tuo vartija oli kaikista vittumaisin.
Sanoin: Sehän sentään päästi meidät salilta pois eikä tarvinnut olla tuntia.
Nais vartija jonka kanssa sovittiin oli vartija josta tykkäsivät vielä vähemmän.
Oli eri nainen joka minut otti vastaan.
Minä sanoin: Tuo vartija oli mukava.
Toiset oli aina erimieltä.
Eivät kunnioittaneet minua eivätkä vartijoita ja syrjivät vielä.
Minä poltin vankilan osastolla tupakkaa ja kävelin ulkona.
He olisivat halunneet, että saavat polttaa vielä sisällä, mutta eivät kunnioittaneet niin vankilassa EI POLTETA kohta edes pihalla tupakkaa.
Ulkona kävellään rinkiä.
Joku soitti ja kysy: Kävitkö siinä laitteessa joka vankilan pihalla oli?
Sanoin : En käynyt.
Oli kuulemma vankilassa ollessa tehnyt sen, mutta en kuullut nimeä että kuka edes oli.
Minä istuin penkillä ensimmäisimmäisinä päivänä ja mietin sekä katsoin kun toiset käveli.
Tulivat tupakalle ja minä istuin ja kuuntelin niitä heidän juttuja, mutta en jaksanut kuunnella niin muistin, että panostajana saan tehdä sopimuksia.
En minä sitä heille kertonut vaan oli vartija ja kyllä he näkevät tiedot muutenkin.
Minä voisin tuon vankila jutun laittaa tähän kunnianloukkaus asiaan niin vangit eivät ainakaan minulle, poliiseille ja vartijoille suutu.
Minä istuin vanhan kunnianloukkaus sakon pois ja tämä on uus asia jota nyt käsitellään, mutta vankilassa olo sattu tähän väliin.
Ei semmosia tarvi kertoa, että odottaa sakko vankeuden täytäntöön panoa.
Facebookissa on vaikka kuinka paljon vankilassa olleita jotka on menossa takasin.