kuten ent. pääministeri Sanna Marin rohkeasti nosti kissan pöydälle ja lausui ääneen "julkisen salaisuuden":
"Perussuomalaiset on avoimesti rasistinen puolue".
Sen jälkeen Perussuomalaisten rasismi ei ole ollut enää tabu,
josta ei saa puhua eikä kirjoittaa.
"Perussuomalaiset on avoimesti rasistinen puolue".
Sen jälkeen Perussuomalaisten rasismi ei ole ollut enää tabu,
josta ei saa puhua eikä kirjoittaa.
Vastaukset 684
Vanhimmat
Marinilta oli melko ajattelematon teko nostaa kissa pöydälle, kun Näkkäläjärvi oli lähistöllä.
Ei ollut ajattelematonta mitenkään , sen vaikutuksen ovat muutkin saaneet kohun ivat lukeneet heidän kommettejaan ja aikaisempia kirjoituksia jätesäkeistä jotka eivät ole ihmisystävällisiä. Jotkut vierasmaalaiset kyllä pukeutuvat kaapuihin , ja kenenkään mielestä ne eivät ole dåedes käytännöllisiä vaan se on hyväksyttävä ettei ihmisen niin äkkiä voi muuttaa tapojensa ja unohtaa kulttuuriinsa. Ja jos se vaan on vaatteista kiinni ja siitä ivataan niin se ei ole muuta kun rasismia . Tehdä juttua Tomista lapsista ei myöskään ole relevanttia sellaiselta joka pyrkii maan johtoon ja uhoiluaan ampumisella siia se on rasistisen ihmisen mielipiteitä . Suolaiset matkustelevat ja pitävät omaa tyyliään päällä vieraissa maissa joka ei seillä ole suvaitsevaista mitenkään . Niin kauna kun ihmiset eivät tee rikoksia niin kulkekoot vaatteissaan , kunhan opettelevat maan kielen että pätårjäävät yhteiskunnassa ilman tulkkia , se on sentään edellytys kun muuttaa maata.
toiset opettelevat heti joku ei osaa vielä 10 vuoden päästäkään , aiihen tarvitaan apua. Äei nämä suomalaiset ns miehetkään osaa taimaan kieltä vaikka sinne änkevät erinäisissä tarkoituksissa joista itse ovat kertoneet netissä, samatmiehet vaativat toisilta asioita mitä itse eivät osaisi edes.
Kivun ihmiset olisivat edes ystävällisiä toisiaan kohtaan niin sekin olisi jo askel siihen viihtyvyyteen toisten kanssa, kostamulkomaalaistantyövoimaa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa..mutta jostain syystä näillä huutajilla on aikaa istua netissä arkipäivänä kun muut ovat töissä , mistähän sekin johtuu,
Yhteiskuntaa on aina rakennettu kaikkien kanssa nyt vaan on jossain mennyt pieleen kun aikuiset ihmiset eivät ole töissä mutta jaksetaan olla kalassa kuten itse kertovat netissä
Turhaan vittuilet. Marin oli jo silloin aivan oikeassa . Purra puhui paskaa jo silloin keväällä suorassa tv lähetyksessä. Täysiä rasisteja koko persu puolue.
Suurimmalla osalla käytöksessä suuria puutteita.
Onneksi seuraavissa vaaleissa persuista putoaa yli puolet eduskunnasta.
Lapsukaiset oletteko edes kuulleet "invertoituneesta" rasismista joka rehottaa.
Vai olettekon onnellisesti välttyneet siltä?
Aloittaja on yksi pahimmista suomalaisista rasisteista. Aloittajan rasismi kohdistuu kantasuomalaisiin, eli suomalaisten selkärankaan. Myös aloittaja on osa sitä selkärankaa, mutta alapäästä.
onko rasismia, jos ei halua maahanmuuttajia nyt kun suomessa on satojatuhansia työttömiä.
Mikkel on huippuosaaja!
Tunnettu sadistinen kissanrääkkääjä ja
- tappaja.
Todennäköisesti manipuloiva psykopaatti.
Ei ihme että on Antti Lindtmannin paras kaveri.
Voivat huutaa yhdessä siig hailia!
Näkkäläjärvi tietää konstit eläkeläisten lukumäärän leikkaamiseen.
Näkkäläjärvi kuka ?
Mikkel.
Se sadisti ja kiduttaja.
Kakarat tekevät typeriä asioita.
Poliitikot ovat aikuisia ja tekevät ja puhuvat typeriä asioita.
Yksi punikkien sadisteista, eläinten silpoja ja vanhuksen asunnon tuhoaja.
Onko bätmän jo eronnut sdp:stä / punikeista? Bätmanni harrastaa sadismia Ukrainalaisia siviilejä kohtaan. Onko bätmanni räkälän esikuva?
Demareiden varapuheenjohtaja ja Antti Lindtmannin paras kaveri!
Kohta kai kok ja PS yhdistyvät ? Kokoomus näyttää eheytyneen
perussuomalaiseksi
Onko Kokoomuksessakin kaappihomoja?
Joulukin on tulossa. Millaisia jouljukortteja Rantanen lähettää tänä jouluna ?
Ketkä saavat tänä joulunan joulukortin Rantaselta ?
Rantanen lähetteli oppositiossa ollessaan 2022 Marinin hallituksen
p u o l e s t a kortteja.
https://twitter.com/anttiyr/status/1675186634868785152
Hirveää. Ja tuo henkilö on nyt MINISTERI. SUOMESSA. Mikä häpeä.
Suomelle.
Tooodella mautonta. Vielä aikuinen ihminen !!!
Iältään aikuinen.
Hirveää, että persuja on ministereinä. Riikka (Kruella) Purra joutaisi ensimmäisenä pois valtion rahakirstun ääreltä. Idiootti ei ymmärrä rahataloudesta yhtikäs mitään.
Onko tuo aikuinen.
Päättäjä.
Ollenkaan.
Mäkkälästä tehdään kuitenkin demarihallitukseen ministeri.
Ainoa rasistinen puolue Arkadianmäellä.
Mutta ei kuitenkaan avoimen maanpetturipuolue, eikä osa ryssän viidettä kolonnaa, kuten Suomen vihervasemmisto ja muutamat vasemmistosta loikanneet kaappipunikit.
Avoimesti rasistinen.
Vihaa myös työntekijää kuin oikeisto populistien agendallaan tekevät.
Entä sen äänestäjät ?
Samaa aatetta kannattavia tietenkin, miksi he muuten persuja äänestäisivät ?
Suomen häpeä on PS ja persu- eli kauhukabinettihallitus.
"Orpo väläyttää perussuomalaisempaa maahanmuuttopolitiikkaa – ”Vaalituloksen pitää näkyä”
Onko Orpo "persuuntunut" ?
Siksikö se sietää nöyränä, kun Purran ja Mäkelä nolaavat sen mennen tullen ?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cef4e4d2-2d27-4479-95f0-48fbb6c81ec4
Kyllä kai kokkareet ja persut kohta yhdistyvät Suomen ylivoimaisesti suurimmaksi
rasistiseksi ja kansan rahojen ryövääjäpuolueeksi ... ?
Käytännössä ne on jo sama puolue.
...... ja sitä johtaa nm. "riikka", joka kirjoitti satoja väkivaltaisia ja rasistisia kirjoituksia
Taustapiru on Adolf Halla-aho.
Ne kirjoitukset olivat todella karmeita , ei uskoisi että ihminen jolla niin kiero näkemys toisiatanihmisistö. On ministerinä . Kaikilla ihmisillä on ihmisarvo oli ihonväri mikä tahansa .
Ketään ei tarvitse ivata siitä että ovat halunneet saada elämän missä voivatistaa oman tåruokansa itse tienaamilla tårahoillaa. Ja Mattikin on päänpäällä .äkukaan ei tiedä mitä kauheuksia ovat kokeneet elämäsaöön
Antti huutaa heti siiig hailia.
"Rasismista on tullut salonkikelpoista."
Orpo yritti "kouluttaa" persuista "salonkikelpoisia rasisteja".
Pieleen meni. Pian alkaa uudelleenkoulutus ja vaikka Orpo itse
lakkautti aikuiskoulutusrahat, tähän tarkoitukseen rahaa riittää
miljoonia.
Onko kouluttaja kokoomuksen oma "ajatuspaja" ja tarkoitus on
siitäkin vetää rahat "kotiin" ?
Rasistipersut todistivat taas itse asian, että PS on Suomen suurin
rasistinen puolue. He luulevat, että vain heillä on ihmisoikeudet
Suomessa, muut he haluavat talloa nzisaappaittensa korkojen alle.
Suomessa ei saisi persujen mielestä olla kuin heidän nzimediansa.
Maahanmuuttajapuolueiden vihr.vas.demarit mielestä suomalaisille ei tarvitse suoda ihmisoikeutta ei ainakaan enemmistölle. Kyllä heidänkin äänet vaaleissa kelpaa maahanmuuttajapuolueille ja kaikkia mukavia lupauksia löpöttävät ja helposti höynäytettäviin nuo lupaukset uppoavat kuin täit tervaan.
Hallitus on likainen, rasismin saastuttama.
On likainen ja ruma.
Likainen kuin Tytti Tuppuraisen pikkarit.
Ent. pääministeri Marin sanoi totuuden.
Puhuko verovapaista osingon nostosta mitään?
On on kova köyhien ystävä!
Missäs se MÄRIN nyt puolustaa köyhiä?äänet kyllä kelpasi ,ja kunei saanut PM paikkaa ,pilalle passattu akan tapainen nosti kytkintä!
Olilo asia silloin ajankohtainen ????
Järjen käyttö ei ole kiellettyä.
Eihän oman maan ja kansan etua saa puolustaa. se on suorastaan vahingollista, sanoi Tuppurainen. Kuka sitten puolustaa oman maan ja kansan etua, jos sitä ei tee maan kansa ja päättäjät? PS on Suomen ja suomalaisten puolella eikä sitä voi kieltää, vaikka kuinka haukkuvat PS:a rasistiseksi puolueeksi sen vuoksi.
Yht'äkkiä rasistiset fasistit yrittävät määrätä kaiken Suomessa.
Miten tämä näin on kääntymässä ? Demokratia heikkenee koko ajan.
EU:ssa demarit, vassarit ja vihreät ja kok. Pietikäinen äänestivät islamisaation soluttautumisen länsimaiseen demokratiaan puolesta. Onneksi enemmistö viisaat EU:ssa vastustavat Islamisaation tunkeutumista länsimaiseen demokratiaan.
Yksi kovaääninen riitaa koko ajan provosoiva poliitikko tai puolue haastava puolue
yrittää murentaa demokratian.
Se on provosoinut mm. puukotusaallon. Äärioikeistolaiset puukottavat
etnistaustaisia lapsia. Purra tänään Hesarissa syyllistää u h r i t !!!
Eikö ole kieroa ajattelua ?
RKP on pahin rasistipuolue Suomessa, nimittäin kielirasistinen.
Persu ei pysty oppimaan mitään kieltä sanaakaan, siksi se vihaa RPK:tä.
RPK?
Vanhojen homppelien ja lepakkojen puolue. IFK!
Sinun pitää polvistua.
Vasemmisto väkivalta on sitä parempaa väkivaltaa. Li Andersson.
V1918
Ei näistä nykyaikaisista politiikoista oe ollut kukaan edes ayntyny 1918 joten uudet ideat ja uudet asiat tulevaisuutta kohti. Joten ei kukaan voi sille mitään että asioita on tapahtunut ennen, nykyään. ei ole samanlaisia aatteita enään ainakaan vasemmalla mutta äärioikeiston jutuista ei taas tiedä mitä niillä on takataskussa kun ensin luvataan asioita ja niitä lupauksia ei sitten toteuteta edes leikkaukset kertovat mistä päästä he ovat alkaneet
2016 Iltalehti tilasi ja maksoi, Taloustutkimus tutki.
Kysymys: Luotatko Vladimir Putiniin ?
Persu äänestäjistä 44% vastasi ’’kyllä’’
Muiden puolueiden äänestäjistä reilusti alle 10% vastasi ’’kyllä’’
Älä sinä vanhoja juttuja tuo esiin. Nyt eletään tätä päivää eikä vanhaa aikaa. Kaikki muuttuu, pitää pysyä nykyajassa eikä vanhassa ajassa, muuten putoaa kärryiltä ja on ihan pihalla.
Kuka nykyään luottaa Putiniin, joka on uhka erityisesti Euroopalle? Täytyy olla sekopää, jos niin tekee.
Äärioikeistolaiset puukottavat etnistaustaisten lapsia.
Miksi puhut monikossa
Siksi koska on ollut monta äärioikeistolaisten alaikäisiin kohdistuvaa väkivaltatekoa
ja äärioikeistolaisia on syytteessä myös terroristitekojen suunnittelusta,
joitten kohteena on ollut muun muassa muitten puolueitten poliitikkoja.
Höpö höpö
Se on Paras puolue, tekee suomelle hyvää.
PS:n kannattajille se on tabu edelleen, heidän mielestään siitä ei saisi
mainita missään. Ei totuutta voi kätkeä eikä se pala tulessakaan.
Näyttääkö se videon itsestään kakkimassa housuun suorassa BB-talo
TV-lähetyksessä ?
Kuka pskoi?
Ei voi kieltää.
https://yle.fi/a/74-20110668
Hauska miten aiempien vuosien "työ on parasta integraatiota" on muuttunut muotoon "helpompi pakottaa suomalaiset kommunikoimaan englanniksi omassa maassaan".
Seuraavaksi suvakit varmaan kertovat ettei suomen kieltä ole todellisuudessa olemassa.
Vajakkisuomalaiset eivät opi edes yhtä sanaa ruotsia. Siksi he vaativat
ruotsinkielenpoistoa kouluistakin ja vihaavat ruotsia puhuvia suomalaisia.
Suomijuntit ovat vuosisatoja sortaneet ruotsinkielisiä, juutalalaisia, romaneja ja afrosuomalaisia.
Tuo on rasistista. Rasismi on pahuutta. Pahuus pitää tappaa pois
Afrosuomalaisia eli nee**reitä.
Paremminkin hyysänneet ns.vähemmistöjä, eikä siitä ole mitään hyvää seurannut.
Espoossa osavuosikatsauksen mukaan työttömiä 17 577 (joista noin kolmannes ulkomaalaisia) ja avoimia työpaikkoja 836.
Silti huudolle "työvoimapulasta" ja "ulkomaisen työvoiman tarpeesta" ei näy loppua.
Eikä loppua näy myöskään Espoon maahanmuuttoon perustuvalle nopealle kasvulle, joka velkaannuttaa kaupunkia jatkuvasti enemmän.
Turha valittaa valtuustossa huonoista talouden luvuista ja vähäisistä resursseista, jos kannattaa tätä hullua väestönkasvua - jos tätä väestökehitystä ei saada pysäytettyä, niin Espoo on yksi suuri maahanmuuttoghetto ennen kuin huomataankaan.
Katukuva paranee, se on tärkeintä
Finland on kansojen sulatusuuni
Espoo on monikulttuurisuudeltaan lähes kuin itä.Helsinki.
Aiemmin vauras Espoo köyhtyy kovaa vauhtia.
ÄO laskee.
Somalien ÄO on maailman kansojen alin!
Se on tutkittua tietoa ja vihervassarit pskoo housuunsa, jos heille siitä sanoo.
Espoolla menee hyvin. Täällä Espoossa on ahkeria ja paljon korkeasti
koulutettujakin maahanmuuttajia. Naapurinkin perhe ahkeroi.
Heillä on varaa jopa työllistää suomalaisia, he tekevät remontteja asuntoihinsa, taloihinsa ja pihoihinsa.
Kaivinkone päivällä möyri naapurin pihassa ja laattojenlaitto ja istutukset
on alullaan, kaksi sähköautoa näkyy olevan pihassa.
Persu ei halua tätä. Persulle ahkera työväki on vastenmielistä.
Ei huolta, kun kokoomuslaisesta tulee uusi kaupunginjohtaja kyllä Espoollakin
alkaa mene huonosti.
Mykkä järjestää.
Kaikki ne on, jotka kieltää Perussuomalaisia arvostelemasta ?
Upeeta, mahtavaa ! Suomea johtavat rasistit.
Hianoo.
Kylläpä persuja korpeaa puolueensa ansaitun huono kannatus ja maine.
Häpeäisivät puolueensa aiheuttamaa haittaa.
Te vihervas-demari kannattajat typerillä kommenteilla PS:n maineen olette pilanneet, eivät PS:t.
Äärioikeisto tuomiolle
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010705527.html
Orpo on alkanut puhua "persua" ja sai naurut päin naamaa.
"Orpo kiivastui Lindtmanille - Kaikkonen lohkaisi osuvasti
Lindtman suosittelee hallitukselle Punakallion lähiopetusta kuntatalouden tilanteesta.
- Jos katsotaan, mikä on suurin syy taustalla, meillä on tässä menetetty vuosi takana.
Hänen mukaansa hallitus on seurannut vierestä rakentamisen kriisiä. Hänen mielestään kuntien veropohjaa on vahvistettava.
Orpo vastaa Lindtmanille, että sitä ennen oli neljän vuoden todelliset hukatut vuodet.
- Syytättekö tällä kertaa edellistä hallitusta, Kaikkonen lohkaisee ja nauraa makeasti päälle.
- Sanna Marinin vika, Lindtman komppaa."
IS
Orpo on lapsellinen.
Orpo on. ottanut Purran tyylin eli Orpo on persuuntunut.
On siinä jollain elämäntehtävä nostella näitä ketjuja päivittäin ylös. Kuinka lapsellinen 70 vuotias pystyy olemaan?....
Orpo alkaa hikeentyä etenkin Jani "tyhmä persuksikin" Mäkelään,
mutta ei pääse hänestä eikä PS:sä eroon. Orpo viritti itselleen ansan.
Diili rasistien kanssa on kuin pistäisi päänsä giljotiiniin.
Orpo on sanonut että hän ei tiedä onko Perussuomalaiset mukana hallituksen
rasismin vastaisessa ohjelmassa.
Toisaalta Orpon mielestä hallituksessa on hyvä henki.
Uskomatonta, mutta totta !!!
Tämän hallituksen toiminta on ihan sekopäistä, ei mitään uskottavuutta tai järkeä
koko toiminnassa.
Mutta mahtavan hyvä palkka juoksee täysillä ja "hyvä henki "vallitsee 🤣
Sehän se onkin tärkeintä. Viis työn tuloksista !
Orpolle on tärkeää, että rasistit viihtyvät hallituksessa, että he voivat
yhdessä nylkeä kansan yhteisiä varoja rikkaille ja heikentää vähäosaisten
asemaa entisestään.
Persuhallituksen tarkoitus on eliminoida vähäväkiset pois yhteiskunnasta.
Persuhallitus kuvittelee kuvittelee tekevänsä Suomesta Monacon,
jossa he ovat ruhtinaita.
Kuunnelkaa Filttiketjua! T. Vaasa.
Teemu Lahtinen on yksi uusnatsistisen Suomen Sisun perustajista.
"Perussuomalaiset valikoitui Suomen Sisun pääasialliseksi puolueeksi, mutta meillä on jäseniä käytännössä kaikissa puolueissa. Eduskuntaryhmissäkin oli taannoin vielä sisulaisia. Ollaan haluttu pitää poliittinen spektri mahdollisimman leveällä", Lahtinen sanoo.
Tunnetuimpia Suomen Sisun jäseniä ovat nykyisistä perussuomalaisista muun muassa Jussi Halla-aho ja järjestön entinen puheenjohtaja Olli Immonen.
MTV3 uutiset
Tämä kerrottiin jo 27.8.2018. PS:n kannattajat eivät ole kuulleet
vieläkään - tai tietenkin ovat, mutta kieltävät totuuden.
Sosiaalidemokraatit on Suomen suurin Venäjää LIPOVA puolue !
Oksettaa.
Kunhan spyttaamiselta ehdit, lue ja hämmästy.....
https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-mepit-aanestivat-venajan-propagandan-tuomitsemista-vastaan/#c71953d6
Jopa svenskit hämmästeli.....
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006099122.html
Äärieoikeisto se on joka on Venäjän puolella, PS mukaanlukien,
PS puoluehan on äärioikeiston Esikunta. Eli Suomen Sisun Esikunta.
Eikö olekin vastenmielistä, että PS on kaiken lisäksi venäjämielinen.
Se on Brysselissä ryhmässä, joka äänesti Venäjän, ei Ukrainan puolesta.
Samalla PS äänesti isänmaataan Suomea vastaan.
Vihr.vas.demarit ihan kaikessa Suomen ja suomalaisten edun vastaisesti EU:ssa äänestää. Nykyään EU:ssa on vain PS_Tynkkynen ja äänestää aina Suomen ja suomalaisten edun puolesta.
Viimeksi vihr.vas.demarit ja kok. Pietikäinen äänestivät islamisaation soluttamutumisen länsimaiseen demokratiaan puolesta. Onneksi enemmistö viisaat EU:ssa mukana PS vastustavat tuota.
JA TYHMIN.
Ikivanhoja kirjoituksia. Turha näitä on vedellä esiin.
Onko Perussuomalaisten isänmaa Venäjä ?
Putinin mielestä EU:n äärioikeistolaisia on helppo k*settaa. Ps on jo
mennyt lankaan.
Ilmetty Purra
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/540b3117-0486-4a15-afe8-6b028eb8583e
Hesarin "Päivän Ranta" olis myös erittän osuva". Sitä ei löydy netistä.
Siinä oli PS:n mölymystöjohto: Tampio, Maukka ja Hikinaama.
Kreml taputtaa Venäjän ystäville eli persuille. Venäjän mediassa ilahduttiin
Ville Tavion päätöksestä.
Niinkö Mikkelissä?
Onko ne Kremlistä tulleet Mikkeliin käymään ?
On, persuja tapaamaan.
Persuksi kelpaa vaikka Mansikki jos se olisi rasisti.
Adlercreutz analysoi osuvasti PS:n taktiikkaa lyhyesti Kauppalehdessä.
Aateliskroitsis se on suomenkielisten pahin vihollinen. Oikein nyrpeän ja ylimielisen Harrin perikuva.
Avoimesti rasistinen PS-puolue nostaa aina hässäkän tai riidan,
jos sillä on tilaisuus yrittää nostaa omaa hiipuvaa kannatusta.
Kannatuksesta on PS-pösilöitten leipä kiinni.
Rasistien kannatuksesta. Rasismi ja rasistit elättävät PS:ää,
mutta me kaikki joudumme siihen elatukseen osallistumaan,
vaikka emme haluaisi.
Orpon on yritettävä pitää tämä rasistinen hallitus koossa, koska hänellä
on ainutlaatuinen tilaisuus ajaa läpi EK:n haluamia asioita EK:n etujen ajajana.
Ei häntä saa haitata, vaikka hän joutuu nöyrtymään PS:n nälvimisen takia.
Orpo tietää, että missään muussa hallituskokoonpanossa hän ei saisi tavoitteitaan
läpi.
Orpolle on aivan sama mitä PS sössii. Tämä on hänen elämänsä tilaisuus ja
viimeinen sellainen.
Nyt tulee pieneläkeläisille turpiin persuhallitukselta. Asumistukea saava pieneläkeläinen on köyhä, jos hänellä ei ole kuin arkkurahansa. Nyt tullaan
viemään arkkurahoistakin siivu joka kuukausi. Purra valtionvarainministerinä
päättää.
Koko perusporukka on katkeraa ja muille kateellista elämässäänepäonnistunutta
joukkoa, jonka henkinen kehitys jäi kesken tai ei alkanutkaan
ja joka kostaa niille, jotka ovat puolustuskyvyttömiä.
Alkeellisen ihmisen tuntee siitä miten hän kohtelee heikompiaan.
Kansan luottamus hallitukseen romahti, kun Marinin hallitus vaihtui Orpon
hallitukseen.
Marinin hallitus menetti kannatuksensa ja Orpn hallitus valittiin tilalle.
Ei menettänyt, vaan SDP ei olisi mennyt rasistipersujen kanssa samaan
hallitukseen.
Ei kokoomus SDP:tä olisi halunnutkaan hallitukseen , koska Orpo tiesi,
ettei SDP:n kanssa ole mahdollista kyykyttää tällä tavalla kansaa
kuin Purran kanssa voi kansaa potkia päähän.
Kansalaisiin kohdistuvan sadistisuuden viimeistelee äärioikeisto eli PS ja KD:n
voinee laskea samaan joukkoon.
Purra on todennut, että PS:llä ja KD:llä on sama linja.
Demarit on mamujen suosikkipuolue ja Islam on niiden suosikkiuskonto tai ei Islam ole varsinaisesti uskonto vaan 700-luvulla kehitetty poliittinen kultti, johon liittyy antisemitismiä, pedofiliaa, naisten alistamista, koirien ja sianlihan vihaamista ynnä muuta vihervasemmistolle sopivaa.
50% mamuista eli käytännössä muslimeista kannattaa demareita.
Rasistisin ja tyhmin.
Haitanneeko tuo mittään.
Paljonkin !
Noh, mitenkä?
Toisille ei tarvitse selittää
ja toisille ei kannata.
Demarit ja muu vihervasemmisto on muslimeille vain hyödyllisiä idiootteja.
Islamia pakkosyötetään pääkaupunkiseudulla päiväkodeista lähtien.
On tämä pirullinen työmaa, sanoo Purra, jolla ei juuri kokemusta työmaista olekaan.
Khihihihihihiii
Maahanmuuttajavihan levittäminenkö on "työmaa" ?
Persut ovat jatkuvasti pyrkineet asettamaan hallituksen kokoomuslaisen pääministerin naurun ja ivan alaiseksi.
Nyt persuille ei riitä enää Orpon pilkkaaminen. Wilhelm Junnila ja Jani Mäkelä laajensivat kritiikin nyt myös ulkoministeri Elina Valtoseen ja presidentti Stubbiin.
Kauanko EK pakottaa kokoomuksen sietämään idioottipersujen
sekoilua ?
EK haluaisi tänne osaamattomia ja työhaluttomia mamuja 45 000 vuodessa.
Halpatyövoimaa EK:lle ja kustannukset loisijoista Kelalta ja sossusta.
Somalien ÄO on maailman kansoista matalin eli vähän päälle 80 keskimäärin, mutta kyllä osaavat silti huijata ja varastaa.
Demu hörhöilé
Se kyörä vastailee ja väittelee itselleen. Oikea lurjus ja pahinta lajia. Sillä on aikaa, kun veivät ketkun kolmipyörän. Varmaan Pieksämäelle ellei Warkauteen, luulisin.
Rasistipuolue on haittapuolue.
Vanhaa renkutusta, muuta et osaa!
Rasistipuoluetta kannatti 6000000 henkilöä. Mitään muuta syytä kuin rasismin kannatus ei ole PS:ää äänestää kuten olemme tulleet huomaamaan viimeistään
viime vuoden kesäkuun jälkeen.
600000, kuusisataatuhatta suomalaista äänesti PS:ää.
2023 vaaleissa 20,1% äänestäneistä äänesti persuja.
2023 vaaleissa 79,1% äänestäneistä ei äänestänyt persuja.
Demukka ei osaa edes vähennyslaskua, törppö!
Opettakaa persuille ensin laskuoppia ? Mahtavatko tuntea numeroitakaan ... ?
Kysypä somaleilta, moniko osaa tai haluaa puhua suomea?
Jos ne 600000 äänesti Perussuomalaisia ihan vain sen takia,
että saataisiin uusi taksilaki ??? 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
🤣🤣🤣🤣🤣
Dille! Ping pong buahhaa🐐
Jos haluat olla edes hieman uskottava, hassunhauskoja kuvia tulee olla paljon enemmän.
Rasistiministeri valehtelee. Hallitus ei saavuta likellekään tavoitteitaan.
Persuhallituksen tarkoitus on vai kyykyttää pienituloisia sen varjolla,
että leikkauksilla tulosta saataisiin, mutta leikkaukset eivät auta.
Talouskasvu on ainoa mikä auttaa.
Sitä hallitus ei hallitse, ei ole kai kuullutkaan talouskasvun merkityksestä,
Orpo vain hokee sitä.
Rasismi ei pätevöitä mihinkään. Tollot pysyy tolloina.
Tampiokin on osoittautunut diplomi-tolloksi.
Mäkelä myös.
PS on rasisti myös suomenruotsalaisille.
Miksi Suomessa joutuu pelkäämään äärioikeistoa ?
Puukon takia.
Aseitten takia.
Terrorismin takia.
Rasismin takia.
Väkivallan takia.
Äärioikeiston terrorismi pelottaa. Onneksi Supo saa kiinni niitä, jotka
suunnittelevat iskuja.
Entä mitenkäs mamut?
Nämä Lähi-idän, Somalian, Afganistanin ja Pakistanin huippuosaajat?
Näitähän tänne on tullut.
Tarvitseeko kenenkään yhtään pelätä niitä??
Uusnatsit suunnittelivat fasistista pohjoismaista vallankumousta.
Pääorganisaattori PVL vain joutui "maan alle".
Ensimmäinen askel olisi soluttautua yhteiskunnan rakenteisiin
kuten PS on tehnyt. "Strategiset tavoitteemme on saavutettu",
totesi Halla-aho, kun hallitus oli muodostettu ja hänestä tuli puhemies.
Pelottaa äärioikeiston seuraava askel. Mihin epätoivoiseen he ryhtyvät ?
Joka kylään on jo tilattu toinen ampumarata.
Laitetaanko ei-persut riviin hiekkakuopan reunalle ?
Nyky-PS vuodesta 2017 on pelottava puolue, kun Halal-lahosta tuli sen pj.
Siis aivan päätöntä potaskaa jälleen kerran.
PS kuuluu lakkauttaa samoin perustein kuin lakkautettiin toinen sinimusta
rasistinen puolue.
Sinimustat oli oli samanlainen puolue kuin PS. Persuministeri lakkautti sen
varmaankin siksi, että persuista tulisi vaihtoehtoinen puolue,
että PS saisi itselleen lisää kannattajia, äänestäjiä ja valtaa.
Sinimustia meni jo ennen Sinimustat-puolueen lakkauttamista läpi PS:n listoilta,
mm. aluevaaleissa.
Vihervassarit lakkauttaisivat mielellään kaikki keskustasta oikealla olevat puolueet ja samalla sananvapauden.
Ps kerää kaikki jämät kannattajikseen.
Demarit kerää ihmiskuraa kannattajikseen.
Aloittaja, mikä on toiseksi suurin rasistinen puolue?
Toiseksi suurinta ei ole eduskunnassa puhumattakaan hallituspuolueena.
Suomi ja Orpo on surullinen tapaus. Rasistitkin pääsivät hallitukseen eikä
rasismi ei heidän ainoa paha puolensa. Pahempikin on olemassa.
No missä se toiseksi suurin sitten on, sinähän nyt merkillisesti kiemurtelet..?
Ota selvää, jos siihen kerran aiot liittyä.
Äitis oli rasisti. Suurin rasistinen yhteisö Suomessa on RKP. On nyt ja on aina ollut.
Entäs sitten, jos on?
Se, että Suomen suurin rasisti- ja uusnzipuolue on hallituksessa on kansallinen häpeä.
Kommunistien ja muiden vasemmistolaisten siellä pitäisi olla. Ei olisi mitään häpeää.
Jospa seuraava hallitus koostuisi maahanmuuttoystävällisistä kommunisteista ja vihervasemmistolaisista. Näin saataisiin Suomi taas nousuun.
Toivottavasti Brysseliin hävinnyt "nelikko" ja keskustalainen palaavat taas Suomen politiikkaan.
Persuhomo Brysselissä ajaa rasistien asiaa.
RKP on ruotsinkielisten kaappihomojen ja mamuihin rakastuneiden naisten yhdistys.
Mitä puoluetta elokapinalaiset edustavat?
Olisiko heistä Suomen pelastajiksi seuraavassa hallituksessa?
Punikkeja vasemmasta äärilaidasta ja sekalaista viheriää ympättynä porvarikakaroilla , joitten elämisen ja sakot faija maksaa.
Välilyönti vain pilkun jälkeen, ei ennen pilkkua.
Mene kouluun, siellä se opetetaan...
Elokapina ei ole puolue.
Ne elok apinat voivat painua hevon elimeen.
Koneen säätiö rahoittaa niitä.
Se onkin hauska kuvio. Istutaan katujen tukkeena ja sotketaan paikkoja ja rahaa tulee!
Virallisesti rasistihönöjä on noin 600000. Vaaleissa se tuli lasketuksi.
Oletteko persut jo onnitelleet Itävallan persua ? Itävallan persut, johtajanaan
Herbert Kickeli, voittivat maansa vaalit.
Herr Kickelin johtama puolue tunnetaan siitä samasta, mistä Suomen persutkin tunnettiin vielä vähän aika sitten, siis Venäjämielisyydestä.
Somessa olette kovin innostuneita Kickelin menestyksestä. Joko ootte myös
avoimesti onnitelleet aateveljiänne vaalivoitosta?
Ollaan onniteltu ja yhteistyö sujuu hyvin Itävallan uusnatsipuolueen kanssa.
t. PS:n kannattaja
Itävallan natsipuolueella on hyvät suhteet Kremliin. PS arvostaa sitä.
Von Kickel on jo kauan pitänyt persuihin yhteyttä. Äärioikeistolla
on vähintään EU:n laajuiset yhteysverkostot.
Ne kuvittelevat tekevät fasistisen vallankumouksen.
Mikkel NÄKKÄLÄJÄRVI Lapista on Antti Lindtmanin erittäin hyvä ystävä.
Kääpiön kokoinen lappalaissadisti, osaa rääkätä ja tappaa kissanpentuja eli omaa oikein hyvät edellytykset toimia demareiden varapuheenjohtajana!
Duunarit yleensä ovat duunareitten puolella, mutta persuja äänestävät duunarit tekivät oharit muille duunareille.
Persujen kannattajien tyhmyydestä joutuvat muutkin kärsimään.
Persuja äänestäneet duunarit potkivat juuri nyt itseään ahteriin ja lujaa:)
Duunari ei duunareille oharia tee, ellei se ole persu. Persut on pettäneet
kansan kaikessa.
Ap se jaksaa jauhaa sitä itseään joka palstalla, missä vaan persut mainitaan.
Tämän ketjun nostelija on sairaalloisen pakkomielteinen, ei voi enää muuta todeta.
Voi voi sinua, kun kukaan ei kehu ihailemisia rasistia uusnateja.
Yritä vetää vähä njohtopäätöksiä.
Johdonmukainen tekstin oikeinkirjoitus antaa kirjoittajastaan huolitellun kuvan ja sivistyneen vaikutelman.
PS:n veljespuolue, Itävallan uusnatsipuolue FPÖ tunnetaan maahanmuuttovastaisuudestaan ja kriittisestä suhtautumisesta Euroopan unioniin.
Puolueen puheenjohtaja Herbert Kickl kutsui itseään ennen vaaleja tulevaisuuden kansankansleriksi, mitä pidetään vahvana viittauksena natsi-Saksan johtajaan Adolf Hitleriin.
Persujen uusi "Aatu" ?
Lässytystä, lässytystä, lässytystä.
Mitä vuosisataa oikein elät?
Suomi on virallisesti rasismin valtakunta.
Onko sun asiat noin huonosti?
Näin on. Rasisti keksi tällä kertaa tehdä aloituksen Espoosta.
Rasistit ovat äärettömän pahansuopia ihmisiä ja tyhmiä.Tunnustakaa se
kerrankin edes hiljaa itsellenne. Voitte alkaa parantua sairaudestanne.
Kelan elätti ihan kiivastui :))))
Työläiset kyykkyyn, ainoastaan Sato sella on varaa puolen kilon Rolexiin ja
uuteen nahkatakkiin, joka on otettu työläisten selkänahasta,
https://images.sanoma-sndp.fi/f3ebae2680bd8b62e55038fae062937e.jpg/normal/978.webp
SDP on osoittautunut ainoaksi ryhdikkääksi puolueeksi rasististen
uusnatsien suhteen.
Totta. Ei voi käsittää miten yksikään itseään kunnioittava puolue menee PS:n
kanssa hallitukseen. Itsekunnioitusta ei siis ole ole.
Ahneus söi kunnian.
👍 Nostan hattua !
Islam Suomeen vauhdilla! Siinä on demareiden tavoite!
SDP, vassarit ja vihreät ovat maan suurimmat islamistiset puolueet.
Miksi edes vaivauduit.......???
Jos jotain haluat islamista tietää, lue tämä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Islamin_käsikirja
Jaakko Hämeen-Anttila osasi kieltä, asui islamistisissä maissa vuosia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Hämeen-Anttila#Kirjoittajana
Jaakko Hämeen-Anttila pyrki tuomaan islamia koskevassa keskustelussa esille asioiden myönteiset puolet.
Vuonna 2002 hän lausui: ”Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan. Islamilaista kulttuuria tuntevilla on siksi velvollisuus tuoda esille sitä, että islam on paljon laajempi asia kuin se kuva, joka meille välittyy uutisia katselemalla”
Hämeen-Anttila arvosteli sitä, että julkisuudessa islamista nostettiin esiin usein vain väkivalta ja naisen asema. Hän totesi, että suomalainen keskustelu naisten asemasta ei vaikuttaisi tilanteeseen islamilaisessa maailmassa.
Sen sijaan kielteisten puolien toistaminen lisää islamvihaa, joka heijastuu Suomessa oleviin muslimeihin.
Tutkita pääsi 13:52 ..... vaikka ei sinua lääketiede voi auttaa.
Voi hellanduudelis sentään!
Miltä näyttää Lontoo, Pariisi, Berliini ja Amsterdam nykyään? Näyttääkö Lähi-idältä? Kehitysmaalaistuminen jatkuu ja Vasemmisto hakkaa käsiään raivokkaasti yhteen, niin että kusikin lentää välillä.
Kokoomuksen kannatus laskee. Orpo saa maksaa siitä, että otti rasistit
hallitukseen.
Persut on Suomen natsimielisin puolue:
Kansallissosialistinuoret, Suomen Sisu, Vastarintaliike, Lahden terroristisolu, Odinin soturit, Rajat kiinni, Suomi ensin, Sinimusta liike ja uusimpana Active Club useine alajaostoineen.
Siinäpä mukava listaus äärioikeistolaisia, natsismia ihannoivia järjestöjä ja ryhmittymiä, joista KAIKILLA on jäsen- ja johtajatason yhteyksiä Perussuomalaisiin.
Voidaan, siis perustellusti todeta, että:
卐 Persut on Suomen natsimielisin puolue 卐
Voitte lukea asiasta Helsingin Sanomista 1.10.2024.
Ex-persu Simon Elo toteaa kirjassaan, että Halal-laho on koko Suomen
äärioikeiston johtaja. Kaikkien.
Ex-persu saa sanoa, mitä haluaa. Kaikkea ei tarvitse uskoa.
Jotain vääriä tabuja on sentään rikottu. Suomessa ei ennen saanut sanoa
rasisteja rasisteiksi, jos se rasisti oli PS (tai sen kannattaja) kunnes
ex-pääministeri arvovallallaan rikkoi tabun ja puhdisti ilman.
Persuilta on pudonneet naamiot. Onko yhtään ryhmää heidän äänestäjissään,
joita he eivät olisi pettäneet. Petetyt eivät vain millään pysty myöntämään
sitä, vai eivätkö he ole tajunneet sitä vielä-kään ?
Sekin on paljon mahdollista lammaspaimen kamelikin on persua fiksumpi..
Tilannehan ei ole parempaan suuntaan muuttunut. Persujen ansiosta
Suomi on edelleenkin johtavassa asemassa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1d87fd4d-9eab-4f3d-9398-76604d37ff95
Kun te haukutte Perus-suomalaista hallitusta ,niin samalla te juuri itse olette rasisteja.
Perus-suomalais puolue ajaa KD-puolueen kanssa todellista oman maamme ja
Suomen etujen vastaista politiikkaa vastaan.
Keskustapuolueen linja Marinin hallituksessa oli Matti Vanhasen sanojen mukaan otetaan vain velkaa, ei niitä koskaan tarvitse takaisin maksaa.
Ja niin tehtiin
Älä uikuta, te persut olette haukkuneen muita suomalaisia rasisteiksi omaa
kansaa kohtaan - mitä sekin käsittämätön ajatus mahtaa tarkoittaa -
mutta nyt olette sitä itse. PS kohtelee suomalaisia rikkaita lukuunottamatta
kuin he eivät olisi samaa kansaakaan.
Kyllä mustaa munaa pitää saada, se on vihervassarien tavoite! Sekä naisten että miesten.
Purra on rasisti jopa omia äänestäjiään kohtaan, kun petti heidät.
Milloin ne tajuavat, että ne on petetty ?
Ei milloinkaan. Jokunen duunari kuulemma on tajunnut.
Niillä on ollut vähän järkeä. Rivipersulla ei ole, joka Kelan tuilla keskittyy
trollaamaan palstoilla.
Kax kuspäätä hölötti omiaan yömyöhään, piirrellen hak a ristejä kyllä polla sekaisin .
Hakaristi on PS:n aatteen tunnus.
Hakisit apua tuohon, kärsit pahasta pakko-oireilusta.
Sun aatteen tunnus on v¡dun kuva.
Zysse on määritellyt Verkkouutisissa persujen aatteet, joita PS levittää.
Mäkelä on vahvistanut asian puolustamalla Putinia.
Ben Zyskowicz:
Vladimir Putin on fasisti ja imperialisti.
Kun katsoin Putinia huudattamassa Venäjää kymmenillä tuhansilla kuulijoilla Moskovassa, ja kun kuuntelee hänen mielikuvituksellisia valheitaan, tulee hakematta mieleen myös
natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitler. Ja Hitlerin kansalliskiihko, ja Hitlerin joukkotilaisuudet, ja Hitlerin valheet.
Zysse sanoi 24.02.2023 että asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä.
Sitä vaan ei ymmärrä, miksi kokkareet meni niin pitkälle, että menivät kuitenkin samaan hallitukseen natsien ja fasistien ihailijoitten kanssa.
Eikö ollut yhtään moraalista selkärankaa, kun on ainutlaatuinen tilaisuus EK:n
tsuppareina ajaa EK:n asioita työntekijöitten aseman heikentämiseksi
mahdollisimman huonoksi ?
Kokoomuksen tavoite EK:n tsupparina on tärkeämpää kuin poliittinen
moraali.
Siksi PS:kin kelpasi hallitukseen.
Ihan sama, jos sinunlaisesi urpo haukkua rätkytät, olet kuin sekarotuinen kylärakki.
Mitä mieltä PS:n kannattajat ovat nyt, kun Purra haluaa nostaa
kansalaisten vesilaskuja ?
Persu on nyt hiljaa kuusi sukassa.
Ei persu ole mitään mieltä. Ei persu kykene ajattelemaan mitään eikä vetämään
johtopäätöksiä. Muutenhan PS-puolue olisi jo hävinnyt maailmankartalta.
Rasistisin ja tyhmin.
Suurin ja kaunein vieläpä häh hää
Suomessa on EU:n uusnatsustisin hallitus.
PS kynii veronmaksajat.
Persuhallituksen jälkeen Suomi on mini-Monaco, josta köyhät on häädetty
katuojiin ja maantielle kerjuulle.
Purrasta tuli miljonäärien edunajaja. Miljardeja veronmaksajien rahoja
siirtyy miljonääreille jaettavaksi.
Sen Purra osaa kuin rasvattu, ja "voideltu" se kai onkin .... ?
Hyvin on "voideltu" rikkaitten kätyriksi.
Lapsellista palstan pilaamista harrastat. Kasva aikuiseksi.
Sano se Purralle.
PS luo Kurjuutta ja Väkivaltaa.
Kun katselee mistä puolue on saanut alkunsa niin tyhmäkin tietää mitä ovat
Suomen Sisu on uusnatsijärjestö.
Kuuluuko koko PS siihen ?
Se kuuluu PS:ään. PS on sen Esikunta.
Persujen takia Suomi on EU:n rasistisin maa.
Persut on Venäjän onnistunut hybridioperaatio Suomea vastaan.
Niin Putin sen suunnitteli.
Vaan kun vaikuttaa pahasti siltä, että se rasismi on siellä toisella puolella jokapäiväisestä räksyttämisestä päätellen.
Rasismi on syrjintää ihmisen etnisen ryhmän tai muun syntyperään liittyvän seikan perusteella.
Rasismi voi olla ajattelutapa tai toimintaa, ihmisryhmä voidaan arvottaa ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ryhmät, tai häneen kohdistetaan rotusyrjintää.
Syrjintä on kielletty Suomen lainsäädännössä ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.
Hallitus on ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon "takatalvi".
On aivan naurettavaa Orpolta vakuuttaa tämän tästä, että hallitus on
ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon ehdoton puolustaja,
niin kauan kuin avoimesti rasistinen PS-puolue on hallituksessa.
Sen rasismi ulottuu aina Ukrainaan asti, todisti Tavion häpeällinen päätös.
Miten Orpolla on pokkaa vääntää vääristelyjään julkisesti kansalle päin naamaa ?
Kuinka tyhmänä se kansaa pitää ?
Purralta on kai oppinut retoriikkansa ... ?
Tutkijat: Persujen retoriikka voinut innoittaa väkivaltaan
Persujen vuosia jatkunut retoriikka on voinut innoittaa väkivaltaan myös Oulussa.
Persut eivät halua osallistua keskusteluun rasismista, koska persuilla on siinä vain hävittävää.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010513262.html
PS on Venäjämielisin puolue. Sama aate.
Perussuomalaiset kuuluivat vuosina 2019 - 2023 äärioikeistolaiseen Identiteetti ja Demokratia (ID) -ryhmään, jonka tarkoitus on nakertaa Euroopan Unionia sisältäpäin, venäläisten hyväksi.
Ryhmä sai todistetusti rahoitusta Putinin lähipiiriin kuuluvalta pankkiirilta.
Laina jota ei peritty takaisin, mutta tiettyjä palveluksia odotettiin.
Tuliko äänestys ohjeet Moskovasta....tietysti.
https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-mepit-aanestivat-venajan-propagandan-tuomitsemista-vastaan/#c71953d6
Ruotsalaisetkin ihmettelivät...va helvete !!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006099122.html
Ovatko jotkut PS äänestäjät Putinin linjalla tajuamatta siitä itse ?
PS tietenkin tietenkin on tietoisesti Putinin linjalla.
PS:n isänmaa on Venäjä. Hävettää. Suomalaisten puolesta.
Vuonna 2016 Iltalehti tilasi ja maksoi, Taloustutkimus tutki.
Kysymys: Luotatko Vladimir Putiniin ?
Persu äänestäjistä 44% vastasi ’’kyllä’’
Muiden puolueiden äänestäjistä reilusti alle 10% vastasi ’’kyllä’’
Entäs sitten? Olko sulla muuta hönö?
Persujen mielestä kaikki ketkä eivät ole rasisteja ovat kommunisteja.
Näin on persujen trolliarmeija aivopesty trollaamaan.
Bimbo-Laurakin (PS) tuota toitotti, että kokoomuslaisetkin on kommunisteja.
Kuka ääliö voi äänestää puoluetta, jossa ei tiedetä mistään mitään.
Löytyi niitä ääliöitä viime vaaleissakin 600000.
Voimia ja jaksamistaa ahdinkoosi...
On siinä kestämistä koko muulla Suomella, kun rasistinen ja mielivaltainen
PS-puolue tuhoaa Suomen.
Lulu Ranne valehteli taloudellisten etujen saamiseksi
https://www.hameenlinnankaupunkiuutiset.fi/paikalliset/4849556
Lulu Ranne (PS).
Päivän Ville Ranta: Keskisarjan (PS) ja Rostilan (PS) ehdotus:
Kolmen lapsen äideiltä poistetaan ansiotulovero ja sitten tekemään
koko rahalla pellavapäisiä lapsia. Linkissä on vain Ville Rannan pilapiirros
aiheesta.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000010764736.html
Keskisarja on ihan ittensä näköinen.
Se kävi ilmi taas eilen A-Studiossa.
Joku vähemmistöryhmään kuuluva fasisti paukutti päätään A-studiossa.
Satonen ?
Itse PS ja kannattajat ovat maineensa hankkineet. Kestäkööt.
Kasvaa lisää. Iso on kaunista.
Nuori Vigelund kasvaa korkoa perussuomalaisille.
Sebu on Brysselissä, levittämässä ps tietoutta.
Pullat ovat hyvin uunissa.
Missä "uunissa" sen ja Vigen "pullat" on ... ?
Siellä siellä ....
Rasismiahan oli Marinin kannanotto . Syrjintää poliittisin perustein .
Totuus ei ole syrjintää. Rasisti on rasisti.
Nyt alkaa olla nähty mitä rasistit saavat aikaan. Pelkkiä katastrofeja.
Joulukin on tulossa. Millaisia jouljukortteja Rantanen lähettää tänä jouluna ?
Ketkä saavat tänä jouluna joulukortin Rantaselta ?
Rantanen lähetteli oppositiossa ollessaan 2022 Marinin hallituksen
p u o l e s t a kortteja. Voiko ala-arvoisempaa ja rasistisempaa tekoa olla ?
https://twitter.com/anttiyr/status/1675186634868785152
Tämä rasististen joulukorttien lähettäjä Rantanen on nyt Orpon hallituksen ministeri.
JEEEE !!!
Rantanen jättää postimerkit pois, leimataan ''Vastaanottaja maksaa''
Täysin ala-arvoiset henkilöt kelpasivat ORPON hallitukseen.
Mitä se kertoo Orposta ?
KARMEAA. Rantanen on puistattava.
Ei ole kellään persuista aivot kovin kehittyneet. Eihän tuo normaalin ihmisen
teko.
PS on Putinin hybridihyökkäys Suomea vastaan.
Ville on piirtänyt oivalluksen mölyapinoista.
Ovatko kaikki PS uusnatsit entisiä kommunisteja ?
"Pikkuporvarillisesta sosiaalidemokraatista ja ammattiyhdistysliikkeen johtajasta ei koskaan saa kansallissosialistia, mutta kommunistista saa aina.
-Adolf Hitler-
Samaa mieltä, kuinka joku viitsii tuollaisia kirjoitella, vimmaista persuvihaa lietsoo, järki on tauolla tai kokonaan kadonnut.
Sama itävaltalainen korpraali sanoi ''Valehtele isosti, pieniä ei kukaan usko.''
Ihmiset joilla järki toimii, eivät voi hyväksyä persujen ajatuksia ja/tai tekemisiä.
Järki-ihmiset eivät tietenkään hyväksy uusnatseja.
👍 Jes !
Syvästi epäilyttää minkälaiselle tielle PS yrittää Suomea viedä.
Ennen oli yksi Suomi. PS jakaa kansaa kahtia ja viedä Suomea johonkin pahaan.
Halla-ahon suulla PS on nyt saavuttanut "strategiset tavoitteensa" eli
päässeet valta-asemaan toteuttamaan "politiikkaansa" eli sitä pahaa,
mikä saa enemmistön suomalaisista voimaan huonosti.
Heidän omasta mielestään menee hyvin, koska he pääsevät toteuttamaan
pahaa aatettaan, joka ei hyvää tiedä Suomelle.
PS:n aate tulee pimeyden ytimestä. N-Saksasta.
Eräskin Aittakumpu sanoi ihan oikein: tie Keskustassa nousi pystyyn. Mutta se nousi siksi, koska miehen urakehitys Keskustassa pysähtyi. Mieheen ei luotettu ja vastuuta ei jaettu. Nyt on persuissa uusi yritys.
Tosin kuka perussuomalainen haluaa äänestää lestadiolaista, kaikella kunnioituksella? Perussuomalainen haluaa viinit kauppoihin, lestadiolaiset haluaa ne pois. Ja tämä on vasta alkua.
"""Tosin kuka perussuomalainen haluaa äänestää lestadiolaista, kaikella kunnioituksella?"""
Pelleiletkö sinä? Eihän niitten tarvitsekaan, kun lestadiolaiset äänestävät perussuomalaisia. Niin päin.
Aittakumpuko on lesta ?
Lesta äänestää lestojen puoluetta, hihhuli-uskovaisten Ristus-puoluetta,
jonka johtaja järjesti lestaperheille korotettua lapsilisää.
Evankelisluterilaisen kirkon pappina näkyy toimineen ennen eduskuntaan valitsemistaan.
Aikaisemmin lestat ovat äänestäneet aika tunnollisesti keskustapuoluetta, mutta siihen keskustan sukupuolisekoiluun ja sateenkaareiluun kyllästyneinä äänesti suuri osa lestoja perussuomalaisia jo viime vaaleissa.
Näkyy äänestyskartasta mistä päin perussuomalaiset eniten niitä ääniä saivat keskustan tappioksi.
Keskusta on nykyisin enemmän liberaali vasemmistopuolue kuin keskusta enää.
Ihan sama mikä se on.
Rasistit ovat suurin häirikköryhmä yhteiskunnassa joka paikassa.
Mieleltään sairastuneet.
Keskustasta juuri perussuomalaisiin siirtynyt kansanedustaja, ev.lut pappi ja kirjailija, Pekka Aittakumpu, on todennut, että jos hän ihan asiallisesti otaa jonkun maahanmuuttoon liittyvän asian esille, niin hänet leimataan rasistiksi. Tämä on mennyt ihan naurettavuuksiin, hän sanoo.
Lisäksi hän toteaa, että vaikka hän ei ole perusteluissaan maahanmuuttoa mainitsekaan, myös siitä on tullut paikoitellen kahnausta puolueen sisällä.
Tämän kuun alussa Aittakumpu kommentoi HS:n tietojen mukaan Helsingin Itäkeskusta toteamalla, että jos tulevaisuuden näkee siellä, meillä taitaa olle kirkkojen sijaan minareetteja ja demokratian sijaan sharian-laki.
Aittakumpu on ''raamattu vyöhykkeeltä'', siellä uskonto menee järjen edelle.
Eli, persut oli paras (ainoa) mahdollisuus.
Mikähän Iranissa menee uskonnon edelle, kun Iranin valtio kehottaa Ruotsissa asuvia, Iranista sinne muuttaneita maanmiehiään, tekemään terroritekoja.
Seuraava vaihtoehto on KD.
Mari Rantanen peukutti pakolaislasten julmaa hukkumiskuolemaa kylmään pimeään mereen : (
Fasistit on rasisteja.
Rasistit on fasisteja.
Persuthan on vaan vätyksiä, jotka ovat hinkanneet housunp*rsettään liian kauan eduskunnan tuoleihin veronmaksajien rahoilla saamatta mitään hyödyllistä aikaan,
mutta koska ääliöt eivät Suomesta lopu,
persujen farssi eli ääliöitten vedätys tulee jatkumaan. Ikävä kyllä.
Kaikkea muuta vastaan voi taistella paitsi tyhmyyttä.
Tyhmää ei mikään voi estää äänestämästä persuja.
Kun haluaa pahaa Suomelle äänestää PS:ää.
600000 löi itseään kirveellä jalkaan, kun PS:ää äänesti.
Ne 600000 ei tajua sitä.
Nyt on nähty rasistien taloustaidot. Rasisteilla on 500 ideaa viedä Suomi
1930-luvulle.
Ihmisellä on vain yksi elämä. Sääli, että niin moni uhraa sen PS-uusnatsille,
joka kuvittelee puolikaljuna keski-ikäisenä perheenisänä olevansa
joku führer.
Naurettava tyyppi.
Onko persuilla pää pehmennyt ? Esimerkiksi Keskisarja(PS) nimittelee
jotain ihmisryhmiä "ihmispaskaksi". Hänkö kuvittelee edustavansa
korkeaakin tasoa ?
Maailmassa on noin kahdeksan miljardia ihmistä ja minimaalinen
täystoope rasistiryhmä Suomessa luulee olevansa kaikkien kahdeksan miljardin ihmisen yläpuolella.
Se on fasismin ja natsismin lähtökohta, usko (luulo) olevansa muitten yläpuolella,
mikä fasistien ja uusnatsien mielestä oikeuttaa heidät sortamaan muita ja
jopa tappamaan muita (vrt. Hitler ja Mussolini)
Itäkeskus siirtynyt sharialain alaisuuteen? -akkoja kehotetaan puketumaan peittävään maata viistäviin peitteisiin. Eikö ole rasismia suomalaisia ja muita vapaan vaatetyylin pukeutujia kohtaan?
Säälin musliminaisia.
Heitä pakotetaan pukeutumaan kaapuihin.
Heidät silvotaan jo lapsina.
Ajatelkaa millainen kärsimys.
Miksi musliminaiset eivät ala kapinoida tuota mielivaltaa vastaan.
Jos ihan kaikki naiset koko maailmassa päättäisivät, että nyt riittää ja heittäisivät kaapunsa pois, eivät miehet voisi kaikkia naisia tappaa.
Ei auta että muutama kymmen protestoi, heidät kyllä saadaan vankilaan.
Suuressa joukossa olisi voimaa.
Ketkä sen takana ovat ? Epäilen, että se on persujen keksintö saadakseen
kannattajiensa vihan yltymään.
Minusta olisi mukava heittää vaan kaapu päälle ja menoksi.
Ei olisi pukeutumisongelmia.
Milloin Orpon kurssi alkaa 🤣 ?
Saako Orpo ikinä persuista koulutetuksi "salonkikelpoisia" ?
Rasisti ei miksikään muutu, koska rasisti ei kykene ajattelemaan mitään järjellä.
Montako miljoonaa menee taas rveronmaksajien rahaa rasistien
"kouluttamiseen" ?
Siihen riittää rahaa, vaikka se hukkaan menee.
Tehtävä on todennäköisesti annettu kokoomuksen lähipiirille.
Joku lähipiirin firma "nettoaa" hyvin ja helposti.
Hyvä diili tuo Orpon "hyveposeeraus".
Jani "Sivaltaja" Mäkelä koettelee Orpon hermoja. Kauanko ne kestävät
ennenkuin hallitus hajoaa. Kai Orpokin joskus alkaa tajuta tehneensä
suuren virheen.
Vaikea se on koppavalle Orpolle myöntää, kun on mainostanut itseään
talousmiehenä, mutta talous on täysin romahtanut ja persut nauraa
kokoomuukselle. Persut kaivavat poliittista hautaansa 👍
Sinne hautaan putoaa Lapanenkin.
Persut ylpeänä esittää .
Orpokin on persuuntunut.
Näin saimme lukea Hesarista 1.11.
Kokoomuksessa on persusiipi.
Vihaa täynnä demokratiaa ja maahanmuuttajia kohtaan.
Seura on tehnyt kaltaisekseen, oikein neniä hierotaan yhteen eduskunnan kyselytunnilla.
Lapanen ja Riikka. Pallo - ja kuutiopää.
PS on pelkkä haittapuolue.
Linnan juhlien teema on tänä vuonna "Yhdessä". Rikkaat yhdessä ja
eliitin puolelle siirtyneet rasistipersutkin mukana.
Joko maukan antabuskuuri on loppu ?
Onko Teukka kutsuttu ?
Suomea leimaa nyt Hitler-vitsit ja horinat salaliittoteorioista, kun tuli persuhallitus
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0d8ed961-709c-44fc-91cc-e359acb1f70b
Kovapäinen Persuhallitus ei näe itseään. Kansa nauraa niille - ettei itkisi,
Nyt on vaan rasisti PS, kun sen veljespuolue Sinimustat on lakkautettu,
mutta niitä on liittynyt lisää PS:ään, jossa niitä jo ennestäänkin oli ?
PS:n nimi voisi yhtä hyvin olla Sinimustat tai Mustat.
Ihan mahtavaa puolueelta! Lisää ensi vaaleissa keväällä.
Hyvin jytää...
Ehkä ensi keväänä persuhallituksen korttitalo vihdoin kaatuu.
Huonompaa ei ainakaan voi tilalle tulla.
Sinimusta PS pitää yllä führer-aatetta.
PS on kamalin puolue ikinä.
Ja tyhmin.
PS-rasistit ovat hallituksen tukipylväs- tyhmyyttään.
Purran pettämät PS:n kannattajat ja KELA-persut ovat persuhallituksen
innokkaimmat kannattajat. Jotan vikaa --- vikaa ---- vikaa ? Tok tok.
Haittapuolue, joka pitäisi kieltää. Niin paljon vahinkoa se tekee Suomelle.
PS:n kannattajat ovat sokeita. Sokeille ei kannata näyttää valoa.
PS on ykkönen - rasismissa.
Rasistien kuningatar on alkanut riehua jo, vaikka vaalit on vasta keväällä.
Onko sillä hermo pettänyt, kun kannatus on niin alhaalla ?
Perussuomalaiset on pieni puolueentapainen ryhmä uusnazijärjestö
Suomen Sisun sisällä.
PS on SS:n Esikunta.
Ajatella, että rasismilla voi päästä ministeriksi ja puhemieheksi.
Niinpä, ajattelepas miten se on mahdollista kun on vaalit joissa äänestysoikeutetut äänestävät ja silti joku rasistinen puolue rasismiohjelmallaan (piilorasismi...) niittää tuollaista suosiosatoa...tarkoittaisiko se että huomattavan iso osa äänestäjistä (todennäköisesti myös äänestämättä jättäneistä äänestysikäisistä!) on rasisteja?
Arvaapa mitä, juuri sitä se tarkoittaa...Suomalaiset ovat esim. genetiikkaan perehtyneiden varsin puolueettomien tiedemiesten ja tutkijoiden selvitysten mukaan yksi Euroopan syrjäisimmässä kolkassa omassa yksinäisyydessään kaikkein pisimpään elänyt vielä elossa olevien ihmisten ryhmä, mitä siitä voisi seurata..?
Rasismi ei ole sen ainoa vika.
Upeeta. Eiks olekin? Sinä myös joukkoon tummaan!
Järki-ihminen ei niin mielenhäiriöön mene koskaan, että persujen joukkoon eksyisi.
Mihin tätä epäisänmaallista PS haittasakkia tarvitaan ? Ei mihinkään.
Teikäläisiä hallitsemaan ja paimentamaan vuohipaimenien seassa.
Vuohipaimen on huimasti älykkäämpi kuin persu.
Kameli on myös persua älykkäämpi.
Eläkepapat vihaisina?...peilin eteen.
Mikä eläin vain on persua älykkäämpi ja jopa "lentävä matto".
Sinimusta äärioikeisto osoittaa aktiivisuutta väärissä asioissa
https://yle.fi/a/74-20057878
Ihan väärissä asioissa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201705262200163416
Rasismi on elämässään epäonnistuneiden kateutta ja katkeruutta.
"Ei kahta sanaa."
Entä sitten olen rasisti mitä aiot asialle tehdä et mitään muuta kuin kirjoittaa suomi24 palstalle
Otan osaa.
Hyvä, että Suomeen tulee ulkomailta ihmisiä lisää.
Degeneroitumisen tuloksena Suomessa on persut.
Huomaa, että olet itse täysi dege! Höppänä.
👍 Jep !
Ja itsensäpaljastajien puolue
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000727816.html
Rikostuomioita on myös eniten PS-puolueella.
Rasistien puolue.
Minä olen rasisti hiijala hei eikä sille demarit eikä muut mitään voi hiijala hei
Hulluilla on huvinsa.
Rasismi on sairaus.
Voiko siitä parantua ?
Voi, mutta harva on parantunut. Onkohan se synnynnäinen sairaus ?
Se tuntuisi olevan yhteiskunnan syöpä.
Eikö Ps ole mieleltään epävakaa ?
Taas se tuli ilmi. Persuuntunut Orpo väittää, että kaikki on niinkuin ennenkin,
vaikka juuri paljastui Rantasen salaiset kansiot, ettei ole
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/petteri-orpo-haastattelutunnilla-kiintiopakolaiset-valitaan-kuten-ennenkin/35a7f3c0-b5a8-42e2-ba92-7219fb9b85c4
Valehteleminen on persujen erikoisosaamista.
Persuhallitus on taitonsa näyttänyt: koko Suomi on kohta konkurssissa.
Hallitukselle on tullut lisää työttömiä päähänpotkittavaksi.
Purra iloitsee ja ilkkuu "aikaansaannoksistaan", kun tulee lisää kärsiviä.
Kyllä olet lapsellinen, joka päivä nostat tämän ketjun, ei uskoisi eläkeläisestä.
Mikä saa sinimustan persun luulemaan, että hänen suunsoittonsa on sallittua,
mutta itseen ei saa kohdistua arvostelua ?
Hallitus on todellinen floppi. Ahneutensa sokaisema. Purrakin livahti
rikkaan "eliitin" puolelle ja puolustajaksi ja kannattajista se on ihan ok.
He eivät tajua mitään.
Ei se mitään jos rasistit pilaisivat oman elämänsä, mutta kun en pilaa muittenkin.
Sepä se, jos pilaisivat vain oman elämänsä, mutta niitten tyhmästä päästä
saavat kärsiä kaikki, paitsi rikkaat.
Mikä saa PS::n kannattajan olemaan rikkaitten puolella ?
Tuleva talvi tulee olemaan koetinkivi hallitukselle. Työttömyys tulee kasvamaan,
ja lisää konkursseja. Pienyrittäjiä on jo joutunut lopettamaan toimintansa,
koska ei asiakkaita, koska ostovoima on viety.
Kun pienituloisia on miljoonan paikkeilla ja he joutuvat tinkimään yhä lisää
menoistaan sillä on suuri vaikutus.
Hallitus "järjesti" niin, että osa-aikatyökään ei enää "kannata".
Kymmenettuhannet ovat joutuneet tyytymään osa-aikatyöhön, koska
kokopäivätyötä ei ole.
Esimerkiksi kaupan alalla on valtavasti osa-aikaisia työntekijöitä.
Yleensä vain myymälähoitajilla on vakituinen viiden päivän työviikko.
Muut tekevät jopa vain muutaman viikkotunnin ruuhka-aikoina,
koska se on työnantajalle edullista.
"Ei kahta sanaa".
Persuja inhotaan puolueista eniten. Puoluetutkimuksen mukaan Perussuomalaiset
on Suomen inhotuin puolue.
Syystäkin.
Mikä saa sinimustan persun luulemaan, että hänen suunsoittonsa on sallittua,
mutta häneen itseensä ei saa kohdistua arvostelua ?
Noinkohan on paha pakkomielle, et pitää nostaa näitä roskaketjuja näkyviin kokoajan? Tuleeko hätä jos ei propaganda näjy?
Nyt on nähty mitä rasistit saavat aikaan: täyden katastrofin.
Kaikki muut näkevät sen paitsi asianosaiset.
Mikä saa sinimustan persun luulemaan, että hänen suunsoittonsa on sallittua,
mutta häneen itseensä ja PS:ään ei saa kohdistua arvostelua ?
Rasistipersuja hyysäävä hallitus ei miellytä enemmistöä suomalaisista.
Vain 29 % luottaa hallitukseen. Se on kaikkien aikojen pohjat.
Sinä et ole terve, karmee pakkomielle.
Hallituksella saattaa mennä aika heikosti tällä hetkellä, ehkä se jopa hajoaa ?
Toivotaan. Ei savua ilman tulta ?
"En jaksa vastata"
Kokoomuslainen "ei jaksa vastata".
Kokoomuslaiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään.
1 Kiero talousrikollinen , todennäköisesti pankki tai rakennusalálla tai pörssikeinottelija. Haukkuu puolet ajasta duunareita, lopun aikaa syyttää irtisanottuja työttömiä laiskuudesta.
2 Tyhmä peruskoulun opettaja, jonka mielestä on hienoa kuulua Akavaan. Palkka tosin on surkea kehnosta ay-toiminnasta johtuen, mutta jos on mies, on sopivaa käyttää pikkutakkia töissä, joskus jopa kravattia ja vappuna voi pitää ylioppilaslakkia. Naisihmiset voivat käyttä vekkihametta ja esittää kas niin nuorekasta. Valkokaulusköyhälistöä kaikki tyyni.
3 Lahjattomat insinöörit ja osa ikuisista ylioppilaista sekä tyhmistä poliiseista(Supo valvoo) kuuluvat myös kokoomuksen kannattajaiin. Koska kokoomuksen köyhien kyykytys ei aivan täydellisesti ole onnistunut Suomessa, voi politiikan sisällöllä sillä selittää oman elämänsä epäonnistumisia.
Persuhallitus ”imuroi” rahat porhoille.
Suomi on varoittava esimerkki muulle EU:lle. Pitäkää uusnatsit hallituksen
ulkopuolella edelleenkin. Älkää tehkö samaa virhettä kuin "talousmies"
Orpo.
"Se on kirjattu hallitusohjelmaan".
IHANAA. SUURIN JA KAUNEIN!
Natsi vai ?
Mielikirjani on Hitlerin "Mein Kampf"
terkuin persu
Se on meidän persujen persukirja. Sen mukaan me toimimme.
Persujen aapinen.
Suomen Sisu on uusnatsistinen järjestö. Lähes kaikki tietävät,
että sen Esikunta on PS.
Rasistit johtavat Suomea nyt. Heillä on tärkeimmät ministerien salkut
ja Purra johtaa pääministeri Lapasta.
Persuhallitus on muuttanut Suomen ilmapiirin vastenmieliseksi.
Eduskunnassa kansanedustajat ihmettelevät Purran rumaa
kielenkäyttöä.
En usko että 70+ ihmiset miettivät tällaista paskaa lol. Eli trollit ovat vallanneet nämäkin palstat.
Hesarissa kirjoitetaan Purran ala-arvoisesta käyttäytymisestä.
Muutama kansanedustaja ihmettelee miten Purra huutaa pää punaisena
ihmisille.
Riikka taistelee. Rikkaitten puolesta.
Riikka on nylkenyt köyhät, että rikkailla olisi hyvä olla joulunakin,
persut laulavat jo adventtina yhdessä "Hoosiannaa" !
"Me onnistuimme k*settamaan kansaa".
Olet aika huonossa henkisessä tilassa, etkö hakisi apua terv.keskuksesta?
Suomi on varoittava esimerkki muulle EU:lle. Pitäkää uusnatsit hallituksen
ulkopuolella edelleenkin. Älkää tehkö samaa virhettä kuin "talousmies"
Orpo.
Nostelet tätä ketjuasi joka päivä, oletko oikeasti vinksahtanut vai esitätkö vain?
Rasistinen äärioikeisto on oikeasti vaarallinen Suomelle.
SUPO on varoittanut, että se on Suomen pahin sisäinen uhka.
Persu ei edes tiedä mikä Supo on.
Persut on monessa asiassa ykkösiä. Purra on velkakuningatarkin.
Mitkä puolueet aikoinaan liittyivät rasistisen nazi Saksan
puolelle? Oliko silloin Perussuomalaisten puoluetta?
Oliko silloin nykyisiä puolueita?
Mitkä puolueet sitten sen jälkeen liittyivät
yya-kommunisteihin ja vielä Kylmän Sodan aikana?
Ketkä sitten joku vuosi sitten pelasivat islamistien kummaltakin puolelta?
Luottaakohan mikään maa puolueisiin jotka ovat ilman mitään periaatteita?
Rasismi on järkyttävää Suomessa. PS on rasismin kotipesä.
Tuskinpa kovin moni edes tietää, kuinka tiiviit kytkökset Jussi Halla-aholla on äärioikeistolaisena ja jopa fasistisena pidettyyn Suomen Sisuun. Aluksi keskustelu- ja kirjallisuuspiirinä toimineessa Suomen Sisun perustajien Thule-ryhmässä luettiin monia Natsi-Saksan ja äärioikeistolaisten kuuluvia teoksia.
Lukemistoon kuuluu muun muassa ”Ku Klux Klanin entisen suurvisiirin, antisemitistin ja valkoisen ylivallan kannattajan David Duken omaelämäkerrallinen My Awakening” ja ”Hitlerin johtaman kansallissosialistisen puolueen pääideologin Uutta Eurooppaa kohti” teos, kirjoittaa Lauri Nurmi,"
https://www.osallisuusmedia.fi/mihin-kohtiin-demokratia-fasismi-akselilla-jussi-halla-ahon-nakokulmat-sijoittuvat/
Persun kannattajille täytyy olla tuttuja kirjoja ja aatteita, koska PS:ää äänestävät.
Osalla PS:n kannattajista ei ole hajuakaan mikä on PS:n aate.
Osa tietää ja äänestää PS:ää juuri siksi,
toisen maailmansodan murhenäytelmä, natsikauhut on heiltä unohtuneet.
Persujen kannattajat ovat tietämättömiä - myös historiasta.
Moni ei tiedä, en minäkään, että mitkä puolueet
liittyivät aikoinaan nazien puolelle ja mitkä aikoinaan
yya-kommunistien puolelle?
Luottaako mikään maa nyt sellaisiin puolueisiin jos
ovat nykyisiä puolueita?
Ei sillä ole paljon merkitystä mitä joskus kauan sitten on ollut.
2017 tuli Perussuomalaisista uusnatsien kaappi. Nyt ne alkaa tulla sieltä ulos.
Persun äänestäjän naama venähti ?
Päästään vinksahtaneita.
Purra itse todisti sen taas.
Olet pakkomielteinen palstahäirikkö, et saa takuulla yhtään lahjaa jouluna....
Orpo kyllä vastustaa, mutta kulissien takana se taitaa olla sitä mieltä,
ettei se mitään Riikka, jatketaan niinkuin ennenkin .....
kokoomus, sdp ja keskusta taitavat jakaa suurimman valheiden puolueen ykköspaikan?
Miksei myös Vihreät, tai rkp!
Ihan rauhassa saat tulla PS:n huijaamaksi.
Hyvin on toteutunut rasistien tavoitteet, 70 000 uutta työtöntä on tulos, joku mättää numeroissa, kun piti tulla 100 000 uutta TYÖPAIKKAA, ei näy ei kuulu? P*skaan syvälle upposi niitten käsi, jotka kokkelipersuja äänesti, ihme että NIIN PALJON SAI ENNEN VAALEJA VALEHDELLA, AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ SONTAA SUU VAAHDOSSA SUOLSIVAT kokoomus, persut.
Lapanen saa mitä tilasi.
Ja fasistinen.
Soihtumarssilaiset ovat ÄÄRIOIKEISTON VÄKIVALTASIIPI,
joka kieltäytyisi puolustamasta Suomea, jos sota syttyisi.
Hallakin on sivari.
Rasismi ei ole ainoa PS:n vika.
Rasistit ovat Orpon suosikkeja. Mitä meidän pitäisi ajatella Orposta ?
Sitä samaa.
Munaton ja kädetön pikkuhitler. Purran palvelija.
Saattaa olla että muut maat ei luota Suomeen koska
puolueilla ei mitään periaatteita, ovat olleet historiassa.
jokaisella eri puolella riippuen tilanteesta,
periaatteettomia.
Suomen maine on huono PS-uusnatiisen takia, joita 85 % kansasta häpeää.
PS lietsoo vihaa, viha aiheuttaa väkivaltaa. Uusnatsit hilluvat puukon
kanssa tökkäilemässä niitä etnistaustaisiin lapsiin.
Joistakin se on "ihan kiva", siksi he äänestävät PS:ää.
PS:n äänestäjää ei voi selittää lääketiedekään.
Saksa on Suomen tärkein kauppakumppani EU:ssa.
Saksassa uusnatsit eivät ole kovin suosiossa.
Suhteet viilenivät Suomen Pikku-Hitler-hallituksen tullessa valtaan.
Huvittaa nuo pikku teletapit, Purra ja Orpo.
Voisiko peräti sanoa Suomen uusnatsistisin puolue ?
PS:n tarkoitus on käyttää valtaa hyväkseen edetäkseen sinimustan aatteensa
eteenpäin viemisessä ja sekottaakseen niin paljon pakkaa kuin Orpo ikinä
sietää heittämättä persuja ulos hallituksesta.
PS on Suomelle vahingollinen puolue.
PS, Sinimustia rasisteja.
Oletko hullu?
Halitus on hulu.
Suomen suurin uusnatsistine puolue.
Vahingollinen puolue Suomelle ja suomalaisille.
PS kuuluisi kieltää puolueena.
Hakaristi-puolue tekee vahinkoa suomalaisille.
Tiukka paikka. Hallituspuolueiden edustajat pelkäävät omia äänestäjiään.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/66b87080-6af5-46a1-94f4-e288c24455a0
Ne käy käsiksi jo suomalaisiin kansanedustajiinkin.
Väkivalta on suosiossa persujen keskuudessa. Rikosrekisteri on eduksi
jos puolueeseen haluaa liittyä siitä päätellen että tuomioita saaneita
on eniten persuissa. Tuplasti enemmän kuin kansassa yleensä.
Halla ja Purra ovat väkivallan kannattajia ja provosoivat kannattajiaan siihen.
Verenimijät
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c3e82a1c-c44f-40b6-8d34-488536a6b55d
Tää on sit hyvä !
Miksi Purran kuvaa on kaunisteltu ?
Miten sille kissalle sitten kävi, jonka Marin nosti rohkeasti pöydälle?
Toivottavasti Näkkäläjärvi ei ollut paikalla.
Se on jo paistettu nuotiolla, kissaparka.
Rasistisen rikkaitten etuja ajavan PS:N kannatus laskee koko ajan hitaasti,
mutta varmasti.
Hal-laaho ruvennut poliisiksi, se on pyytänyt linnan juhlissa vihakirjeen
tutkittavakseen. Siis mitä ilmeiseisimmin persun lähettämän kirjeen
Vihreitten kansanedustajalle. Millä oikeudella ? Eikö kirje kuulu rikostutkijoille, poliisille ? Ei Hal-laahon pimitettäväksi.
Halla-aho käyttäytyy kuin DDR:N Stasi.
Pakkomielteesi pahenee vuoden lopussa aina?
Ihmetellä täytyy millä oikeudella halal-laho paperia pyysi.
Hän on eduskunnan puhemies ja kyllä hänelle kuuluu, jos joku kansanedustaja valittaa joutuneensa rasismin kohteeksi.
Ja Göbbels.
Ei kuulu.
Sille ei kuulu kuin jakaa puheenvuoroja.
Halla on Suomen Stasi.
Gestapo.
Persu-mussukka, olet päässyt uutisiin. Suomi koetaan yhdeksi rasistisimmista
maista.
Purrako on pyytänyt Orpoa kutsumaan Melonin Suomeen ?
SANNA MARIN PUHUI PASKAA.
SANNA MÖLÄYTTELEE, MITÄ SYLKI SUUHUN TUO SAVOLAISITTAIN.
Persu ei parempaan pysty 🤣
Miksi persut ovat niin vihamielisiä kaikkia muita kohtaan ?
Katkeruus voi muuttaa ihmisen. Kun ei pysty myöntämään, että vika on itsessä
eikä korjaamaan elämäänsä alkaa syyttää ja vihata muita. Helpottaako se oloa ?
Ilmeisesti se helpottaa persua, kun saa syyttää muita kaikesta.
Muitten syyttely on tyypillistä persua.
Entinen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini lyttää hallituksen päätöksen lakkauttaa sairaalapäivystyksiä.
Soini kuvailee lakia ”persujen paskalaiksi” verraten sitä kiisteltyyn haja-asutusalueiden jätevesiä koskevaan lainsäädäntöön, joka uudistettiin vuonna 2017.
– Sairaalapäätös on yhtä kuin persujen paskalaki. Toimii kuin junan vessa, Soini kirjoittaa blogissaan.
Talouden romahtaminen hirvittää eläkeläistäkin. Me ikämme raataneet
joudumme katsomaan, kun äärioikeistolainen rasistihallitus tuhoaa kaiken
hetkessä.
Eläkeläisenäkin tekee surulliseksi, mitä PS tekee Suomelle.
Rasismi on sairaus.
Siihen ei auta rasismikoulutus vaan lääkäri - ehkä. Voiko rasismista
parantua ?
Ministereille on pidetty "rasismikoulutus". Että AIKUISILLE IHMISILLE
pitää kertoa mikä on rasismia on NAURETTAVAA. Hallitus on lastentarha.
Tämä hallitus tulee kalleimmaksi Suomelle. Näin huonosti ei ole Suomen asioita
koskaan aikaisemmin hoidettu.
Rikkaat kiittää persuhallitusta.
Persuhallitus on saattanut Suomen lohduttomaan tilaan. Rasismi ei tee persuista valtiontalouden hoitajia. Suomen tilanne on kurjin sodan jälkeen.
PS on tulehduttanut henkisen ilmapiirinkin.
PS:n tavoite on aiheuttaa mahdollisimman paljon häiriötä ja vahinkoa yhteiskunnassa.
Se on kun elämä on potkinut päähän niin se pitää kostaa yhteiskunnalle. Jos ei naista saa, niin ei saa kukaan muukaan.
Ei ole mikään muuttunut paremmaksi. Mitä enemmän PS:n kannatus laskee
sen innokkaammin sen kannattajat trollaavat rasismin puolesta.
PS:n puolesta trollaaminen on trollaamista rasismin puolesta.
Olisiko trollien aika myöntää itselleen ?
Olisi. Korkea aika.
Jos ei vaan ymmärrä niin on hyvä että äänen saa kuitenkin kuuluviin. Kilpailuahan tämä on - törkein ja kovaäänisin vie voiton.
Röyhkeimmät valehtelijat ovat nyt ministereitä.
Mikä yhdistää rasisteja ? PS.
PS on suurin rasistinen puolue, mutta muuten se on pienpuolue vain
10 %:n kannatuksella.
Ei PS:llä ole parin vuoden päästä mitään merkitystä Suomen politiikassa.
Vaaleissa se tulee olemaan 5 prosentin puolue.
Purra piti tänään Suomen rasistisimman julkisen puheen ja jatkoi
MTV:llä.
Eiköhän se ole pienin rasistinen puolue nyt ? Sen veljespuolue
Sinimustat suurin.
PS:n kannatus on pientä enää, RKP menee kohta ohi. Vasemmistoliitto on jo mennyt.
Mikä hyvänsä puolue on parempi kuin PS.
Tuleekohan pian heinäkuun gallupit ?
Eiköhän ainoa keino PS:n säilymiseksi puolueena ole liittyä yhteen
oman veljespuolueensa Sinimustien kanssa virallisestikin.
Ja vahingollisin Suomelle ja suomalaisille.
Jos haluaa tehdä vahinkoa Suomelle äänestää PS.ää.
Onko se enää suurempi kuin Sinimustat ?
Yhtä paha ainakin.
Pimeyden ytimestä.
PS on avoimesti rasististen ihmisten puolue.
Jos rasistista puoluetta äänestää eikö silloin tunnusta oman rasistisuutensa ?
Kyllä !
Persut ovat Impivaaralaisia. Kuvitellaan, että maailma/Suomi palaa jonnekkin 70-luvulle. Ei palaa. On syytä ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja lopettaa typerät rasistiset puheet.
Suomessa kuolee vuosittain parikymmentätuhatta enemmän kuin syntyy. Edustamme 0,07 % maailman väestöstä. Ilman maahanmuuttoa olemme katoava degeneroituva kansa.
Degeneroitumisen huomaa persuissa . . . .
Just nii.
Sanna on merkityksellinen henkilö monella tavalla . Sanna mm.vapautti
suomalaiset tabusta, ettei persujen rasismista saa puhua.
Sanna on rohkea ja rehellinen. Ei mikään limanuljaskapersu.
Persuna ihminen on tyhmimmillään. Niin se on edelleenkin.
Eikö rasisti pysty muuttumaan ?
Oletko tavannut yhtäkään järkiinsä tullutta rasistia ? Minä en.
Älä vie kaikkea toivoa rasisteilta.
Yksi natsijohtaja, SVL:n ent. johtaja ja perustaja Henrik Holappa parantunut.
Hän on kertonut kirjassaan tietonsa uusnatsiliikkeen sisältä.
Hän oli vähän aikaa persuissakin.
Persut on uusnatsien "koti", sehän on täynnä suomensisulaisia.
Holappa perusti oman uusnatsijärjestön SVL:n, PVL:n alajärjestön Suomessa.
Eläkeläisillä, jotka PS:ää äänestää ei ole hajuakaan PS:n natsiyhteyksistä.
Mitähän persut rukoilevat Tavion "rukoushetkessä".... ? Ei ole vaikea arvata.
Ne rukoilee tietenkin pakolaisia Suomeen. Muuten niiden kannatus loppuu kokonaan.
JEH! Siinä on persun totuus, tie ja elämä. Niinkauan kun pakolasia ja
maahanmuuttajia tulee PS:lle on leipä taattu.
PS puolue loppuu, ellei pakolaisia tule.
PS pienenee kuin pyy maailman lopun. Paljon porua, vähän villoja.
Turhan puolueen onkin hyvä hävitä huitsin nevadaan.
Minipuolue PS. HAHHAH.
Käyttääkö Jurra jotain dödöä ? Se on aina hikisen ja epäasiistin näköinen.
Pakolaiset ja maahanmuuttajat on persujen hengityskone.
Ne kun loppuu persulta loppuu happi.
Pakolaiset on persujen hengitysletkut.
Maahanmuuttajista ja pakolaisista ei tule olemaan pulaa. Demarit haluavat heitä jatkuvasti lisää Suomeen. Lue vaikka mitä mieltä T. Tuppurainen on.
Kun se "letku" vedetään irti PS lakkaa olemasta.
Rasismi on Suomen pahin ongelma. Ei maahanmuutto.
Onneksi meillä on vihervasemmisto, joka toivottaa kaikki tervetulleiksi Suomeen.
Maksoi mitä maksoi. Meillä kyllä riittää miljardejä vielä kehitysapuihinkin. Siitäkin vihervasemmisto pitää huolen.
Tutki ensin Valtion budjettikirjaa ennenkuin päättömiä horiset, persu.
Se on netissä luettavissa.
Ottaako aivoon, kun persut sinut petti ? Ei auennutkaan taivas, kun PS
huolittiin hallitukseen. Tulikin helvetti leikkausten muodossa kelapersuille.
Sinisellä Liikkeellä taita jo olla enemmän kannattajia, vaikka hyvin vähän silläkin.
Persun kannattajalle Sinimusta Liike on myös rakas.
Kaikki rasistit ovat rakkaita persuille.
ja nazit.
Ei se enää ole. Sinimusta Liike on mennyt ohi.
Mitä hyvää PS on saanut aikaan ? Kysymykseen ei ole koskaan tullut yhtäkään
vastausta.
Etkö seuraa politiikkaa?
Heittiväthän he hyvyyttää retostelevat soinilaiset hevon kuuseen!
Niin, ja viime eduskuntavaaleissa ajoivat sdp:n oppositioon.
Oli sdp:tä suurempi puolue, vaikka vasemmisto silloin sdp etunenässä keksimillään ratsati rasismipuheilla peruja vastaan.
Vaikuttaakin siltä, että suuri osa täällä persuja moittivia ovat piilokommunisteja.
Soini oli kunnon mies PS:n nykynatseihin verrattuna.
Päinvastoin, Perussuomalaiset on Suomean ainoa suuri puolue joka ei ole rasistinen suomalaisia kohtaan.
Ja lehmät lentää.
Persut vihaavat kaikkia, jotka antavat ihmisarvon kaikille, suomalaisiakin,
että se siitä persujen suvaitsevaisuudesta,
Kiitos, kun annat ihmisarvon ja suvaitsevaisuuden kaikille - myös persuille.
Persu ei kuulu ihmiskuntaan.
Persu S. Tynkkynen sanoi, että Purra huutaa kuin kapusiiniapina.
Sen on näkönenkin.
Puhutaan tasa-arvosta mitä tahansa niin kilpailun pitää olla rehellistä ja reilua.
Ja meilestäni on aivan oikein, että kansalaisille mahdollisuuksien tasa-arvo on tärkeämpää kuin lopputuloksen tasa-arvo.
"pitää olla rehellistä ja reilua" PERSUT EI OLE TUNNETTUJA REHELLISYYDESTÄÄN.
Mitä positiivista PS:stä tulee mieleen ?
Ei mitään.
Tyhmäkin voi tuntea itsenä viisaaksi jos vertaa itseään persuun.
Noin idioottimaisesti pystyy vain persu ajattelemaan.
Ei ole mitään mahdollisuuksien tasa-arvoa. Emme ole toisten toistemme
klooneja samanlaisiin olosuhteisiin syntyneitä.
Rasisti on persujen identiteetti.
Toivottavasti seuraava hallitus koostuu vihervasemmistolaisista. Heidän poliitiikkansa ansiosta saamme tänne lisää maahanmuuttajia. Näin saamme Suomeen lisää korkeatasoisia työntekijöitä ja paljon kaivattua vaurautta. Äänestetään vihervasemmistolaiset piikkipaikalle!
Ilman muuta !
Vasemmisto osaa pitää huolta hätää kärsivistä ihmisistä. Meillä on onneksi hyvä sosiaaliturva maahanmuuttajille. Vasemmisto pitää siitä onneksi kiinni. He eivät jätä maahanmuuttajia pulaan.
Vasemmisto ei ole päättämässä mistään. Persuhallitus päättää nyt. Se päätti
ryövätä kansan yhteiset verovarat rikkaille.
Tabu on rikottu. Se on hyvä.
Itse ne sen todistavat säännöllisin välein.
Koska ne kruunataan kuin missi ? Sitten voivat yhdessä irvistellä ylimielisesti.
Purra osaa sen jo.
Eerola ja Purra pitää kruunata miss Irvistyksiksi.
PAHAA JOULUA SUVAKEILLE !
T. persu
Oikein pahaa joulua köyhille lapsille !
t. persu
Pahaa joulua aasialaisille !
toivoo rasisti persu
Ammattipoliitikko tietää kaiken kollegoistaan.
Orpo on tekopyhä.
Orpo hyväksyi PS:n rasismin ottaessaan PS:n hallitukseen.
Näin se on nähtävä.
Myöskin Henriksson, vaikka väitti olleensa "yllättynyt".
Nin teki. Häikäilemättömille rahanahneille mikään ei ole este.
Nilkki se on.
Ei se muusta kuuluisa olekaan.
Persu ei kykene tekemään yhtään kiinnostavaa aloitusta,
mutta nopea se on ! Se kykenee nostamaan minuutissa 30 vanhaa ylös.
24/7.
Kannattaisko nukkua välillä, ettei lopullisesti sekoa ?
Kepu meni taas kannatuksessa PS:n edelle :D
Rasismi ei alkeellisesta ihmisestä lähde.
Toivottavasti kepu pitää kolmospaikkansa myös vaaleissa.
Toivottavasti ! Kepu on suorastaan rehellinen puolue PS:ään verrattuna eikä se ole
rasistinen.
juu persut on ainut avoimesti rasistinen puolue
Ylpeänä. Räkänokat pois!
Persurasisti kuuluu ryhmään joka on niin tyhmä, ettei edes tyhmä tajua olevansa.
Hyvä määritelmä.
Orpon sinimusta hallituksen loppu alkaa jo häämöttää
Sanna minkä tehnyt.
Mikä ei nyt ollenkaan pidä paikkaansa, ken ymmärtää perussuomalaisia. OMA REVIIRI.
Rasismi ei ole persujen ainoa vika.
Perussuomalaisista ei ole mitään hyvää ole sanottavaa.
Koska tulee Keskisarjan seuraava performanssi ?
Suuri rasismi-spektaakkeli on odotettavissa tässä kuussa.
Sinimusta Liike voi olla jo isompi rasistinen ja natsipuolue kuin PS.
PS:n tavoite on haalia Suomeen mahdollisimman paljon maahanmuuttajia
Suomeen muuten puolue kuolee.
Maahanmuuttajat on allahin lahja persujen rukouksiin.
Yli 250000 maahantulijaa on Allahin vastaus perujen rukouksiin.
Kovin suuri se ei enää ole, koska se petti äänestäjänsä. Duunari-äänestäjät
hylkäsivät PS:n. Muilla ei PS:n kannattajilla ei ole älliä.
Kellään PS:ää äänestävällä ei ole älliä.
Ei voi olla jos nyt niitten mielestä Suomessa on kaikki hyvin.
Persu ei koskaan kritisoi hallitusta, joka on romuttanut Suomen
talouden ja monta muuta asiaa.
Se on persun mielestä hienoa.
Persun mielestä hallitus tekee kaiken oikein. Senkin, että se lapioi yhteisiä varoja isotuloisille.
Jotkut lapioivat varat isotuloisille, toiset taas haluvavat antaa varat ulkomaalaisille.
Nyt ei riitä rahaa turvapaikanhakiJoille, rahat menee kaikki Suomen rikkaille
GEBARDIHATUILLE, kun Purra niitä lapioi niille,
Kun rasistista puoluetta äänestää silloin tunnusta oman rasistisuutensa.
Vaihda levyä!
JEH.
Se on totta ja ensi keväänä saamme taas virallisen luvun paljonko
Suomessa on rasisteja.
Ei se niin suuri enää ole. Parisataatuhatta kannattajaa lähti lätkimään,
kun Purran petokset kävivät ilmi. Vain niin tyhmät jäivät, jotka eivät
tajua tyhmiä edes olevansa.
Rasistit reihuvat nyt kuin heikkopäät konsanaan Orpoa nöyrryyttäen
oman kannatuksen kasvun toivossa.
Ja tulee olemaan vielä suurempi! Itse aion äänestää persut uuteen voittoon aivan varmasti!
Jatka toiveuniasi.
Voikukat tunkiolla ei hallitukseen pääse koskaan enää.
Omituinen otsikko tällä ketjulla.
Annetaan ymmärtää kui kaikki puolueet Suomessa olisivat rasistisia - perussuomalaiset vain on suurin.
Niinhän ne ovatkin.
Kun näyttää olevan niin, että jokainen mittaa sitä rasistisuutta omilla, vaihtelevilla mittareillaan.
PS on ainoa nimenomaan rasistine puolue ja sen kannattajat samaa maata.
Ei kai ne muuten PS:ää äänestäisi, koska PS:llä ei ole muuta "vaaliohjelmaa"
kuin ihmisviha,
Maalaisjärki ei ole rasismia.
Älä halvenna maalaisjärkeä. Ei sillä ole rasismin kanssa mitään tekemistä,
mutta maalainen voi kyllä olla rasisti niinkuin kaupunkilainenkin.
Useimiten böndeläiset on niitä ämpäri päässä kasvaneita rasisteja.
Ei rasismi ole mihinkään kadonnut.
Minkään itseään kunnioittavan poliittisen liikkeen ei pitäisi toimia yhteistyössä perussuomalaisten kanssa.
Natsit 30-luvun Saksassa halveksivat tieteellistä tietoa ja syyttivät ongelmista vähemmistöjä ja ulkomaalaisia. Jotenkin tuntuu tutulta persujen kohdalla.
Kaikki PS:n toiminta tuntuu niin saman toistolta naziaikojen kanssa.
Koppalakit puuttuu päästä vaan.
Nazismista tutut
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttirautiainen/279552-halla-aho-yrittaa-siedattaa-meilla-persujen-natsiyhteyksia/
Siinä on totuus PS:n ideologiasta.
Kuvan kera.
Siinä itse suomalainen pääideologikin.
Natsismi on ydin.
Yksi kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.
SDP on rasistinen puolue.
VMP.
Jos ei pieneen Suomeen tule lisää maahanmuuttajia koko
kansa degeneroituu vähitellen persuiksi.
Paha uhka.
Suuria rasismi-spektaakkeleja on odotettavissa ennen vaaleja.
Ei tule aika pitkäksi, kun naamanvenyttäjille saa nauraa,
elleivät pahempaa vahinkoa tee kuin itselleen niinkuin
Puhos-reissu.
Lisäksi natseja ja fasisteja. Muuta ilkeää ei nyt tule mieleeni.
Niin,ja tietysti syypäitä Etnan purkauksiin!
Kun rasistista puoluetta äänestää tunnusta oman rasistisuutensa.
Jos persut on rasistinen puolue, mihin puolueen linjauksiin se perustuu?
Ei noin laajalla väitteellä (rasistinen puolue) ole mitään perusteluja.
"Papukaija"- puoleiden kannattajat sitä vain hokevat, kun eivät asiallisia keskusteluja osaa. Tämä on niiden paljon mainostamaa "joukkovoimaa".
Johtajanaan Sanna Marin - entinen pääministeri, joka ahkerana bilettäjänäkin muistetaan.
SDP huutaa rasismista ja syyttää siitä muita--ovelaa. SDP on rasistinen puolue.
Onko AfD kateellinen ?