Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen on palkannut eduskunta-avustajakseen oman naisystävänsä.
Eduskunnan nykyisten sääntöjen mukaan myös oman seurustelukumppanin palkkaaminen on sallittua, mutta ratkaisu on poikkeuksellinen.
Ensimmäisen kauden kuhmolainen kansanedustaja kertoo Ylelle etsineensä avustajaa pitkään. Polvisen mukaan Kainuun asiat tuntevan avustajan löytäminen ei ollut helppoa, ja toukokuussa valinta osui omaan kumppaniin.
– Tämä ei ole mitenkään helppo ratkaisu. Hänen palkkansa laskee kun hän lähti vakituisesta työstä eduskunta-avustajaksi, mutta mielestäni hän oli sillä hetkellä paras avustaja ja oikeastaan ainoa, jonka pystyin siinä kohtaa palkkaamaan, Polvinen sanoo.
Polvisen seurustelukumppani Kaisa-Mari Paulomäki jättäytyi virkavapaalle Kainuun hyvinvointialueen kansanterveyshoitajan tehtävästä.
Polvisen mukaan laskeneen palkan ja Helsingin korkeiden asumiskustannusten takia perheen nettotulot laskevat noin 800 euroa kuukaudessa.
– Tästä ei tullut meidän perheelle minkäänlaista taloudellista etua. Päinvastoin.
Polvisen mukaan avustajan työ vaatii paljon ja edustajan pitää pystyä luottamaan avustajan ammattitaitoon.
– Tämä voi näyttää tietysti erikoiselta, mutta me teemme perheenä tätä työtä paremman huomisen eteen ja näen, että tämä on niin Kainuulle kuin Suomellekin paras ratkaisu tällä hetkellä.

Vastaukset 28
Vanhimmat
Sallittua. So what!
Olisitko samaa mieltä jos esim Mauri Pekkarinen palkkaisi rakastajattaren avustajakseen
Tietysti olisin
Petosjytky.
On kyl niin äitinsä olosen eukon löytänny, et katoin ensin sitä lehtikuvaa ja luulin että poseeraa siinä lehdessä oman mammansa kanssa 🤣
Kehitysmaa taso edustaja tämä
Oma napa ensin
Onko suosikkietustaja polovinen kommentoinut asiaa Kainuun Sanomille
EVVK
Paremman huomisen eteen tehdään töitä ja samalla peruutellaan kaikista ilmastotoimista.
Eiköhän tässä pärjäillä!!
Ketkä tolvanat tuota on äänestännyt. Persut sitten osaa puhua mutta teot on aivan päinvastaisia. Polovinenkin joutuu tuon kauden jälkeen kortistoon ja eeköhän kaupunkin sille jonkun suojatyöpaikan keksi.
Eläpä irvistele. Vanhassa ja ryppyisessä repussakin voi olla hiton hyvät eväät.
Riippuu siitä onko reppu kuinka löysä ja märkä...
Huhhuh. Nyt on jo riman alitus. Yäk! Luulis noin komean miehen löytävän pikkasen paremman näköisen naisen. Varmasti olis kauniimpiakin tarjolla.
Pisteet tippu tällä Mikon äänestäjällä 👎
Perussuomalaiset ovat niin kun väkeä, koska hokevat vähän väliä nin kun.
Onko sama jolla lähestymiskielto ja ruokot ulosotossa
Taitaa olla uusi nettipornosta..Persuthan kyselytunnilla selaavat nettipornoa..nääs
On se hyvä, että pitää palkata henkilö avustajaksi, muutenhan persut palkkaisi varmaan melkein mitä tahansa olemassa olevaa avustajaksi, vanha koira vois olla hyvä, se ois aina samaa mieltä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi on palkannut poikansa Kalle Niemen eduskunta-avustajakseen. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Kalle Niemi on toiminut isänsä avustajana jo viime syksystä alkaen. Niemen mukaan hänen aiemmalla avustajallaan tuli loka-marraskuussa niin paljon muita töitä, että uusi avustaja oli hankittava.
Onko itse edustaja polvinen kommentoinut asiaa ratto lehdessä alibissa ja hymy lehdessä
Eikö parempaa saanut kuin äitinsä ikäsen.
Iän tuoma kokemus on naisilla hyvin, hyvin monessa touhussa hyväksi
Ihan sama nytten. Eikö tuo ollut läpinäkyvää kun Kni. Muutto ja oma eukko avustajaksi? Neljä apilaa äänet meni petohukkaann näemmä
Mapko onneksi valtuustossa
Persu ministeri erosi oma poika oli avustajana
Nyt poika on perseenpesijänä...
Keskisarjasta uusi ministeri
Persu se tykkää korruptiosta. Palkkaa oman akan. Noh ei hättää. Nähty on tuon pariskunnan hommat. Näkkyy pariskunta tykkäävän enemmän Helsingin vilinästä. Kuhmo on polovisen toimesta unohdettu aika päivää sitten