Apulanta vähän sama juttu kuin nightwish että laatubändi enkä ihmettele!

Niin suomalaiset kuin ammattikriikot ylistäneet heidän useita levyjä enkä ihmettele. Tuntuu että bändi vain kehittyy koko ajan ja toki musan tunnistaa aina että se on apulantaa. Tonin koskettavan syväulotteiset tekstit. Hän ei voi olla tympeä ihminen ei sitten mitenkään! Hänessä on jotain suurta jos sen oikein oivaltaa. Lisäksi huolellinen panostaminen jokaiseen levyyn ja valtaosa apulannan studiolevyistä onnistuneita, mutta on sitten epäonnistumisiakin toki tullut( vai luuleeko joku muka ihan tosissaan että huippuorkesteri voi aina tehdä pelekkää huippulaatua??!!) mut kuten sanoin niin piäsosin huippulaatua on tekeneet pitkällä ja kunnioitettavalla urallaan. Aiemmin kritisoin heijän 2000&2010 luvun musaa mut kylläpä mä oon suoraan sanoen rakastunut esim kuutio (kuinka aurinko voitettiin) ja kaikki kolmesta pahasta levyihin, että ne on täytynyt bändi valmistaa ja viimeistellä todella pitkän ja uuvuttavan työprosessin jäläkeen suurella ammattitaidolla että monta hikipisaraa on valutettu noihin mestariteoksiin kuten myös attack of people ja plastik kuuluu minusta mestariteoksiin. Plastikki ollu jo kauan tosi tärkeä levy minulle. Onpa herra wirtanen joskus tai muutaman kerran urallaan tehnyt aika huonojakin sanoituksia, mutta pääosin koskettaavakin koskettavampia!

Kun täällä puhutaan täällä musapalstalla suomi24 paljon nightwishistä ja tuomas Holopaisesta niin toiveena, että aletaan kirijottamahan oikein isosti apulannan musasta koska apulanta jos mikä sen ansaitsee.

Pateettista apulannan 2000&2010 luvun musa? En tiedä, ehkä, mutta monasti todella loistavaa sellaista jossa kuuluu huikea näkemys. Että bändi pystyy uusiutumaan ja samalla pitämään kii niistä linjoista joista se tunnetaan.

Viimeiset 2 viikkoa en oo kuunnellut kuin pääosin vain apulannan kuutio ja kaikki kolmesta pahasta levyjä että niihin hurahtanut toden teolla (lapsenomaisella innokkuuvella).

Mitä sanotte jos alettaisiin kirjotteleen apulannan musasta niinku laajemmin? Aletaan pohtia vaikka niitä tonin tekstejä? Tuleeko ne hänen elämästä? Eikö tonilla ole joskus ollut elämässään haasteita vai onko näin ollut? Löysikö hän valon myöhemmin elämäänsä?

Mitä apis levyjä pidätte parhaina ja pitäisi myös perustella mieluusti mielipide, mutta ei ole pakko perustella. Ymmärrän jos ei ole aikaa tai kiinnostusta.

Entä saavuttaako apulannan musa miten vahavasti teidät tunnetasolla? minut nimittäin tunnetasolla tiä bänti saavuttaa vahavasti ussein.
2205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo, siinäpä vasta laatubändi tämä Apulanta. Mitä huippusoittajia ja huippu biisintekijöitä. Varmaan lähtee melkein Ukko Nooa vapaasta E:stä. Kiitos tästä merkittävästä musiikillisesta kommentista.

Äänestä

Apulannalla ensimmäiset levytykset ei olleet kovin kummoisia, mutta myöhemmin ollut yksi parhaista suomalaisita. NW oli hyvä heti alusta asti.

Apulanta ei ole tainnut kiertää juuri Eurooppaa kauempana, pärjäisköhän USA:n ja e-Amerikan markkinoilla? Hyvä myös livenä, toisin kuin moni muu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin suomalaiset kuin ammattikriikot ylistäneet heidän useita levyjä enkä ihmettele. Tuntuu että bändi vain kehittyy koko ajan ja toki musan tunnistaa aina että se on apulantaa. Tonin koskettavan syväulotteiset tekstit. Hän ei voi olla tympeä ihminen ei sitten mitenkään! Hänessä on jotain suurta jos sen oikein oivaltaa. Lisäksi huolellinen panostaminen jokaiseen levyyn ja valtaosa apulannan studiolevyistä onnistuneita, mutta on sitten epäonnistumisiakin toki tullut( vai luuleeko joku muka ihan tosissaan että huippuorkesteri voi aina tehdä pelekkää huippulaatua??!!) mut kuten sanoin niin piäsosin huippulaatua on tekeneet pitkällä ja kunnioitettavalla urallaan. Aiemmin kritisoin heijän 2000&2010 luvun musaa mut kylläpä mä oon suoraan sanoen rakastunut esim kuutio (kuinka aurinko voitettiin) ja kaikki kolmesta pahasta levyihin, että ne on täytynyt bändi valmistaa ja viimeistellä todella pitkän ja uuvuttavan työprosessin jäläkeen suurella ammattitaidolla että monta hikipisaraa on valutettu noihin mestariteoksiin kuten myös attack of people ja plastik kuuluu minusta mestariteoksiin. Plastikki ollu jo kauan tosi tärkeä levy minulle. Onpa herra wirtanen joskus tai muutaman kerran urallaan tehnyt aika huonojakin sanoituksia, mutta pääosin koskettaavakin koskettavampia!

Kun täällä puhutaan täällä musapalstalla suomi24 paljon nightwishistä ja tuomas Holopaisesta niin toiveena, että aletaan kirijottamahan oikein isosti apulannan musasta koska apulanta jos mikä sen ansaitsee.

Pateettista apulannan 2000&2010 luvun musa? En tiedä, ehkä, mutta monasti todella loistavaa sellaista jossa kuuluu huikea näkemys. Että bändi pystyy uusiutumaan ja samalla pitämään kii niistä linjoista joista se tunnetaan.

Viimeiset 2 viikkoa en oo kuunnellut kuin pääosin vain apulannan kuutio ja kaikki kolmesta pahasta levyjä että niihin hurahtanut toden teolla (lapsenomaisella innokkuuvella).

Mitä sanotte jos alettaisiin kirjotteleen apulannan musasta niinku laajemmin? Aletaan pohtia vaikka niitä tonin tekstejä? Tuleeko ne hänen elämästä? Eikö tonilla ole joskus ollut elämässään haasteita vai onko näin ollut? Löysikö hän valon myöhemmin elämäänsä?

Mitä apis levyjä pidätte parhaina ja pitäisi myös perustella mieluusti mielipide, mutta ei ole pakko perustella. Ymmärrän jos ei ole aikaa tai kiinnostusta.

Entä saavuttaako apulannan musa miten vahavasti teidät tunnetasolla? minut nimittäin tunnetasolla tiä bänti saavuttaa vahavasti ussein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu