Vasemmistoliiton piirin puheenjohtajiston Esa Annala: ”kuolema persuille”
Politiikka
22.09.2024 |15:46
Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtajistoon kuuluvan Esa Annalan viesti hätkähdyttää. Hän kirjoittaa Threads-viestipalvelussa stobeliuz-nimimerkillä:
”Tälleen äärivassarina (ei-kommunistina) tekee nykyään enenemässä määrin mieli sanoa, että kuolema persuille. Tällaisena 100-kiloisena ex-raksamiehenä voisin myös toteuttaa tämän fantasian aika helposti. Kertokaapa, että miksi ei. politiikka”
Viesti on kirjoitettu lauantaiyönä.
Vasemmistonuoriin kuuluva henkilö yrittää rauhoitella aggressiivisesti kirjottavaa Annalaa: ”Kannattaa lopettaa ennen kuin edes aloitat. Toivottavasti myös ymmärrät poistaa tämän aloituksen”
Kirjoitus oli sunnuntai-iltapäivänä edelleen näkyvissä.
Suomen Uutiset kirjoitti taannoin vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin tuhoamiskehoituksista. Dellingerin perustamalta Twitter-tililtä oli kylvetty systemaattisia murhakehotuksia sekä nimetty vihan kohteita. Hän päätyi eroamaan tehtävästään.
SUOMEN UUTISET
Politiikka
22.09.2024 |15:46
Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtajistoon kuuluvan Esa Annalan viesti hätkähdyttää. Hän kirjoittaa Threads-viestipalvelussa stobeliuz-nimimerkillä:
”Tälleen äärivassarina (ei-kommunistina) tekee nykyään enenemässä määrin mieli sanoa, että kuolema persuille. Tällaisena 100-kiloisena ex-raksamiehenä voisin myös toteuttaa tämän fantasian aika helposti. Kertokaapa, että miksi ei. politiikka”
Viesti on kirjoitettu lauantaiyönä.
Vasemmistonuoriin kuuluva henkilö yrittää rauhoitella aggressiivisesti kirjottavaa Annalaa: ”Kannattaa lopettaa ennen kuin edes aloitat. Toivottavasti myös ymmärrät poistaa tämän aloituksen”
Kirjoitus oli sunnuntai-iltapäivänä edelleen näkyvissä.
Suomen Uutiset kirjoitti taannoin vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin tuhoamiskehoituksista. Dellingerin perustamalta Twitter-tililtä oli kylvetty systemaattisia murhakehotuksia sekä nimetty vihan kohteita. Hän päätyi eroamaan tehtävästään.
SUOMEN UUTISET
Vastaukset 61
Vanhimmat
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010714006.html
tuohonkin kaivataan vastausta moktar gubta
pietari suuri herää klo 10
Mitä se mölinä ps ehdokkaista moktar gubta
Moktar gubta jäävi?
mainio kirjoittaja Jumalan armosta.
Minä, vajavainen ihmispolo saatan itse arvioida itseäni väärin, mutta Jumalan armo on ja pysyy.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
https://www.suomenuutiset.fi/strandman-mielenterveysongelmat-tulee-ottaa-vakavasti-ja-korjata-nimenomaan-niiden-juurisyita/
miksi tuli moktar gubta ryhmä mieleen?
täytyypä tehdä huoli-ilmoitus
Kyllä on outoja tyyppejä. Ensin huudellaan minua vastaamaan. Sitten kun minä vastaan, ollaan niin suu mutrussa.
Mitä kyselet, kikkeliskokkelis.
Nauretaan vartti. ;)
Niin, onhan se Eri, että väitetään jonkun kirjoittaneen jotain, ja levitellään sitä toena.
Ja verrataan sitä muunneltua totuutta uhkaukseen, joka on tehty omalla nimellä, tunnustautuneena äärivasemmistoksikin viellä🙈
"...väitetään jonkun kirjoittaneen jotain..."
https://www.halla-aho.com/scripta/kommentti_homonampumiskohinaan.html
Voithan sinä itsekin lukea, mitä kukin on sanonut ja mitä ei.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18640739/vasemmistoliiton-piirin-puheenjohtajiston-esa-annala-kuolema-persuille!!!
porinaa riittää
"porinaa riittää"
Niin riittää.
Meidän tulee kuitenkin osata suhtautu riittävällä varovaisuudella jokaiseen henkilöön, joka huutelee tappo- tai ampumisuhkailuja. Nämä tulisi pitää riittävän kaukana aseista ja yhteisten asioiden hoidosta.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
miksi siis lietsotte ihmisiä vihaan? ettekö osaa syy seuraus asiaa muka miettiä?
vuodesta 2017 olette itse lietsonut kokoajan noita asioita juu....
dilemman kolmas ratkaisu...
Maailmaan mahtuu ääntä!
Mutta kehitysmaamuslimi islampaska ei juurikaan terroristi iskuista huutele etukäteen, vain niiden iskiessä ALLAAAAAAH AKBAR raikaa….
kiitos tuostakin moktar gubta group...
Hyssd
vasemmistolaiset vain aukovat suuta ja kun oikeahetki koittaa niin pötkivät käpälämäkeen
Ilmestyy klo 10
Mainos
asia etteen niinkuin moktar gubta tahtoo
vihan lähettiläs
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15642719/jussin-takaratas-ja-maahanmuuttajat
all-aah
Tässä lauseessani on yli aikojen kantavaa totuutta: "Enkö minä jo neuvonut, että pitää ottaa hattu kauniiseen käteen ja luopua entisistä puheista..."
Nauretaan yhdessä. ;)
Jaha -kerro asia Maurille-oltiin eilen oluella....
ajettiin autolla-ei lentävällä matolla
Eipä minulla Maurille ole nyt asiaa. Sillä voi olla niitä kiireellisiä lankkipojan hommiakin näin päiväsaikaa.
Nauretaan yhdessä. ;)
"Enkö minä jo neuvonut, että pitää ottaa hattu kauniiseen käteen ja luopua entisistä puheista..." "
Etpäs ole ottanut sinäkään ja samoja valheita ja vääristelyitä pukkaa vuodesta toiseen, joskus sentään edes vähän päivitettyjä epätotuuksia.
Mister derringer
Wccp moktar gubta
hysss
mmma
Ei kaivata.
Menköön suonsilmäkkeeseen sovinnolla.
moktar gubta sanoo
ss-s
wwww
Islamistien kanssa ei suvaitsvaisuus auta , ei auta nokkelat sutjautuksetkaan .
Ehdoton EI on ainoa oikea vastaus .
Vastaus:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15959594/olen-ollut-havaitsevinani-lievaa-maahanmuuttomyonteisyytta#comment-98730253
Ja viekäkö tuo islamisti kirjoittelee tällä palstalla?
wwew
yhdessä
Kirk ammuttiin usassa
Annala täpinöissään?
Moktar pakeni parkuen kotoaan ja kotimaastaan jotain mystisiä "persuja" jotka tappavat kaikki englantia puhuvat. Sen jälkeen ulisi kuin sateeseen jätetty hakattu piski kolmatta viikkoa täällä ja usarissa.
Kertoo herran järjenjuoksusta kaiken oleellisen.
Kyllä meitä nauratti!
"nyt kaivataan moktar gubtan vastausta asiaan"
Kas vain, täällähän kaivataan minun vastaustani. Pahoittelen, että en ole aiemmin huomannut hätäänne.
Eihän toki kenenkään kuolemaa saa toivoa. Kyllä se jokaiselle saapuu pyytämättä ja toivomattakin. Tuollainen "kuolemaa persuille" huutelu on silkkaa törkyilyä.
Mieluummin hoitakaamme ja hoivatkaamme perussuomalaisia, sillä heillä menee nyt huonosti ja väki vähenee.
Toivoo, Moktar. ;)
Uli uli
Luetko uutisia ikinä?
Jopa yle kertoo että ihmiset äänestää oikeistoa europassa.
Osaako moktar gubta ryhmä kertoa juurisyyn?
Onneksi islam ei vaikuta mitenkään
....
"Osaako moktar gubta ryhmä kertoa juurisyyn?"
Tottahan toki.
https://www.treningmozga.com/fi/iq/iq-scale.php
Tuostahan tuo käyrältä näkyy. Kun tarkasteluun otetaan riittävän suuri populaatio, on populaation älykkyys jakaantuu normaalijakautuman mukaisesti. Tällöin populaation tyhmemmässä päässä ( IQ 90 tai alle) on 25% porukasta.
Tässä on juurikin on se juurisyy. Kun propaganda on tarpeeksi intensiivistä ja samalla tunteisiin vetoavaa, saadaan tämä 25%:n pöhlöporukka houkuteltua lähes kokonaisuudessaan äänestämään äärioikeistoa.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)
"Tällöin populaation tyhmemmässä päässä ( IQ 90 tai alle) on 25% porukasta. "
Niin ja kehitysmaista valuva porukka lähes kaikki on tätä.
Ja pelkurina ei uskalla sitä edes myöntää, suomalaisia kyllä koko ajan täällä pilkkaa.
Kolmannessa persoonassa puhuminen, eli illeismi, tarkoittaa sitä, että puhuja puhuu itsestään nimellä tai kolmannen persoonan pronomineilla (kuten "hän", "se"), sen sijaan että käyttäisi pronominia "minä". Tämä tyyli on yleinen pienillä lapsilla, mutta tunnetuilla henkilöillä se voi antaa vaikutelman kopeudesta, huomionhakuisuudesta tai teennäisyydestä, ellei käytössä ole poikkeuksellista karismaa.
Illeismin syitä ja tyylejä:
Lapsuuden kehitys: Lapset oppivat pronomineja vähitellen, ja heidän aluksi käyttämänsä kolmannen persoonan muoto voi olla normaali vaihe.
Julkisuuden henkilöt: Monet tunnetut henkilöt, kuten Julius Caesar, Richard Nixon ja Donald Trump, ovat käyttäneet illeismiä osana julkisuuskuvaansa.
Pohdinta ja eristäytyminen: Puhuminen itsestään kolmannessa persoonassa voi auttaa eräänlaiseen etäisyyden ottamiseen tai ulkopuolisen roolin omaksumiseen.
Hierarkia ja valta: Historiallisesti illeismiä on voinut esiintyä tiukoissa hierarkkisissa rakenteissa tai kunniakulttuureissa, joissa yksilöä pyritään häivyttämään.
Vaikutus kuulijaan:
Koppavuuden ja teennäisyyden vaikutelma: Ellei puhuja ole poikkeuksellisen itsevarma ja vaikutusvaltainen, illeismi voi saada hänet kuulostamaan pätevältä ja huomionhakuiselta.
Poikkeuksellisuuden tunne: Puhuja voi kokea olevansa normaalien sääntöjen yläpuolella, jolloin hän vaatii kommunikaation keskipistettä itselleen.
Ei sopusoinnussa tavallisen kielenkäytön kanssa: Puhuminen "allekirjoittaneena" on esimerkki illeismistä, joka voi kuulostaa höpsöltä tai liioitellulta, jopa teennäiseltä.
Kyllä AI tietää.
Terveisin
Anonyymi ilman pilkkua
Toivoo, Moktar. ;)
Ihmettelee, Moktar. ;)
Öyhöttää, Moktar.;)
Jankuttaa, Moktar.;)
Olen myös harrastanut aikoinaan illeismiä suoli24:en vatipäiden kanssa, koska he sepittävät ihmisen narratiivia omin sanoin , eikä kenenkään persoona saa netissä olla todellinen sellaisena kuin se on.Ei netissä ole tilaa aitoudelle. Kateelliset pyrkivät ohjaamaan narratiivin omanlaisekseen, jolloin parempi laittaa läskiksi koko homma. Parempi olla idioottien yläpuolelle.Ehkä minua tässä tavassa yhdistää tähän Gubtar-trolliin verbaalinen lahjakkuus ja teidän tyyppisten uuvattien älyn vajauteen etäisyyttä ottaminen. Kyllä tämä trolli vaikuttaa verbaalisesti lahjakkaammalta kuin te ja nostatte hänen hahmoa koko ajan esille. Sitä se teettää kun runkkaatte kaiket päivät TV:lle ja elätte vasemmistolaisesti.Sen näkee teidän kirjoitustyylistä. Persun elintapoja ei erota vasemmistolaisuudesta niin millään muulla tavalla kuin että he syovät makkaraa, juovat olutta ja polttavat tupakkaa ja kädet on rasvassa. Sen jälkeen he ovat pummimassa terveydenhuoltoa elintapasairauksineen. He haluavat ottaa etäisyyttä vasemmistoon, koska haluavat häivyttää faktan, että ovat köyhiä ja inceleitä. Älykkyys on 95 pistettä ja sen näkee kirjoituksesta. ⛔️
moktar nostaa anonyymina omat jutut 90% eteen
Eihän noiden vasemmiston uhkailut ole oikeita, eihän noille kukaan ole varmaan aselupaa myöntänyt, ja tuskinpa komukka on käynyt Suomen "fasistisen" armeijan?
Mummonsa saattohoitosätkyttely mielessään.
Naismainen Moktar
Ajatteleva ihminen tietää toki, että onnekkaiden sattumien takana saattaa olla vanha ja jo vapiseva kätönen, joka tyrkkii sattumia oikeaa suuntaan. Monissa liemissä keitetty sosiaalidemokraatti, kaikkien kähmyjen isoäiti on salaa palannut perussuomalaisen propagandan tulenjohtajaksi.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
Heräsikö mummo henkiin kummittelemaan raatona karvareuhkalle?
Hyvä.
Älkääs nyt noin pahoittako mieltänne tieteellisen tosiasian vuoksi.
Gaussin kellokäyrä nyt vaan on tuon näköinen. Sitä kutsutaan normaalijakautumaksi. On ihan tieteellinen fakta se, että kun otetaan riittävä otos riittävän suuresta populaatiosta, otoksen älykkyysosamäärä on normaalisti jakautunut.
Meitä fiksujakin on Suomessa vain rajallinen määrä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
hautajaisia lisää-ja miehiä vain?
666
ere
vaalit lähestyy
ei muistella pahalla
666
Viesti on kirjoitettu lauantaiyönä.
Vasemmistonuoriin kuuluva henkilö yrittää rauhoitella aggressiivisesti kirjottavaa Annalaa: ”Kannattaa lopettaa ennen kuin edes aloitat. Toivottavasti myös ymmärrät poistaa tämän aloituksen”
Kirjoitus oli sunnuntai-iltapäivänä edelleen näkyvissä.
Suomen Uutiset kirjoitti taannoin vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin tuhoamiskehoituksista. Dellingerin perustamalta Twitter-tililtä oli kylvetty systemaattisia murhakehotuksia sekä nimetty vihan kohteita. Hän päätyi eroamaan tehtävästään.
Bbj
666
kkks2
sulle nauretaan