Kokeilussa Ubuntu 24.10 beta: tyrmäävän huono jo nyt

Ubuntu 24.10 on ehtinyt beetaversioon, minkä pitäisi jo antaa hyvä kuva lopullisesta tuotteesta. Todellisuudessa bugisirkus hautaa alleen puhaltavat muutoksen tuulet.
3427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannattanee lukea todellisista ominaisuuksista vaikka täältä eikä uskoa trolleihin:
https://www.omgubuntu.co.uk/2024/09/ubuntu-24-10-new-features
Miksi kokeilla beta-versiota jos ei ole varautunut bugeihin? Se on nimenomaan sitä varten julkaistu, että käyttäjäpalautteen perusteella saadaan karsittua bugeja pois. Oman kokemuksen perusteella .10-versiot on bugisempia, koska niihin integroidaan uusia ominaisuuksia yleensä enemmän ja .04-versiot taas keskittyy enemmän toiminnallisuuteen. Jos varmatoimisuus on prioriteettina niin sitten LTS-versio on asentamisen arvoinen vaihtoehto.

Äänestä

Lopullinen tuote on Ubuntu 26.04 LTS ja siihen on vielä yli puolitoista vuotta aikaa.

Canonicalin tapa julkaista ajoitetusti, on lisäksi hyvä käytäntö lykätä uudempaan päivitystä parilla point releaselle, että Ubuntu 26.04.2 LTS olisi sitten sitä mihin joskus Ubuntuja siirrellään.

Äänestä

Beta-versiot ovat vielä pelkkiä testiversioita, ei niiden tarvitsekaan olla bugittomia. Jos lataa beta-version ja kuvittelee, että siinä on vähän bugeja niin on idiootti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ubuntu 24.10 on ehtinyt beetaversioon, minkä pitäisi jo antaa hyvä kuva lopullisesta tuotteesta. Todellisuudessa bugisirkus hautaa alleen puhaltavat muutoksen tuulet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu