Onko taas saunamajuri tuhoamassa kotiseutuaan,eikö tälle luonnon raiskaukselle löydy loppua.Ihmisiä uhkaillaan sopimuksilla,ellet tee sopimusta maasi viedään kuitenkin ja rahaa et saa.Yhä härskimmäksi käy nämä koijarit valtuusto siunaa tämän ryöstön ahneuksissaan. Toivon että seuraavat päättäjät sanovat ovatko he myönteisiä luonnon tuhoajia vai suhtautuuko kielteisesti tuulihärpäkkeisiin ja ihmisten omaisuuden tuhoamiseen.Täällä on eletty ennen näitä helvetin härpäkkeitä ja eletään edelleenkin.Jos tämä ei passaa voi kadota paremmille metsästys maille eikä kukaan jää kaipaamaan
Tuulimyllyt,Mitä saunassa puhutaan se saunaan jää
Anonyymi-ap
5724621
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 572
Vanhimmat
Paikallislehden kyselyn mukaan suurin osa lukijoista EI usko että vihreän siirtymän hankkeet pelastavat kaupungin talouden. Siitä huolimatta että uskoa höpötyksiin ei ole, tuulivoimaa ollaan pykkäämässä joka niemeen notkelmaan kuin käärmettä pyssyyn..Vuoden 2022 lopulla tuulimylly hankkeita oli jo suunnitelmissa yli 25 000 hehtaarille. Nyt on jo uusi MYLLYJYTKY hissun kissun kampaviineri kerhossa suunniteltu.
-"Jokaisen ihmisen omaisuuden suoja on turvattu perustuslain tasolla. Jokaisella on oikeus käyttää omaisuuttaan haluamallaan tavalla ja muiden on kunnioitettava toisen omaisuutta.
-Jokaisella on oikeus turvalliseen ja terveelliseen asuinympäristöön"
Toteutuuko nämä perusoikeudet tuulikoijareiden kulkiessa raiskaamassa maat, metsät ja ihmisten kodit lupaa kysymättä. Riittää kun kähmyillään nimet papereihin roskamaan omistajilta. Heille maksetaan ns."likainen tuuliraha". Ihmiset jotka joutuvat kärsimään asuntonsa arvon menetyksen ja terveytensä tuhoutumisen, eivät saa kuin haitat!! Kaavoituksista päättäjät, he eivät tiedä mitä tekevät. "Tieto" johon päätökset nojaa on tuulesta temmattu. Onko oikein että kohta ei puhdasta marjamaata Pyhäjärveltä löydy. Järkytyin kun kuulin että tarkoitus on pilata tuulivoiman levittämällä saastalla marja ja sienimaat. Ahneella on paskanen loppu sanotaan. Tyhmiä suomalaisia käytetään hyväksi. Kansainväliset sijoitusyhtiöt vievät rahat ja köykkyselkäiset suomalaiset saavat maksaa ja kärsiä tuulivoiman haitat!!!
Onneksi asia ei ole uskosta kiinni.
Lupaa kysymättä. Keneltä muulta kuin omistajalta lupaa pitäisi kysyä?
Pietarissa taitaa olla vaikeaa purkauksesta päätellen.
Ei häntä kannata neuvoa. Nämä elokapinan naiset ovat omaa sukuaan.
Etkö polo muuta keksi. Haloo?! Lupa pitäisi kysyä asukkailta joita asia koskee.Kenen kodit ja maisemat turmellaan. Turvallinen ,terveellinen asuinympäristö? Tiedätkö kaalisoppamies mitä se tarkoittaa.
Tutkitusti Venäjä masinoi näitä tuulivoimaan vastustavia trolleja. Paljon kaalisoppamiehellä rupöia kilahtaa.
Turvallinen tulee, kun talous on kunnossa kiitos mm. tuulivoiman.
Muuten kuka kysyy sinulta mistään mitään? Sinun puheillasi ei ole enempää arvoa kuin sinulla muutenkaan. 0=0
Kiitos kysymästä. Vastaan silti, tuuliusko tulee!! Kalle ajaa lujaa!! Hei Hallelujaa
Ei järki paina mieltä.
Pois tuulimyllyn tieltä.
Ukot, akat, vaarit, kissat.
Aamen
Ja nämä ruskea kenkäiset miehet luulevat omistavansa kaikki maat siellä virastotalolla.Päättäkää omistamistanne maista älkääkö hamutko meidän maita niitä ette tule saamaan mokomat rähmä pullamössö pojat.
Pitäisi lukea 6-0
6-0, onko se yhteensä miljaardi? Kysyy epätietoinen pesuhuoneesta. Nimim. Tyhmät kylypöö
Vähemmästäki sitä mies innostuu ku kahteloo nuita tuulimyllyjä. Punaset valot loistaa ku Amsterdamissa ja se jykevä masto...
Ihana biisi Olli Halosen :
Synnytty saunomaan..💋♥️, tuli vaan mieleen. Hieno esitys kihupäivillä kerran..
Tarttis saunan äänieristys laittaa kuntoon ettei tieto pääsis ennenaikojaan leviämään,laittaa vaikka Ollin biisi taustalle niin ei vuotoja synny,vaikka viron viina laittaa kielet laulamaan myös kylvyn jälkeen.
olisipa hienoa jos saisi Olli Halosen vielä uudelleen kihupäiville esiintymään,hänen sanoituksessa Synnytty saunomaan on sanottu miten pyhäjärvellä toimitaan joten se voisi olla meidän maakunta laulumme.Olisiko hän käynyt kyseisessä saunassa käydessään täällä
Tuo kaalisoppapää ei näytä ymmärtävän yhtään mitään. mahtuuko ihminen/ ihmiset enää tähän yhtälöön?
Tämä touhu on kuin entisajan nuijamiesten sotaa, "täältä me tulemme, telomme teidät kerralla, panemme tantereet sileäksi".
Päitä putosi hieman verisemmin, miten käynee loppukaronkassa nykypäivänä.
Röyhkeää ihmistä kohtaan.
SS - mies elämöi!
Typerää porukka,olokaa hiljaa.
Taidat olla yksi niistä vouhkista; tuulikarpaasimies, älyä vailla, rahankiilto silmissä.
Onko Keskustalaisuus taas se, joka pilaa ihmisten elämää Pyhäjärvellä??
Kohta tulee ryssän drooneja Itärajan takaa jotka silpoo kaiken palasiksi.
Eikö meillä ole tärkeimpiä menoeriä, täällä on vielä ihmisiä, haloo Tikkalanmäki,
oletteko huomanneet.
Meille kuuluu vielä elämä, ilman teidän "ryöstelyä" , terveydenhuolto hilautettiin jo sille saralle.
Hullummaksi ei voi enää meno yltyä.
Röyhkeys on kuulunut joidenkin politiikalla leikkivien elämän harha-askeleihin, näyttää kuuluvan edelleen.
Keskustalaisuus arvottaa ihmisen edelleen kuin 1918.
Näin historia kertoo, kuopista ei kuulu enää mitään, vain tuulen huokaus huljahtelee, hulluus jatkuu, uusin metodein.
Juuri näin, ihmiset eivät kuulu Tikkalanmäen julkisen sanan neuvostoon.
Muutaman sisällä luikkivan kynnet ovat "otoillaan."
” tuulivoimaa ollaan pykkäämässä joka niemeen notkelmaan”!
Pikkusen ootta ymmärtänyt tämänkin asian väärin. Voin vakuuttaa että yhtään tuulimyllyä ei pyykätä notkelmiin, eikä kyllä niemiinkään! Pyhäjärven tauti näyttää jylläävän, täällä kirjoittaa asioista eniten ne jotka ymmärtää asioista vähiten.
Pyhäjärven tauti, sehän on semmottinen että asioista päättääne, jotka ymmärtää vähiten heh heh...
Pitäisikö asioista pättäää yhden äänen nollien?
Nehän päättää jo.
Kun ei pääse hamosen alle niin kierrokset kiehahtavat?
Happamia, totes kettu kun ei ylettäny pihlajanmarjoihin..🦊
0=0 hih hih
Nollan mielipide on nolla. hih hih
No sehän oli sinun mielipide..( ihan vakavalla naamalla, ) totes Wäinämöinen ja laski laulellen vesiä.
Heh hee osaatko muuta laskea paljonko on 0+0 tarviitko laskimen siinä sinun älykyys osamäärä
Maailmamme on n.4,5 miljardia vuotta vanha, tai joidenkin mukaan 5784 vuotta, joka pykättiin kuudessa päivässä. Niin tai näin, yksi ihminen
huolehtii omasta maapalastaan n. 50 vuotta.
Mihin kuntoon hän jättää tonttinsa kun aika jättää? Kaatopaikaksiko?
Meidät tullaan muistamaan ikuisesti niistä jäljistä, jotka jätämme jälkeemme.
Vihreät puolue pyhäjärvelle! Ja kristilliset. Kannattajia löytyy. Ootan sitä että joku lähtee toimimaan.
Tuon kristillisten tilalle sopis paremmin myllylliset. Sehän on uusinta uutta Pyhäjärvellä. Äänestäjät voi tosin käydä vähiin, kuten Pyhäjärven väkilukukin. Tuulituhon ja lamaannuksen vallatessa kotiseutumme, nuoret muuttaa pois. Ja vanhemmat kuolee tuulivoiman aiheuttamiin rytmihäiriöihin.
Taasko on metänhoitoyhistyksen väki käynyt juonimassa ihmisten selän takana. Nimi pitäs vaihtoo tuulmyllyinihastusyhistykseks.
nimi.rahat taskuun ja karkuun.
Heh heh heh, tuo on hyvä!!🤣
Joku voisi selittää minulle miksi mhy rupesi hoitamaan tuulivoimala sopimuksia? Minusta tuulivoimala ja metsänhoito eivät kuulu yhteen. Vaihtakaa nimi mokomat puljaajat.
Tuulimyllymiehet sen tietävät: maailma sanojen vankina. Kerrotaan vain se mikä edistää tuulivoimabisnestä. Money talks.💵
Vuan kertokaa minulle yksi asia.
Nyt kunnanvaltuustoon tulloo laulurämmeen tuulipuiston kaavoitus. Toimitusjohtaja joku Nicolas Mathon tms.
Ei kai nyt poloiset ihmiset ole allekirjoittaneet sopimuksia ulkomaisten kanssa ?
Voi Suomi neito parkaa, ulkomaalaiset miehet viritellyt sen
Lähemmäksi tulee kuin lauluräme.Tällä hetkellä on laukkuryssät valloittamassa hys hys Kuusenmäki,Särkiperä,Liittoperä linjaa , tutkitaan Moukankangasta siellä tekee Tuulikolmio alustavaa kartoitusta joka on julkaisun alla vasta seuraavalle valtuustolle nuijittavaksi. Mielenkiintoiseksi jutun tekee se ettei asiaa saisi kertoa kaikille maanomistajille ja nimiä on laitettu papereihin ennen maasto ja luonto kartoitusta.Paikassa on erittäin tärkeä luonnon monimuotoisuutta oleva aivan oikea lepakkoreviiri,susikanta,kotka,viitasammakoita ja muita harvinaisia kasveja.Jos luonto kartoitus tehdään 30 asteen pakkasella saadaan tulokseksi haluamanne tulos.Olccosen alue tuhosi jo kurkien ja joutsenten levähdyspaikan,eipä näy enää Särkijärvellä lintuja levähtämässä näin se luonnonsuojelu alue toimii,kaikki toimii keinottelijoiden ehdolla.Jos ei suojella ihmisiä ja niiden asuinpaikkoja niin suojellaan luontoa sitä ei voi saada kun se kerran tuhotaan.
Tuulipyllyt tuulella käypiä tuhoavat Suomen metsäluonnon.Metsänhoitomyhistys niitä vielä suosii ja kannattaa.Jouninjoutavaa touhua tuommoinen myhistys,jonka pitäisi olla metsänomistajien puolella,mutta onkin heitä vastaan.
Luotokartoituksessa jokainen saa kertoa tietonsa ja erilaiset toimijat esim. metsästysseura saa vastatat.
Jokainen on siis päässyt kertomaan mielipiteensä. Eikä kannata väittää, että ei ole ollut tietoinen kyselyistä. Silloin ei ole seurannut lehtiä ja kunnan infoja. =Omaa tyhmyyttä.
kyllähän metsästysseurat kertoo sitä totuutta mitä kuulijat haluaa niiden kertovan.Jos avustussumma on huomattava sillä saa sitä mitä tilaaja tilaa
Heh heh eivät ne mitään tuhoa.Pyhäjärvelläkin ryteikköä ja korpea riittää.
Yhtään päätöstä esim. kaavasya ennen vaikutuselvityksiä.
Kateus näyttää olevan kiimaa suurempaa.
Hyvä, että ulkomaalaiset sijoittavat Suomeen. Helsining ja Turun telkat, Uudenkaupungin autotehdas, Valtran traktoritehdas, Telia ja Raahen terästehdas esimerkkeinä.
Jos joku haluaa pysyä hevostaloudessa niin Vassu kuu.
Tuulimylly se vasta vanhoillista tekniikkaa on! Vanhempaa kuin kuusenmäen risukarhi!
Tuulimyllyt jäi unholaan jo 50 luvulla kun ongelmana oli tuulisen sään suuri vaihtelu - niinkuin vieläkin🤣
Mutta hyvää.
Hallitus eli Kookoomus ja Perussuomalaiset halauvat maahamme runsaasti lisää tuulivoimaa ja vetytaloutta. Mitäs äänestetti heitä.
Moniko persu on valtuustossa vastustanut tuulivoimakaavoja?
Tietääkseni pyhäjärviset ovat asiassa yksimielisiä?
Valittaminen ei auta noissa kuulemistilaisuuksissa,jotka pidetään vain,koska laki vaatii niin.Aivan sama valitti tai ei,niin tuulipyllyjä eli tuurimyllyjä tulee.Tuulimyllyjä kannattaa kepulaiset Suur-Takalat.
Auttaako täällä valittaminen? Et taida muuhun kyetä. 0=0
Vaikka kannatan tuulivoimaa olen omilla vastauksilla saanut poistettua 2 lähelle suunniteltua tuulivoimalaa perusteina luontarvot. Siihen sinä et kykene? 0=0
Nostan hattua,
Toivottavasti jaksat muuallekin tehdä samaa työtä .
Itse sivusta seuranneena hiukan ihmetellyt miten kaupunginjohto pitää itsestään selvänä, että joka paikkaan tuulivoimaloita voi dijoittaa. Se ihmetyttää ettei heitä kiinnosta edes YVA selvitykset mitä ne tuo julki.
Vaikeaa on olla kokouksessa mukana kun tieto tilaisuudesta julkastaan ehkä kiinan kielisessä lehdessä.Kerroppa missä on ollut Moukankankaan info tilaisuus.Olisko se ollut Olccosen tilaisuudessa. Ei sielläkään viestiä tullut kun pirtissä pidettiin.Turhaan yritätte mainettanne puhdistaa,paska haisee niinkuin lietelantaa levitettäessä.Toivottavasti seuraava valtuusto on viisaampi ja päättää luontoarvoja kunnioittaen ja työpaikkoja hakien. Jos ikä rajaksi valtuustoon pääsemiseen laitettaisi alle 70v niin jotain tolkkua tulisi ettei muutama ihminen sanelisi mitä tehdään ja "näin on aina tehty 50v minä tiedän kaiken"annetaan nuorempien päättää joilla on uusin tieto.
Voe helev... n perk..le että on luontoarvot kohillaan. Pyhäjärvellä on typeryyksissään junttaporukka tuhonnut kaikentyöllisyyden kasvun. Alaspäin oli halu "kehittää" kyläpahasta, kuin lehmänhännällä suuntavain. Nyt soap katella myllyjä vaan ne jotka ei enää jaksa muuttaa pois. Niinku kuusenmäen lehmät uutta konttia , oli ennenvanhaan sanonta. Harkitsin paluuta kotiseudulle, mutta tuimat tuulet tuntuu tuivertavan asukkaille. Eihän siellä ole tilaa enää ihmisille!!! Herätkää rinsessa ruususen unesta, johon tuuliparonit on teidät tainnuttaneet.
Jos ei pysty seuraamaan aikaa niin on turha itkeä.
muista kääntää kello 27.10 niin ei itketä
Paikallislehti alkanee tehä juttusarjaa:
"Minä rikastun tuulivoimavuokrilla"
Ja kuvassa pönotetään ameriikan hattu päässä teslan vierellä.
Tuossa on jo päästy tuulivoimamiljoonilla rikastumisen häpeästä jota nyt muutamat hyötyvät tuntee. On vähä kuin olisi varkaissa käynyt.
Naapurit ei nosta enää kättä?
Jutun lopussa olisi kevennys:
Kevennyksessä haastatellaan kaikkia kahtakymmentä asukasta ja kesäasukasta jotka kärsivät melusta ja välkkeestä kansikuvan hattupäisen rikastumisesta.
Tarkoitat kai kahta itkijää?
Käyhän se hieman pieni kansallispuku päälle,se herättää muistoja kuulijoissa,sama mitä sannoo sammoo mieltä ollaan.Alkaa olla tungosta sunnuntaina eturivissä kirkon penkissä luetaan pikku pätkä raamattua niin saadaan ilmaista näkyvyyttä vaalien alla.
Tulipa mieleen että
"Tuulet on kurjalla tupana,
suojana vesisatehet.
Tuuli pirtin jäähdyttää,
pakkanen pahan navetan.
Tuska tuulen soudattaa,
pakko alta painattaa.
Varis lensi vastatuulta,
Korppi ilmoa kovoa.
Tuuleepi tuvan takana,
ei tuvassa tunnukkaan."
Vanha kansa tiesi..
Kannattaako itkeä täällä, kun olisi voinut kertoa sanomansa infotilaisuuksissa tai esim. vaikutusarvioin avoimissa kyselyissä?
"infotilaisuus" tuulivoimasta🤣
Niin siellä pääsee kertomaan mielipteensä. Sinua siellä ei näy, koska pystyt vain itkemään täällä.
Olisi mielenkiintoista saada sellainen tilaisuus, mikä ei koskisi mitään yksittäistä tuulivoima aluetta vaan kokonais suunnitelmaa. Paikalla olisivat valtuutetut ja kaupunkilaiset plus naapurikuntien ihmiset, joita hankkeet myös koskevat. Tuulivoimafirmojen edustajia ei olisi paikalla.
Aikaa olisi varattu enemmän kuin vartti. Eli kaikki pääsisivät ääneen. Kaikki mielipiteet olisivat tasa-arvoisia.
Valtuutetut luonnollisesti osaisivat vastata kysymyksiin ja he ehkä kuuntelisivat ihmisten
mielipiteitä. Miltä kuulostaisi tälläinen asia?
Ei muuta kuin järjestämään. Jos halutaan avointa puhetta niin toki firmatkin mukaan.
Kaupungin tehtävä on järjestää.
Luonnollisesti päättäjät tietävät yleiset asiat eli ei tarvitse firmoja. Siellä voi nousta muitakin asioita esille.
Tuulivoimaloiden ensimmäinen peruste on sosiaalinen hyväksyminen . Ja se hyväksyminen pitää tulla heiltä, jotka joutuvat sen tuulivoimalan näkemään, kuulemaan eli tulee heidän asuinympäristöön.
Ja nykyään se alue tulee olemaan laaja. Nämä ovat niin korkeita myllyjä että näkymä alue on laaja.
Miksi sysäät vastuun kaupungille? Tee jotain itse.
Minä olen sitä ikäluokkaa, että olen tottunut tekemään asioita enkä odottamaan yhteiskunnan tekevän kaikki valmiiksi.
Olipa surkea vastaus.
Eli kaupunki ei ole kiinnostunut yleisestä mielipiteestä vai pelkääkö jotakin. Kaupungin olisi syytä herkällä korvalla kuulla ihmisiä.
Surkea oeletaa ihmisten olevansa oman elämänsä valtiaita. Etkö osaa tehdä itse mitään vaan aina yhteiskunnan pitäisi tehdä kaikki valmiiksi?
Eli kaupungintalolla on porukkaa, jotka eivät viitsi hoitaa asioita?
Tämä oli suomennos asiaan.
Jokuhan taisi kehaista että päättäjillä on kodinomaiset oltavat.
Melu ja välke asiantuntijat myös paikalle
Mikromuovipölyn kulkeutuminen tuulimyllyn lavasta ihmisen verenkiertoon olisi myös mielenkiintoinen esitelmä
Mitkä erikoismetallit kaivetaan vain 15 vuotta kestäviin tuulimyllyihin on älytöntä tuhlausta - esitelmä on jäätävää kuultavaa!
Heh heh
Melu-ja välkevaiktusarviot ovat mukana.
Tuulivoiman tuottamasta muovista saa helposti tietoa, jos viitsii vähän katsella vrt. autoilu.
Mistä päättelet voimaloiden kestävän 15 vuotta? Kaikki metallit voidaan käytön loputtua ottaa uusiokäyttöön.
Lopputulema väitteillesi on siis huulten läplätystä ilman tuulta.
Tuulivoimalan siivet hiukan eri materiaalia ja leviää joka paikkaan .
Tosin valitettavasti ihmiset kulkevat nykyään muovipullot mukana, en pidä sitäkään hyvänä.
Melu- ja välkearviot hoidetaan arvoilla, jotka ovat tarkoitettu huomattavasti pienemmille myllyille. Ja kieltämättä maksaja vaikuttaa tulokseen.
Osa henkilöistä, jotka työskentelevät tuulivoima alalla kyllä joskus maininneet 15 vuoden ajan kestoajaksi. Ilmeisesti sen jälkeen pitää tehdä remppaa.
Ja se onko se enää silloin järkevää näkee vasta silloin.
Ei ole tietoa kuinka moni
Keksit noita väitteitä sopivasti, että melu- ja välkearvot on tehty pienempien myllyjen mukaan. = Täyttä soopaa.
Pahin melu on mitä kuulet, on tulojen lisääntyminen naapurin tiliotteelle.
Osa henkilöistä ovat maininneet.. ilmeisesti.... Älä tee itsestäsi enepää naurunalaista. Jooko?
Rempaa toki tehdään tarvittaessa vrt. Olkiluoto.
Tuulimyllyfirmat itse tekee melu ja välkeARVIOT. Ja hupsista jos eivät pidäkään paikkaansa ja melu ylittää kuten aina arviot on vuosien taistelu edessä. Eikä siihen pieni ihminen kykene. Ja sen tietävät. Täysin tahallista.
Valtuutetut pitää tuulimyllykonsulttien valheita totena niinkuin provikkapalkkaisen autokauppiaan juttuja.
Ei tee. Mot
Ei voi vertailla autojen renkaiden pölyä tuulimyllyjen aiheuttamaan pölyyn!
Tätä vertailua juuri maksulliset konsultit suosii koska rengaspölyä on mittailtu.
MUTTA MISSä SE tuulivoimaloiden pöly syntyy? Keskellä luontoa, keskellä marjametsiä, keskellä teeren soidinta. Siellä ei ole autojen rengaspölyä.
Miksi ei voi?
Missä ne tiet ovat: Keskellä luotoa, marjametsiä ja teeren soitimia.
Entäs öljy mitä leviää tuulimyllyistä marjamaille. Rikkoutuessa irtoavat osat. Talvella isot jäälohkareet lentelee lavoista. Jokamiehen oikeus vapaaseen metsissä liikkumiseen katoaa. Vaaran takia.!!Tapaturmista joita tuulimyllyt aiheuttaa ei ole olemassa maan kattavaa tietokantaa, miksiköhän? Vaaleanpunaista höttöpropagandaa on kyllä tarjolla.
Toinen paras melu on köyhien ulina!!
Nauran matkalla pankkiin :)
Juu toivottavasti on Nordea tili..
Vaan pieni vinkki. Voit naureskella, jos sinulla on jo myllyt tai rakenteilla. Vaan jos vasta suunnitteilla älä vielä kovin naureskelee.
Yritä pitää naapuri suhteet kunnissa . Voi olla, että tarvitset itkuun olkapään. Ja voipi olla lyhyt aikainen itku, kun tajuat mikä onni oli sittenkin.
Naapuri suhteet kunnossa, ei tarvitse miettiä mitä ne ulkomaan koijarit keksivät eli saako rahaa vai ei.
Ja jääkö purkuvastuut..
Kyllä se sitten makiasti naurattaa, kun pitää omin rahoin purkaa myllyt mailtaan.
On nääs tuulimyllykoijarit sopivasti sattuneet
tekemään konkurssin. Silloin ne jälkipolvet
kiittää ja kumartaa.
Jos nyt kaikki suunnitelmissa olevat myllyt rakennetaan, niin aikanaan niiden purkaminen
tämän päivän purkukustannusten mukaan
tulee maksamaan 28 000 000 €.
Mitä korkeampi mylly, sitä kalliimpaa.
Vrt. Haapaveden tv-masto 327 m. Uudet myllyt
yli 300 m. Taitaapi tulla se viimeinen kurssi eli konk.....!
https://www.pyhajarvi.fi/fi/moskuankankaan-tuulivoiman-osayleiskaava
Kannattaa osallistua. Kansalaismielidevaikuttaa.
Hommaaja-homo lähdössä vaalituvalle,kun se aukeaa maaliskuun puolella.
Oikeastaan on hauska lukea itkijöiden valituksia. He eivät uskalla lausua mielipiteitään mm. infotilaisuuksissa tai vastata vaikutusarviointikyselyihin.
Voidaan siis sanoa, että heillä ei ole tässäkään asiassa mittän merkitystä. Tyhjät housut vain älisevät. 0=0 Mitättömyyksiä.
Tuulihousu puhuu...ugh! Hattu pois päästä.
No onneksi sinä olet kertonut ja kuunnellut. Kerro esimerkkejä mitä viisauksia olet kertonut.
Paitsi sanan raha.
ja toivottavasti olet paikan päällä. Minusta se on fiksumpi tyyli päättäjänä.
Eli olet oikeasti kiinnostunut kummastakin puolesta. Jos joku väittää ettei tuulivoimaloista ole haittoja niin ei ole yhtään yva tilaisuutta ollut paikalla..
YVA palautteet tehdään netinkautta eli et näy tietävän miten ne toteutetaan.
Meinasin näitä YVA tilaisuuksia.
Kyllä niissäkin tulee keskusteluja.
Kerro minkä tuulipuiston YVA:sta on Pyhäjärvellä on ollut keskustelutilaisuus?
Olen laittanut netin kautta infoa myös..
Tämä uusin joka huomenna käsittelyssä, on ihan konkurssikypsä yritys. Ei enää lisää tuuli- ja aurinkovoimaa.
Niimpä näyttää olevanPohjan Voima vuodelta 2023 Tiikauden tulos miinus--1.6milj euoa -123,23% Näillä eväillä rakenetaan 28 tuulivoimalaa.
Kuusenmäen hirvipeijaisissa jäävävaltuutet tuulivoimamiehet pollistelee.
Suosittelen katsomaan olemassa olevien tuulivoimaloiden tilinpäätöksiä.
Osalla liikevaihto tippunut puoleen .
Näisdä vanhoissa firmoissa ns Pekkarisen tuen piirissä olevilla firmoilla ei niin paljon romahdusta.
Tuulivoimaloiden nimet ym löytyy Wikipediasta
Sieltä helppo selata valmistumisvuosi , lkm, teho, firma minkä omistuksessa jossain vaiheessa ainakin on ollut. Vaihtavat omistajaa tiuhemmin kuin minä paitaa..
Toinen keino;kirjoita hakuun yrityksen nimi klikkaa sen jälkeen etsi luettelosta Finder yritys ja taloustiedot.
Kiitos. Tämä jäi lisäämättä.
Erään firman liikevaihdot olivat tippuneet puoleen. No samaista firmaa, kun tutkii aivan ulkomaan kielillä niin epäilykset löytyy , että yhteyksiä on jopa Kiinaan.
Eli turvallinen Suomi 20 vuoden päästä.
Toivottavasti jotkut edes tajuaa mihin maan kyseinen maa on vahvasti sidoksissa.
YVA palautteet alueen asukkailta ja kesäasukkailta jää huomiotta.
Missään niitä ei esitellä. Valtuutetut ei niitä lue. Jos huomauttaa että voimala on liian lähellä on vastaus että PYHÄJÄRVEN Kunta EI OLE asettanut VÄHIMMÄIS suojaetäisyyttä.
Valtuuston kokouksessa, jossa kaavasta päätetään tulee LUKEA ÄÄNEEN palautteet jotka kuntalaiset ovat huolissaan kirjoittaneet!!!
Pyhä-Persut kannattavat aurinkopaneelipuistoja pitkin metsiä.,mutta tuulesta temmattu voima ei heille käy.
Kuinka hyvällä asialla tuuliyhtiöt ovatkaan. .Googleta: tuulivoima, mafia
Jos ette vielä tiedä yhteyksistä Italian mafiaan.
Tai netistä löytyy
Seura selvitti: Tuulivoiman ympärillä palkkamurha, vakavaa korruptiota ja rahanpesua.. Näillä mennään, 💩💨ja paskan päältä tuulee
Persut eivät ole vastustaneet yhtään tuulivoimakaavaa. MOT
heh heh Onko Pietarissa kylmää??
Tieto luo tuskaa heh heh miehelle.
Tämäkö on sinun analyyttinen vastaus heh heh. Tuo ilmaisu jo ilmaisee mielenköyhyyttä, ja voipi olla miehenköyhyys myös kyseessä.
Tämä on halveksuntaa toista osapuolta kohtaan vaan itse ei voi kertoa tuulivoimasta kuin, että rahaa tulee.
En ole nähnyt kuin muutaman Pyhäjärven sopimuksen ja huonoja olivat ne ainakin.
Et ole nähnyt yhtään sopimusta.
Miltä lounas maistui oliko kaalikypsää? Miten hevosenliha?
Noh ainakin tuulihousuisten isäntien kaali on sopivasti pehmentynyt myllypropaganda esityksissä.
Miksi valehtelit, että olet nähnyt monta huonoa sopimusta?
Missä vaiheessa on Komujärven ympårille suunniteltu tuulipuisto? Vai häiriintyykö kesäajan hauskanpitorauha?
Miksi valehtelen ?
Ei ole syytä valehdella. Oletko käyttänyt asiantuntijalla sopimuksen?
Siis olen nähnyt 28000 per mylly sopimusten papereita ja olen nähnyt 5000 per mylly sopimuksia. Utelias kun olen ja luotettava henkilö .
Siis tiedän sopimuksia joita isännät kehuneet hyviksi ja asiantuntijat sanoneet ettei he olisi allekirjoittaneet niitä.
Nämä on niitä mielipide eroja.
Vaan miksi pitää hermostua, jos tiedät oman sopimuksesi hyväksi?
Minulla on ainakin rauhallinen mieli. Tosin en allekirjoittanut sopimusta. Myönnän ensiksi katsoin, onpa hyvä. Sitten luin seitsemän kertaa ajatuksella läpi. Ei kiinnostanut enää.
No miksi sitten valehtelet, jos ei ole syytä? Valehtelija ei ole luotettva. Ymmärrätkö?
Onko Nevan vesi likaista?
Kuka asiantuntija? Vladimir ei ole?
Voisitko yksilöidä miten huonoja sopimuksia. Kuka asiantuntija. Nimeä ei tarvitse kertoa, ammatti ja työpaikka esim. riittää. Kiitos
Ei sitten löytynyt mitään kerrottavaa eli koko juttu asiantuntijasta ja sopimuksista on keksitty tarina. Niin arvelinkin.
Hävettääkö valehdella?
Ei , ei,ei Kolujärvelle!!! Myllyt häiritsee!!! Etkö sinä juuttaan kolla ymmärrä. Pitää kuulla olutpullon sihahdus, ovat kuulemma meluisia ne myllyt. Ja on niistä on kaikenlaista häiriötä. Rumiakin ovat, s..tanan rumia. Sanovat että vakavia terveyshaittoja niistä on. Ehei..!
Sillä välin toisaalla
Mielenterveyshaitat: Kateuden tuottama pahoinvointi.
Kuule nimeä ei tule, vaan työkseen tarkastaa sopimuksia sen kerron asiasta.
Sinun tyyli kertoo, että olet epävarma tuliko tehtyä huono sopimus. Voin lohduttaa, enää et voi sille mitään, kun on nimi papereissa.
Olet ns. naimisissa ulkomaalaisten kanssa.
PS. Kaikki eivät roiku täällä koko ajan.
Pyhäjärvi on rikollisten hyysäämispaikka.
Miksi?
Onko ihan oikeasti Tikkalanmäki, heidän sponsori kehtonsa?
Ainakin yksi rattijuoppo siellä luuraa ja yksi etsii kadonnutta hameenalusta.
.......ja valtuuston puheenjohtajana on virkarikoksesta tuomittu.......
Hän teki sankarityö. Rattijuoppo on tavallinen juoppo.
Onko virkarikosten tehtailu kepuleille sankaruutta?
Tikkalanmäki?????
Siisti kirjoitus lehteen olisi hyvä.
Asiallinen niin ihmiset heräävät.
Arvaan? Itkijästä ei ole tekemään?
Juuri sinä olet pahimmasta päästä.
Koko ajan ilkut toisiaan.
Pystytkö sinä asialliseen keskusteluun?
En pysty terv.HeKo
Pystytkö sinä muuhun kuin itkemiseen? 0=0
Kyllä niitä myllyjä pitäs saada järveen, siellä tuuloo hyvin, samahan se on pilata järvikin, kun kaikki mättäät tungetaan rupelleja täyteen.
Ps. Samalla kaupungille voitais antaa kansainvälisempi nimi esim. Woodhousehill.
Ehkä mieluummin Woodepecker Hill?
Tuliko ykki ee liikaa, Woodpecker Hill ?
Eikö se sauna oo vieläkään palanut, kun sitä niin useasti joudutaan lämmittämään?
Arvoisa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja aloitetaanpa nämä kuntavaalien ehdokkaat pieneen tenttiin tänä iltana kuitenkin arvovallan kärsimättä ja kenenkään paikalta poistumatta.Kysyisin ja vastauksen haluaisin ,ne jotka kannattavat tuulivoimaa nostavat oikean käden merkiksi,jotka vastustavat nostavat vasemman käden pystyyn, ja kolmas vaihtoehto että nostetaan molemmat kädet korkealle joka valehteli äskeisessä äänestyksessä .Nyt tätä voidaan pitää iltajumppana niin veri alkoi kiertää paremmin aivoissa.Olkoon tämä kuntavaalien lähtö mainos me vedämme siitä johtopäätöksen kelle seuraavissa vaaleissa annamme äänemme.Seuraamisiin You Tube kanavalla tänä iltana
Kannattaa seurata myös Puolangan ja Paltamon tuulivoimakeskusteluita.
Tuulivoimakorruptio-ongelma on laaja etenkin pienemmissä kunnissa.
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kuka liikuttaa suomalaisten rahoja – ruotsalainen voitti
Toki varmasti tällä hetkellä voitti tuulivoimayhtiöillään.
https://yle.fi/a/74-20114417
Mutta Suomen kansa ei tule antamaan periksi, vaan on lopullinen voittaja tuulivoimavapaata isänmaata puolustaessaan.
Tuulivoiman ympärillä pyörivä käteisen määrä on varmasti niin suuri, ettei sitä kukaan ymmärrä. Näitä kuljetuksia ei kilpailuteta, vaan ne kulkevat esimerkiksi epämääräisten maiden asennus- ja huoltoporukoiden mukana tarkoitettuun korruptiokohteeseen.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-slovakialainen-oligarkki-kiinnostui-yllattaen-suomen-tuulivoimaloista/
Suomen moneen kolkkaan nousee tuulimyllyjä, kun pyristelemme irti fossiilienergiasta. Puhtaan sähköntuotannon taustalta löytyy myös koukeroisia omistuskuvioita ja korruptiosta syytettyjä oligarkkeja.
Yrityksen ei tarvitse kilpailuuttaa kuten julkisen toimijan.
Juu ei tarvitse. Vaan luonnollisesti kilpailuttavat osan hommista.
Vaan tämä tuulivoima bisnes on hiukan hämärää. Eli maanomistaja ja firma tekevät sopimuksen. Kunta ei tiedä millaisen ja millä tyylillä on painostettu tekemään sopimuksen.
Nyt olisi mielenkiintoista, kun tähänkin sovellettaisiin sitä samaa kuviota kuin esim testamentissa. Eli jos tulee ilmi, että testamentti on tehty painostuksen alaisena , testamentti jopa raukeaa . Näissä sopimuksissa on myös käytetty henkistä painostusta.
Valitettavasti käsittääkseni Pyhäjärvellä osa
päättäjistä Viis veisaa tuollaisista asioista.
Miksi kunnan pitäisi tietää? Jos minä ostan sinulta auton ei kunnalle kerrota sitäkään.
Ketä on painostettu? Ainakin siirtolinjoista nyt kilpaillaan. Kaikki halauvat sen omalle maalleen. Tarkoitan siis Hautakankaan ja Nurmesnevan alueita. Murtomäkeä en linjojen osalta tunne.
Sen verran lisään, että Rillakiven alueen tarpellisuudesta en ole varma.
Tuulivoiman avulla valkopestään rikollista rahaa. Ei tunnu häiritsevän päättäjiä millään tasolla. Raha polttaa persettä, millään muulla ei väliä
Näin on tuulivoiman vastustajat käyttävät venäläistä rahaa.
Periksi ei anneta, tuulikoijarit tulee katoamasn aika pian Suomen kartalta, sanonpahan vaan. Ja kuka sanoo heh heh .
Nyt mietitään uutta aluetta. Tähän asti kunnan päätökset ovat olleet yksimielisesti puolesta.
Nyt persut vastustivat. Tuttua: Petosjytky.
Huom. tämä on vasta lupaus suunnittelusta. Kaavoitusasiat ym. ovat vielä kaukana.
Olipa todella mielenkiintoinen esitys tämä valtuuston kokous.Saimme hyvää tietoa valtuutettujen käyttämistä puheenvuoroista. Onko valtuutetut niinkuin lehmälauma puolivuosisataa sitten,kun kellokas meni edellä niin muu lauma seurasi perässä ja karjakko huuteli kimeällä äänellä pysymään lehmiä ruodussa.Vaikka vanha sanonta kuuluu että" kahtovat kuin kuusenmäen lehmät uutta konttia" samaa voisi sanoa valtuutetuista omaa mielipidettä ei ole tuulimyllyjä haluaa ne joilla ei ole kuin maata sen verran kuin kynnen alle sopii kun kukkapenkkiä kitkee.Alkaa muistuttaa tämä touhu naapurimaan touhua jos et anna suosiolla otetaan väkisin.Kyllä on nyt näytön paikka se että pääsee seuraavaksi vuodeksi valtuustoon ei riitä että on sammoo mieltä kuin kaikki muutkin ja tarkkana ollaan siitä missä ollaan kirjoilla enää ei riitä että setä tai täti asuu paikkakunnalla.
On todellakin todettu, että Euroopan äärioikeisto on Venäjan asialla. Halla-aho vei persutkin venäjämielisten porukkaan.
Miten niin otetaan väkisin? Etkö tiedä, että demokratiassa ei päätetä yhdellä äänellä vaan enemmistöpäätöksillä?
Oiskohan aika päivittää tuo kuuseccaitten sananlasku tähän päivään. Kahtoo ku kuuseccaat uutta tuulimyllyä. Muuta kahtomista Pyhäjärvellä ei kohta enää ole.. on järkyttävää huomata, mikä henkinen lamaannus on päättäjillä. Yksi ammuu, toiset ynyy, hännät heiluu samaan tahtiin. Mitään muuta ei enää osata ajatella kuin tuulivoimaa, ku siitä suop rahhoa. Tuuliuskon hinta paikkakunnalle tulee olemaan kova. Hurmos haihtuu, koijarit vaihtuu. Jää vain savuavat rauniot ja myllynpurkutalkoot. Tuulifirmat katoaa kuin pieru saharaan.
Mistä leipä otetaan 20vuoden kuluttua,pellot on täynnä tuulivispilöitä ja aurinkopaneleita,ja pajukko kasvaa.Nyt houkutellaan maanviljelijöitä luopumaan pelloistaan,miten käy suomen omavaraisuuden.Onko järkeä että pellot on salaojitettu ja hyvässä kunnossa viljelijä ei saa palkkaa tekemästään työstä laitetaan ne tuulivispilöille ja tuotot menee etelä eurooppaan. Onko meidän huolehdittava heidän sähköistään.Ruoka ei riitä jos sitä ei tuoteta Suomessa puhtaassa ilmastossa.Mietippä kun koittaa juhannus odotat saavasi uusia perunoita laarit on kaupassa tyhjät. Saamme muovi pussissa olevaa perunaa peruna on tuotettu liettuassa oletko varma että se on tuotettu puhtaasti,kanan rintafile maksaa maltaita sekin on taattua tanskalaista laatu tuotetta jota on kasvatettu olosuhteissa mistä emme tiedä.Ja makkara haisee kuin ketun raato kun pussin avaat.No kuitenkin saa olutta Virosta se sihahtaa niin mukavasti kun pullon aukasee,mitä siitä jos makkara haisee sianpaskalle sen hajun voi peittää vähän käräyttämällä makkaraa ja loppu hoituu sinapilla.Onko meidän alistuttava tähän vain muutaman huijarin tähden jotka nuijan kopautuksella vie meiltä puhtaan ruuan ja tuhoaa luontomme.Ajatelkaa valtuutetut seuraavan kerran kun käytte kaupassa kuinka monta suomalaista tuotetta vielä voitte ostaa se voi olla pian historiaa mutta jokainen voi omilla valinnoillaan pitää maaseudun elossa eikä tuhoa sitä
Onpas joku persu jäänyt 1970 luvulle. Ei Pyhäjärven pellot ole tuottanut enää vuosikymmeniin kenenkään leipää. Voi Hyvää Päivää kun säälittää tuo "pakkopaskanjauhaminen" vaikka ei tiedä asioista yhtään mitään...
No no. Eiköhän jossakin ole viljaa vielä pelloilla. Oletko sinä näitä nykyaikaisia ihmisiä, että. Maito lypsetään maitopurkista ja leipä tulee kaupasta?
Tosin mistä se maito tulee kauppaan ja vilja leipomoon on unohtunut.
Maatalous on erittäin tärkeää ja Suomen omavaraisuus on taattava.
Se on hulluina mitä Suomi voi tehdä, että on ulkomaalaisen ruoan varassa.
Erikoisinta hulluudessa on se että maalaiset hys hys kokouksissaan ovat itse tuhoamassa kotiseutunsa luonnon ja asumisedellytykset tuulivoimalla. Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry on ainoa joka ajaa järjen ääntä hullujen huutosakkia vastaan. Myllyistä leviää tuulen ja sateen mukana uskomattoman suuret määrät mikromuovia yllättävän kauas. Öljysuihkeet myllyistä , irtoavat osat lentävät kauas, jäälohkare voi kumahtaa kalloosi pyörivästä lavasta, , teräs-betoniperustat pilaa pohjavedet ja saa jättää purkamatta vielä. Tilanne perustan purkamisen suhteen voi muuttua hyvinkin pian. Purku on kallista !!Korruptio jyllää tuulivoimassa, ja se on tuulivoiman voima. Kenen ääni on ostettavissa, hän unohtaa omantunnon äänen. Viis veisaa tuulivirsien laulaja ihmisten kärsimyksistä ja siitä että Suomen luonto tehdään tuulivoimalla saastuneeksi. Ruoan tuotantoon alkaa olla maaperä tuulivoimalla pilattu. Kohta on kuusenmäen lehmilläkin viisi päätä, kiitos tuulivoiman. Muualla maailmassa on jo huomattu epämuodostumat eläimissä.
”Muualla maailmassa on jo huomattu epämuodostumat eläimissä”
Laitatko linkin tuosta!
Etsi laiska kepuli uutinen itse, vai kuoriiko äitisi sulle vielä perunatkin valmiiksi?
Ihme vötkylöitä...
Yritin etsiä enkä löytänyt. Tuli sellanen aavistus että onko paskapuhetta🤣 Enkä ole kepun kannattaja!
Ranskassa ruvettu tutkimaan miten tuulivoima vaikuttaa tuotantoeläimiin.
Voi olla paska puhetta tms.
Vaan se tunnustetaan ulkomailla, että tuulivoimalat vaikuttavat nukkumiseen ja sitä myötä sydämeen. Sillä osa voimaloista sammutetaan yöksi. Tämä on kuultu aivan ulkomaalla asuvilta.
Kannattaa etsiä ihan itse tietoa tuulivoiman haitoista. Voi aloittaa vaikkapa googlettamalla: tuulivoima eläimet . Tieto on sellaista että sitä ei nimenkeruu iltamissa jaeta. Aktiivisuus kannattaa jos luonto ja kotiseutu halutaan jotenkin edes pelastaa. Paljon on pahaa ehtinyt jo tapahtua.
Kepuliinit antaa myllyhoitoa kuntalaisille.Myllyhoitoja annetaan alkoholistelle KAN kodeissa.
Nämä tuulivoimaloiden meluhaitat on vähän sama kuin ufot. Maailmassa on miljardeja kameroita, osa niistä jatkuvasti valvontakäytässä eikä ole olemassa yhtään varmistettua valokuvaa ufoista. Jos tuulimyllystä lähtisi häiritsevää ääntä niin luulisi löytyvän jokunen videotaltiointi asiasta🤣 Myös muita haittoja on yritetty tutkimuksilla todistaa, mutta sama tulos, ei YHTÄÄN puolueetonta tutkimusnäyttöä haitoista!
No yksi kysymys sinulle. Asutko lähellä tuulivoimaloita.?
En minäkään ennen uskonut vaan on on ollut pakko ruveta uskomaan, kun itselle tulee ongelmia.
Eli varmaan saat jonkun kolon lähellä tuulivoimaloita niin tervemenoa asumaan kk sinne.
Tuttavilla on talo 600m tuulivoimalasta eikä ole ollut minkäänlaista haittaa eikä koskaan kuulemma kuulunut minkäänlaista ääntä!
Jopa vitsin tuuliveikko murjasit. Missäpäin sellanen talo on? Mennään yhessä ihmettä katsomaan.!!Onko tuttava kuuro vai vähä älynen? Vai molempia?
Täällä on näitä tuulivoimaan uskovia. Yhteen kysymys vastaus , kiitos.
Kun te vuokraatte maat ja mannut, kumpi tulisi halvemmaksi firmalle, ostaa maat vai vuokrata?
Te osaatte laskea asian.
Seuraava kysymys, eikö tunnu oudolta, että isot bisnes miehet eivät osta maita kohtuu hintaan. Siinä saisi firma vielä tehdä puukauppoja ja tienata silläkin. Oikeat bisnes miehet tekevät sillä tavalla.
Sitten tuntuuko välillä, että jääkö ne pohjat sittenkin purettavaksi? Itselläni oli yksi syistä tekemättä sopimusta se, että purkuvastuut oli hiukan heikko.
Varsinkin kun ne purkutakuu rahatkin maksetaan aikojen lopussa.
Tähän mylly uskontoon kuuluu vahvasti tosiasioiden kieltäminen,kaikki faktat yritetään kieltää,ja pää piru istuu ja valvoo salin edessä että lauma pysyy ruodussa.Joskus ammoisina aikoina 70 luvulla oli saarnaaja Ylivainio helluntai herätyksessä. Hän käytti samaa metoodia ja hän paransi ihmisiä,suuret joukot seurasi hänen saarnojaan. Kaikki taudit muka parani mummoja kaatui lattialle ja ne muka parani kaikista vaivoista.Tärkeintä kuitenkin oli se kolehti sinne piti laittaa seteleitä ei kolikoita.Sama hurmos on nyt vallalla tässä tuuliuskonnossa tosiasioita ei nähdä ,ihmisiltä viedään maat ja toimeentulo,voi olla että muutaman vuoden kuluttua tehdään laki jolloin vuokralaiset saavat maat itselleen.Maaseutu autioituu ja myllyt ruostuu ja vain tuuli ulvoo surumielistä lauluaan.
Voi olla, että nyt sinulta on mopo karannut?
Onkohan se totta , voiko olla aikuisten oikeesti totta, että tuulivoimaan liittyvät päätökset nuijitaan läpi valtuustoissa ihan vain tuuliyhtiöiden antaman "informaation" pohjalta. Mitään oikeaa asiatietoa tai koulutusta asiaan ei päättäjillä ole. Ihan musta tuntuu ja kaveripohjalta. Tuuliyhtiön mainoslauseetko asian ratkaisee. Tietävätkö päättäjät vaikutuksista luontoon, ihmisten terveyteen, eläimiin, ekosysteemiin, pohjavesiin, muuttolintuihin, hyönteisten /lintujen massakuilemat, ympäristön saastumisongelmat, sademetsien tuhoutuminen ;balsapuun räjähdysmäinen tarve myllyn lapoihin.... Tiedättekö..silti päät nyökkäsee tuulivoimalle .HÄVETKÄÄ..!!
Enemmän heillä on tieto kuin sinulla. Minä häpeän. SINUA
No eipä sitten muuta kuin wiisaat päät yhteen ja aletaan lopulta tekemään päätöksiä paikkakunnan parhaaksi. Parempia aikoja odotellessa.. ja elä sinä hyvä immeinen minua häppee, ei oo mittää häppeemistä.😇
Mielipiteidensä takia vastustajat kyykkyyn, sehän se on keskustelevan-puolesta ja vastaan- vuorovaikuttamisen lähtöasetelma, välivaihe ja etukäteen annettuina kriitikon hiljentämisen rakentavat loppusanat.
Paikkakunnan vahvuus on ollut keskiluokka. On tietysti hyvä, että suuri osa väestöstä kuuluu keskiluokkaan, mutta sen seurauksena heiltä puuttuu ymmärrystä elämästä keskiluokan ulkopuolella.Vaihtoehdoton elämä ei rakennu yksilön valinnoista, koska henkistä tilaa valinnoille ei ole.
Elämää ja päätöksiä ohjaa pakko, kuivin jaloin selviytyminen,ja korostetun merkittävä "näin on tehtävä" välttämättömyys.
Sinullako sitä tietoa on?
Pyhäjärvelle rakennettavat tuulivoimalat tuhoavat Brasilian sademetsiä kiitos tietämättömän kunnanvaltuustoon. Siinä on tyhmyys huipussaan. Selkäkenkka naurua.
Tiedättekö mistä materiaalit tulee?
Tiedän. Sillä määrällä ei ole mitään merkitystä kuin hihhulin pimentyneessä mielikuvituksessa.
hihhih huuli hih hih huuli hihhuli. hih hih
Yhtä tuulivoimalaa kohden mittava rekkaralli osien tuomiseksi eli kuljetusoperaatiot ylittävät tieliikenteen normaalit mitta- ja painorajat ja vaativat siksi erikoiskuljetusluvan.
Siirrettäviä tuulivoimalan osia on yli 300.
Joten hiilijalanjälki on massiivinen negatiivisessä mielessä.
Suomessa on käynnissä kymmeniä tuulivoimaloiden rakennusprojekteja-
Suomen teillä liikkuu painavampaa, leveämpää ja korkeampaa.
Niin? Hyvä, että liikuu. Jos tieltä loppuu liikennen Suomen talous on loppu.
Onko tänne tuulihuuli eksynyt hihittelemään.Kun ei pysty, ei kykene mihinkään järkevään keskusteluun. Kutittaako allekirjoitettu sopimuspaperi sieltä vekkulista paikasta. Ei kannata housun taskussa aina kantaa. Laita jo piirongin laatikkoon tai patjan alle. .
Noita sinun USKOMUKSIA tuulivoiman vaarallisuudesta ei taida voida järjellä kumota?
Usko sinä mitä luulet tuuliuskossasi.
Käsittääkseni saattaa hiukan kuluttaa enemmän tien pintoja. On aika raskaita möhköleitä mitkä liikkuvat
Totta ja sen takia laittamaan alueita teitä kuntoon. Asukkaat hyötyvät siitäkin.
Kyllä taitaa kepulien,ja vasurien listat mennä uusksi ensi vaalikaudella,pitääköhän saada kirkon työntekijöitä listoille että ne mummoille näyttäs uskottavilta kun pappikin on listoilla.Ei auta ei vaikka olisi keikkunut lähes 50vuotta samoilla listoilla jonain päivänä huomataan ettei siellä ajeta meidän asioita vaan tuulimylly koijareiden asioita.Meiltä äänestäjiltä viedään maat ja saastutetaan marjamaat tuodaan kotipihoillemme saa...tanan myllyt.Ehkä on vielä rauhallista siellä lukitussa huoneessa kuin rotta kolossa karttoja piirrellä mutta jonain päivänä on sinunkin tultava ulos kolostasi ja vastattava teoistasi miten tuhoat kauniin kotiseutumme.
No montakos myllyä PHJ:llä rakenteilla tällä hetkellä?? Puhuttiin taannoi Miljardi-investoinneista. Vai onko taas sitä kuuluisaa Kepulaista HörönLöröä? Laguna? Pumppuvoimala? Avaruusmadot? Alkaa taas kuntavaalit lähestyä. Jokos kepuleilla muuten Vaalirekvisiitan hankintamatkat Viroon alkaneet?
Ei viedä marjamaita. Mitätön määrä maata menee myllyjen ja linjojen alle.
Alatko uhkailemaan? Sinusta ei ainakaan ole laittamaan mihinkään. 0=0
Miksi persut lupasivat yhteistilaisuudessa tukea vaalien jälkeen uutta tuulipuistoa? Näin yksi paikkalla ollut kertoi.
Missä on uhkaus,täälläpäin seisotaan sanojen takana rehelliset ihmiset,heidän kanssaan voidaan keskustella asioista.Laita omille maillesi mitä lystäät mutta minun maille et tule laittamaan mitään et myllyjä et siirtolinjoja et teitä etkä kaiva ojia.Tämä ei ole uhkaus vaan toteamus turhaan piirtelet karttojasi ne ei tule toteutumaan.Ja toivon muidenkin jotka arvostaa isiemme maata tekevän saman päätöksen.
Tampio ei ymmärrä tai tiedä ,että pelkästään yksi voimala syytää 60- 70 kg mikromuovia ympäröivään luontoon vuodessa. Tuulimyllyjen siipien rakentamiseen käytetään muoviteollisuuden kovia matskuja esimerkkinä mainittakoon bisfenoli A.
Leviää kauas tuulen mukana.Tuuliturbiinien öljyvuodot osien rikkoutumiset , (osat ovat
isoja teräviä ,hengenvaarallisia
irrotessaan )tulipalot, ..uutisia löytyy kun osaa etsiä, ulkomaisia uutisia löytyy runsaasti. Muualla maailmassa tuulihömpötys menossa ohi,Suomessa kiima ja rakastumisvaihe tuulivoimaan edelleen menossa. Ämpäri päähän ja setelit kouraan. Raha ratkaisee.
Veronmaksajat kyllä maksavat nuo pääteiden korjaukset. Minä maksan veroja maksatko sinä ?
Olet aika hupaisa veikko. Tuulimyylyn osien kuljetuksella ei ole mitään merkitystä pääteiden kuntoon Sitä varten tiet ovat, että niitä käytetään. Tuo sinun veronmaksua tiettävästi kelantuista ei kauheasti veroja makseta.
Myllyfirmat käyttävät paljon rahaa pienempnen teiden korjaukseen. Varmasti n. miljoona kertainen hyöty pääteiden kulumiseen verrattuna.
Et ymmärrä? Olet jo hävinnyt, kun piti alkaa nimittelmään. Toisaalta olet minuun verratuna niin vähämerkityksellinen muutenkin, että antaa olla.
Vai saat Pietarista uutisia? Sen uskon.
Englanti lopettaa hiilen käyttö. Arvaa mitä tulee tilalle?
Sinähän vitsikäs olet.
No kuinka ne tuulivoimalat tuottavat sähköä nyt?
Kyllähän ne painavat kuljetukset kuluttavat tienpintaa. Ja ihme levennyksiä pitää tehdä.
Vaan kerro sinä viisaampana miksi nyt muutamaan vuoteen tuulivoima firmat eivät ole tehneet päätöksiä tuulivoimaloiden rakentamisen aloittamista?
Sähköä tarvitaan, vaan tarvitaan sitä varmaa sähkön tuotantoa. Ja se olisi hyvä ymmärtää.
Jaa miksi kepuli alkaa heti venkoilemaan?? Missä lupaamanne miljardi-investoinnit?
Tuulimyllyn lavat tehdään brasilian balsapuusta ja niistä irtoaa tonni tolokulla mikromuovia meidän marjamettiin!
Balsapuusta irtoaa muovia? Nyt oe jo seonnut.
Oikaistaan vähän. Käsittääkseni kehikot tehdään balsasta ja loput on hiukan muita aineita eli jonkun sortin muovia. Käsittääkseni on eri ainetta kuin autojen renkaissa mikä tekee siitä ikävän luonnolle.
Vaan sama se mitä on. Itse haluaisin elää loppuelämäni ilman niitä punaisia valoja ja lapojen pyörimistä. Ja se ääni on joskus ilkeä, ei aina. Mitä ilmeisimmin nyt on sellainen päivä että ilkeä ääni.
Itse hyväksyisi nämä tuulivoimalat, jos todella olisivat varmasti suomalaisia. Eikö Haapajärvellä jo useampi alue vaihtanut omistajaa ?
Eli itse olen todella huolissani, että ulkomaan firmat tulevat päättämään meidän sähköstä.
Muuten mitä niissä sopimuksissa on niin huonoa? Millainen a siantuntija on ollut apunasi?
Lue sopimus tarkkaan viisi kertaa niin tajuat..
Muuten paljonko nyt balsaa käytetään tuulivoiman siipien tekemiseen?
Ei näy tietäjä tietävän asiasta yhtään mitään.
Pakoon loikki raukka.
Sinä rassukka näytät pitävän vahtia täällä. Yöllä pitäisi vastata .. toiset käyvät jopa töissä eli pitää nukkuakin
Ne kerropa paljonko balsapuuta meen Pyhäjärven tuulimyllyihin?
Mitä sopimuksissa on huonoa?
Kuka on asiantuntijaksi.
Ei ole tyttösestä vastamaan.
Balsapuu on kehikkoon, ei koko lapa ole siitä.
Eri firmojen sopimuksissa on montakin huonoa kohtaa.
Ensiksi se , että vuokralainen voi vaihtua milloin vain. Se on minusta oleellinen moka.
Eli milloin tulee se ns pöytälaatikkofirma vuokralaiseksi. Miten siltä saat rahat pois?
Toisekseen suurin osa nyky sopimuksista sellaisia ettet pysty laskemaan kuinka paljon saat korvauksia.
Sitten ne purkuvakuudet ovat riittämättömät ja miksi niitä ei heti makseta..
Riittääkö alkuun?
Osa näistä asioista ovat vielä sellaisia, että lakimies osaisi paremmin kertoa mitä mokia on.
Enkä muuten ole tyttönen eli pieleen meni arvaus.
Vai kerronko sinusta, että olet pienen munan mies.
Tyypillinen esimerkki näistä elokapinnallisten tyttösistä intetään vaikka tietoisuus on onneton.
Elokapinan ihmiset haluavat tuulivoimaloita.
En tiedä onko nämä elokapinan ihmiset töissä epäilen. He juuri haluavat tekoälyä ym skeidaa, jottei ole vaaraa töihin joutumisesta.
Tiedäthän sinä mitä muuta tekoäly tekee? Se on yksi osa alue mihin tuulivoimaloita suunnitellaan..
Kuusenmäelle tulossa 20 myllyä aiesopimuksessa.
Jopa alkaa humputus silläkin kylällä. .Infraääni tunkeutuu pirtteihin ja sydänongelmien arkipäivää kuusekkaille toivottaa ahneet ja lahjotut. Punaaset pordellinvalot loimottaa horisontissa, ja pirunmyllyt jauhaa.
Aiesopimus on aiesopimus, elikkä kepulaista HörönLöröä taas tulevien vaalien alla. Laguna, pumppuvoimala, avaruusmadot ja tuleva rakennettava asuinalue Laguna-henkilöstölle.. Onhan noita
"Aiesopimus ei vielä velvoita lopullisen sopimuksen tekoon" Minilex
Ei kuitenkaan valehdella kuten perussuomalaiset. Ovat luvanneet uudelle tulokkaalle, että hyväksyvät kaavan vaalien jälkeen, vaikka ennen vaaleja höpöttävät kaikenlaista.
Petosjytky Purran tavoin vaalien alla puhutaan muuta ja vaalien jälkeen kuritetaan tavallisia ihmisiä mm. opiskleijoita.
Voidaan vaalien jälkeen kokoontua äänityksen ympärille.
Mikähän mahtoi olla syy valtuuston äänestyksen aikana netin suoratoiston katkeamiseen.Laulurämeen kaavaprosessi äänestys. Huomasin asian paikallislehden nettiversiosta.??🤗
Huomasin sen ja siitä juuri puhun. Persut ovat siis luvanneet hyväksyä kaavan vaalien jälkeen, vaikka en vaaleja esittävät toista. Laulurämeen viime äänestys on siis juuri se petosjytky. Vaalien jälkeen hyväksyvät kaiken kuten ovat yhtiölle jo luvanneet-
Muistelkaa Purran toimia ennen viiem eduskuntavaaleja.
Petosjytky Petosjytky Petosjytky Petosjytky Petosjytky PetosjytkyPetosjytky Petosjytky Petosjytky Petosjytky Petosjytky Petosjytky Petosjytky Petosjytky
Noh Lagunasta ainakin valehtelitte. Missä hiukkanen??????
Kepuleilla tulossa ensi keväänä "KannatusJytky".. Maakuntamallisote.
Katkennut?Jotain häiriötä oli, mutta äänestys tuli selvästi ja kaikkien kannat myös.
Persu ovat siis luvanneet, että Laulurämeen kaava hyväksytään vaalien jälkeen. Nyt eistetää teatteeira, joka menee joillekin läpi. Vrt. Purran puheet ennen vaaleja.
Petosjytky!
Tiettävästi persu on nyut Soteminsiteri?
Taisi kepu olla asialla, että on näin monta aluetta. Ja kaikissa alueissa herroja pilvin pimein..
Tämä muistutuksena Persu kiihkoilijalle.
Persujen valtakunnallin petos näkyy kunnallisvaaleissa vrt. Eurovaalit. Nyt yritetään petostella mm. Laulurä´meen osalta. Annetaan ymmärtään, että ollaan niin kriitistä, mutta yritykselle on luvattu tukea sitä. Palataan asiaa koskevaan äänitykseen vaalien jälkeen.
Ketä ahdistaa ?
Ehtiikö tälle valtuustokaudella kuinka monta päätöstä?
Olisiko syytä siirtää seuraavalle valtuustokaudelle ne asiat.
Tuossa olen kyllä samaa mieltä, mutta asiat etenevät. Lauluräämen ympärillä on ollut tapaaminen yhtiön ja ainakin kepun ja persujen kanssa. Kumpikin on luvannut tukea asiaa vaalien jälkeen.
Eli valtuutetut ehtivät tapaamaan tuulivoimafirmojen koijareita vaan eivät ehdi järjestämään yleistä tilaisuutta koskien tuulivoimaloiden kokonaistilanteesta.
Kuinkahan monta Iltakoulusta nämä firmat ovat pitäneet päättäjille?
Aila monta. Sitten valtuustossa esitetään teatteria esim. vastustuksesta.
La la laaa humpuukkikoijareita rämeellä laulattaa. Kehnoa kesäteatteriako kunnan päättajien show on. Ei saa puhua kun on pullaa suussa. Etkö shinä juuttaan kolla tiiä että - minä-en -puhu-kun-mulla -on-puvva-shuussa!!👺🍩🍬🥐🍰☕🧁mmmm🍯hunajaa..tahdon saada makeaa..
Kuka persuista vuotaa täällä.saloja julki?
Heti nimi esille kuka salaista infoa kertoo
Faktaa niille jotka eivät ole kirjoittaneet sopimusta,joilla on sopimus kirjoitettuna piirongin laatikossa ei kannata lukea.Olet päätöksesi tehnyt nauti siitä.
Koijareiden halu saada mahdollisimman paljon hehtaareja,metsän omistajaa huijataan hän luulee saavansa paljon pätikkää kun antaa kaikki kiinteistö tunnukset vuokrasopimukseen,siinä menee talo, pellot ja metsät jos ne on samalla kiinteistötunnuksella.Sopimuksessa kuitenkin mainitaan että tuulivoimala alue määritellään lopuksi. .Koijareiden tarkoituksena on havitella mahdollisimman paljon hehtaareja rahoittajille. Sen jälkeen mahdollisimman pian tieto kiinteistö rekisteriin.Yhtiöt vaatii että omistaja antaa etusijajärjestysoikeuden omistamiinsa kiinteistö numeroihin olet nalkissa 35-50 vuotta.
Tuulimylly yhtiön kiinnitys menee metsänomistajan kiinnityksen yläpuolelle ja yhtiö poistaa rasitteen vuokra ajan loputtua siis 30-50 vuoden jälkeen. Yhtiöllä on oikeus jatkaa toistaiseksi vuokra ajan jälkeen.Jos koijarit haluaa ne voi myydä oikeudet kelle haluaa ilmoittamatta sinulle mitään kuka siellä metsässäsi touhuaa.Kun vuokra aika lähenee loppuaan et tiedä kuka korjaa nämä rottelot pois.Tuulivoimala alueet on kaavoitettu voimala alueiksi eikä talous metsiksi joten valtio kehittelee uuden veron kannettavaksesi. Ja EU tukijen palautus tulee kysymykseen kun peltoihin tehty rasite tuulivoimalle,sopimuksen mukaan hallintaoikeus siirtyy tuulivoimayhtiölle.
Toivottavasti otat itse selvää ei ole mitään kiirettä luopua maastasi sillä torppari aika on jo mennyt.
Olipa naurettava kirjoitus. Kannattaako oikeasti kirjoitella jos ei ymmärrä asioista yhtään mitään?
Osui ja upposi,Kyllä nyt maanviljelijästä yritetään tehdä tuulimyllytorppareita,Hänellä ei ole mitään valtaa omiin maihinsa eikä ammattiinsa eikä ammattinimeensä. Ajattele et voi käyttää omaa ammattinimeä jos et viljele maatasi,ei ratsasteta titteleillä niinkuin entinen pääministeri hänkin käyttää entistä pääministeri kautta joka jutussa.Eikun seuraavaan viralliseen paperiin ammattisi on tuulimyllytorppari, vasta sitten kun viljelet maitasi ja ansaitset nimityksen maanviljelijä
"vasta sitten kun viljelet maitasi ja ansaitset nimityksen maanviljelijä"!
Siinäpä viikon sammakko. Meinaatko että kaikkia veneen omistajia pitää kutsua kalastajiksi🤣
He He naura sinä vaan ettei muuttuis itkuksi pitkästä ilosta parku pahasta naurusta heko heko
Onneksi sinä ymmärrät. Pikaiset kaikki väärät kohdat meille tyhmille..
Siis oikaise sana piti tulla..
Miten menee talo, pellot ja metsät? Viekö ne balsasiivet?
Suomeksi sanottuna kerrot kertaalleen syötyä
`Miten parin hehtaarin vuoksaaminen vie vallan omiin maihin?
Kyllä arvostan sitä joka ruokamme tuottaa ja jaksaa kaikesta huolimatta peltojansa viljellä.Se joka tuhoaa luonnon ja maat tuulihärpäkkeillä ei arvostusta ansaitse. Nyt kun tuulikiima on kovimmillaan luullaan miljonäärejä tulevan ja kaupunki nousee kukoistukseen,se on vaan unelmaa ja tuulihumppa höttöä.Se on kun laittas viimeiset lanttinsa lottoon ja unelmois viikon ajan mihin rahat laittaisi.
Työpaikkoja tämä kaupunki tarvitsee ja sitävarten on palkattu henkilö joka hommaa yrittäjiä paikkakunnallemme tulos tai ....s
Kyllä tuulihumalan jälkeen koittaa kaamea kankkunen!! Siellä missä mennään siitä missä aita on matalin, koittaa aika katalin. On pelkkää kusetusta vihersitä, viher tätä..viher setä läpä läpä..Töitä ja uskoa tulevaisuuteen tarvitaan, ei sup sup sopimuksia joilla tuhotaan luonto, maisemat, terveellinen , turvallinen ympäristö, asuntojen arvo, ihmisten terveys, puhdas ruoan tuotanto, omavaraisuus, naapurisopu..jne..Nyt mennään pintaa syvemmältä!! Eli päin p..rsettä!!
Miten ne tuhoavat maan?
Miten sopimukset tuhoavat naapurisovun?
Ai että miten tuulisopimukset tuhoaa naapurisovun. Ihanko rautalangasta pitää vääntää. Jos mökkisi nurkalle pystytetään paskarattaiden rypäs naapurisi toimesta , mikä fiilis 🥶
Kyllä on tuulivoiman vastustajalta mopo karannut.
No Tenho missä tehdään siiviä balsapuusta?
No Heikki Kepulainen Vittuilu alkoi jälleen.Semmoisia te keput ootte kaikki.
Itse väitit eilen, että tuulivoimallan siivet tehdään meillä puusta!
Todisteita !!!! Niitä Ei löydy koska aina valehtelet myös Kepun hallituksen kokouksissa .Kertoo muut!!
Tällä kertaa minulle riittää, että todistit itse olevasi tämän ketjun tuulivojmaa vastustaja.
Eilen väitit, tuulivoima tuhoaa Brasialian sademetsiä, koska balsasta tehdään myllyjen siipiä.
Neuvo älä lähde kiistelemään itseäsi viisaamman kanssa.
Missä ja mitä väitän Kepun hallituksen kokouksita. Laita linkki?
Kepu ei edes ole nyt hallituksessa.
"Kepun hallituksen kokouksissa"" oletko tosiaan niin toope kuin kerrotaan.?
Ai täällä on tämä viisas taas vauhdissa.
Osittain lavat tehdään tai ainakin on tehty balsasta. Ja valitettava tosiasia on, että sademetsät ovat maailman keuhkot ja niitä tuhotaan koko ajan monien asioiden takia. tuulivoimaloiden siivet (tosin lue kokeilu Suomen puista jo) kahviplantaasit yms syitä miksi sademetsiä hakataan.
Euroopassa aikoinaan on hakattu liikaa metsiä ja se on johtanut joissakin paikoissa eroosioon.
Nyt tulevat neuvomaan meitä miten hoidetaan metsiä.
Et siis tiedä MITÄÄM nykyisestä tilanteesta Tonki Hotti
Kalajoella matkailu kasvaa lähes yhtä paljon kuin tuulimyllyjen määtä.
voihan näätä määrä.
Höpölöpö ...tuulimyllyn rakentajat on laskettu matkailijaksi. Mielikuvamarkkinointia, kuten paskarattaiden ihanuus.
Eikö Pyhäjärven sanomat voisi haastatella näitä salkkumiehiä jotka kiertää talosta taloon sopimuspapereita täyttäen.Kysyttäis hinta mitä maksetaan vuokraa ,ja kaikkea mikä ihmisiä kiinnostaa tässä tuulimylly asioissa.Normaalisti vuokran päättää omistaja ei vuokralainen,samoin vuokra aika haluaako omistaja sitoutua 30-50 vuodeksi.Tämä on niin pers....eestä että kaupunki on suurin määrääjä yksityisille ihmisille kaavoittaen näille riistokapitalisteille maita ja metsiä kysymättä maanomistajilta lupaa näihin kaavotuksiin.Sehän olisi hienoa kun kaupunkilaiset päättäisivät että johtajalle maksetaan tuloksesta esim työpaikkojen mukaan.Vaikka nyt viisikymmentä työpaikkaa vuodessa niin saisi pitää entisen palkkansa,jos jäis alle niin vähennettäisi 10% palkasta joka vuosi
Tuskin noita vuokrauksen ehtoja mihinkään lehtiin panna. Ne on ihan varmasti sellaisia tietoja mitä ei haluta kilpaileville tuulivoimafirmoille nähtäväksi! Ootteko oikeesti noin tyhmiä?
Maailma valheellisten sanojen vankina:
-Hyvinvointialueet🤢
-Tuulipuistot💩💨
Totta.
Joissakin kunnissa on tulospalkkaus.
Se olisikin hyvä juttu . Pohja palkka pienemmäksi ja jos saa aikaiseksi työllistäviä yrityksiä niin sitten palkan korotus.
Ei tuulivoimaloista siis korotusta. Ne työntää itseään joka paikkaan, joka soluun. Eli ei tarvitse töitä tehdä
Kerro missä kunnissa ja keillä?
Joe ei tule linkkiä niin on keksimäsi tarina. Taas
Mutta pää ei nylkkää entisen hameen alla.
Joe voi katsoa itsekin. Kokejoki Vesilahti yms.
Tosin suosittelen tarkastamaan linkin kautta kirjoitusvirheet myös.
Tulee itsellenikin vaan yritän myös itsestään selviä asioita etsiä.
Et siis pysty esittämään linkkiä eli valehtelet. Taas
No miten sinä osaat tänne kirjoittaa jos et osaa tutkia muuta ?
Teha on Tonki Hotti.
Oletko jostain hottentottimaasta vai ekstaasissa oleva uskovainen!!!!????
Teha ratsastaa päin myllyhä.
myllyjä siis
Komunrannan savusaunassa marinoitunut tuhmelo(13:20) lienee. Toimii kalja- tai lonkerolaatikkopalkalla.
Milloin persut kertovat avoimesti, mitä sopivat uudesta tuulipuistosta yrityjsen kanssa. Menevätkö hämäten vaaleihin, jollin he pettävät purramaisesti äänestäjänsä.
Milloinkas kepulit kertoo Callion kauppahinnan? Äänestäjiä kiinnostaa myös.
Älä arvuuttele, kerro ihmeessä perinjuurin tietosi persujen petoksesta. Mitä sopivat uudesta tuulipuistosta. Katsomo kiehuu ja kuohuu,
Yleisö odottaa...
🤗😳😮😴🧑🦳👱🧓🕵️🧟🧑🎄
Sopivat, että hyväksyvät kaavan, kun se aikanaan tulee vaalien jälkeen käsittelyyn. Väitätkö muuta?
Onko mustaa valkoisella ?
Oletko epätoivoinen? Luotettavan henkilön lausunto asiasta. Petosjytky!
heh heh yritätkö olla sarkistinen? 0=0
Minä luulen, että sinä olet epätoivoinen, jos et saa rahaa sittenkään vispilöistä..
Energiavirastokin meinaa jo, että pitää hiukan varmempaa sähköä saada.
Muista nämä sanat. Jos sattuvat onnistumaan saamaan sen vetyputken Saksaan me ollaan lirissä tosi pahasti.
Sähkön hinta nousee.
Lirissä ollaan jo nyt. Tuulimyllyjen kanssa vehtaamista voisi kuvata näin: Kun pirulle antaa pikkusormen se vie koko äijän.Tai kylän tai kaupungin tai maan. Ikävä juttu näköalattomuus ja päättäjien laiskuus ajatella Suomalaisten etua.Kieli ruskeana tuulikoijareille.
Elikkä niinkuin se kuuluisa eroimoitus?
Kyllä nyt on nii että ette soa tänne Kuusenmäkkeen ja tuone Särkiperän suuntaan perustoo minkään näköstä vispilä puistoo. Teälä on ensinnäkkii hyvävetinen lähe jota minä käötän ommii tarkotuksiin ja kirkasvetisiä puroja. Oon nähny niissä niitä roakkuja.Stte minä oon semmonen vanaahan kansan yrittäjä tutkin samalla luontoo teälä on pilivin pimmein nuita hömötijjaesia ja varposia.Nehä on erittäen uhaallaesija niinku minäki, voa myö elellään teälä iha raohassa syötän näetä lintuja siemenillä ja oompa suanu kuukkelinki käelä istummaan.Tämä kesä on ollu kaonis ja tiehän minä sivutoemisesti nuita lintu ja roakku havantoja joten jättee työ meijät vielä raohaan elekkeekä tulla liijan likele.
Niinhän se kuuluu vanha sanonta että yrittänyttä ei laiteta, mutta yritetään laittaa näköjään yrittäjätkin ahtaalle noitten pirunvispilöitten kanssa. Alkaa jo syrjäkylän ukkokin jo hermostua. Sammaa mieltä oon minnäi. Kyllä pitäis kuulla ihmisen ääni päätöksenteossa, eikä kaikenmaailman Gunnar vierasmaalaiset saisi paskaansa tunkea jokapaikkaan. Asumisviihtyvyys ja ihmisten terveys , omaisuus ja kodit on nyt vaarassa. Häpeällistä on tämä tuulimyllyräpellys joka tekee koko paikkakunnasta paskatunkion. Turha pullistella maakareiden, tuulimyllykunnat on kaikkea muuta kuin menestyviä.Ei kukaan yrittäjä halua muuttaa sinne missä vain tuhotaan ja puhutaan palturia asukkaille.
"Kyllä pitäis kuulla ihmisen ääni päätöksenteossa"
Pyhäjärviset on yksimielisesti tuulivoiman kannalla. Kaikilla on ollut useita tilaisuuksia mahdollisuus tulla kuulluksi, yhdessäkään tilaisuudessa ei ole tullut esiin yhtäkään vastustavaa kannanottoa (=nolla)!
Maaseudun asukkaat on arkoja ja helposti nujerrettavissa. Kaupunkilaiset on ihan tutkitustikkin hanakampia tuomaan mielipiteensä esiin. Ihmiset pelkää maalla kun tunnetaan ja voi tulla vainoamista. Röyhkimykset porskuttaa ..näin on aina tehty.
Päättäjien tulisi pitää asukkaiden puolta ja selvittää halukkuus tuulivoimaan ennen kuin aletaan vouhkaamasn. Asiat on menneet pahasti pieleen Pyhäjärvellä!!
Katselmuksissa juuri punnitaan onko halukkuutta vai ei. Esille on tullut pelkästään puolustavia kannanottoja! Ja mikä ettei, kiinteistöverotulot tulee pelastamaan kunnan talouden, ja lisäksi lukuisat maanomistajat saavat merkittäviä vuokratuloja.
Oikeasti olisi pitänyt asukkailta ensiksi kysyä halukkuutta, jakaa puolueetonta tietoa tuulivoimasta. Haitoista ym..Nythän päätöksiä louskutetaan menemään pelkästään tuulivoimapropagandan ja korruption voimalla. Tämä on iso ongelma valtakunnallisestikkin. Avoin kansalaiskeskustelu puuttuu. Kiire ja salailu on tyylilaji. Ihmiset jyrätään, hyi helv..tti mitä touhua.!
Jos luonto arviot tehhään niinkuin pitäs tehä niin tälle suunnalle ei pitäisi tulla yhtään tuulimyllyä.ensiksikin on luonnon muovaama ikiaikainen puro ja sen ympärillä lehtomaisema.Ne voi siellä kaupungin talolla näyttää mitättömiltä kun kartasta kattoo. Mutta siellä on erittäin vahva lintukanta harvinaisia lintuja on paljon samoin viimeisimmät susi ja ilves reviirit.Vain typerys antaa näiden hävitä.Kun Olcconen tuli silloin hävisi eläimiltä luontaiset asuinpaikat,nytkö niitä ajetaan vielä kauemmaksi.Jos ei uskalla kohdata näitä eläimiä luonnossa mene eläintarhaan, mutta niillä eläimillä on sama oikeus kuin ihmisillä olla luonnossa asua ja lisääntyä.
Susia ja ilveksiä on saksassa kuollut rupeleihin. Nyt ne ei enää voi iloisina hypellä lehtomaisemissa😢
Kaupungin talolla tyhmyys tiivistyy!
Eivät ymmärrä mistä päättävät. RAHA!🤑
Eivät osaa laskea 34 x 1= 44 hih hih
Onko heidän siivet tehty balsasta. Buaah Buaah
29000 tuhatta hehtaaisa on heitä täynnä. Tirsk tirsk
Sinunkin luonno parveilee ilolintuja ja viskisieppoja!!!
Taas yksi rupeliuskovainen yrittää olla vitsikäs,taitaa perstaskussa poltella huono sopimus, jos ei tiedä että sudet ja ilvekset kulkevat maassa on kyllä aika sokea.Katsoppa luonto ohjelmia niistä oppii,sihauta se virolainen kaljapullo saunan jälkeen tv:n ääressä siellä on hyviä luonto ohjelmia näät sieltä että yleensä nelijalkaiset suomessa elävät petoeläimet kulkevat maassa ei rupelien korkeudella. Ihmettelen miten olet saanut metsästysluvan ja olet metsästämässä jos näät susia ja ilveksiä rupelien korkeudella ilveksen voi joskus nähdä puussa mutta en susia. Miten on etkai enää ole hirviporukassa voi tulla huteja vie pyssyt kiireesti poliisin suojaan ettet vahingoita ketään tai testaa näkösi.Vai oliko Saksassa kun kävit siellä ampumassa riistaa susia puussa eikä maassa
Kepuleiden päämatemaatikko taas esittelee Komunrannalla oppimaansa.. Hi Hi
Miten on 30 vuoden päästä. ? Tämä on pitkän tähtäimen touhua eli ei sitä, että vain ensi vuosi pelastetaan.
Ennen vanhaan mietittiin seuraavia sukupolvia, jopa talot rakennettiin myös seuraavaa sukupolvea miettien. nyt on ihminen äärettömän itsekäs. Minä vain ja seuraavasta sukupolvesta ei väliä.
Laitapa linkki? Kovin korkealle ovat hyppineet.
Ei vaan yhden äänen typerys.
Kuise kaupungintalon kassa on aina tyhjä,ensin säästöjen takia lakkautettiin koulut syrjäkyliltä. Sitte myytiin vanhukset ruottalaisille ja taas on kassa tyhjä. Nyt sitte viijään tuhkatki pesästä narrataan syrjäkylän ihmisiltä maat ja mannut.Normaalisti ihmiset ellää varojensa mukkaan ei vaiha autoo ajaa vanahalla kotterolla nii kauvan kun se kestää syöp kirnupiimee ja kasvattaa potut. Ei sitä oo kinkkuakaan näkyny kun juhannuksen seuvussa alennus laarissa.Ettäkö työ ossoo ellee, jos on vähä rahoo niin siitäki pittää seästee pahanpäevän varalle. Laetettaan ne liijat valot pimmeeks yön ajaks ja unohettaan ne tykkilumet ja muut humpuukit jotka vie kunnankassan kurale.Ja ne turhakkeet sieltä peäkallon paekalta laetettaa laputus sakkiin.Kyllä kun kahtoo näetä herranketkuja aotot pittää olla mitälie hypriitiä tae sähköaotoo ihan selevästi niilä on palakkoo liikoo.Syrjäkylä asukit soap kerra viikossa kyyvi salameen piimä hakkuu jos sattuu piimä loppummaa mutta onnellisia ollaan kun ette tuo niitä helevetin härpäkkeitä tänne meijä nurkkiin.Pistee vaekka sinne keskustaa kun niistä ei kerra oo mittää haettoo kaopungin talon ympärillekki joka nurkalle joku helevetin kone vispoomaan terv eisin syrjäkylän ukko
Sinähän täällä väitit susiem kuolleen siipiin. Tiedätkö kuinka ison pitäisi olal ylettääkseen siipiin?
Viskisieppojenj ja ilolintujen lisäksi paikallisissa puroissa elää kännikaloja. Tämä estää tuulimyylyjen rakentamisen?
Juu tuulimyylyt ovat vanhaa asiaa siinä vaiheessa, kun ne rupeavat nousemaan näille nurkille.
Näille tuulimyylyjen omistajien firmoissa on rahapula. Mokoma kolmen prosentin korko hillitsee himoja.
Nimim joku joka maksanut 15 prosentin korkoa ja elänyt silti
Kenellä on rahapula?
No arvaa miksi tuulivoimafirmat eivät ole tehneet pariin vuoteen tehneet päätöstä aloittaa tuulivoimaloiden rakentamista. ?
Oikeasti se on tuo koron nousu plus raaka aineiden hintojen nousu vaan pitää karrikoiden esittää asia.
Miten niin eivät ole tehneet? Koko ajan Pyhäjärvelläkin etenee useampi puisto. Kaavoitus vie aikansa ennen kuin rakennetaan. Kuuntelitko valtuuston kokousta. Mitä siellä käsiteltiin?
Tuo väite, että eivät ole tehneet päätöksiä on siis huhaata.
Nämä päätökset rakentamisesta tehty aiemmin.
Hankeita nousee koko ajan.
https://suomenuusiutuvat.fi/tuulivoima/hankkeet-ja-voimalat-suomessa/suunnittelussa-olevat-hankkeet/
Tuo, että uusia päätöksiä ei tehdä on vastustajien ympäri maata levittämää valetta. Kertovat sen aluperän tulevan Pietarin trolleilta.
Katso tuulivoimayhdistyksen sivut. On tainnut nimi vaihtua yhdistyksellä.
Minulla ei ole tarve valehdella.
Mitä minä siitä hyötyisin. Näistä alueista mitä nyt rakennetaan on päätökset tehty aiemmin, nyt on ns seesteinen aika. Varmaan odottavat saavatko kehitettyä akku tai vety firmoja.
Toisekseen sähköverkot ovat nyt täys eli ei mitään kiirettä ole senkään suhteen ennenkuin tulee verkkoihin lisää tilaa.
Toinen mikä sotkee nämä aurinkopaneeli pellot. Halvemmat tehdä, helpommat, ja sosiaalinen hyväksyttävyys parempi. Nopeat tehdä.
No mitä v..ttua sitten niitä myllyjä vielä rakennellaan , ainoa paikka mihin vois rakentaa ois kaupungintalon ympärille, kuten syrjäkylän ukko tuossa aiemmin ehdoitti. Sais nauttia kylän viisaat vispilöistä kun niistä kerran tykkää. Muut ei niitä halua,älkää tuhotko syrjäkylien elinoloja. Nyt ei hyvä heilu!!👺
No miksi sitten valehtelet, jos ei ole tarvetta? Putinin määräys?
Miten esim. Lauluräme? Onko tehty aikaisemmin?
Niin sinähän täällä heilut. hih hih
No onko se rakenteilla?
Pyhäjärvellä käytännössä ei vastusteta tuulivoimaa. Nytki näillä sivuilla riehuvat ei alkujaan pyhäjärviset. Marisijat.
Onko tehty tutkimusta asiasta? En ole nähnyt.
Kyllä ne ns." junan tuomat" on pilaamassa meidän kauniin luontomme.He eivät välitä meistä paikallisista asukkaista.Se on hyvä lähteä kun maaseudun asukkaiden viljavat vainiot ja kasvavat metsät on pilattu näillä pirun vispilöilä ja itsellä on rahaa niin paljon ettei paskalle taivu.Sitten voi hioa kannuksia ja ratsastaa seuraavaan hölmölään .Ja joo joo miehet kiittää ja kumartaa,ja paska vispilöistä ei jää kuin romut jäljelle.Niinkuin nämä entiset vanhainkodit joille ei laitettu purkuvelvoitetta siellä ne happanee.Kiire oli silloinkin päättää asioista niinkuin nytkin kuka ottaa vastuun vai laitetaanko pää pensaaseen ja ollaan piilossa että asiat unohtuu ja sitten uusia ongelmia luomaan rinta rottingilla
Pyhäjärviset kannattavat tuulivoimaa. Vastustajat ovat muaalta tulleita.
No onneksi ne vispilät tulee tietenkin siihen keskustan tuntumaan.. eikö totta?
Jotenkin aina tunne, että sivukylillä ei ole ihmisiä joita pitäisi miettiä
Niinkuin Kepun Heikkikin Kärsmäeltä hih hih hih
Puhu vaan omasta puolestas. Isänmaanpetturit lähtee tuulikoijareitten kelkkaan. Taitaa olla taitamattomuus hyve siinä kyydissä.
Eikös se teijän Päälikkö ole suurin tuulivoiman vouhkaaja eikä se ole Pyhäjärveltä kotoisin,ja kuinka monta muualta tullut siellä virastolla on näitä tuulimylly kiimasia kävelemässä käytäviä.Ja jos ei osaa muuta niin koijarit kyllä huolehtii Pyhäjärven tuhosta.Voisitte tehdä kierroksen Pyhäjärven hautausmaalla ja katsoa niitä ristejä ,siellä nukkuu meidän sukulaisemme jotka puolustivat maatamme,en voisi antaa metriäkään siitä maasta minkä puolesta he kuolivat näille ulkolaisille koijareille jotka huijaavat maat itselleen.
Minä perustan kertomani siihen, että infotilaisuuksissa niitä ei ole vastustettu. Samoin vastusta ei ole ollut vaikutusarviokyselyissä, joihin kaikki ovat voineet vastata.
Jos vastusta oiekasti olisi niin se olisi näkynyt.
Saksalainen susi on 60 metriä korkea ja sen jälki on 29000 tuhatta neliökilometriä laaja. hih hih
34x 1= 44
Kepulainen matematiikka luo uusia ja uskomattomampia yhtälöitä. Apukoulu???
Ehkä tämä matematiikka nero valtuustossa. Kertoo syyn miksi raha-asiat eivät ole ehkä parhaimmalla tolkulla
Josko olisi vielä jollakin lakkautetulla koululla helmitaulu jolla voisi nämä nerot laskeskella niin vaikeita laskuja mitä tarvitaan kaupungin talouden hoitoon
Valtuustoon ei yhdellä äänellä pääse.
Ihan sama vaikka arpomalla pääsis valtuustoon.Vois tulla järkevämpiä päätöksiä ainavälillä. Nyt tuulee vain koijareiden taskuun.
Paikkakunnan kehittäminen elinvoimaiseksi ei kiinnosta. Tuulivoima on yleensä se viimeinen naula arkkuun. Loputon tuhovoima.
.
Oletko noin kateellinen?
Mitä mieltä olet Purran halusta myydä Suomen veden ulkomaalaisille?
Sinä olet tieten äänestänyt itseäsi ja tajunnut ettet päässyt omalla äänelläsi valtuustoon. Muistat niin tiuhaan tuon lauseen kirjoittaa, että on jäänyt harmitus päälle
Kyllä menee vaikeaksi äänestää seuraavissa vaaleissa.nyt kun on seurannut tätä keskustelua tuulivoimasta niin miksi täytyy kaikkien ryhmässä olla samaa mieltä . Sillähän täällä tulee sutta ja sekundaa Mitä jos voimakkain persoona sanoo että lehmä lentää niin kaikkien on nyökyteltävä että kyllä se lehmä lentää.Onko politiikka mennyt todella näin surkeaksi että yksi ihminen sanoo miten äänestetään ja kaikki muut hymistelee vieressä.Mitä 27 valtuutetulla tekee jos muutamat on näitä ns. asiantuntijoita.
Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.
Kellokas on lehmä tai poro jolla on kello kaulassa ja jota muu lauma seuraa. Onko niin yksinkertaista puolueissakin että puolueen kellokas jolla on kello, sanoo ammuu..ja sillä on mielipide ..ja muut seuraa ja ynyy..
Ihan niinkuin se kuuluisa kuusenmäen lehmälauma sananparressa..heh heh. Päivän kysymys: mitä eroa on poliittisella puolueella ja lehmälaumalla?
Kyllähän se ilmeisesti on, että joku määrää miten äänestetään. Toiset äänestää käskyn mukaan ja nurkan takana ovat eri mieltä ja setvivät asian
paskaa polittisessa puolueessa tulee etupäästä ja lehmälaumalta takapäästä
Tänään kuulin tv:stä että on paljon suomessa komeroituneita ihmisiä.Minkalainen tilanne on kaupungin talolla.Onko työkaverissa niitä piirteitä sulkeutuuko työpaikallaan lukkojen taakse ei välttämättä yksin vaan sammoo mieltä olevien kanssa.Päätetäänkö siellä että rohkein saa puheenvuoron me muut nyökytellään osoittaen olevamme sammoo mieltä puhujan kanssa.Tämä on vaarallinen tauti kun päätetään asioista jos ei uskalla sanoa mielipidettään haluaa vaan olla mahdollisimman huomaamaton ja ajatella olevansa yksin komerossa niin suulaammat jyrää sinut.Tarttis tutkia 4vuoden ajalta pöytäkirjoja jos näitä henkilöitä on soluttautunut valtuutetuiksi sanomatta mitään koko sinä aikana se ei ole oikea paikka.Kenties olisi vaikka vanhusten kerho oikea paikka tällaisille henkilöille siellä saisi hyvää pullaa ja kaksi kuppia kahvia ja samat asiat olisi pinnalla kuin valtuutossa olisit tutussa ja turvallisessa seurassa,etkä tekisi typeriä päätöksiä
Kunnanjohtaja näytti valtuustolle että kiinteistövero tulot pompsahtaa vuoteen 2027 viiteen miljoonaan! Eli satoja prosentteja nykyiseen!
Tuo pompsahtaminen tarvihtoo 150 uutta tuulimyllyä, uutta raiskiota, uutta tietä, uutta johtolinjaa Pyhäjärven metsäluontoon ja vielä kolmessa vuodessa!!
Yksi yli 200 metriä korkea jyristäjä, humputtaja, täristäjä, välkyytäjä ja punavalotorni JOKA VIIKKO pystytettynä! Muutoin kunnan korttitalo romahtaa!!!
Todella vastuutonta on tämä tuulihurmos joka Pyhäjärven päättäjät vallannut. Ovatko tutustuneet tuulivoiman haittoihin, ne ovat aikamoiset. Ei niitä voi sivuuttaa kuin niitä ei olisikaan. Läheiseni joka asuu toisessa tuulihumputus kylässä alkoi saada vakavia terveysongelmia kun myllyjä alkoi tulla liian lähelle kotia. Myllyjen valmistuttua alkoi huimaus ja tasapaino ongelmat, unettomuus. ..sydänoireet ovat pahin ongelma mitä sai..Ennen myllyjä terveys oli erinomainen. ..Muualla maailmassa terveysongelmat tunnustetaan..alkaa olla jo tuulimyllyt epäsuosiossa. .Miksi Pohjois-pohjanmaalla lähdetään tuhon tielle vaikka tietoa on jo tarjolla.
Laita ihmeessä linkki jos jossakin puolueettomassa tutkimuksessa on löydetty haitta tuulivoimasta! Kaikki tieto on nykyään internetissä, luulisi linkin löytyvän helposti. Itse en ole löytänyt enkä ole kuullut kenenkään muunkaan löytävän!
Esimerkiksi Pelastetaan Suomen luonto ry:n sivuilta löytyy hyvää tietoa tuulivoiman haitoista. Samoin TV-KY
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry antaa myös
asiallista tietoa tuulivoima ongelmista. Tietoa kannattaisi päättäjienkin käyttää hyödyksi ,
Eikä niellä tuulivoimakoijareiden myyntipuheita totena. Tärkeintä on omatoimisesti googlettaa tuulivoiman haittoja, -onnettomuuksia ym. koskevia uutisia, ulkomaisia myös. Nehän saa helposti käännettyä suomenkielelle tietokoneella. Ei kannata mennä lattapäänä lainehilla!!
Mutta puolueettomasta tutkimuksesta ei löydy linkkiä tuulivoiman haitoista, koska niitä ei ole! Mistä johtuu että täällä kirjoittelette (S24:lla 2 henkilöä) aika voimakkaasti tuulivoimaa vastaan, mutta kun tule oikea paikka (lukuisat tuulivoimatilaisuudet) kertoa mielipiteenne, niin olette täysin "tuppisuuna"?
Taijjat olla tuuliuskovainen kun noin fanaattinen olet. Vai tuulirahatko perskannikoita poltteloo? Onko tieteellistä todistusta sinulla että pirunmyllyistä ei haittaa ole? Mistä löytyy? Kun luotat ku pässi sarven paskarattaisiin.
Miten sellaisesta asiasta mitä ei ole, voi olla tieteellistä todistusta? Taidat olla vähän tyhmä!
Jospa sinulle ei vielä ole haittaa. Ihmiset herää usein vasta kun on myöhäistä, kun haitat tulee henkilökohtaiseen elämään. Sittenpä heräät.!!
Laita sinä(08:28) linkki, että montako myllyä nytkin(Tällä Hetkellä) 7.10.2024 rakenteilla?? Vai perustuuko tuulihumppa taas kerran Komunrannan utopistiseen HörönLöröön kaupungin tulevaisuus?
Kaupalla käydessä, jos näette tämän JJ..
Kysykää häneltä onko hänellä hajurakoa kuinka monta aloittamispäätöstä on tehty parin vuoden aikana tuulivoimaloista..
Hän voinee kertoa. Ainakin tieto on.
Tämä sana on nolla. Jos hän muuta sanoo niin valehtelee
tämän aamun uutisissa oli ilmoitus että entinen uutisten lukija Keijo Leppänen antaa esiintymis ja mediavalmennusta. Kun vaalit on käyty olisi uusille valtuutetuille olisi tällainen valmennus hyvä niin saisi jokainen äänensä kuuluvaksi eikä tarvitsisi luottaa vanhoihin jääriin jotka sanoo että näin on aina tehty ja minä kyllä tiedän.Saisimme uusia ja raikkaita mielipiteitä nuorista jos saadaan heitä mukaan ja vanhat poistuisi jo sinne vanhusten kerhoon kahvia juomaan ja muistelu piiriin
Joka viikko tästä eteenpäin kolmen vuoden ajan pitää ajaa pyhäjärviseen metsäluontoon 1200 kuutiota betonia ja siihen 300.000 kg harjaterästä!!
Möikö Pyhäjärvinen yritys nuo harjateräkset tai betonit. Kerran viikossa tuommoinen vuori? Niinpä, ei tullut tuostakaan taloudellista hyötyä Pyhäjärvelle.
Mutta onhan se vihreetä! Viherloikka ihan mahoton!
Onko teillä persuilla vähän ongelmia käsittää asioiden kronologinen järjestys? Meillähän on valmiina vasta Murtomäen yksi tuulipuisto. Eli pääasiassa kaikki tuulipuistot ovat vasta valmistelussa. Useimmissa ei ole vielä aloitettu edes kaavoitusta, kuten muistatte viikon takaisesta "torppaus"-yrityksestänne. Miten ihmeessä näistä olisi vielä voinut tulla taloudellista hyötyä sen kummemmin yrityksille kuin kunnallekaan?
Persujen viikon tapainen torpausyritys oli teatteria. He ovat luvanneet yritykselle vaalien jälkeen hyväksyvänsä alueen kaavan.
Petosjytky!
Ei kaikki vastustajat ole persuja! On myös ajattelevia asukkaita jotka ei laumassa lennä. Vai pitäskö sannoo että ei ynise kuorossa.
Kuka on väittänyt että kaikki vastustajat on persuja? Eihän niitä vastustajia persujen lisäksi montaa ole, mutta vain persut ei näytä ymmärtävän missä järjestyksessä asiat etenee🤣
Mihin väitteesi perustuu että vastustajia ei montaa ole. Onko tutkittu asia puolueettomasti. Vai kaljapullon äärellä päätelty saunanporstuassa. Sehän onkin sitä tieteellistä aineistoa. Poks ja shhhh! 🍺🍺
Ei taida kepuleilla olla aavistuksen palaakaan, kuinka moni myllyjä vastustaa. Ja edellleenkin kuinka monta myllyä rakenteilla PHJ:llä tänä päivänä(7.10.2024) VERSUS tavoitteeseen 5 milj. euroa kiinteistöveroa vuonna 2027? Pettääkö suunnitelmassa "jokin" kohta?? Nyt voi talous- ja utopianerot ystävällisesti vastata.
Elääkö päättäjät satumaailmassa?
Nyt voi mennä kymmenisen vuotta valitus kierteessä. Eli minun laskuopin mukaan menee reilusti 2030 luvulle .
Toisekseen pariin vuoteen ei ole tehty aloittamispäätöksiä tuulivoimaloiden rakentamisesta eli ei ne varmaan ala Pyhäjärvellekään ala heti rakentaa. Siinä on sellaiset finanssi asiat kyseessä.
Eli toivottavasti ette heti odota rahaa tulevaksi
Kun sattuu tuulemaan kunnolla, niin sähkön hinta laskee tasolle, joka on alle sähkön tuotantokustannusten.
Se häiritsee vakavasti sähkömarkkinoiden toimimista - ei ole taloudellisesti kannattavaa rakentaa säävarmaa sähköntuotantoa. Siksi sähkön hinta nousee taivaisiin sitten kun ei tuule niin suurella tuulennopeudella, että tuulivoimalat tuottaisivat sähköä.
Kunnanjohtaja esitteli valtuustolle että viherloikan ansiosta kiinteistoverot pompsahtaa kolmessa vuodessa 3,6 miljoonaa. Tuohon tarvitaan vähintään 150 myllyä eli yksi viikossa kolmen vuoden ajan.
Ja kaikki nyökytteli ja uskoi
Keskimääräinen kiinteistövero 30vuoden kuluessa n 22000euroa /mylly/vuosi Lähde:Suomen tuulivoimayhdistys.Alussa 30000euroa vero laskee vuosittain.
Näin on laskee laskee.
En ihan joka asiata sieltä tuulivoimayhdistyksen sivuilta uskoisi. Aikamoista lobbaajia ovat.
Muistaakseni 40 prosenttiin laskee eli ehkä enemmän kuin tuo.
Eikö se ole ihan ja sama vaikka laskee jos keskimäärinen tuotto on kunnalle 22.000€/vuosi? Vai mitä?
Infotilaisuukissa heitä ei ole näkynyt eikä juuri vaikutusarviokyselyissä. Joten heitä in monta ole.
On se siunattua olla tyhmä kepuli. Viimeiseen kahteen vuoteen ei ole yhtään uutta rakentamispäätöstä meidän talousnerot odottavat vuodelle 2027 5 milj. euron lisäystä kiinteistöverossa tehden tunnottomasti lisää velkaa asukkaiden piikkiin. Mistä tämä tyhmä Hörönlörö sikiää?? Savusaunan löylyistä vai Viron tuliaisista?
No ei ihan kerran laskin laiskuuttani.
Eli se summa mistä nyt tulisi 30000 euroa 25 vuoden päästä olisi puolittunut.
Ja silloin on saattanut ilmestyä enemmän näitä sopimusten muuttuvia asioita
Maaseudun tulevaisuudessa juttu kuinka Karstulan kunta alkaa oikeustoimiin tuulivoima yhtiötä vastaan.
Oli muuttunut omistaja ja sitä myöten yrittävät muuttaa sovittuja asioita.
Tämä on se tulevaisuus..
Joo, jo on kummallista, kun phj keskusta ja vasemmisto sen kun ulvoo tuulituloista
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/fd9dfb18-52dc-4242-a940-f19a9df1962e
”Voiko poiketa aiemmin tehdystä sopimuksesta?” Tuulivoimalat siirtyivät ulkomaiseen omistukseen, ja maata vuokraava kunta on nyt ryhtymässä oikeustoimiin
Karstulan kunnanjohtaja Pekka Kanervion mukaan italialaisfirma ilmoitti muuttaneensa purku- ja ennallistamisvelvollisuutta koskevaa takausta siten, että indeksiehto on poistunut.
Meillä persut ovat tehneet Laulurämeestä kassikaappisopimusken!
Telakat, Uudenkaupungin autotehdas, Valtra, Telia, Raahen terästehdas.
Nyt persut ja kokkareet haluavat myödä meidän vedet ulkomaalaisille.
Petosjytky
Ja minä äänestän persuja aivan tuon takia, kun täällä koko ajan haukutaan niitä.
Olisit äänestänyt itseäsi muutenkin. Mutta mitä mieltä olet persujen petoksesta Laulurämeeseen liittyen?
En muuten äänestä itseäni. Vaan ei tiedä, jos sinä aikuistuisit ja äänestäisit minua..
En ole vielä nähnyt petoksesta muualla kuin täällä niin älä hätäile.
Mitä mieltä olet Kulttuuritalolla ?
Tai siitä mitä tänään oli maaseudun tulevaisuudessa Karstulan tuulivoima jupakasta? Oikeasti tuo Karstula kiinnostaa, niitä tulee olemaan enimmissä määrin..
Mistä petoksesta?? Onko myllyjen rakentamisesta edes päätetty kepuli?? Taitaa olla niitä eroilmoitustason asioita. Kepulaista Hörönlöröä, hyvänä esimerkkinä Laguna-vedätys mainittakoon...
Persut ovat luvanneet yhtiölle hyväksyä Laulurämeen kaavan vaalien jälkeen. Tästä minulla on varma tieto. Nyt esittävät vastahankkaista, mutta lupaus on jo yritykselle annettu.
Petosjytky
Niin me tarvitaan Kultturitaloa. Sinäkin vaadit sen rakentamista ennen kuin sinulle yllätyksenä sitä alettiin puuhata.
Mitä mieltä olet Turun- ja Helsingintelakoista, Valtrasta, Raahen terästehtaasta, Teliasta ja esim. Uudenkaupungin autotehtaasta?
Me emme ole ulkomaisen kapitalismin ulkopuolella. Sillä on haittansa, mutta ilman sitä täällä olisi vielä hevostalous.
Muuten pahempaa tavalliselle kansalle on ulkomaalaisen kapitalismin kokkareiden ja perusjen muodostaman hallituksen kuritus. Persut ovat pettäneet kaikki lupauksensa ja hyökkäävät raivoisasti suomalaisten kimppuun. Purra on pahempaa meille nyt kuin aikanaan mustasurma Euroopalle.
Joko on valtuuston esityslistalla Lamminahon hiihtokeskuksen valaistus kyllähän kaupunki takaa lainan jos se maksaa 10000e, lainaa otetaan 50000e eikä kukaan valvo mihin rahat käytetään. Ja tietenkin 50vuoden maksuajalla.
Miksikähän minulle tuli mieleen semmonen tv ohjelma ennenvanhaan kun Kylli-täti piirteli enkeleitä ja kertoi tarinoita samalla lapsille. Kylli -tätillä oli taskumekko yllään. Siinä oli paljon iloisenvärisiä taskuja koko etukappale täynnä.Oi niitä aikoja. Kauniisti piirteli, herttainen ihminen. Paljon taskuja, mistähän muistaa mitä missäkin taskussa on. Nätti mekko, myydään vieläkin niitä.
Pari Suomen yhteiskunnan kannalta tuhoon johtavaa asiaa nostaisin esille.
On se huolestuttavaa, että Orpo ja Mykkänen ei halua tuhoa ymmärtää.
Ruotsalaiset ovat kuuluisia vesivoimastaan ja tietävät sen tärkeyden energiatuotantomuotona. Nyt he ostelevat Suomesta vesivoimaa pois, ettei Suomella olisi mitään säätövoimaa, vaan Ruotsiriippuvuutta sähkön suhteen saisivat lisättyä.
Tätä tukee keskustapuolue Mykkäsen ja Orpon lisäksi.
Tähän asiaa tukeva uutinen. https://yle.fi/a/74-20116260
Toinen asia on, että sähköä ei riitä sähköverkosta enää kaikille. Sähköverkkoa on viime vuosinakin rakennettu miljardeilla, Suomen kansalaisten kustantamana, lisää.
Tästä ei ole valitettavasti hyödytä Suomen kansaa mitenkään. Sähköverkkoa rakennetaan ulkomaiselle tuulivoimalle Suomen kansan kustannuksella täysin hyödyttömänä turhaan ja turhuuteen. Tuulivoiman hyötysuhde on alle 23% ja tälle turhuudelle Suomen kansa rakentaa yli 77% ylimitoitettua sähkönsiirtoverkkoa omakustanteisesti ja isänmaata lahjoittaen. Ei hyvä asia.
Miksi tämä on Suomessa mahdollista ja miksi ei tähän puutu esimerkiksi ennen maaseudun asioita ajanut oppositiopuolue keskusta.
Tämä asia on junailtu jo vuosia sitten. Orpo ja Mykkänen on sitoutunut ulkomaiseen tuulivoimaan korruptiossaan ja keskustapuolue on heillä hyvänä työkaluna maakuntakuntatasolla maaseudulla järjetöntä tuulivoimayhtiöiden toimintaa mahdollistamassa. Tämä on korruptiotodisteperuste sille, miksi keskustapuolue ei voi tehdä valtakunnan tasolla näkyvää oppositiopolitiikkaa, koska se on sitoutunut Orpon ja Mykkäsen korruptiointohimojen toteuttamiseen maaseudulla.
Näin toimii keskustapuolue.
Kannattaa oikeasti miettiä haluaako säilyttää isänmaan, isien ja äitien perinnön, vai äänestääkö keskustapuolueen mielikuvamarkkinointia ja lahjoittaa Suomen ulkomaiseksi sähköntuotantoreservaatiksi tuhoten isänmaan ja ulkoistaen päätösvallan ulkomaille.
Tähän asiaa tukeva uutisointi. https://yle.fi/a/74-20113864
Maaseutu pitäisi todellakin suojella kepulaisuudelta ja sen päälle luonto. Maakuntamallisote hyvänä esimerkkinä nähtäköön heidän pohjattomasta vallahimosta.
Suomessa hallituksessa ovat perussuomalaiset ei Keskusta. Muuten Suomessa tuulivoima on suomalaista.
Kerro milloin Mykkänen ja Orpo ovat junailleet? Mieti milloin nykyinen hallitus aloitti.
Nyt myydään vesikin ulkomaille niin toimivat Kokoomus ja Perussuomalaiset. Meilläkin perussuomalaiset ovat luvanneet hyväksyä Laulurämeen kaavan vaalien jälkeen. Näin petosjytkyttää persut.
Miltä kaalisoppa maistuu? Onko totta, että Pietarissa suola on loppu ja hevosenliha mätää ja muuta ei ole tarjolla?
Voi voi sinua.
Sinua täytyy ihailla, kun noin pätevä lauseen sait aikaiseksi. Eli et ymmärtänyt mitään ja et pysty mitään muuta kuin kaalisopasta puhumaan
Tuosta voidaan päätellä, että siirtolinjojen vastustajat ovat Suomea vastustavia myyriä.
Muuten mille ulkomaalaiselle tuulivoimalle?
Tuuliuskovaiset taitaa tykätä kaalisopasta. Aika kehnot eväät, ei vissiin sitte rikastukkaan niillä myllyillä. Turhaa kohkaamista.
Lauluräme = Persujen petosjytky
Laguna = Kepuleiden vedätysjytky
Tämähän alkaa muistuttaa jo yhdysvaltojen vaalia lokaa heitetään jo toisten niskaan ja vaalit on 5kk päästä.Aloitus oli tuulimyllyistä mutta mausteen tuovat myös vaali väittelyt.Miten olisi jos tehtäisiin vaalien yhteydessä myös kysely tuulimyllyistä.ei tarviis kuin yksi laatikko lisää ja kaupunkilaiset äänestäisi haluaako he tuulimyllyjä nimenomaan omalle maalleen ja oman ikkunansa alle.Helppohan on sanoa ettei niitä meidän kylälle kaavoiteta mutta jos nuo toiset ottais.Itsellä on siirtolinja vajaan sadan metrin päässä voin sanoa että linja vaikuttaa ja tuntuu, En halua vaivoistani kertoa mutta tahdistinta ei voi käyttää että jos tulevaisuudessa tahdistimen tarvitsen joudun muuttamaan kotoani.
Valitettavasti näistä asioista ei kukaan mainitse, juuri tämä tahdistin asia. Kiitos kun toit julki tämän. Tämä oli uutta , vaikka jotain tietäväni.
Tässä nyt huomaa kuinka isänmaallisuus rupeaa nousemaan kun uutisissa kerrottiin vesi hommasta.
Mutta samat henkilöt eivät huomaa miten kornia on, että toinen perusasia eli energiahuolto on ulkomaalaisten käsissä. Miten käy osan pohjavesialueista, kun näitä voimaloita rakennetaan maaseutu täyteen. ensin onko sataprosenttista ettei olla pihjavesialueelle tuomassa myllysiä. Toisekseen se on hirveä trafiikki mikä kulkee näitten vispilöiitten takia, onko varma ettei öljyä valu pohjavesiin.
Toivottavasti näitä Kannonkoski tapauksia rupeaa tulemaan enemmän esille ja ihmiset ymmärtävät , että riskejä on että suomalaisille jää paskat.
"Tämä oli uutta , vaikka jotain tietäväni."!
Totta kai se oli uutta, äskeinen Pyhäjärven persu sen keksi🤣🤣🤣
ps. Suorastaan nerokas lauserakenne tuossa
Ihan kokemuksesta voin sannoo, että tuulimyllyjen läheisyydessä sydän alkaa nuljuta ilkeästi. Tulee huono olo. Yht äkkiä tulee outoa läpätystä sydämeen, sitten rauhottuu . Yllättäen tulee tällaisia tuntemuksia. Verenpaine nousi myllyjen myötä. Tuulimyllyihin on vielä muutama kilometri kodistani . En usko että elän pitkään. Joku sai korruptiorahaa..En ole kateellinen, vain surullinen. .Älkää antako tuhota elämäänne siellä Pyhäjärvellä. Ja kaalisoppaa en ole syönyt sitten kouluvuosien, enkä läskisoosia. 🤮
Matkapuhelimissa on häiriöitä, kuuluvuus heikkeni heittämällä. Alueella ei ollut katkovaa kuuluvuutta, eikä tarvinnut etsiä huushollista parempaa kuuluvuuskohtaa, toimi hyvin.
Siis aimmein, ennen tuulivoimaloita.
Myllyistä syntyvä kaikenlainen singaalihäiriöiden lisääntyminen on fakta!
Ei mene samaan koppaan, missä selitetään trollien (venäjä) aiheuttamia hyökkäystä tietoverkkoihin.
Silmin katsoen näkyvyysalueella pihasta vispaa useampi härpäke toiminnassa tuulella, tyynellä ei mutta sähköiset laitteet reistaa jokaisen vaikutusalueen huushollissa, puhelut, radio, telkkarit..
Mikseipä aiheuttaisi häikkää ihmiseen, joilla on sydäntahdistimia, tai muita?
Meillä ei näy enää videotkaan! Harmittaa kun vanhat VHS:sät saa heittää roskiin😢
Olet hyvällä matkalla seniiliyteen emojipelle, paluuta ei ole..
2024-10-08 08:06:58 varma tieto!
Et varmaan haluaisi tietää totuutta, tässä se kuitenkin tulee
SENIILIYS jota kanniseklet mukanasi kaiken aikaa, hukkaamisesta ei huolta, se pysyy ja vahvistuu.
"Seniili on termi, jota käytetään kuvaamaan henkilöä, jolla on merkittävää muistin heikentymistä ja kognitiivisia ongelmia. Seniiliys voi ilmetä eriasteisina dementiaoireina ja vaikuttaa merkittävästi henkilön kykyyn suoriutua arjen askareista.
Seniiliyden taustalla on usein ikääntyminen ja aivojen toiminnan heikentyminen. Vaikka seniiliys liitetään usein vanhuuteen, se ei kuitenkaan ole normaali osa ikääntymistä. Seniiliyden takana voi piillä vakavia terveysongelmia, kuten Alzheimerin tauti tai verenkierto-ongelmat aivoissa.
Seniiliyden oireisiin kuuluvat muun muassa muistin heikentyminen, vaikeudet keskittyä, sekavuus, apaattisuus ja muutokset käytöksessä. Seniiliys voi vaikuttaa henkilön persoonallisuuteen ja aiheuttaa haasteita niin itse henkilölle kuin hänen läheisilleen."
Miten tuo muistin heikkeneminen liittyy siihen että videot ei näy?
Muistisi krakaa, vhs on mennytää ja vanhaa tekijää kuten sinä!
Se on tosiasiaa, että nykytekniikka on kohdannut parempansa. Tuskin ottivat Pyhäjärvelläkään lukuisia tuulipuistoja kaavoituksen hyväksyessä, eritavoin taustalta nousevia ja ilmenviä pysyväishaittatekijöitä.
Kun puistosta toiseen lähtevät siirtolinjat sekä lähialueiden eri ilmansuuntien puistojen myllytyksen aiheuttamat häiriöt iskevät näkymättömyydessä ristikkäin, saattaapi häiriötilanteet olla paikallisesta näkövinkkelistä pysäyttävä jytky.
Tuulimyllyjen singaalit kaatavat tietoverkot, ja avaruuden satelliiitit suistuvat radoiltaan.
Kateus voi ilmetä monella tavalla.
Kallista on lampa-aholla sähköpiuhan laitto,eilen oli 10000vahingot tänään 100000 kannattais hiihtää kuutamolla niin säästyis nuokin rahat.Hattu kouraan ja valehtelemaan tuulivoima koijareille niin jospa sinnekkin jokunen tuulipuisto syntyy. Miten kuudenkilometrin matkalle vedetty kaapeli voi maksaa 100000e onko aprilli päivä siirretty lokakuulle
Kyllä mitä on seurannu näitä tuulivoima ja muut vastaavat uutiset, niin tuntuu että aprillipäivä on vähintäänkin kerran kuussa ellei kahestikki. Niin mellevät on jutut. Eikö sen vois ihan paekallisesti sopija että aprillipäevä ois joka maanantai. Ois tääläki jottai mukavoo mitä ei muila oo. Tämmösiä vaa yks komeroetunu vanha poejjan jässikkä oattelen.Nii, sitä vaen että NIITÄ HELEV..TIN MYLLYJÄ TEÄLÄ EE TARVITA. Piste.
Kannattas rueta harkihtemmaan että jos Suomeen tehtäs ensimmäinen tuulimylly hiihtokeskus. Kaikki puut vaan poes ens kesänä ja tuulimyllyt tilalle .Soatas varmasti näkyvyyttä enemmän kuin missään muualla.Sitä tultas kahtommaan Peäkaopungista asti.Ajatella saes hiihtee vihersiirtymän keskellä ei tarviis lappiin asti ajella.Tuulimylly puistohan on täösin vaaraton saes nukkua ihanaan tuulimyllyn kuiskeeseen.Niitä Igluja voes käöttee nukkumapaekkoena ja ens kesänä viher rehua ihmisille tehdäs hapattamalla.Ei tuhottas luontoo lehmän paskalla.Idea on vappaasti käötettävissä seoroovassa valtuuston kokkouksessa, saes ne tukiasiatkin sinne EU;hun lähtemmään siitähän voes parimiljardia tulla suunnittelu rahoo.Puitahan on joka paekassa mutta kellään ei oo hiihtokeskusta tuulipuistossa oltas ensimmäenen maalimassa.Terveisin syrjäkylän ukko
Olenko muistanut kertoa että neroja nämä on?
34 x 1 =44 29000 tuhannen hehtaaria alueella. Kuinka paljon olisi, jos olisi saanut enemmän kuin yhden äänen?
Se oli 40 000 tuhatta hehtaaria (Suomen pinta-ala 33 800 tuhatta hehtaaria)! Yks ja sama, neroja nämä on....
No siinähän tuli taas Pläjäys Kepulaista matematiikkaneroutta. Yhtälöt on hyvin "Hanskassa".. Hi hi Hi
Oli myllyistä mitä mieltä tahansa niin kepukat ovat sanoneet suoraan kannattavansa myös Laulurämettä. Persut ovat luvanneet yritykselle hyväksyvänsä sen kaavan vaalien jälkeen, vaikka ennen vaaleja uskottelvat empivää = Petosjytky?
Suora kysymys johtaville persuille oletteko jo saaneet lahjuksia yritykseltä?
Kiero kysymys kepulaisille, ootteko jo saaneet lahjoja tuulifirmalta??
Miksi olisivat. Ovat kertoneet suoraan mitä mieltä ovat, mutta persut sen sijaan valehtelevat nyt äänestäjilleen eli onko euroja tippunut takataskuun?
Uutisissa kerrottiin olevan jo suuri huoli Suomen luontokadon lisääntyminen ja metsien katoaminen. Vauhti on vain kiihtynyt. Niinpä.
Tuulivoimahurmoksen sijaan tarvittaisiin paikallisten asukkaiden tarpeiden tunnistamista ja asukkaiden mielipiteiden aitoa huomioon ottamista. Päättäjien tyyli: "Pois alta akat ja kissat, tuulivoima jyrää. Pyhiksessä jyrää.🎶" Aiheuttaa pelkkiä ongelmia. Luontokadon lisäksi entistäkin merkittävämpi asukaskato odotettavissa. Ei kukaan halua muuttaa paikkakunnalle, jossa ei välitetä muusta kuin tuulikoijarien höttöpropagandasta. Nuoret poistuu tällä menolla. Pyhäjärvellä on lähdetty väärille linjoille kun tuhotaan luonto, maisemat, ihmisten terveys ja elämänlaatu muutamien
"poikasten" tuuliunelmilla.
Ja pojat kylpee taas..🎶
Laitetaanpa tähän vähän perustietoa pinta-aloista kun näyttää muutamalle olevan vähän hebreaa (40 000 tuhatta hehtaaria). Pyhäjärven kunnan koko pinta-ala on 1 459 km2 (neliökilometri neliönmuotoinen ala jonka sivu on 1 km). Neliökilometrissä on 10x10 eli 100 hehtaaria. Siten Pyhäjärven kunnan koko pinta-ala on hehtaareina 145 900. Vesistöjen osuus Pyhäjärven kunnan pinta ala-alasta on 148,7 km2 eli aika tarkasti 10%. Väite että suunnitellut tuulivoimalat tuhoavat Pyhäjärven metsät on täysin "tuulesta temmattu". Vaikka kaikki 250 tuulivoimalaa toteutuisi, niin ne vievät korkeintaan 500 hehtaaria Pyhäjärven pinta-alasta (145 900 hehtaaria), josta osa on tietenkin metsää (voimala huoltoreitteineen ilman sähkön siirtoa vaatii tilaa 1-1.5 hehtaaria tilaa).
Menipä 40 000 tuhannen hehtaarin persut hiljaseksi🤣
No laske nyt ne huoltoreitit ja siirtolinjat myös niistä ehkä niitä hehtaareita tulee. .
Ja sitten metsästyksestä tulee hiukan mielenkiintoisempi sen takia , jos luoti osuu johonkin miten se kimpoaa takaisin.
Kerrotaan että vapaa liikkuminen teillä. Kumminkin näyttää olevan varoitus kylttejä tien laitamilla. Jos nämä ovat turvallisia miksi varoitetaan. ?
Yksikin hehtaari on liikaa tälle tuulihötölle.Nyt ollaan tuhoamassa Kuusenmäki Liittoperä Hautakangas.Maakaapelit sijoitetaan Pahanmaan yksityistien varteen.Tienkäytöstä suunnitellaan 28.10 2024 mitä minä olen nähnyt näitä kaapelinvetoja tien viereen niin tiet sortuvat varsinkin hiekka kankailla .Samalla sovitaan tienkäytöstä,Kyllä tarvii jokaisen miettiä kannattaako antaa tietä pilata raskailla kulkuneuvoilla kun rekkaralli alkaa sitä ei voi pysäyttää.Onko tässä tarkoitus ottaa haltuun myös moukankangas vetää linjat valmiiksi ja sitten kaavoittaa alue,onko suunnitelma laadittu kaljahuuruissa ja kyrsän kirvoittamana saunan lauteilla.Mutta muistutan että jos maata tähän tarvitaan maanomistajilta tarvii ottaa vaaka mukaan kympillä ei saa kuin kolme säkkiä.
Mitä tuhoaako naapurin saamat vuokratulot sinun pään? Kateus on sellaista.
Tiet paranevat tuulivoiman rakentamisen vuoksi.
Kerro miksi persut ovat jo luvanneet hyväksyä Laulurämeen kaavan vaalien jälkeen?
🤣 kateus ja lauluräme. Voi kuule kullanmuru.
Sinä olisit kateellinen, jos tietäisit yhden asian minusta.
Ja jos sinulla on noin persuja vastaan, olethan sinä Kepun ehdokas listalla ensi keväänä?
Tietenkin saisi äänivyöryn
Onko viimeisen kahden vuoden aikana tehty uusia tuulimyllyjen rakentamispäätöksiä?? Kova kiire tulee, jos 2027 pitäisi saada 5 milj. euroa kiinteistöveroina kaupungin kassaan. Olisiko haaveissa pientä ylimitoitusta ja melkoista tuulenvaraa? No kepuleillahan oli aikanaan vahva Laguna-vedätys ilman minkäänlaisia realiteetteja(Lue Komunrannannan Savusaunautopiat.
Älähän nyt. Kyllähän Pyhäjärvi niin tärkeä kaupunki on, että tekevät päätöksen heti.
Tosin kiinteistövero lähtee sinä päivänä juoksemaan, kun voimalat yhdistetään verkkoon. Ja nyt on hiukan tungosta verkoissa. Vaan kyllähän ne kaikki ymmärtävät Pyhäjärven tilanteen, että nyt on kiire.
Miten lasket rakentamispäätöksen? Kaavoitusvaiheessa niitä on paljon ja uusia alueita aletaan viedä siihen suuntaan.
Ymmärrän, että Imatran Voiman "miehenä" sinä ajattelet vain Itärajan rakentamista.
Hupaisia nämä IVO:n miehet. Heidän päähän ei mahdu kuin ilkeily Pyhäjärven päättäjille kun eivät enää pääse lipsuttelemaan härpäkettä Kaupungitalon toimistopöydän alla.
Miksi minä kadehtisin nollaa? Kerro yksin syy? 0=0
Muuten vaikka en ole kenenkään listalla niin minä olen todellakin kaikki puheensa pettäneitä suomalaisten kurittajia vastaan. Kerro yksikin vaalilupaus, minkä Purra on pitänyt?
Pysytään nyt siinä laulurämeessä mistä sinä huudat koko ajan. Vai onko Purra teidän valtuustossa?
Toisaalta valtiontalous on ahtaalla, eli turhat kulut pois.
No onko niitä päätöksiä tehty?? Ja Fingridin verkkokaan ei voi enempäänsä siirtää sähköä. On varmaan autuasta olla Tyhmä ja tuuliuskovainen. Eikö se Laguna-vedätys jo riittänyt? Nytkö on tulossa vaalien alle Tuulivoima HörönLöröä a la KepuliVasurit?
Kannatta muistaa, että persut ovat luvanneet tukea Lauluräämeen tuulivoimapuiston kaavaa vaalien jälkeen.
Persu pettää talossa ja tuulipuistossa.
Kepu pettää talossa, puutarhassa, tuulipuistossa ja saunanporstuassa... Voitin!!
Vintillä ja kellarissa ennenkaikkea komerossa kepu suoltaa sanoja enemmän kuin lehmä paskaa
Odotamme ilmeisesti muumimaailmalta vastausta stiinan kysymykseen ilmoittaa Pm Edvard https://www.msn.com/fi-fi/viihde/julkkikset/tove-jansson-kätki-rakkaustarinansa-muumi-hahmoihin/ar-AA1rX3V3?ocid=hpmsn&cvid=f587ac6cfab046eca107fa321e73adc2&ei=81
Miten joistakin ei ole kuin itkemään täällä? Minä jos haluan jotain minä teen ja hankin sen. Jos haluan vaikuttaa asioihin menen ja kerron asian kasvokkain.
Ihmettelen, miten joistakin ei ole kuin itkemään?
Tämän vuoksi maa- ja metsätiloja on myynnissä nyt paljon enemmän, kuin muutama vuosi sitten. Jatkuvasti tippuu metsätilavahtiin uusia palstoja. Ihmiset myyvät hädissään pois nyt, kun metsän hinta on korkealla ja jotkut asiaa ymmärtämättömät ostavat.
Kuitenkin Ylellä kerrottiin aivan päinvastaista. Nyt on myyjän markkinat, kun myynnissä selvästi vähemmän metsätiloja kuin ostajia.
Varmaan rupeaa tulemaan perikuntien metsiä myytiin. Siinä vaiheessa myydään, kun halutaan rahaa käteen.
Isommat tilat pakko myydä, että saa veroihin rahat.
Joku pyhäjärvinenkin metsäyrittelijä ostaisi, mutta enää ihmiset eivät anna koijarin huijata ilmaiseksi tilojaan. Tuulivoima ja sijoitusyhtiöt ovat nostaneet kiitettävästi hintoja.
Onko sukua toiselle hujarille joka osteli romua?
Tuulihuijarit on oivaltaneet että Pyhäjärvi on paskanjauhajien paratiisi. Viedään metsien miestä kuin pässiä narussa. Vähän kun korruptiosetelinippua heiluttaa kuonon edessä. Unohtuu kaikki muu..Pässi näkee vain rahan.💵🐐
Katsokaa miten Pihtipudasta viedään..
Tekstiä löytyy Pelastetaan Suomen luonto facesta.
Vihreä siirtymä on se taikasana jolla yritetään tuhota maaseutu,ja ihme kyllä sillä syyllistetään maaseudun asukkaat.Tuhotaan heidän omistama omaisuus annetaan muutama roponen että metsät parturoidaan ikiajoiksi.Ja kun kuolet ei jäljelle jääneet saa kuin romua ja sementtiä perinnoksi sen sijaan että metsät kasvaisi puuta.Mietitäänpä kuinka paljon metsä kasvaa kolmessakymmenessä vuodessa se on aika paljon.Annetaan ihmisten pitää omaisuutensa ne pienet metsätilkut joita varjellaan lastenlapsille.Minusta vihreä siirtymän pitäisi olla luontoa säästävä ei tuhoava.Meillä on ilmeisesti tyhjiä halleja yritetään sinne houkutella yrittäjiä ei tehdä samaa virhettä kuin silloin kun kaivos oli toiminnassa rahat syydettiin kaikenlaisiin hankkeisiin,Hyvinvointi talokaan ei ole tarpeellinen tässä tilanteessa kun jaettavaa on niukasti meillä on tiloja kouluilla ym tiloissa.Täytyy vaan elää sen mukaan mitä rahaa on ei todellakaan ole sitä seinää mistä revitään rahaa lisää.
"Tuhotaan heidän omistama omaisuus annetaan muutama roponen että metsät parturoidaan ikiajoiksi."
Vaikka kaikki 250 tuulivoimalaa toteutuisi, niin ne vaatii tilaa n 500 hehtaaria Pyhäjärven 14900 hehtaarista!
Metsään paljon vähemmän kuin vuokratulojen määrä.
Mutta edellenkää koijari ei saa ostettua metsiä ja sekös harmittaa. 0=0
Ei pidä paikkaan myllyt vievät tilaa 29000 tuhatta hehtaaria ja 34 x1 =44
Ai. Ilmassako autot kulkevat, eli ei teitä, entä johdot ja sähkökaapit yms..
Ja odotahan kun ne punaiset valot vilkkuvat. Siis korkealta vilkkuvat ja kauaksi.. ja niitä on paljon.
Ja oletko miettinyt. Entä jos tulee ns ylituotanto sähköstä, tuulivoimala tarvitsee kalliin huollon. Mitä luulet, että sitten tapahtuu?
Taas alkaa uusiviikko ota rauhallisesti jätä täällä ramppaaminen vähemmälle ja keskity siihen työhön mihin sinut on palkattu.
Juu minä teen sen mistä saan palkan. Älä murehdi.
Miksi pitää rakentaa velaksi tällaisia Hyvinvointi taloja onko tehty tutkimusta minkä verran ihmiset käyttäisi niitä.Tarviis ajatella jokainen rakennus velalla tehty ei tuota kuin tappiota pääsymaksut esityksiin ei voi tuottaa edes esiintyjien palkkioita.Saatikka kukkakimppua esiintyjälle.Kun ei ole sitä takaseinää josta repii rahaa on turhaa näytellä rikasta otetaan lusikka kauniisti käteen ja tunnustetaan ettei rahaa ole, ja joskus jas sitä tulee niin sijoitetaan se hyödyllisempään kuin seiniin,joskus vuosia sitten sanoi eräs mies että "seiniin ei kannata rakastua ja ajoi vanhukset pois kodeistaan" samoin tehdään kaupungi n talolle tehdään siitä kirjasto ja siirretään sieltä asukit vaikka kaivoksen tyhjiin konttori tiloihin siellä olisi lääniä tehdä niitä hyviä päätöksiä ja suunnitella sitä vaalitäkyä.
On tehty seurantatutkimus. Kolmen kuukauden ajan on seurattukävijöitä ja mitä palveluja he käyttävät.
Hyvinvointitaloa tarvitaan diksi että voidaan sanoa että tuulimyllyjä tarvitaan . Niissä pyörii sitä harmaata rahaa ..ha haa..Tosiasiassa asukkaiden hyvinvointi ei kiinnosta p..skan vertaa kun turmellaan asuinalueet pirunvispilöillä. Siinä viedään terveys, omaisuus ja kaupungin maine. Piiri pieni
pyörii..Onkohan tuuliyhtiöt jo luvanneet tukea hyvinvointitaloa , nehän hallitsee propagandan ja kilven kiillottamisen. Kaupungintalon asukit voisivat siirtyä eläviksi patsaiksi torille. Tilat saataisiin kulttyyrikäyttöön. Eläviä patsaita näkee ulkomailla. Siinä roolihahmoon pukeutuneet ihmiset maalaavat ihonsakkin ja seisovat paikallaan tuntikausia hievahtamatta. Vieressä lakki johon ohikulkijat saa heittää rahaa. Voisi olla parempi tulonlähde kuin tuulimyllyt. Ei saastuta luontoa.😁
"Ei saastuta luontoa.😁"
Tuulivoima taitaa olla puhtainta energiantuotantoa nykytekniikoilla!
Tuulivoimakiimaiset käyttää vesivoimasähköä aina kun tuuli tyyntyy!??
Onpa siinä uhoajia!
Eivät kuitenkaan usko asiaansa.
Melu, jumputus, kohina, jyrinä, välke, yölliset punavalot ja korkealta leviävä mikromuovihiukkaset.
Metsiä pirstoo leveät linjat ja tiet.
120 betoniautokuormaa yhteen perustukseen - diisselin katku peittää korpimetsät...
Miksi ei oteta selvää näistä koijari firmoista,miten voivat toimia jos tulos on miinusmerkkistä,ihmisiä narrataan luovuttamaan muka suomalaisille yhtiöille ja kas kummaa seuraavassa hetkessä se on joku ulkomaalainen yhtiö joka sinun maasi isäntä on.Luuletteko että maaseudun ihmiset on niin tyhmiä että laittavat nimiä papereihin menettääkseen maat ja metsät.Häpeä sinä joka suollat tätä paskaa suurista tuloista paikkakunnallemme
Kyllä niitä tyhmiä riittää jotka kourat koprollaan on sopimuksia rustaamassa. Kun on tyhmä pää, niin kärsii koko konkkaronkka. Säälimätöntä ja lyhytnäköistä kusetusta koko tuulihumputus. Mä mä mä niinhän se menee..Ei niin tyhmää enää liene ketään joka ei tietäisi että nyt tehdään tuhotyö jota ei voi enää korjata tuulimyllykiimaisten johdolla. Uutta luontoa ei voi ostaa kaupasta. Massahysteria, tuuliuskonto..Aatteleppa ite!!
Niin tiedätkö enemmän Persujen Laulurämeen projektista?
Tarkoitatko tätä pyhäjärvistä yritystä ostamassa metsiä pilkkahintaan. Onneksi nyt sjijoitusyhtiöt maksavat kunnolla ja koijarit jäävät nuolemaan näppejään.
Todella häpeällisiä ovat.
Muuten miten vuokralaisesta tulee isäntä?
Häpeällistä touhua on oman kotiseudun tuhoaminen. Joka tuulikoijareitten kanssa sopimuksia tuhertelee, on kuin myisi sielunsa paholaiselle..Ei välitä ihmisistä joiden kodin ja ympäristön tuhoaa. Pääasia että pääsee itse matkustamaan jonnekkin missä ei tuhottua luontoa ole. Rahalla on ihmeellinen voima heikkoluontoiseen ihmiseen..
Kerro eeemmän rahan vaikutuksesta itseesi?
Onko meillä.persut johdossa, kun koko ajan hokema on persuista?
Minä kuvittelin, että Kepu (maaseudun tuhoaja) johtaa vasemmiston kanssa.
Vaan pitää tutkia paremmin asiat.
Eikö ne kepulaiset kaikkein kiimaisimpia ole tuulivoimaan. He rakastavat maaseutua ja ovat niin isänmaallisia, että antavat ulkomaisten firmojen tuhota maaseutua. Lyonnonrauha rikkoutuu oikeasti tuulivoimaloiden myötä. Samoin naapuristojen välit
Et sitten kestä totuutta persujen petoksesta. Ovat he johdossa tai ei heidän valheestaan pitää kertoa.
Kepulaiset ovat avoimesti Tuulivoiman kannalla. He eivät ole persujen tavoin tehneet kassakaappisopimuksia malliin Lauluräme.
Miten ne naapuriston välit rikkoontuisivat? Sinä et ole tähänkään asti tullut kenenkään kanssa toimeen.
Voi onnetonta. Kuinka monta asiata kepulaiset ovat luvanneet eivätkä ole lupauksia pitäneet? Tämä on huono paikka vaali mainonnalle.
Kepu maaseudun kehittäjä ja rakastaja. No on heissä maaseutua , kieli on ruskeana sitä itseään, ovat niin nuolleet näitä tuulivoimafirmojen ukkoja.
No mitä minä suotta melskaan. Tuulivoimaloiden rakentaminen elpyy vasta kun saadaan sähköä kuluttavaa teollisuutta tänne.
Vaan nämä eivät elvytä kaupunkia. Ja toisekseen yhden asian varaan ei kannata jättää kaupungin talouden pitoa.
Totta kai jokainen ottaa vastaa rahan, kun sen saa helposti ja auttaa samalla luontoa ilmastonvaikutusten heikentymisiä vasstaan.
Miten mielestäsi metsien tuhoaminen auttaa ilmastotavoitteessa.Tuulimyllykupla puhkeaa ja saasteet., jätteet purku jää maanomistajille. Koijarit häviää tuulen mukana kuin pieru saharaan.
Mietipä siten miten siirtymien pois esim. kivihiilellä tuotetusta sähköstä auttaa.
Minne tämä pyhäjärvinen metsänostaja häipyy? Saharassa ei saa narrattuan mummuilta metsiä.
Miten tuulivoima tuhoaa metsät? En ymmärrä näiden persujen ajatuksenjuoksua yhtään. Jos kaikki myllyt toteutuu vie ne tilaa n. 500 hehtaaria siirtolinjoineen. Pyhäjärvellä on metsää melkein 14 000 hehtaaria!
Korjataan pinta-ala. Pyhäjärven maapinta-ala on n 1300 km2. Eli metsää on Pyhäjärvellä 130 000 hehtaaria. Jos tuosta joudutaan hakkaamaan vaikka kaikki 500 hehtaaria tuulimyllyjen ja siirtolinjojen takia niin paljon tunnu meidän metsissä.
Pari hehtaaria per mylly suoraan. Tiestö,
Siirtolinjat. Siirtolinjassa huomioitava se että puut eivät saa olla ihan linjan vieressä.
Metsikkö rikkoutuu pahasti.
Keski Suomen puolella jo siirtolinjasta luvattu 15000 euroa hehtaarilta. Eli olkaa tyytyväisiä 3000 euroon. Ja epäilijöille. Oli tämän päivän lehdessä
3000 pelkästä maasta on paljon enemmän kuin maan normaaliarvo.
Laita linkki uutiseen
Eiköhän ne ilmaston saastuttajat asu etelän kirkolla,miten arvelet täällä Pyhäjärvellä ilman saastuvan ja meidän vähälukuisen ihmismäärän saastuttavan luontoa.Jos sillon tällön kaalisopan jälkeen vähän narahtaa niin tuskin sillä ilma lämpenee.Meillä ei ole teollisuutta kiitos kuuluu kaupungin johdolle ja valtuutetuille ette ole saaneet yhtään teollisuuslaitosta tänne,nuoret miehet vanhenee ilman toivoa työpaikoista ja perheen perustamisesta.Ei sillä 500e kuukaudessa lapsia ruokita ja kouluteta Vaan pääasia on teillä joilla on isopalkka voitte viedä lapsenne urheilemaan ostatte kalliit urheiluvälineet ja koulutatte lapsenne sitä ei voi työtön tehdä.Ei ne tuulihärpäkkeet tuo työpaikkoja,näkeehän sen nytkin kun vedetään siirtolinjoja ja rakennetaan Olccocta ei ole paikkakuntalaisia töissä että se siitä työpaikoista.
Tit´ta hommasi meille teollisuutta: Peuratalon. Mylvivää naurua
Vanhojen muistelua on ilmassa..
Mikä se tämä Kulttuuritalo hanke on?
Siinä ei ole kuin rahan menoa.
Kulttuuritalohan alkaa tuottamaan ja muutaman vuoden kuluttua kuten Honkavuorikin!! Näin ainakin kaupunginjohtaja lupasi lehtihaastattelussa aikoinaan,,hoh hih hihh hoh
Kuitenkin vielä vuosi sitten vaadit sen rakentamista.
Missä kaupunginjohtaja sanoo kulttuuritalon alkavat tuottamaan?
Laita linkki haastatteluun.
En ole ollut sellaisia puhumassa . Älä jauhaa sontaa.
Jukkis hommasi meille Lagunan ja pumppuvoimalan .Mylvivää naurua.ja hommaa myös 285 tuulimyllyä ja kaksi datakeskusta.
Ei näy lastenvaunuja työntäviä perheitä katukuvassa,onko se katoavaa kansanperinnettä pyhäjärvellä huolissaan olisin jos päättäjä oisin.On vaan karvaturreja ulkoiluttavia nuoria miksihän,ei paikkakunta anna nuorille mahdollisuutta perheen perustamiseen.Olisi aika jo herätä ruususen unesta ja keskittyä tärkeämpään loytää työpaikkoja että voisi elää ja huolehtia perheestään sillä viikonloppu isiä on liian paljon jotka joutuu ajamaan satoja kilometrejä perheensä luo ollakseen läsnä muutaman tunnin
Jospa se on päättäjistä ja myllyille maansa vuokraavista isännistä niin mahtavaa seurata myllyn pyörimistä että muusta ei väliä. Omaa vehjettä voi pyörittää myllyn tahtiin. Whuuh whuuh whuuh!
Onko tämä totta vai tarua
Tuulikolmio on suomalainen yhtiö ja osa portugalilaista Infra Group konsernia.Netissä luin tänään juttua että kyseinen yhtiö tekee kaavoitusprosessia.Moukankankaan kaavoitusprosessi on nyt luonnosvaiheessa.Moukankankaan tuulivoimala hankkeen viimeisin maanomistajatapaaminen oli Kuusenmäen kylätalolla 12.10 klo.18.00. Esittelimme tilaisuudessa teille hankkeen tilannetta ja etenemis aikataulun.
Kaavoitusaloite on luonnosvaiheessa ja kaavoitusaloitteen ottamista käsittelyyn päätetään kahdenviikon aikana.Hankkeen tukeminen on kaikkien yhteinen etu ja on tärkeää tuoda maanomistajien tuki ilmi kunnanedustajille.Mikäli haluat ilmaista tukesi hankkeelle voit tehdä sen kunnan edustajille.Katso täältä yhteys tiedot. Kunnansivulla oli Pääsy kielletty,sinulla ei ole käyttöoikeuksia.
Ihmettelen tätä ettei maanomistajille ole kerrottu mitään tietoa on helppo kertoa ettei vastustusta ole kaupungissamme kun asioista ei kerrota kuin harvoille ja valituille.Metsän omistajat ulkoistetaan koko tuulimylly kieroilusta,kantaamme ei missään vaiheessa oteta huomioon tämän hetkinen tieto on siirtolinjojen vetäminen ja sähkökeskuksen rakentaminen aloitetaan lähiaikoina.Onko todella ihmiset tyhmiä että antavat maansa portugalilaiseen omistukseen 30 vuodeksi ja tuleeko ne purkamaan kaiken tämän paskan minkä jälkeensä jättävät,luonto tuhon ja tuhon mitä aiheuttavat ihmisten asuinympäristölle ja terveydelle.Katsokaa ohjelmia Portugalista uskotteko että siellä on rahaa laittaa suomeen kyllä ne rahat tulee muualta oletteko valmiita ottamaan likaista rahaa.Ajatelkaa aivoillanne
Juuri kerroit, että oli järjestetty tilaisuus ja seuraavassa vaiheessa väität, että oman mielipiteen kertomiseen ei ole ollut mahdollisuutta. Ymmärrätkö itsekään mitä kirjoitat.
Kyllä minä ymmärrän mitä kirjoitan.Jos minä saan tiedon vasta nettiä lukemalla kun kokous on jo pidetty ja siinähän luki että viimeinen kokous oli 12.10 klo. 18.00 kokouskutsuja ei ole kuulunut tähänkään päivään mennessä. Ja kaupunki ei ole informoinut kuntalaisia millään tavalla tästä hankkeesta. Eiköhän mene tässä tämä niin sanotusti hys hys saunaseuran tietoon vain.ymmärrä sinäkin lukemasi toistan vielä.Hankkeen tukeminen on kaikkien yhteinen etu ja on tärkeää tuoda maanomistajien tuki ilmi kunnanedustajille.Minä en tue kyseistä hanketta luontoa ei raiskata ja haluan että saamme metsät pitää kasvavina ja luonnon monimuotoisena.Joko ymmärsit vai pitääkö toistaa
Miksi et mennyt tilaisuuteen? Minäkin tiesin sen ajankohdan, vaikka asia ei minua koske.
Maanomistajille pitää kyllä tieto tulla. Se on ehdoton. Ja nämä ekat tilaisuudet kieltämättä pitäisivät olla sellaisia, että maanomistajille kirje.
Melkoinen käkättäjä.
"Keski Suomen puolella jo siirtolinjasta luvattu 15000 euroa hehtaarilta. Eli olkaa tyytyväisiä 3000 euroon. Ja epäilijöille. Oli tämän päivän lehdessä."
Laita linkki tai edes lehden nimi. Muuten on valetta.
Keksitty juttu vaihteeksi. Kuuklaamalla ei löytynyt.
Missä Tenho viipyy linkki?
Keskisuomalainen tänään. Takakansi.
Eikö ole keksitty juttu. Tämä on Kannonkoskella oleva alue.
Sen verran googletin .
Kunta ei kerro mitään.
https://www.pyhajarvi.fi/fi/moskuankankaan-tuulivoiman-osayleiskaava
Tämä linkki on muistaakseni kerrottu täällkin.
Tuon ollut tiedossa täällä je lehdessä. Taitaa nämä tuulivoman vastustelijat olla todella uusavuttomia. Jos asia kiinnostaa niin toki käy kunnan sivuilla ja kuuklailee asioita. Mutta ei itketään, että mitään ei kerrota.
Miksi kunta ei laittanut tiedoteta jokaiseen kotiin. Jotenkin tuntuu, että asia yritetään salata piilottamalla se nettisivuille.
Moskuankangas YVA on todella viimeinen päivä.
Vaan tässä oli ilmeisesti kyse moukankankaasta.
Pyhäjärvi yrittää tosissaan pommittaa alueet. Toivottavasti yhteisvaikutukset selvitetään kunnolla.
Valitettavasti näitä pitää nykyään tonkia itse pirun paljon.
Ja eipä tullut itsellänikään ennen seurattua asioita vaan nyt pitää seurata mitä kokous aiheita on.
Moukankangas on luonnosvaiheessa. Siitä on ollut yleisötilaisuus ja siitä voi antaa kommentteja yritykselle. Kunta tulee kuvaan, kun aluetta esitetään kaavoitettavaksi.
Toki kunnallekin voi laittaa kommentteja.
Ilmeisesti sinä olet hyvinkin asiasta tietoinen.
Miksi Pyhäjärvi yrittää pommittaa joka alueen paitsi keskustan?
Luonnosvaihde EI todista että tuulimyllyjen pystytys aloitetaan.
Onko ollut paikallislehdessä ilmoitus yleisötilaisuudesta. Miksikähän maanomistajille joiden maiden lähelle tuhotöitä suunnitellaan, ei ole kutsua tilaisuuteen tullut. Taitaa kutsut tippua vain myötämielisiksi tiedetyille henkilöille. Olen kuullut että toisinaan tuulivoima hommeleissa menee mutkat suoriksi. Mitään yhteisvaikutuksia ei tulla selvittämään koska tuulivoimalat laitetaan halki poikki pinoon periaatteella. Turvat tukkoon ja myllyt kiireesti pystyyn. Sitten alkaa ihmiset valittaa haitoista. Niitä ei oteta kuuleviin korviin koska myllyt on jo rakennettu.Näin se yleensä menee..
Önko paljonkin lukihäiriöisiä moskuankangas ja moukankangas on kaksi eri asiaa joten yritä tavata jos ne näyttää samalta
"Valitettavasti näitä pitää nykyään tonkia itse"!
Tarkoitatko että 1970 luvulla nämä tuulivoimahankkeet toteutettiin eri tavalla?
Siinä vaiheessa kun YVA suunnitelmia ruvetaan miettimään kannattaa pitää ääntä yhteisvaikutuksesta.
Ja myös kaupungin olisi syytä niitä vaatia.
Kaupunki josta asukkaat joutuvat muuttamaan pois , on huono kaupunki.
Kulttuuritalo ei korvaa menetettyä luontoa. Se ei korvaa mitään näille ihmisille joiden elinympäristö tuhotaan. Osa ihmisistä muuttaneet luonnon keskelle oman henkisen hyvinvointinsa takia. Taitaa kaupunki riistää nyt sen. Ja varsinkin naapuripitäjien kyliin kohdistuu haittoja.
Sillä olenkin sitä mieltä, että kiinteistövero pitää mennä valtion tasausjörjestelmään, koska rajoille isketään voimala alueet.
Eiköhän siellä ole nimilistat tehtynä katsoppa oliko kaikki alueen asukkaat paikalla ja oliko kutsut lähetetty vai olisiko ollut huolimaton kutsujen lähettäjä mutta sattuuhan sitä.Eipä ole ensimmäinen kerta kun kuititkin meni männä vuona sekaisin omat ja yhteiset.Kaavoitus varmaan pidetään savusaunassa ja paperit poltetaan syttyinä heh heh
Viisastelijoita riittää..
Se on hyvä, kun mielikuvitus riittää vielä siihen
Tuulimyllyt taisivat olla hiukan pienempiä silloin.
Valitettavasti voin myöntää olen sarjassa niitä joita kaupungin asiat eivät ennen kiinnostaneet. Luotin valtuutettuihin. Nyt on mennyt luotto kokonaan.
Kutsu oli yleisesti nähtävissä.
Toivon sydemestäni Marisijan muuttavan pois. Saataisiin parempi ja ennen kaikkea asiallisempi paikkunta. Heippa
Yhdestä henkilöstäkö paikkunnan hyvinvointi on kiinni??? Kaupunginhan kannattaisi satsata tähän henkilöön ja maksaa hänelle kuusinumeroinen eurosumma hänen tililleen että että pääsevät hänestä!!!!!!!!!!!!!!!!
Kuule taitaa olla useampikin henkilö jotka eivät miellytä sinua.
Asioista saa olla eri mieltä, jos siltä tuntuu..
Ja voi vielä perustella asiat.
Niin voisivat, mutta eivät kykene, koska minä olen oikeassa vai mitä Marisija.
100 000 tuhatta on iso summa.
Jos se alkaisikin 9 se luku.
Kyllähän se kannattaa jos jokaisen kaupunkilaisen hyvinvointi on siitä kiinni..
Vaan sitä ihmettelen kuvitteeko joku täällä että vain yksi vastustaa jotain.. huh toivottavasti poliitikot eivät kuvittele vain yhden henkilön vastustavan asioita
Raha on se mikä päätökset nuijii . Rahvaan rutinoilla on vain hidaste arvo .
Meillä rahvas kannattaa tuulivoiman rakentamista.
Toivottavasti rahvas ymmärtää ettei välttämättä joka paikkaan tule voimaloita. Niitä on suunnitteilla 8000 kpl eli aika villi määrä.
Firmat kokeilevat kepillä jäätä ja Pyhäjärvi on ottanut kaikki vastaan . Epäilen, että kielet muuttuneet jo ruskeiksi osalla henkilöistä.
Kuka on "Rahvas" joka tuulimyllyjä kannattaa?
99% pyhäjärvisistä.
Toki on selvä, että kaikkia suunnitelmia ei toteuteta, mutta silti kaikkien meidän tavallisten iloiseksi tekemä määrä tulee..
Nytkö ollaan rahvasta ja onhan ne tuulimylly torpparitkin ennen oli isäntä huomenna renki,kun kirjoittivat sopimuksen alle voi jo ensivuonna olla uusi isäntä pirtissäsi astelemassa laajan lapsilauman kanssa.Menetät 30vuodeksi tilasi ja tavarasi etkä voi sille mitään kannattaako
Jos vuokraa pari hehtaaria maata ei menetä mitään- Ethän sinäkään menettänyt valituvalla poikuuuttasi. hih hoh
Tarkoitin siis koko Pyhäjärven väestöä. Siinä yksi paikkakunnalle muuttanut luonteelta epökelpo ei paina mitään.
No sinun aikana ei varmaan kukaan jaksa puhua mitään. Sinun vastaukset ovat yksinkertaisesti typeriä hokemia.
Myllystä saa 30 000 tuhatta. Laske paljonko se oikeasti on.
30 tuhatta tuhatta, sehän on 30 miljoonaa.
Siikajoella tuo 30 miljoonaa kirjoitetaan 30 000 000 miljoonaa🤣
Vielä puuttuu kunnan 2027 budjetista 150 myllyä!
Hiljaista on korpikuusikossa.
Nerokasta vaatia nyt jotain vuoden 2027 budjetista? Siikajoeltako?
2000 tuhatluvulla pitää saada itkeä.
No sitähän kaungijohtajakin toitotti. Kepulaista utopiaa ja Hörönlöröä.
Jokaisesta kaavoitusasiasta on ilmoitus lehdessä, mutta nämä onnettomat eivät osaa lukea, vaikka jokaiseen kirjoitusvirheeseen puuttuvat. Minulle opetettiin jo keskikoulussa, että on kaksi tapaa lukea ja kirjoittaa. Toisessa kiinnitetään huomion muodollisiin asioihin kuten kirjoitusvirheet. Toisessa tärkeämpää on olennainen asia eli ymmärtäminen.
YouTube Tuulivoima-pelastus vai tuho osa 1Uhka ihmisille
Tuulivoima-pelastus vai tuhoTuulivoima& ympäristö
Tuulivoima-pelastus vai tuho Tuulivoima &kestäväkehitys
Mitä tuulivoima tuho vai uho 1:lle äänelle?
Katso nuo YouTube videot. On tietoa hyödyistä ja on tietoa haitoista
Missä niissä on tietoa?
Ruotsissa jo tietoa asiasta.
Vaan Suomi poika ei usko edes vaikka kantapään kautta tulee oppia.
Ja koijari kun sanoo jotain niin sitä uskotaan.
Tässä tietoa tästä "tietokanavasta"
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010678012.html
...eli katsokaa vain videoita ja rukoilkaan, että Putin tulee pelastamaan.
Se videoista.
Kas. S.P. huutelee täällä.
Tulee isot riidat, kun kaikille ei tulekaan voimaloita vaikka on luvattu.
Pyhäjärven tuulivoiman vastustajat saavat siis tietonsa Putinin kustantamalta propagandakanavalta. Uraa Uraaa
Mitä Kremlissä puhutaan se tänne suolletaan. hih hih
Eikös ne ruplissa makseta korvaukset tuulimyllyistä. Kaalisoppa ja rupsaus kaupan päälle..
heh heh.!!Kannattais seurata aikaansa, ja etsiä tietoa tuulivoiman haitoista, tyhmyys on juurikin se mikä mahdollistaa tuulikoijarien aiheuttaman luontokatastrofin. Maalaisisännät tuntuu olevan vielä joulupukkiuskossa mitä tuulivoimaan tulee. Tuulipukki tulee ja tuo miljaaaardeja . Eh he he hee!
Meidän tuulivoiman vastustaja saa siis tiedonsa Kremlin tukemalta kanavalta. Heitä kutsutaan hyödyllisiksi idiooteiksi. Tosin tämän kohdalla Pyhäjärvi ei hyödy ja Kremlinkin hyöty on minimaalista..
Ehkä se jonain päivänä selviää että olisi kannattanut ottaa asioista selvää eikä luottaa salkku koijareihin,pidä ystävät lähellä mutta vihamiehet vielä lähempänä.Suotta huudat apua jos olet jo suden suussa
Onko sinun luotto Kremliin parempaa? Olet nähtävästi persu...Tynkkynekin on niitä Putinnuoria leireineen.
Muistojen Belomorsk sanoi kepuli, hiukkanen kiihdytti ja lähti perävalot vilkkuen rapakon taakse.
Nämä tuulimyllyhuijaukset taitaa olla niitä
kepulikonsteja..
Remlistä sanottiin että Pietarin ja Vladivostokin väliin mahtuu miljardi tuulimyllyä. Ja ne kaikki ilman kaavoitttamista ilman YVA puuhailua ilman vuokrasopimuksia!!
Niillä tuotetaan kohta vihreää sähkö ja vihreää vetyä maailman nurkat täyteen ja todella halvalla!!
Siksi tänne jää häkkyröitten torsot pitkin korpia päättäjien nimet pronssilaatoissaan!!
Hyvien hauttajaistte jälkke maistu kyl pitsa. Vaik ois mikä vaa saanaprovetia.
Nyt siis tiedämme, että tämä tuulivoiman vastustelija hankkii tietonsa Kremlin tukemalta videoalustalta. Voi hyvää Siikajokea.
On taas ruvennut syksy ja pimeä tulemaan.
Tietyt sairaudet aina vahvistuvat tähän aikaan.
Voi voi tulee pitkä odotus ennenkuin pääsette , jos pääsette roposten pariin..
Firmat eivät ole kovin innolla tehneet rakennuspäätöksiä. Ei ole mihin sijoitetaan sähkö.
Vaan tietenkin tämä tosiasia ei mene kaikille jakeluun. Ilmeisesti ei edes kaupungin valtuutetuille , kun hurjia rakennuksia suunnittelevat.
https://youtu.be/oNh6svLzXpU?si=59-7Vo5MTn2h0oh3 Mielenkiintoista luettavaa kannattaa lukea
Myllybuumi on ohi. Hiljaista jo pari vuotta. Merituuli voimalat ovat vielä mahdollisia.
Järki voittaisi kun maavoimaloiden pystytys loppuu.
Maatuulivoimalat tuottaa valmiiksi maadoitettua sähköä, eli sitä ei tarvitse maadoittaa kalliilla kolmivaihemaadoitusmuuntajilla. Siksi me persut suosimme maatuulivoimaloita.
Taitaa taas hiukan tuulivoimaloiden kannatus tippua. Sähkölle olisi tarvetta , niin tuulivoimalat eivät tuota.
Miten estetään Pyhäjärven sanomat kokonaan
Mielestäni hienosti oikaisi kaupunginjohtajan toteamuksen kansallispuiston koosta.
Minkä kansallispuiston?
Mahdollisen Pyhäjärven kansallispuiston..
Kaukainen on monen monen tuulivoimalan päässä...
Kuka vähä-älyinen täällä jankuttaa persujen ja Putinin yhteyksistä, kannattaisi ainakin lääkelistansa päivittää.
Hän on mustasukkainen Putinista!! hyh huh heko hyi. Heitä yhdistää sama uskonto.
Kun hameenalle pääsy loppui niin sekosit? ?
Metsätraktorin hytissä kaikuu työntöjen tahtiin: Putin Trump Putin.
Meitä Kaupunkilaisia kiinnostaisi tietää että koska isolla suulla varustetut muuttavat?? Kun niin kovasti ovat muutolla uhonneet.
Meitä sähkön käyttäjiä kiinnostaa miksi tuulivoimalat eivät tuota nyt sähkö, kun on pakkasta?
Tuulivoimalan kapasiteetti on noin 9400 mw ja tuotto tällä hetkellä noin 100 mw.
Tämän varaanko me halutaan sähkön tuotto?ensin pilataan meidän luonto, alistetaan riskeille pohjavesi alue ja tämä on tulos. Pakkanen on sähkön hinta huutelee noin 40 sentissä .
On muuten määräaikaisten sopimusten hinnat nousussa eli tästä tulee pysyvää
Vaan kertokaa miten kaupunki hoitaa asian tietyssä vaiheessa.
Eli skenaario on tämä, että näitä talvia tulee muulloinkin milloin tuulivoimalat eivät tuota sähköä. Suomi on satsannut liikaa näihin.
Nyt on data keskus yms hankkeita ympäri Suomen . Eli sähkösyöppöjä.
Pyhäjärvi on mahdollisesti täynnä tuulivoimaloita. Sähköt katkaistaan kuntalaisilta, että saadaan sähkö riittämään näille sähkösyöpöille, jotka suurimmaksi osaksi sijaitsevat etelä Suomessa.
keskustan asukkaista ei ole väliä. Heille ei tule haittoja tuulivoimaloista. Vaan kai kaupunki siinä vaiheessa vähän antaa korvauksia haitoista sivukylien ihmisille?
Voisi kyllä jo aiemmin antaa haitta korvauksia.
Komunrannan Savusaunaosaston talous- ja Tulevaisuusjaoksen Hiukkasen parempi tulevaisuus vision aika.
Nyt voisi tulevaisuusvisionäärit Kj, Hpj ja Vpj vastailla asiasta kiinnostuneille kaupunkilaisille. Odottelemme innokkaasti vuoden 2027 5 miljoonan euron Kiinteistövero-Tsunamia. 2023-2025 aikoina miljardien sijoitusvaltameri velloi valtoimenaan läpi PHJ:n. Vihreä siirtymä oli IN. Milloinka Infoa kaupunkilaisille tulossa?
KepuVasuriDemut, heissä PHJ:n talouden valoisa tulevaisuus Since 1982. Heidän teot Kaupungin kehityksen ja uudistumisen kannalta puhuvat puolestaa. 1982 PHJ:n asukaluku n. 8700, 2025 asukasluku vajaa 4700.
Mitähän em. aikavälillä on tapahtunut? Kepulainen kiero juoni?
Tutkinnan aiheita on paljonkin. Esim. Kvantti Oy:n alkupääomamiljoona euron tilanne. Sehän aikanaan muilutettiin Vtkj Tikkasen johdolla kaupungin Reporahoista Kvantti Oy:n alkupääomaksi. Kahden kaupunginjohtajan malliakin voisi tutkailla ja varsinkin sen perusteita.
Eipä näytä kukaan löytävän tuota rahaa. Nykyinen valtuuston puheenjohtaja on ollut pitkää kaupungin päättäjänä. Olettaisi hänen jos kenenkään tietävän asian oikean laidan.
Mitä onko persujen valtuutettu harkitusti valehdellut Oulaskankaasta? Kuulemma on muutenkin kieroilija???
Kukaan ole mitään valehdellut Oulaskankaasta. Kepuvetoinen aluevaltuusto suositteli yöpöivystyksen lopettamista ja asia eteni.
Mitenkäs kepuleiden suosikkiasia Lauluräme jakselee? Myllyjä nousee ja 2027 Kiinteistövero-Tsunami (5 milj euroa) tulossa kaupungin kassaan?
Heh heh Valehtelu sen kun kiihtyy.Kertoo miten epärehellisiä persumme ovat.
Alue halusi säilyttää yöpäivystyksen, mutta Juuso ajoi sen alas. Juuson mökkitielle riitti rahaa, mutta yöpäivystykseen ei.
Meidän isosuinen valehteli, että lopetaan, koska on tehty vain 3 yöllistä leikkausta.
Kysy Laulurämeestä Leppäharjulta. Mitä persut ovat luvanneet? Olitko eilen infossa?
Mistä luulet, että olisin persu? Olet hakoteillä.
Aluevaltuusto ei ole suositellut yöpäivystyksen lopettamista. Persu jaksaa valehdella kaikessa.
Milloin isosuinen muuttaa?
Kysy mitä Leppäharju sai vastineeksi Laulurämeen hyväksymisestä.
Minne jälleen emojit unohtui? KepuParalta on muisti mennyt kun noin unohtelee asioita.Eikä osaa myös kuin vanhoja "asioita" toistella.
Persuilta se vasta muisti on mennyt kun eivät muista ennen eduskuntavaaleja julistamiaan Vaalilupauksiaan äänestäjille?? Muuten tunnetko yhtään rehellistä persua??🍀🍀🍀🍀
Miksi jatkat valehtelua. Aluevaltuusto ei ole esittänyt.
Muuten millainen ihmien valehtelee Oulaskankaan yöpäivystyksestä? En haluaisi olla tapavalehtelijan lapsi.
Mitä siitä on valehdeltu ?? Kerro toki meillekin .Vuonna 2023 siellä tehtiin tosiaan koko vuonna vain kolme(3) yöleikkausta.Mikä muu mättää???
Hän väitti, että syynä lopettamiseen oli tehtyjen yöllisten leikkausten määrää. Niillä vaan ei ollut normaalin yöpäivystyksen lopettamisen kanssa mitään tekemistä.
Iso suu levällään siis valehtelee.
Milloin muutta?
Jari henriikka kiviniemi
TUULIMYLLYJÄ
Ilmeisesti kysymys on tuulimyllyistä, jotka tuottavat uusiutuvalla sähköä. Niitä vaan lisää ja sähkövarastoja, että hinnat pysyvät vakaana. Vihreät ovat mielissään.
Lämmön tuotannossa elintärkeitä talvella. Taajama alueet ja kaupunkien laitamille sopii rakentaa vallan mainiosti. Korkeiden talojen katoille.
Erikoisesti mainittakoon huvilat, rannat. Venäläisten kiinteistöjen vierelle.
Montako miljardia on tullut jo tuulimyllyistä?
Entäpä mainehaitta paikkakunnan tuulimyllykiimasta?