Rippikouluja markkinoidaan uskonnottomien kotien nuorille

Yleisestä ev.-lut. kirkon jäsenmäärän laskutrendistä poiketen kirkko saa uusia jäseniä 14-vuotiaista, jotka on ensin saatu rippikouluun, nimenomaan rippikoululeirille ja siellä sitten innostumaan jäsenyydestä (liittyminen toki vasta huoltajien luvalla).
Tähän liittyy melko tehokas, jopa aggressiivinen rippikoulumarkkinointi koulujen (uskonnonopettajien ja rehtorien) avustuksella sekä toisaalta vuotta vanhempien, tulevan kesän isosten face-to-face-markkinointi, toki ikätoverienkin kautta syntyvä ryhmäpaineen imu rippikoululeireille. Kesän leirien markkinointi alkaa jo aivan 8. luokan alussa, jolloin kohderyhmä on iältään 13-14-vuotaita.
Viime vuonna kirkko tyytyväisenä tiedotti saaneensa yli 1000 uutta jäsentä liittymään nimenomaan rippikoulujensa kautta.
68794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Kuulin, että vuoden 2025 rippikoulujen/-leirien ilmoittautumisaika päättyisi jo syyskuussa. Ev.-lut. seurakuntiahan on yli 300. Vaihtoehtona olevan Protu-leirin ilmoittautuminen on vasta tammikuun paikkeilla.

Äänestä

Nyt asia on päällänsä.

Äänestä

Saa markkinoida, käydä lapsilähetystyösotaa, mutta ei kouluissa.

Äänestä
  • Just, koulu ei ole markkinointialusta.

    Äänestä

Eikö rippikoulun voi käydä aikuisenakin? Jos vanhemmat ovat sen teininä kieltäneet ja on tullut täysi-ikäiseksi....

Äänestä

Ga.maa ej.

Äänestä

Hyvä tietää. Eikä tällainen aivopesuloiden markkinointi kuulu kouluun.

Äänestä

Sen kun, mutta ei kouluissa.

Äänestä

Joo, mutta pysykää pois kouluista.

Äänestä

Se on offensiivista lapsilähetystyötä 13- ja 14-vuotiaisiin.

Äänestä

Se on aggressiivista tunkeutumista.

Äänestä

Ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy.

Äänestä

Ilmoittautumisaika just nyt. Kyllä voi sanoa väärille houkutuksille ei.

Äänestä

Offensiivista lähetystyötä.

Äänestä

Kyllä huoltajat voivat todeta, että ei tänä vuonna, on muuta ohjelmaa

Äänestä

Toki saa, mutta koulujen ei pidä ruveta siihen kaveriksi.

Äänestä

Se nyt vaan wi meille käy.

Äänestä

Menkää ja tehkää kaikki... lähetyskäsky.

Äänestä

Lapsilähetystyö - onko ok?

Äänestä

Meillä pidämme pintamme ja sydämemme.

Äänestä

Omaa identiteettiä on syytä itsekin kunnioittaa.

Äänestä

Se on haaste ateisteille ja muille uskonnottomille.

Äänestä
  • Haaste kodeille. Täältä pesee.

    Äänestä

Offensiivi, hyökkäys, aggressio.

Äänestä

Saa yrittää , mutta ei kunnan kustannuksella.

Äänestä

Asia on esillä syyskuussa. Ei riittää.

Äänestä

Tulee uskonnottomien pihapiiriin häikäilemättä.

Äänestä

Joten emme vain alistu katsomaan.

Äänestä

ON syytä tiedostaa, että nyt alkusyksyllä on tämän hyökkäyksen huippukausi.

Äänestä

Saa yrittää, mutta ei koulussa.

Äänestä

Raha motiivina pitää kyseenalaistaa. Ja antaa rahaa 14- ja 15-vuotispäivänä.

Äänestä

Hyväettä ei sentään kotiovelle.

Äänestä

Jättäkää koulurauhalle sijaa.

Äänestä

Sanotaan vaan houkutellulle nuorelle, että ei.

Äänestä

13-14-vuotiaat ovat vielä lapsia - ja samalla laumaeläviä.

Äänestä

Röyhkeän offensiivista. Akanvirtaa toki.

Äänestä

Joko se rippikouluun ilmoittautumisen aika on päättynyt? Jos joku nuori ilmoittautui hetken huumassa, syksyn mittaan voi sanoa, että ei sentään.

Äänestä

Kyse on kirkon offensiivisesta lapsilähetystyöstä.

Äänestä

Irtisanokaa ilmoittautuminen. Kehitetään nuorille parempaa tekemistä.

Äänestä

Tämä ei ole vain offensiivista vaan myös aggressiivista lapsilähetystyötä. Voidaan kysyä onko tulvat isoset valjastettu epäeettiseen houkutteluun.

Äänestä
  • Tulevia isosia käytetään vuotta nuorempien houkutteluun.

    Äänestä

Koulujen ei pidä toimia markkinointialustana.

Äänestä

Manipulointia koulussa.

Äänestä

Muutos, lapsilähetystyölke stop kouluissa.

Äänestä

Offensiivista lasten manipulointia.

Äänestä

Koulujen hyväksikäyttö ei ole ok.

Äänestä

Kirkko yrittää hölkiä.

Äänestä

Saahan sitä markkinoida, mutta ei kouluaikana. Koulun ei pidä "virallistaa" aivopesuleirejä.

Äänestä

14- tai 15-vuotiaista. Onnistuneita offenssiiveja, joilla koulut sataneet legitimiteettä.

Äänestä

Offensiivi. Koulujen apu ei ok.

Äänestä

Kyseenalaisin keinoin.

Äänestä

Saahan sitä yrittää, mutta ei koulussa.

Äänestä

8. lk alussa heti

Äänestä

Kodeissa valppaana. Kesäksi ihan muuta tekemistä.

Äänestä

Perheet VAL paina: Vapaa-ajattelijoiden nimen VAK maininta kouluissa kannattaa vetää oikeuteen
tai pöntöstä, kun kuulet VAL paina

Äänestä

Just nyt on vaaran viikot.

Äänestä

Se aika on 8. lk alussa, syksyllä.

Äänestä

Valppaina.

Äänestä

Nyt on aika valppauteen.

Äänestä

Teinipoika aloittirikos uran samurhalla ja koska sosdemlaki
on pervertoitu päästettiinheti vapaaksi jatkoi samaa sitten

tässä voisi miettiä vieraantumista: mitäsekundaa höperöseura Valiitto
ajaa moraalina kotien nuorille jotain uskonnonpoistoa
ja suvirsienkieltoa mutta ei puutu mihinkään ongelmaan

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012234662.html

Äänestä

Pidetään varamme.

Äänestä

Ovelaa yritystä.

Äänestä

Ei kannata suostua.

Äänestä

Vanhempien kannattaa olla valppaina. Ei kannata antaa kirkon viedä...

Äänestä

VALPPAUTTA KODEISSA.

Äänestä

Emme mene jujuun.

Äänestä

Gammaa ej.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yleisestä ev.-lut. kirkon jäsenmäärän laskutrendistä poiketen kirkko saa uusia jäseniä 14-vuotiaista, jotka on ensin saatu rippikouluun, nimenomaan rippikoululeirille ja siellä sitten innostumaan jäsenyydestä (liittyminen toki vasta huoltajien luvalla).
Tähän liittyy melko tehokas, jopa aggressiivinen rippikoulumarkkinointi koulujen (uskonnonopettajien ja rehtorien) avustuksella sekä toisaalta vuotta vanhempien, tulevan kesän isosten face-to-face-markkinointi, toki ikätoverienkin kautta syntyvä ryhmäpaineen imu rippikoululeireille. Kesän leirien markkinointi alkaa jo aivan 8. luokan alussa, jolloin kohderyhmä on iältään 13-14-vuotaita.
Viime vuonna kirkko tyytyväisenä tiedotti saaneensa yli 1000 uutta jäsentä liittymään nimenomaan rippikoulujensa kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu