Toive: päivän piilosana viikon jokaiselle päivälle

Miten olisi, Tapio-Huuhaa, pieni mutta koukuttava tehtävä "Päivän Piilosana"?

Viikon (ja vuoden) jokaisena päivänä foorumillesi ilmestyisi kimurantti tehtävä piilosanojen tyyliin: sanallinen kuvaus, mistä pitäisi löytää haettu piilosana. Siis vain yksi sana eikä mitään isompaa tehtäväkokonaisuutta. Tehtävän ratkaisusanan voisi sitten lähettää/tallettaa tietokantaan niin, että ne eivät näy muille ainakaan ennen kuin uusi päivä ja uusi tehtävä on koittanut.
10535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Parista isoa piilistä minulla on ja toinen jopa purettuna. Yksittäisiä piilosanavihjeitä en pidä mielekkäinä.

Äänestä
  • "Yksittäisiä piilosanavihjeitä en pidä mielekkäinä."

    Miksi? Mikä olisi sen koukuttavampi tapa houkutella kansalaiset vierailemaan sivuillasi joka ikinen aamu kuin tieto siitä, että siellä odottaa yhden sanan keksiminen/hoksaaminen annetusta vinkkilauseesta. Plus se, että seuraavana päivänä näkisi oikean vastauksen sekä listauksen siitä millaisia arvauksia vinkkilauseesi kirvoitti ihmisistä ulos. Voisit vaikkapa laskea onnistumisprosentinkin siitä kuinka moni vastauksen jättäneistä arvasi oikein.

    Tuo "en pidä mielekkäinä" viittaa siihen että ajattelet asiaa taas vain itsesi kannalta eli sinä et tykkäisi, mutta tässähän olisi kyse siitä, että sinä järjestäisit pientä iloa ja pohdittavaa niille, jotka sivuillesi vaivautuvat.

    Et voi tietää millainen suksee tuosta kehkeytyisi ellet kokeile.

    Äänestä

  • Saitko vastauksia?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Saitko vastauksia?

    S-postlla sain. Yksi näkökulma jäi huomaamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    S-postlla sain. Yksi näkökulma jäi huomaamatta.

    Ei tiedetty, että vihje viittaa Savonlinnaan.

    Äänestä

  • Jöö, nää on vaikeuksien kautta häviöön tilanteita.

    Äänestä

  • No jo on

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No jo on

    No niin on!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten olisi, Tapio-Huuhaa, pieni mutta koukuttava tehtävä "Päivän Piilosana"?

Viikon (ja vuoden) jokaisena päivänä foorumillesi ilmestyisi kimurantti tehtävä piilosanojen tyyliin: sanallinen kuvaus, mistä pitäisi löytää haettu piilosana. Siis vain yksi sana eikä mitään isompaa tehtäväkokonaisuutta. Tehtävän ratkaisusanan voisi sitten lähettää/tallettaa tietokantaan niin, että ne eivät näy muille ainakaan ennen kuin uusi päivä ja uusi tehtävä on koittanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu