"Nokialla oli takaa-ajotilanne tiistaina 10. syyskuuta, Sisä-Suomen poliisi tiedottaa.
Tapahtumat saivat alkunsa puoli neljän maissa Kolmenkulmassa Kolmihaarankadulla, kun poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton liikennetarkastusta varten.
Auton kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysvaloa, vaan lähti kiihdyttämään pakoon. Kuljettaja suuntasi huomattavaa ylinopeutta Pirkkalan suuntaan Pyhäjärventiellä eli läntisellä ohitustiellä. Kurikan kohdalla kuljettaja kääntyi takaisin ja jatkoi lopulta pakenemista valtatielle 12.
Matka jatkui kohti Sastamalaa, kunnes kuljettaja kääntyi Tottijärven risteyksestä kohti Vesilahtea. Takaa-ajoon osallistui useita poliisin partioita, ja poliisi yritti useaan otteeseen pysäyttää ajoneuvon eri keinoin, muun muassa piikkimaton avulla.
Takaa-ajo päättyi lopulta Vesilahden Hinsalan alueelle, missä kuljettaja pakeni ensin maastoon ja lopulta järveen. Poliisi tavoitti epäillyn rannasta ja otti hänet kiinni.
Kuljettajan epäillään aiheuttaneen paon aikana useita vaaratilanteita puikkelehtiessaan ja ohitellessaan muita vilkkaassa liikenteessä.
Poliisin tietojen mukaan sivullisille ei aiheutunut tilanteessa vahinkoa. Takaa-ajossa ei myöskään loukkaantunut kukaan, mutta yksi poliisiauto ja pakenevan kuljettajan käyttämä henkilöauto vaurioituivat lievästi.
Poliisi tutkii asiaa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja huumausainerikoksena. Lisäksi tekoon liittyy epäiltyjä lievempiä rikosnimikkeitä.
Auton kyydissä oli yksi matkustaja. Myös hänet otettiin kiinni, ja hänen osallisuuttaan tapahtuneeseen selvitetään."
Lähde: nokianuutiset.fi

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näin tuolloin poliisimoottoripyörän ja poliisimaijan ajavan erittäin lujaa vauhtia pillit ja valot päällä. Ihmettelinkin, että mikä kyseessä. Selvisi tämäkin.