Liittyminen Club Rustaan

Sain linkin puhelimeeni, mutta syntymä ajan laittaminen on työn ja tuskan
takana, koska se pitää laittaa kalenterista. ja nyt on 29082024 ja oma
syntymävuosi pitäs jotenkin hilata oikealta vasenmalle,että tulee oikea vuosi.
Ei kai kukaan aikuinen ole syntynyt 2024? Vaan aika moni on syntynyt 1970-1990-luvuilla, niiin kuinka monta kertaa sitä kalenteria pitää hilata eteenpäin, että tulee
1900-luku? OIkea päivämäärä on kyllä helppo sitten syöttää kalenteriin. Taas on joku 2000-luvulla syntynyt bitti nikkari ollut rustaamassa Rustan sivuja. Ei vika aina ole
käyttäjässä, vaan voisi edes joskus ajatella, että vika on järjestelmässä tai ohjelmistossa.
Pitäskö kaikilla olla jokin, vähintään 500e arvoinen 5G kännykkä että asiat sujuisivat?
Joten Rusta; pitäkää Clubinne, en tarvii sitä.
21985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tyhmäkin olet🫵🏻

Äänestä

Kerran olen Rustassa käynyt ja muutaman kerran mainoksen selannut. Silloin alussa oli tarjouksena kohtuuhintainen muistitikku, sen ostin. Muuta en tarvitse, pelkkää tarpeetonta roskaa myyvät ja kauppa on yhtä sekava kuin Ohlsson, mistä sieltäkään ei tarpeellista löydy. Huhun mukaan eivät huoli oikeaa rahaakaan, joten pitäkööt aarteensa!

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sain linkin puhelimeeni, mutta syntymä ajan laittaminen on työn ja tuskan
takana, koska se pitää laittaa kalenterista. ja nyt on 29082024 ja oma
syntymävuosi pitäs jotenkin hilata oikealta vasenmalle,että tulee oikea vuosi.
Ei kai kukaan aikuinen ole syntynyt 2024? Vaan aika moni on syntynyt 1970-1990-luvuilla, niiin kuinka monta kertaa sitä kalenteria pitää hilata eteenpäin, että tulee
1900-luku? OIkea päivämäärä on kyllä helppo sitten syöttää kalenteriin. Taas on joku 2000-luvulla syntynyt bitti nikkari ollut rustaamassa Rustan sivuja. Ei vika aina ole
käyttäjässä, vaan voisi edes joskus ajatella, että vika on järjestelmässä tai ohjelmistossa.
Pitäskö kaikilla olla jokin, vähintään 500e arvoinen 5G kännykkä että asiat sujuisivat?
Joten Rusta; pitäkää Clubinne, en tarvii sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu