Keskustelin vanhempieni Tulliin töihin hakemisesta.

Isäni toimi samalla tavalla, kun hain panostajan koulutukseen.
Hän kielsi tekemästä työsyrjintä ilmotusta postinjakajan työstä, mutta Tulliin hakemista hän sano pitkän hiljaisuuden jälkeen ” Joo.”

Veljeni sano myös, että : Tuohan on hyvä ja haen sitä paikkaa.

Äitini sanoi : Oot kyllä yllättävä, mutta en tuotakaan yllättynyt.
Äitini toki mainisti erikseen jälleen kerran : Oot niin Arhipoffilainen, kuin olla ja osaa vain!

Äitini oli käynyt kaivamassa minun PERUNAMAATA.
Kyllä siellä oli jo perunoita ja oli isälle näyttänyt ja tuli mulle sanomaan : Sinun maassa on näin isoja perunoita.

Sanoin kun laitoin perunat maahan, että : 8viikkon päästä pitäis olla perunoita.
Sanoin myös : Nyt perunat alkaa vasta kasvamaan, kun yöt alkaa hämärtymään.
Ei perunan istutus ja kasvatus ole TYHMÄN IHMISEN hommaa jos saat hyvän sekä runsaan sadon ilman lannoitteita.

En vielä niitä nosta perunoita maasta, koska ne kasvaa vielä!

Olen meidän SUKUHAARAN ENSIMMÄINEN NAINEN joka sentään jatkaa suvun vanhoja perinteitä.

Rastin Niila Petsamon tarinoiden mukaan opetti toisille myös perunoiden kasvastusta, mutta en minä laittanut lannoitteita.

Saan ainakin kerran elämässä maistaa miltä maistuu itse kasvattamat perunat joita EI LANNOITETTU PASKALLA jota hienot ihmiset kutsuu APULANNAKSI!
3239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olisit päässyt tulliin muttako heti tartuit kulliin..

Äänestä

Kyllä minä olen kokoajan kunnioittanut ISÄÄNI ja käynyt VANHEMMAN PANOSTAJAN koulutuksen, koska isäni sanoi: Kyllä sinun päällä noita hommia tehdään.
Hän sanoi myös, että ei saa jatkaa eli en saa ammatikseni tehdä räjäyttää.

Tullissa ei ole aseita käytössä eli on oikea suunta ja isäni sana painaa enemmän mitä noiden jotka kunniaa vaatii.

Petsamolaisella ei TARVETTA pettää Suomen kansaa ja vaatia kunniaa!
En hyväksy sitä, että minun PERHETTÄ sekä SUKUA nöyryytetään minun kautta!

Minun suku on SUOMEN SUURIN, koska sekä Mannerheim ja Sthålberg on minun sekä Suomen kansan ISIÄ jotka pitävät KANSAN kurissa sekä nuhteessa.

Ei he itsekkään pyrkineet Presidentiksi vaikka todisteet riittää siihen, että halusivat ja estivät minua menemästä ehdolle.

Lapista EI OLLUT ketään ja EI SAATU EDES KOKEILLA PÄÄSENKÖ LÄPI.

Äänestä
  • He tekevät omista lapsistaan perinnöttömiä ja heidän puolisot voi tehdä perinnöttömiä vielä heidän sisaruksista kun, koska he käy puolisoidensa kunnian päälle syyttelemällä minua.

    Ei kai tuo minua haittaa ja ei nuo miehet eroa noin hyville puolisolle anna jotka elättää heidät ja tekevät vielä heidän työtkin.

    Ei minulla ole puolisoa, koska pärjään paremmin yksin...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Isäni toimi samalla tavalla, kun hain panostajan koulutukseen.
Hän kielsi tekemästä työsyrjintä ilmotusta postinjakajan työstä, mutta Tulliin hakemista hän sano pitkän hiljaisuuden jälkeen ” Joo.”

Veljeni sano myös, että : Tuohan on hyvä ja haen sitä paikkaa.

Äitini sanoi : Oot kyllä yllättävä, mutta en tuotakaan yllättynyt.
Äitini toki mainisti erikseen jälleen kerran : Oot niin Arhipoffilainen, kuin olla ja osaa vain!

Äitini oli käynyt kaivamassa minun PERUNAMAATA.
Kyllä siellä oli jo perunoita ja oli isälle näyttänyt ja tuli mulle sanomaan : Sinun maassa on näin isoja perunoita.

Sanoin kun laitoin perunat maahan, että : 8viikkon päästä pitäis olla perunoita.
Sanoin myös : Nyt perunat alkaa vasta kasvamaan, kun yöt alkaa hämärtymään.
Ei perunan istutus ja kasvatus ole TYHMÄN IHMISEN hommaa jos saat hyvän sekä runsaan sadon ilman lannoitteita.

En vielä niitä nosta perunoita maasta, koska ne kasvaa vielä!

Olen meidän SUKUHAARAN ENSIMMÄINEN NAINEN joka sentään jatkaa suvun vanhoja perinteitä.

Rastin Niila Petsamon tarinoiden mukaan opetti toisille myös perunoiden kasvastusta, mutta en minä laittanut lannoitteita.

Saan ainakin kerran elämässä maistaa miltä maistuu itse kasvattamat perunat joita EI LANNOITETTU PASKALLA jota hienot ihmiset kutsuu APULANNAKSI!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu