Eliminoitu Elämäni! miksi enää jatkaa?

Kauheudet seuraavat toistansa, ilman loppua
Kun mitään apua ei saa mistään, ei edes omaisilta
kun kukaan ei usko ja piinaavat henkilöt saavat uutta voimaa jatkaa
surmaamistyötään, ilman mitään todisteita he valloittavat joka päivä ja yö
asuntoni jokaisen hetken.
Luulisi että oikeusvaltio kykenisi jotain tekemään puolestani, muttei mitään
Petetyksi tuleminen sattuu,, miksi tein työni tällaisen valtion eteen.
Kaksi Psykopaattia eri asunnoista saa jatkaa vainoaan.
Käytin 1vuoden pelkästään näiden MYKKIEN muiukalaisten tutkimiseen.
Sain selville kauheuksia ja kaksi pirua, joiden takia olen 5v kärsinyt , meettänyt sijoitukseni terveyteni laseni lapsenlapset oikeuteni saada apua valtiolta
MITÄÄN EN OLE TEHNYT
MISSÄ ON LAKI?
Valtiovalta puhelee rasistismin vastaisuuden puolessta, mitään ei tapahdu
ulos en uskalla yksi enää
0169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


topik kirjoitti:

Kauheudet seuraavat toistansa, ilman loppua
Kun mitään apua ei saa mistään, ei edes omaisilta
kun kukaan ei usko ja piinaavat henkilöt saavat uutta voimaa jatkaa
surmaamistyötään, ilman mitään todisteita he valloittavat joka päivä ja yö
asuntoni jokaisen hetken.
Luulisi että oikeusvaltio kykenisi jotain tekemään puolestani, muttei mitään
Petetyksi tuleminen sattuu,, miksi tein työni tällaisen valtion eteen.
Kaksi Psykopaattia eri asunnoista saa jatkaa vainoaan.
Käytin 1vuoden pelkästään näiden MYKKIEN muiukalaisten tutkimiseen.
Sain selville kauheuksia ja kaksi pirua, joiden takia olen 5v kärsinyt , meettänyt sijoitukseni terveyteni laseni lapsenlapset oikeuteni saada apua valtiolta
MITÄÄN EN OLE TEHNYT
MISSÄ ON LAKI?
Valtiovalta puhelee rasistismin vastaisuuden puolessta, mitään ei tapahdu
ulos en uskalla yksi enää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu