Ovatko Jehovantodistajat irronneet adventisteista?

Kuulin että JW olisi saanut alkunsa adventisteista irronneesta porukasta? Tunteeko joku historiaa tältä osin? Adventistien tekemä ikuisia kertomuksia on kyllä kuvitukseltaan samantyylinen kuin jehovien jakaman materiaalin kuvat.
24397
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Pitää paikkansa. Mutta vaikenevat siitä. Vastauksia ei saa vaikka miten kyselisin. Suomessa adventistit luokitellaan kristillisten ja muiden uskontojen välimaastoon. Englannissa luokitellaan ei kristilliseksi opiksi.

Äänestä
  • Erittäin mielenkiintoista. Itse olen aina mieltänyt heidät omanlaisikseen kristityiksi, mutta myönnän tietämättömyyteni. Millä perusteella heidät erotetaan englannissa kristityustä?

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa. Suomessa virallinen kanta on yksiselitteisesti se, että adventtikirkko lasketaan perinteisten protestanttikirkkojen joukkoon.

    Väitteesi Englannista ei myöskään pidä paikkaansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Erittäin mielenkiintoista. Itse olen aina mieltänyt heidät omanlaisikseen kristityiksi, mutta myönnän tietämättömyyteni. Millä perusteella heidät erotetaan englannissa kristityustä?

    Esitetyt väitteet eivät pidä paikkaansa.

    Äänestä


  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Väitteesi on puhdasta valhetta.

    Encyklopedia Britannica määrittelee adventistit protestanttikristityiksi.

    https://www.britannica.com/topic/Adventism

    Tämä oli hyvä kommentti. Tosin tuokin artikkeli aika vahvasti viittaa siihen että alku ainakaan ei ollut ihan kosher. Niinkuin ei nykymenokaan. Nätisti tuotiin Ellenin asemakin esille lahkon profeettana.

    Äänestä

Isossa-Britanniassa adventismi luokitellaan kultiksi, kuten monessa muussakin maassa.

Äänestä
  • Ei luokitella.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei luokitella.

    Luokitellaan tai ei niin monien mielestä siinä on ainakin lahkon piirteitä.

    Äänestä

Ja kulttihan se on. EGW on kultin naaras - Jeesus.

Äänestä
  • Höpöhöpö.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Höpöhöpö.

    Hyvin argumentoitu. Kaikki vakuuttui.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hyvin argumentoitu. Kaikki vakuuttui.

    Höpsö pömpsön.

    Äänestä

Täällä kirjoitetaan taas ihan typeriä.

Jehovan todistajat ovat lähtöisin siitä, että Russellin perustama ryhmä hajosi kahtia ja isompi otti tuon nimen. Russell taas kuului aikoinaan sunnuntaita pyhittäneisiin milleriläisiin.

Seitsemännen päivän adventisteilla ja Jehovan todistajilla ei ole mitään muuta kehityksellistä yhteistä kuin se, että molempien juuret ovat milleriläisessä herätysliikkeessä. Kumpikaan ei ole eronnut toisesta.

Kuten Suomessa, Englannissa adventistit lasketaan protestanttikristittyihin.

Äänestä
  • Eli JW ei irronnut adventisteista vaan milleriläiset jakaantuivat näihin kahteen? Eri asia, mutta käytännössä hyvin samankaltainen.

    Äänestä

  • Tuolla ylhäällä kaveri pisti linkin jossa selvästi kuvaillaan milleriläisten odottaneen Jeesuksen paluuta heti ja Ellenin porukka uskoi samoin ja Jehovat tiedämme. Vaikuttaa ainakin samalta porukalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eli JW ei irronnut adventisteista vaan milleriläiset jakaantuivat näihin kahteen? Eri asia, mutta käytännössä hyvin samankaltainen.

    Jehovan todistajat saivat alkunsa n.s. "second adventisteista." Ei Seitämännen päivän adventisteista. Ja jos oikein tarkkoja ollaan ne olivat Raamatuntutkijoita, jotka SA:sta lähtivät. (Huom. ei SPA:sta.)

    Mitään SA:ta ei taida olla enää olemassakaan.
    Jehovantodistajat erkaantuivat J.F.Rutherfordin johdolla Raamatuntutkijoista 1930- luvulla.

    Äänestä

Tarkemmin kuvattuna JW historia menee niin, että Charles Taze Russell ei ollut edes syntynyt milleriläisen adventtiherätyksen aikaan, mutta hänellä (ja hänen perheellään) oli yhteydenpitoa ainakin neljään milleriläisyydessä mukana olleeseen saarnaajaan, joista kukaan ei ollut sapattia pitävä adventisti.

Ensimmäinen, vaikkakaan ei tärkein, oli George Storrs, joka jo adventtiherätyksen aikaan kirjoitti milleriläislehdissä artikkeleita sielun kuolemattomuusoppia vastaan. Hän oli Russeleiden perhetuttu ja oletettavasi Charles Taze jo nuorukaisena kuuli Storrsin ajatuksia omassa kodissaan. Adventtikirkon käsitys kuolemasta, ylösnousemuksesta ja helvetistä on myös lähtöisin Storrsin kirjoituksista.

Toinen oli Jonas Wendell, jonka ajatuksiin Jeesuksen tulon läheisyydestä ja Raamatun luotettavuudesta Charles tutustui jo teini-ikäisenä.

Profeetallisiin aikalaskelmiin hän tutustui parikymppisenä Nelson Barbourin ja J.H. Patonin kokousten(?) ja heidän julkaisemansa lehden kautta. Kun valtaosa milleriläisistä 1844 pettymyksen jälkeen joko palasi aiempiin kirkkoihinsa tai liittyi milleriläisjohtajien kannattamaan sunnuntaita lepopäivänään pitämään yhdistykseen, josta kehittyi ainakin suurin sunnuntina jumalanpalveluksia pitänyt adventistikirkkokunta, Advent Christian Church. Barbour ja Paton eivät kuuluneet tähän adventistien valtavirtaan vaan nk radikaaliadventisteihin, jotka alkoivat laskea uusia aikoja Jeesuksen tulolle. Muistaakseni heidän ensimmäinen uusi aikansa oli 1856 ja kun se meni ohi, he laskivat ajan jonnekin 1872 paikkeille. He pitivät kokouksia join Russell muistaakseni tuli ja julkaisivat lehteä aikalaskelmistaan. Russell innostui auttamaan heitä lehden tekemisessä. En nyt ole varma, oliko se Russell vai Barbour, joka keksi ajatuksen parousiasta Jeesuksen näkymättömänä läsnäolona. Pian Russell kyllästyi Barbouriin ja Patoniin ja alkoi julkaista omaa lehteään ja hän pystyi hyvin tekemään sen, koska hänen perheellään oli varoja. Vartiotorni seuran hän taisi perustaa 1872.

Yhteys adventismiin tulee siis mutkan eli milleriläisen adventismin sivuhaaraa edustavien henkilöiden kautta. Jos katsoo suomeksikin julkaistua JW kirjallisuutta 1920 luvulta, siellä on vielä oppina useita Millerin viidestätoista tavasta laskea Jeesuksen tulon (tietenkin sovitettuna JWn profeetalliseen aikatauluun). Olenkin väittänyt, että Millerin hullut jutut menivät JW yhteisölle ja fiksummat tulivat adventisteille... Oletan JW väen väittävän päinvastaista. :) Nyt JWt ovat luopuneet Russelilaisuudesta, Jeesuksen paluun aika on siirtynyt vuoteen 1914 eivätkä Millerin tulkinnat enää heidän opetuksessaan näy kuin muutamassa harvassa kohdassa. Ja sanoisin, että adventistienkin tulkinnoilla olisi päivityksen aika. Monista vanhoista adventistienkin tulkinnoista on ajankohtaisuus mennyt - eli terä on tylsynyt jos ei peräti irronnut.

Äänestä
  • Adventisteja ovat kaikki jotka odottavat Jeesuksen paluuta.

    Fatalisteja ovat kaikki ne jotka uskovat edeltämääräämiseen.

    Legalisteja ovat ne jotka korostavat lakia.

    Fundamentalisteja ovat ne, jotka perustavat uskonsa joko kirjaimellisesti Raamattuun tai Koraaniin.
    Futuristeja ovat ne jotka uskovat seitsemän vuoden ahdistukseen ja salaiseen tempaamiseen ennen Jeesuksen takaisin tuloa.
    Universalistit uskovat kaikkien lopulta pelastuvan.

    Metodistit uskovat että pitää noudattaa joitakin menoja pelastuakseen.
    Baptistit korostavat aikuiskastetta.
    Sekularisteja ovat ne, joiden mielestä ei ole väliä miten...

    Joten jokaisella taitaa olla vähän eri piirteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Adventisteja ovat kaikki jotka odottavat Jeesuksen paluuta.

    Fatalisteja ovat kaikki ne jotka uskovat edeltämääräämiseen.

    Legalisteja ovat ne jotka korostavat lakia.

    Fundamentalisteja ovat ne, jotka perustavat uskonsa joko kirjaimellisesti Raamattuun tai Koraaniin.
    Futuristeja ovat ne jotka uskovat seitsemän vuoden ahdistukseen ja salaiseen tempaamiseen ennen Jeesuksen takaisin tuloa.
    Universalistit uskovat kaikkien lopulta pelastuvan.

    Metodistit uskovat että pitää noudattaa joitakin menoja pelastuakseen.
    Baptistit korostavat aikuiskastetta.
    Sekularisteja ovat ne, joiden mielestä ei ole väliä miten...

    Joten jokaisella taitaa olla vähän eri piirteitä.

    Kristillisiksi kirkoiksi luokitelluilla on ainakin 8 erilaista sovitusoppia .
    Eli heillä ei ole yhteistä uskoa siitä mitä Jeesus itseasiassa sovitti.
    Adventisteillakin on omansa joka poikkeaa kaikista muista..

    Äänestä

Susilaumaa ei koskaan johda uros.

Äänestä

Sama paska mutta eri paketissa!

Äänestä

Samanlaisia hujarilahkoja molemmat, niin todistajat kuin adventtkirkkokin.
Perustavat ja rakentavat innolla aivopesuloitaan, joissa sitten alistavat, nöyryyttävät ja rahastavat maan matosiaan=jäsenistöään.
https://yle.fi/a/74-20211827

Äänestä
  • Adventtikikko on mitättömyys Suomessa varrattuna todistajien jäsenmäärään.
    Adventtikirkko on kuoleva lahko Suomessa kun taas jehovantodistajien määrä kasvaa tasaisesti. Todistajien määrä on noussut viimeisen 2 vuoden aikana noin kahdellatuhannella, mutta vuodesta 2030 alkaen jäsenmäärän kasvu kiihtyy.
    Tätä selittää se, että yli 65 vuotiaat jäsenet poistuvat vähitellen ruokakunnasta ja todistajien suuri nuori sukupolvi valtaa heidän paikkansa ja on nyt hyvässä kasvussa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuulin että JW olisi saanut alkunsa adventisteista irronneesta porukasta? Tunteeko joku historiaa tältä osin? Adventistien tekemä ikuisia kertomuksia on kyllä kuvitukseltaan samantyylinen kuin jehovien jakaman materiaalin kuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu