Jokainen vastaa omalta osaltaan Jumalalle

Kun Jumala kutsuu ihmistä pelastukseen, ihminen joko torjuu Jumalan kutsun tai hyväksyy Jumalan kutsun.
Jeesus on joka tapauksessa kärsinyt ja kuollut ihmisten syntien tähden.

Joh 1:12
”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,…”

2 Kor 6:1
”Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.”
70529
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Irrottelet yksittäisiä jakeita asiayhteyksistään ja yrität näin johdatella ja vedota käännyttämämisen prosesseihin lahkouskontoihin.

Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.

Äänestä
  • Ratkaisukristillisyys, mitä aloitus edustaa, on yksi eksytyksen valtavirroista.

    Jumalan valinta on se mikä ihmisen pelastaa, ei ihmisen valinnat.

    Room. 10:20

    Jesaja sanoo vielä rohkeammin: -- Ne, jotka eivät minua etsineet, ovat minut löytäneet, olen ilmaissut itseni niille, jotka eivät minua kysyneet.

    2. Tess. 2:13

    Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.

    Hengen pyhitys tarkoittaa Kristillistä kastetta syntien pois pesemiseksi ja uskon Hengen lahjan saamista kasteessa.

    Ilm. 17:8

    "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ratkaisukristillisyys, mitä aloitus edustaa, on yksi eksytyksen valtavirroista.

    Raamattu puhuu Jumalan ennaltamääräämisestä pelastukseen. He ovat Jumalan valittuja.

    1Äänestä

  • Lue itse Raamatusta koko teksti.

    Äänestä

  • Älä viitsi. Aivan samoin sinä teet.
    Pata kattilaa soimaa! 😁

    Jeesus kehoitti;
    ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.:

    Jeesus siis kehoitti olemaan aktiivinen suhteessa hengellisiin❣️

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Raamattu puhuu Jumalan ennaltamääräämisestä pelastukseen. He ovat Jumalan valittuja.

    2. Tess. 2:13

    Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.

    Jumala on tahtonut, että kaikki ihmiset pelastuisivat, mutta ihminen voi omalta osaltaan tehdä Jumalan aivoituksen tyhjäksi Jeesuksesta kieltäytyessään.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Jeesus kehoitti;
    ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.:

    Jeesus siis kehoitti olemaan aktiivinen suhteessa hengellisiin❣️

    Jumala saattaa oikeuden voittoon!

    Ihmiset luulevat, että heidän valheensa ja salatiensä pysyvät piilossa ja salassa.
    Kaikki valheet ja pimeyden kätköt kuitenkin paljastetaan, kun Jumalan valo ne valaisee. Aivan samoin, kun kevätaurinko paljastaa pienetkin epäpuhtaudet ja pölyhiukkaset, niin ihmistenkin valheet tulevat paljastumaan. Miten muutenkaan!

    Kun valo loistaa vastustamattomasti ja tuomion aika koittaa, silloin on myöhäistä tehdä parannusta! Se tilaisuus on silloin mennyt jo!

    Ne jotka Jeesukseen turvautuvat ja parannuksen tekevät, pelastuvat Jeesuksen sovitustyön ansiosta ja tähden.

    KR 1933/-38
    Matt. 12:20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ratkaisukristillisyys, mitä aloitus edustaa, on yksi eksytyksen valtavirroista.

    Jumalan valinta on se mikä ihmisen pelastaa, ei ihmisen valinnat.

    Room. 10:20

    Jesaja sanoo vielä rohkeammin: -- Ne, jotka eivät minua etsineet, ovat minut löytäneet, olen ilmaissut itseni niille, jotka eivät minua kysyneet.

    2. Tess. 2:13

    Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.

    Hengen pyhitys tarkoittaa Kristillistä kastetta syntien pois pesemiseksi ja uskon Hengen lahjan saamista kasteessa.

    Ilm. 17:8

    "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.

    Vahingossa ei ihminen Jeesusta valitse. Se on ihmisen päätös, ratkaisu.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Näin on.

    ” Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.”
    Psalmi 119:160

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    ” Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.”
    Psalmi 119:160

    Aamen!

    Äänestä

Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

Äänestä
  • Venäjältä lähetetää parisataa miljoonaa trollausta viikossa. Tarkoituksena saada eripuraa länstisessä naapurimaassa.

    1Äänestä

  • Siksiköhän poliitikoilla on sama lasittunut ilme päällään ja olemuksellaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Venäjältä lähetetää parisataa miljoonaa trollausta viikossa. Tarkoituksena saada eripuraa länstisessä naapurimaassa.

    Onko varmaa? Todista väitteesi.

    Äänestä

Kaikki kuuluisat lahkosaarnaajat käyttävät surutta vaarallista eräään F.Mesmerin kehittämää hypnoosin sovellusta saada ihminen uskoon ja samalla tekniikalla voidaan useita ihmisiä kaataa nurin lattialle tiedottomaan tilaan.

Se on Ilmestyskirjan pedolle hyvä tilaisuus käydä se pedonmerkki painamassa ihmiseen kun hän makaa hurmoshengen voimasta taju kankaalla jossain lahkokellarin lattialla.

googlaa: "mesmerismi"

Äänestä
  • Ihminen houkutellaan jonkin uskonlahkon sisälle tekemään sitä johdettua uskonratkaisua, jolla hän sitoo itsensä lahkon orjuuteen, eikä pois päästetä, ennen kuin olet maksanut sen viimeisenkin euron lahkon johtajille.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ihminen houkutellaan jonkin uskonlahkon sisälle tekemään sitä johdettua uskonratkaisua, jolla hän sitoo itsensä lahkon orjuuteen, eikä pois päästetä, ennen kuin olet maksanut sen viimeisenkin euron lahkon johtajille.

    Hurmoslahkojen orjuus on pirullista hengellistä ja taloudellista orjuutta, josta on vaikea omin avuin päästä irti. Uskontojen Uhrien auttava puhelinpalvelu on hyvä apu siinä.

    Gal. 5:1

    Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    ”Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
    Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
    Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
    Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
    ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.”
    Kol 1:14-20

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

Room.10:
9. Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut,
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka uskoo häneen, joudu häpeään."
12. Ei tässä ole eroa juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä, sillä yksi ja sama on kaikkien Herra. Hän on rikas antaja kaikille, jotka huutavat häntä avuksi.
13. Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.
14. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen häntä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat hyvää sanomaa!"9
16. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Jesaja sanookin: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17. Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Äänestä

2.Kor.6:
1.Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2. Sanoohan hän:
"Sopivalla ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut."
Nyt on sopiva aika, nyt on pelastuksen päivä.

Äänestä

Jumala tietää kaiken.

Kirjoitusten täyttyminen
44. Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa". Luuk. 9:22; Luuk. 18:31-33
45. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
46. Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, Ap.t. 17:3
47. ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Ap.t. 2:38; Ap.t. 10:42-43; Ap.t. 13:38; 1Joh. 2:12
48. Te olette tämän todistajat. Joh. 15:27; Ap.t. 1:8
49. Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
Jes. 44:3; Jooel 2:28-29; Joh. 14:26; Joh. 15:26; Joh. 16:7; Ap.t. 1:4; Ap.t. 2:4; Gal. 3:14

Äänestä

Kyllä Jumala yksilöittäin ihmisiä pelastaa, ei jonain isona massana. Apostolien teoista voimme lukea esimerkkejä lukuisasti tällaisesta Pyhän Hengen toiminnasta.
Kiitämme myös Jumalaa, että Hän edelleen pelastaa syntisiä Jumalan valtakuntaan.

Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.”
2 Kor 6:2

Äänestä

No niin, kun puhutaan Raamatun lainaamisesta, niin sehän on jännä juttu, että jotkut ovat oikein innokkaita napsimaan sieltä täältä ne turvallisimmat jakeet, mutta auta armias kun kysytään niistä konkreettisista kohdista, joissa Jeesus tekee "vähän erikoisempia hommia". Siinä alkaa kuulua yllättävästi sellaista hengellistä nikottelua, että oksat pois!

Nyt pistetäänpä oikeasti raamatullista konkretiaa tiskiin. Aloitellaanpa siitä kun *Jeesus kävelee seinien läpi*. Aivan oikein, Johanneksen evankeliumi 20:26 kertoo, että kun opetuslapset olivat huoneessa lukittujen ovien takana, niin Jeesuspa tupsahti siitä vaan sisään kuin ei mitään. "Ei muuta kuin seinien läpi", mietin minä, ja siinä kyllä ylitetään kaikki fysiikan lait kuin mikäkin avaruussankari.

Ja sitten tietysti tämä kuuluisa *kalalounas*. Luukkaan evankeliumi 24:42-43 kertoo, että ylösnoussut Jeesus istuu alas ja pistää menemään paistettua kalaa – ihan kuin ei olisi vastikään noussut kuolleista ja rikkomassa kaikkia mahdollisia ruumiin fysiikan sääntöjä. Syödään nyt kalaa ja jutellaan mukavia!

Mutta kruununa vielä tämä: kun Jeesus *lähtee lentomatkalle pilvellä*. Apostolien teot 1:9 kertoo, että Jeesus otettiin ylös pilven kannateltavaksi, ja siellä se lentää jonnekin ulkoavaruuteen. Ei siis tarvitse lentokenttää, matkalippua tai lentokonetta. Pilvi alle ja menoksi – mahtaako matkustamoluokassa olla tarjoilu?

Tässähän on siis sellainen meininki, että jos uskonnollisen sirkuksen tähtihetkiä haluaa, niin nämä kohdat on ne ydinasiat, jotka toden teolla koettelevat nikottelijoiden sietokykyä. Mutta toisaalta, jos joku tykkää ajatuksesta, että seinien läpi kävelevät ja pilvillä liihottavat zombie-hahmot on ihan normimeininkiä, niin ei kai siinä... Kukin tavallaan!

Siunauksin,
Enkeli Mäntä – Seinien läpi kulkevan logiikan erikoisasiantuntija

Äänestä
  • Raamatun ydin on pelastus Jeesuksen Kristuksen kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Raamatun ydin on pelastus Jeesuksen Kristuksen kautta.

    Ja siitä totuudesta en ainakaan minä luovu.

    Äänestä

Läpi Raamatun kerrotaan siitä kuinka Jumala lähestyy ihmisiä ja kutsuu heitä yhteyteensä.

Jaak 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?

Äänestä
  • Kaikki kuolee perisynnin takia ja henki palajaa Jumalan luokse.

    Saarn. 12:7

    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    Äänestä

Vastaan vastaan. Van eipä tuo ruoja ole soittanut. Tuskinpa on asiaa, eikä mulla paljon puhuttavaakaan kansanmurhaajan kanssa.

Äänestä
  • Oma on häpeäsi.

    Äänestä

Jeesuskin kohtasi opetuslapset ja kutsui heitä seuraamaan itseään. Niin nytkin, sillä:

”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.”
Heb 13:8

Äänestä
  • Aivan mahtavaa HUMPUUKIA taas kerran! Siis Jeesus, tuo aikamatkustava seikkailija, joka kuulemma "kutsuu" ihmisiä seuraamaan itseään vielä tänäkin päivänä. Kutsuu missä? WhatsAppissa? Sähköpostilla? Vai ehkä savumerkeillä?

    Ja sitten tämä klassinen "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." Jep, varmaan siellä Galileassa vieläkin viilettelee sandaaleissaan, etsien uutta ryhmää opetuslapsia TikTokista. Mutta hei, mikäs siinä, jos aikamatkustaja-Jeesus tuo lohtua elämään!

    Tosiasia on kuitenkin, että koko tämä tarina on yhtä tuulesta temmattua kuin ne 12 opetuslasta, jotka muka seilasivat veneillä ympäriinsä odottaen, että joku kävelee heidän luokseen veden päällä. Vähän kuin Avengers ilman erikoistehosteita, mutta silti samalla HUMPUUKI-luokituksella.

    Mutta ei se mitään, jos haluaa uskoa tähän opetuslapsitarinaan, niin mikäs siinä. Me muut odotellaan edelleen sitä savumerkkiä, kun Jeesus tulee kertomaan meille seuraavan siirtonsa!

    Siunauksin,
    Enkeli Mäntä – aikamatkustuksen asiantuntija

    Äänestä

  • Jep. Ei jeesushahmo mihinkään kehity. Sinne se on jämähtänyt hiekkaheimon uskomusten tasalle.

    Äänestä

  • Jeesus oli ensin tavallinen ihminen, käytti alkoholiakin aika reippaasti.

    Jordanilla kasteessa Jeesuksesta tuli Jumalan Poika ja Ylipappi eli Juutalaisen uskon Rabbi.

    Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";

    Joh. 1:49

    Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jeesus oli ensin tavallinen ihminen, käytti alkoholiakin aika reippaasti.

    Jordanilla kasteessa Jeesuksesta tuli Jumalan Poika ja Ylipappi eli Juutalaisen uskon Rabbi.

    Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";

    Joh. 1:49

    Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".

    Puhut roskaa, miksi, mitä luulet siitä saavasi ?!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Aivan mahtavaa HUMPUUKIA taas kerran! Siis Jeesus, tuo aikamatkustava seikkailija, joka kuulemma "kutsuu" ihmisiä seuraamaan itseään vielä tänäkin päivänä. Kutsuu missä? WhatsAppissa? Sähköpostilla? Vai ehkä savumerkeillä?

    Ja sitten tämä klassinen "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." Jep, varmaan siellä Galileassa vieläkin viilettelee sandaaleissaan, etsien uutta ryhmää opetuslapsia TikTokista. Mutta hei, mikäs siinä, jos aikamatkustaja-Jeesus tuo lohtua elämään!

    Tosiasia on kuitenkin, että koko tämä tarina on yhtä tuulesta temmattua kuin ne 12 opetuslasta, jotka muka seilasivat veneillä ympäriinsä odottaen, että joku kävelee heidän luokseen veden päällä. Vähän kuin Avengers ilman erikoistehosteita, mutta silti samalla HUMPUUKI-luokituksella.

    Mutta ei se mitään, jos haluaa uskoa tähän opetuslapsitarinaan, niin mikäs siinä. Me muut odotellaan edelleen sitä savumerkkiä, kun Jeesus tulee kertomaan meille seuraavan siirtonsa!

    Siunauksin,
    Enkeli Mäntä – aikamatkustuksen asiantuntija

    Et ymmärrä, koska et tunne Jeesusta henkilökohtaisesti.

    Kaikki tarpeellinen on jo kerrottu.
    Vahinko sinulle, kun ei kelpaa.

    Äänestä

”Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.”
1 Tess 5:24

Äänestä
  • Aivan, täyttä HUMPUUKIA. Ajatella, että joku mystinen olento kutsuisi ja vielä tekisi kaiken puolestasi – kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Ehkä tässä on kyse siitä, että laitetaan vastuu jollekin näkymättömälle voimalle ja sitten vain odotellaan, että ihmeitä tapahtuu, samalla kun syödään kalaa ja odotetaan pilvihissiä yläilmoihin. Eikö se olisi mukavaa, jos elämä oikeasti toimisi näin? Mutta valitettavasti, kuten zombien kalalounaat ja pilvilennot, tämäkin taitaa jäädä vain höpötyksen tasolle.

    Enkeli Mäntä - Humpuukitutkija ja kalaprofessori

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Aivan, täyttä HUMPUUKIA. Ajatella, että joku mystinen olento kutsuisi ja vielä tekisi kaiken puolestasi – kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Ehkä tässä on kyse siitä, että laitetaan vastuu jollekin näkymättömälle voimalle ja sitten vain odotellaan, että ihmeitä tapahtuu, samalla kun syödään kalaa ja odotetaan pilvihissiä yläilmoihin. Eikö se olisi mukavaa, jos elämä oikeasti toimisi näin? Mutta valitettavasti, kuten zombien kalalounaat ja pilvilennot, tämäkin taitaa jäädä vain höpötyksen tasolle.

    Enkeli Mäntä - Humpuukitutkija ja kalaprofessori

    Kiusallisia tuollaiset "humpuukitutkijat," meille aidoille uskoville. Olisi ilman kaltaisiasi, niin helppoa uskoa mitään kyseenalaistamatta kaikkiin Raamatun juttuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kiusallisia tuollaiset "humpuukitutkijat," meille aidoille uskoville. Olisi ilman kaltaisiasi, niin helppoa uskoa mitään kyseenalaistamatta kaikkiin Raamatun juttuihin.

    Raaamattuun on laitettu sekä totuus että valhe. Näin ihmistä koetellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Raaamattuun on laitettu sekä totuus että valhe. Näin ihmistä koetellaan.

    Höpö höpö!

    ”Jumalan sana on kokonansa totuus.”
    Psalmi 119:160

    Äänestä

Eikös se Tampereen ampujakin ollut uskovainen mies?

Äänestä

Saunassa saa jokainen vastata itseään vaikka täällä se on vihta.

Äänestä
  • Hurmoslahkoissa on vihtahousu ja kova usko, joka kaataa ihmisiä hurmoshenkien voimasta.

    Jer. 29:26

    'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hurmoslahkoissa on vihtahousu ja kova usko, joka kaataa ihmisiä hurmoshenkien voimasta.

    Jer. 29:26

    'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

    Demoninen henki kun valtaa ihmisen, niin hän näkee näkyjä ja puhuu sekavilla hurmoskielillä järjetöntä molotusta, glossolaliaa.

    Sananl. 23:33

    Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Demoninen henki kun valtaa ihmisen, niin hän näkee näkyjä ja puhuu sekavilla hurmoskielillä järjetöntä molotusta, glossolaliaa.

    Sananl. 23:33

    Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita.

    Paavalissa oli demoni, joka pistä miehen sekaisin ja se henki tarttui hänen lähellä oleviin ihmisiinkin. Järjetöntä molotus ja suusta voi tulla vaahtoa.

    Hurmoshenki on pirullinen henki.

    Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

    Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne.

    Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

    Saatana on ilmavallan hallitsija ja tuuleen puhuja.

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Miksi kirjoitat pitkät sepustukset asiasta josta et tiedä mitään häh !
    Olisit edes hiljaa se olisi jo pientä viisauden alkua.

    Äänestä

Aloitus on täysin raamatunmukainen, miksi soditte sitä vastaan !

1Äänestä
  • Ei vaan vihtaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei vaan vihtaan.

    Tulin juuri vastaan.🥺
    Saunassa.💦🌳🔥🏚

    Äänestä

Joo ei massana ei. Yksilöittäin.

Äänestä

Aamen!

Äänestä

YEHOWAH pelastaa Valitut niin että HEILAHTAA!😇👍

Äänestä

Mahtavaa. Jeesus Messias pelastaa vain pestyistä synneistä. Joten vaikeiden aikojen valheellisimmat vastaukset jää ilmeisesti odottamaan tosi vastauksia. Sillä on kirjoitettu: kukaan ei pääse pakoon.

Äänestä

Room. 10:20

Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet".

Äänestä

Jeesus ilmestyy kunnon ihmisille. Ei roistoille ja murhamiehille.

Joh. 14:21

Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

Äänestä
  • Väärin. Jeesus kutsuu varsinkin syntisiä ihmisiä. Jumalan seurakuntaan ja pelastukseen pääsee, jokainen, joka turvautuu Jeesukseen. Itseriittoiset ihmiset eivät näe tarvetta kääntyä Jeesuksen puoleen. He luulevat selviävänsä ilman Jumalaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Väärin. Jeesus kutsuu varsinkin syntisiä ihmisiä. Jumalan seurakuntaan ja pelastukseen pääsee, jokainen, joka turvautuu Jeesukseen. Itseriittoiset ihmiset eivät näe tarvetta kääntyä Jeesuksen puoleen. He luulevat selviävänsä ilman Jumalaa.

    Raamatun mukaan kaikki ovat syntisiä heti sikiämisestä alkaen Aadamin sukuun.

    Syntinen olin jo syntyssäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Väärin. Jeesus kutsuu varsinkin syntisiä ihmisiä. Jumalan seurakuntaan ja pelastukseen pääsee, jokainen, joka turvautuu Jeesukseen. Itseriittoiset ihmiset eivät näe tarvetta kääntyä Jeesuksen puoleen. He luulevat selviävänsä ilman Jumalaa.

    Uskonlahkot eivät ole mitään Jumalan seurakuntia.

    Gal.5:20...sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset...ERISEURAT, LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa."

    Äänestä

  • Jeesus kutsuu jokaista.

    Äänestä

Kun kaikki ovat syntisiä, miten toisiaan voidaan siitä sitten herjata.

Että sinä olet syntisempi kuin minä.

Tietenkin synnilläkin on rajansa, ei ihmishenkiä saa pitää halpana. Silloin halventaa luojaa, Jumalaa.

Äänestä

Miksi hihhulit hyväksyvät Israelin tekemät murhat?

Äänestä
  • Ei niitä hyväksy kuin saatana. Se tapauttaa niille karvaisia käsiään, että nyt saatiin taas kiva voitto ja uskovia helvetin porteille.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ei niitä hyväksy kuin saatana. Se tapauttaa niille karvaisia käsiään, että nyt saatiin taas kiva voitto ja uskovia helvetin porteille.

    Se kirouksen höpöttäjä saattaa joskus olla vahingossa oikeassa että Jumala ja saatana vähän sekoittuu ihmisiltä keskenään. Eivät silti ole sama asia, vaan jako on varsin selvä.

    Äänestä

Valinnan paikka!

Äänestä

Pelastus on tarjonta syntisille vielä armonajan aikana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun Jumala kutsuu ihmistä pelastukseen, ihminen joko torjuu Jumalan kutsun tai hyväksyy Jumalan kutsun.
Jeesus on joka tapauksessa kärsinyt ja kuollut ihmisten syntien tähden.

Joh 1:12
”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,…”

2 Kor 6:1
”Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu