Ennen ihmiset kouluttautuivat eniten käytännön töihin ja toiset oppivat työssä ollessa ilman koulutusta. Korkeakoulutetut olivat harvemmassa. Kuoltiin jo 50 ikäisenä, vanhaksi eläminen oli harvinaisempaa. Kokemuksena oma synnyinpitäjäni.
Nyt ihmiset ovat ylikoulutettuja. On monta ammattia joissa ei tarvita AMKta puhumattakaan maisterista. Heitä on kaupan kassalla ja perus toimistotöissä. Työikäistä väestöä tavalliseen käytännön töihin puuttuu. Keski kuolinikä on n. 80 v. ja ikivanhat sen kun lisääntyvät.
Nyt henkilön koulutukseen menee lähes 30 v. - Saa tukia eikä ole töissä. Ja taas, tietenkin on poikkeuksia eli työn ohessa opiskelevia jotka eivät saa tukia. Olen sellainen itse.
Sitten ollaan. 30 v töissä, ja taas on poikkeuksia. Itse lähes 50 v.
Sitten ollaan n. 30 v. eläkkeellä.
Eli keskimäärin vain 30 vuotta ihmiset tekevät töitä ja maksavat veroa. Loput prosentit eivät tee vaan saavat eläkkeitä tai tukia.
Johtopäätös. Rahojen vähyys ei ole hallituksen eikä kenenkään syytä. Rakenne vain on muuttunut ja aikanaan eri hallitusten tukien hyvällä tahdolla ja tarpeeseen järjestetyt tuet ovat lisääntyneet moninkertaisesti.
Voisiko tämä stoori yhtään vähentää tätä hulvatonta sekä edellisen että nykyisen hallituksen solvaamista rahojen riittämättömyydestä.
Nyt ihmiset ovat ylikoulutettuja. On monta ammattia joissa ei tarvita AMKta puhumattakaan maisterista. Heitä on kaupan kassalla ja perus toimistotöissä. Työikäistä väestöä tavalliseen käytännön töihin puuttuu. Keski kuolinikä on n. 80 v. ja ikivanhat sen kun lisääntyvät.
Nyt henkilön koulutukseen menee lähes 30 v. - Saa tukia eikä ole töissä. Ja taas, tietenkin on poikkeuksia eli työn ohessa opiskelevia jotka eivät saa tukia. Olen sellainen itse.
Sitten ollaan. 30 v töissä, ja taas on poikkeuksia. Itse lähes 50 v.
Sitten ollaan n. 30 v. eläkkeellä.
Eli keskimäärin vain 30 vuotta ihmiset tekevät töitä ja maksavat veroa. Loput prosentit eivät tee vaan saavat eläkkeitä tai tukia.
Johtopäätös. Rahojen vähyys ei ole hallituksen eikä kenenkään syytä. Rakenne vain on muuttunut ja aikanaan eri hallitusten tukien hyvällä tahdolla ja tarpeeseen järjestetyt tuet ovat lisääntyneet moninkertaisesti.
Voisiko tämä stoori yhtään vähentää tätä hulvatonta sekä edellisen että nykyisen hallituksen solvaamista rahojen riittämättömyydestä.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Ei tule rahat riittämään, kun persuhallitus tekee Suomesta banaanivaltion,
joka ei vie kuin vessapaperia ja turkiksia Kiinaan.
niin...tämä mystinen ja salaperäinen persuhallitus...
Onkohan presidenttikään edes tietoinen siitä, että Suomea hallitsee nyt näkymätön Varjohallitus, joka toimii varsinaisen hallituksen takana ja ohjaa koko suomalaista elinkeinoelämää...
Nyt pitäisi vähän tarkentaa kun eliniästä puhutaan mitä tarkoitetaan?
Kyllä ihmisiä eli vanhoiksi ennenkin mutta ihmisten keskimääräinen elinikä on noussut paljon jo pelkästään lapsikuolleisuuden painuttua lähes nollaan. Ennen kuoltiin paljon ihan jo pian syntymän jälkeen tai muutaman vuoden iässä, se vaikutti huomattavasti keski- ikää laskevasti. Mietipäs mikä tulee henkilöiden keski-iäksi kun toinen kuolee 80- vuotiaana ja toinen kolmen päivän ikäisenä? Lapsikuolleisuuden vaikutuskaan ei ollut aikanaan ainoa sillä ei ollut harvinaista että ehkä 20- 40- vuotias äitikin kuoli synnytyksen yhteydessä.
Nyt on persuhallitus keksinyt "työvälineen", että invesoijat sijoittavat
Suomeen, maksetaan niille niin paljon veronmaksajilta tukirahaa,
että ne tulevat. Orpo kehuu vuolaasti miten talous ihan kohta piristyy
dynaamisesti.
Suomen verokertymä ei riitä muutenkaan eli siis paljonko hallitus
ottaa lisää velkaa, että se saa maksettua riittävästi "investointitukia"
ulkomaalaisille firmoille, että ne investoisivat Suomeen ?
Eipä sitten auttanut asian pohtiminen muuten kuin solvaamalla jotakin tahoa. Laitan tuohon lasten vähenemiseen. Lapsi kuluttaa vähemmän kuin aikuinen, vähemmän sotepalveluita, hoitokoteja ja asumistukia. Paitsi tietenkin lastenkotilapset joita onneksi on pieni prosentti. Yleensä lapsella on 1-2 vanhempaa.
Omalla kotiseudullani 50-luvulla oli vain pieni osa vanhaksi eläviä henkilöitä. Aika moni kuoli 50-60 ikäisenä. Omalla kylällä oli yksi vanhus, ehkä kuoli 85 ikäisenä.
Koitko kommenttini klo 12:52 myös solvauksena?
Oman tietämäni lapsuuden asuinpiirin alueella elettiin keskimäärin aika iäkkäiksi, ainakin kaksi tapausta tiedän kun mentiin sinne 100 vuoden tuntumaankin. Omat vanhempani kuolivat 70 ja 85 iässä, kolme lähinaapuriani jotka varmuudella tiedän, heillä ei kukaan kuollut alle 70- vuotiaina.
Lapsihan jos joku on pelkkä kuluttaja kunnes alkaa maksaa veroja ym. Lapsi syö ja tarvitsee vaatteita ym. syntymästään asti, päivähoito maksaa ihan maltaita, lapsilisät maksavat, koulujen kustannukset ovat suuret, kaikki maksaa ja maksaa ennen kuin ihminen maksaa veroja ensimmäistäkään kertaa...ihminen on eläinmaailman lajeista hitaimmin itsekseen ja itsellisesti pärjäämään kykenevä ja sijoituksena erittäin huono...
Minulla ei lapsia vatsaan mitään ole, ei sillä, olen vain realisti...
Ei sinun kommenttisi ollut solvaus. Lienet n. 70 v. Eikö vanhempasi kuolleet vasta 10-20 vuotta sitten. Puhuin niistä vanhemmista jotka kuolivat 50-luvulla kun sanoin ennen. Omat kuolivat 15 ja 18 v. sitten yli 90 vuotiaina. Se olikin jo enemmän nykypäivää.
Minä ihan muistan kuinka naapurin emännät kuolivat 50-60 vuotiaina 50-luvulla. En mitään keski-ikää laskenut.
Sekä vanhukset että lapset vaan maksavat yhteiskunnalle tuottamatta veroa. Vain 30 vuotta ihmiset keskimäärin käyvät töissä ja maksavat veroa. ja niistä verorahoista pitää kustantaa vuodet, jotka nämä ihmiset kuitenkin yhteiskunnassa elävät.
Löysin googlella lauseen "Lokakuussa 2022 työllisiä oli 2 636 000". Se tarkoittaa että kun Suomen väkiluku v. 2022 oli 5 565 519 niin lähes 3 mil. ei maksanut veroa.
On selvää että talous kurjistuu, siitä on turha edellistä tai nykyistä hallitusta syyttää.
(Ja Ukrainan sota-avut ja koronat päälle.)
Jos persuhallitus leikkaa pienituloisilta ja tunkee ne rikkaille
ei voi väittää, etteikö hallituksesta riippuisi rahan riittävyys.
Rikkaille sitä riittää. Jako on "valikoivaa"
LUOKKAEROJA kasvattavan Orpon on muuten aivan turha puhua mitään yhdenvertaisuudesta, puhumattakaan persuista, jotka pitävät
kaikkia muita kuin rikkaita ja toisiaan ongelmajätteenä.
Onko sinun tuloistasi leikattu vai mitä itket?
Eihän öyhöttäjä osaa lopettaa öyhötystään vaikka mitä sille kertoisit tai todistaisit, se jatkaa oman 'totuutensa', jonka matkinut jostain muualta, tuputusta.
Yhdysvalloissa esiintyy ilmiö, jolle on annettu nimeksi granny-dumping.
Omaiset asettavat avuttomat sekavat vanhukset pyörätuoliin ja jättävät
heidät jonnekin julkiselle paikalle.
Onko Suomen hallituksen vanhuksille suunnittelema "hoitopolku"
samantyyppinen ?
Puolustuskyvyttömät vanhukset ovat yksi ryhmä, joka hallituksen
piittaamattomista leikkauksista kärsii.
Unohdit laittaa väitettäsi tukevat luotettavat lähdetiedot mukaan!
Toistaiseksi pidämme juttuasi tyhjänä höpötyksenä mutta se paljastanee ettei poliittinen suuntutumisesi ole välttämättä kapitalismia ihaileva vaan enemmänkin vas...
Se ka va lepukki on etu lohko sairaudasta kärsivä vain oharihainen käpiöäly
Kouluttautuminen työelämästä vuosia, opintojen jälkeen saattaa mennä vuosia pätevyyttä hankkiessa, työn ohessa voit joutua kouluttautumaan lisää, tai kouluttautua uuteen ammattiin.
Suomen väestö on vanhettunut, nuorempi ikäluokka pienenee pitkään jatkuneen syntyvyyden pienentymisen takia, vertailussa vaikka ruotsiin. Ruotsi aloitti talouden ja hyvinvointi valtion muodostamisen 1960-luvulla joka perustuu maahanmuuttoon, ruotsin väestö on nuorempaa meihin verrattuna. Suomen maahanmuuttoon perustuva talouden kasvu perustuu lähivuosi kymmeneen, eli olemme vähän jäljessä.
Kuinka Suomi saisi vaurastumisen loikan vertailussa muihin pohjoismaihin, tarvitsemme vetoapua EU alueelta tavaran kysynnän vuoksi joka toisi työtä. Huonomman tuottavuuden takia tarvitsemme enemmän työvoimaa päästäksemme samaan tulokseen kuin vertailu maissa.
Suomi ei ole kovin kaukana tavoitteista, tarvitaan 150 000 uutta työllistettyä ensi hätään, siis ensi hätään eikä tuo määrää riitä vielä tarpeeksi kansantaloutta nostamaan. Työpaikkoja synnyttää yritykset se tässä kiikastaa, se kun korjaantuu tarvitaan tekijät.
RKP oikealla linjalla ja nyt kokoomus samaa mieltä, pitääkö Satosen eilinen avaus paikkansa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010658930.html
Miksi jätit aapisen kesken kiertokolun jälkeen?
Hesarin vihapuheiden tilalla moni lukee nykyisin asiamediaa
Maaseudun tulevaisuus, kesk
Demokraatti, sdp
Tällä hetkellä kärki
Puolueiden omat lehdet ei kerro koskaan muutakuin puolueen oman 'totuuden'.
Missä kohtaa esiintyy vihapuhetta, onko Satosen esiintulo vihapuhetta entä RKP.
Mikä sinun mielestä on vihapuhetta, ei puolueella ole kanttia keskustella rasismista, rasismi on juuri vihapuhetta.
Orpon juttelu eilen A-studiossa, rasismi keskustelu ei ollut tarkoitettu puolueille, naurettava väite, Orpon tarkoitus pestä Persut puhtaaksi rasismin ulkopuolelle.
Ylempänä Persu syyttää muita tahoja vihapuheista, aika moinen lohkaisu.
Persut syypäitä suomessa esiintymään vihapuhe rasismiin, vuosi sitten puitiin Purran ja muitten persujen vihapuheista.
Persuilla esiintyy vihapuhetta ihmisyyttä kohtaan.
Vieläkö haluat tulla minun päälle vihapuheillasi.
Suomalaiset ovat osanneet olla rasisteja paljon ennen kuin koko PS- puoluetta oli olemassakaan mutta sillä rasismikortillahan puolue kannatuksensa hankki. Ei yhtä ilman toista... Ainakin PS:n johto on paljastunut täysiksi Suomen omiksi kansallissosialisteiksi. Joskus ajattelin että he olisivat vain näyttelijöitä jotka hankkisivat kannatusta tietyistä piireistä olemalla mukamas niin ulkomaalaisvastaisia yms. mutta kun esim. puolueen puh.johtajan aiempaa viestittelyä on nyt paljastunut niin kyllä myös se ajatusmaailma on paljastunut eikä siinä enää ole mitään epäselvää.
Tuo on roskapuhetta, totuus on et suomalaiset ei halua KETÄÄN ihoväristä riippumatta tänne asumaan veronmaksajien piikkiin. Tästä on kyse, ja se ei ole rasismia.
Samaa mieltä. Ymmärtämättömien tunteenpurku kohdistuu sellaiseen puolueeseen mikä tarkoittaa hyvää Suomelle. Rohkeita ovat eivät teeskentele sitä että tuskin haluaisivat olla missään tekemisissä loisivien ihmisten kanssa. Persut ottavat vastaan työperäisen maahanmuuton ihan varmasti. Jos joku takaisi että tulevat sairaita ja vanhuksia hoitamaan tai muuhun työhön. Mutta jonnekin pitää paha olo kaataa ja johonkin kohdistaa.
Joillekin on pakkomielle tullut persuista, jatkuvaa loanheittoa harrastavat, se hohtuu siitä etteivät uskalla ajatella itse mitään.
Alotus on hyvä, jopa LOISTAVA :
vaikka häpeäkseni on pakko myöntää
omatki jälkeläiset ovat korkeasti koulutettuja osa menestyy osa ei,
usein olen miettiny
kaikilla olisi paremmin jos olisi OIKEA MAMMATTI
jota oasisi tehdä
siis ammattikoulut pitää suomessa saada KUNNIAAN
suomi tarvii tavallisia ammattilaisia enemmän kuin tohtoreita ja maistereita joille ei riitä koulutusta vastaavaa työtä mistään.
Persuhallitus haluaa ajaa alas koko ammattikoulutuksen.
Erikoisesti Orpo ja kokoomus on vastustanut kaikkea ammattikouluntasoista
koulutusta ja haluaa leikata kaiken rahan siltä.
Kokoomus on koulutusgiljotiini. Vain varakkaitten kullanmurut saavat tahkota
vuosikausia persusta penkkiin korkeakouluissa, muille kokoomus ei koulutusta
soisi. EK tarvitsee kouluttamatonta työvoimaa, jota voi
"halpuuttaa". Jos ei suomalainen suostu pilkkapalkkoihin halpatyövoimaa
tuodaan ulkomailta.
Kokoomus ajaa hallituksessa EK:n etuja.
Minun kaksi lastani ovat suorittaneet ensimmäisen tutkintonsa niin että olivat välillä töissä, ihan hanttihommissa, mutta pääsääntöisesti opiskelivat.
Nyt ovat olleet vuosikausia kokopäivätöissä ja suorittaneet työn ohessa pari tutkintoa lisää. Kokoomuksella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Eivät ole varakkaasta perheestä, vaikka ovat tahkonneet persusta penkkiin korkeakouluissa. Aina ovat olleet töissä, hienoissa ja huonoissa. Kuten minäkin, joten omenat ei ole kauaksi pudonneet.
Valehtelusi on vakuuttava näyte luonteestasi.
Harvinainen, asialliallinen aloitus.
Kiitos!
On kyllä hyvä juttu, mut kyllä hallitus sentään jotain voi tehdä, ihan kuten EUkin, asioiden suhteen.
Yhteiskunta tarvitsee osaajia, tavallisia työn puurtajia joka lähtöön, huippuosaajia neroja jotka suunnittelee uusia tuotteita joilla saadaan vientiä. Tietysti menestyviä yrityksiä, sijoittajia ihan mitä vaan kaikki kelpaa, kehitys luo lisää kehitystä, kansainvälisyyttä, maahanmuuttajakin joka ansaitsee toimeen tulonsa, lisää kulutusta, kulutus lisää työtä toisaalle, ketjureaktio.
Nykyisin mahdollisuus opiskella hyvin pitkälle, vertailussa 50-60 luvun väestöön, esikaupunki alueella jossa asuin oli köyhempää työläis'perheitä. Muistan naapuri poika sai jonkun stipendin jonka avulla pääsi kouluttautumaan pitemmälle, työläisperheistä mentiin 15-uotiiaana ammattikouluun tai heti työelämään. Omilla avuilla pystyi etenemään pitemmälle.
Perheeseen johon synnyin oli yhdeksän lasta, kaikki meni kohtuullisesti siihen asti kunnes isäni kuoli ollessani 13-vuotias, äitini onnistui pääsemään siivoojaksi kaupungille, sen päälle oli muita siivouspaikkoja iltaisin. Äitini omalla ahkeruuden avulla eläkkeelle päästyään asui omassa tilavassa rivitalo asunnossa.
Nyt suomi on hyvinvointi valtio, ainakin 50-lukuun verrattuna silloin osattiin olla tyytyväisiä mitä oli, tyytyväisyyden mittari voi perustua eritavalla.
Olen lukenut tätä palstaa vuoden.
Tämä oli ensimmäinen asiallinen kirjoitus nimimerkiltä.
Asiallisuus häviää kun ollaan vaikka tilanteessa jossa politiikka tulee kuvaan, haukkuminen eikö siihen kyllästytä. Haukkumista ei ole epäkohtien esille tuominen, oma mielipide vain mielipide.
En ole puolue sidonnainen, etsin äänestys tilanteessa puoluetta mikä näyttää miellyttävän.
Pertikki
Näitä sanoja olet viljellyt hyvin ahkeraan, kun on ollut kysymys persujen poliitikoista: Hitler, natsi, fasisti jne.
Vihapuhetta, eikö totta!
Niin olen enkä ole valehdellut, tosiasian esille tuominen ei ole vihapuhetta. Ei minua viehätä persu ideologia, ei viehättänyt Timo Soinin populismi, populismiin lisätään äärioikeistilaisuus ei kyllä viehätä.
Esitinkö nyt vihapuhetta, jos valehtelin nii näytä missä kohdin.
Jos suomalaista kutsuu hitleriksi, fasistiksi ja natsiksi, ei taida tietää mitä nuo sanat tarkoittavat.
Miten haluat tulkita, persuissa on hitler mielisiä pitää paikkansa, persu nuori ilmoitti tahdon olla fasisti, olen kutsunut uusnatseiksi. Supo määritelly Suomen sisun uusnatsiseksi, Suomen sisu liittyy olennaisesti persuihin.
Ääärioikeisto mitä puoluetta sillä tarkoitetaan suomessa, rasismi mihin puolueeseen se liitetään.
Mitä vihapuhetta muka, onko vihapuhetta sanoa demareita komunisteiksi joka ei pidä paikkansa.
Älä leimaa kaikkia yhden tai kahden tollon takia.
En tee, miksi minua haastetaan näillä kysymyksillä eikä minulla ole mitään tilastollista otantaa persujen sisäisistä mielipiteistä.
Palstalla anonyymien kielen käyttö on roisompaa, siellä solvataan Tarja Halosta vailla mitään perustetta, demareita veronimijöiksi, vastapuoli yrittää vastata huutoihin.
Asiayhteyksissä olen maininnut ehkä kärkevästi, voin sen perustella, ylempänä huomautin en aio yhtyä haukkuja kuoroon, toteaminen ei ole vihapuhetta.
En vastaile enää näihin kyselyihin.
No anna olla sitten.
Oppia tekemään työtä on ensimmäinen vaihe työssäoppimiseen.
Opin tekemään työtä. Ensin kotona ja sitten 14v ikäisestä alkaen kaikki kesälomat päivistä päivään. Ensimmäinen kesäni oli EG:n palveluksessa. Normaalien, 8 tunnin työpäivien lisäksi, olin yhden viikon yöt klo 17 - klo 6 järjestelyhinaajala.
15v ikäisenä saman firman pajalla opin puikkohitsauksen tyydyttävään tasoon. Oli hyötyä myöhemmin inssinä kun hitsarit yrittivät vedättää.
Myöhemmin hyvin vaihtelevissa töissä eri paikkakunnilla.
Taustasta oli hyötyä myöhemmissä tehtävissä. Tiesin mitä on duunarin elämä. Tunsin sen arvo- ja tietyiltä osin ajatusmaailmaa.
Isäni kuormurikuski / työtön sekatyöläinen joutui sairaseläkkeelle 60v ikäisenä. Kitui 2 vuotta ja henki pois 62 vuotisena.
Välttääkseni saman aloitin eläköitymisen 52v iässä ja pätkimisen jälkeen pensseli santaan 57v vaiheessa. Tuohon on aikaa nyt 23 vuotta.
Hyvät hitsarit on aina saanu töitä, nytkin pääsis välittömästi laivoja rakentamaan.
Vihoviimeistä hommaa, esim. paineastiahitsaajat eli hyvät hitsaajat joutuvat usein keikkaluontoisiin hommiin milloin paikkaaman voimalan kattiloita, milloin tehtaan pyttyjä tms. ahtaissa likaisissa vetoisissa kylmissä/kuumissa tiloissa ryömien.
Ani harvalla näkö ja muu kyvykkyys riittää tekemään näitä hommia läheskään eläkeikään.
Hyvä palkka ja töitä riittää, nykyään on työolosuhteetkin paljon paremmat kuin ennenvanhaan.
Joopa joo!
Puhutko omasta kokemuksestasi?
Epäilen sitä koska hengentuotteesi huokuu tietämättömyyden voimistavaa ennakkoluuloisuutta.
Ko. töiden ansiot ovat sitä luokkaa, että asiansa hoitava tekijä voi itse päättää milloin lopettaa keikkailun.
Toinen näkökanta. Kaikki eivät viidy toistuvissa, tehdasluontoisissa töissä varsinkaan samalla paikalla tai edes paikkakunnalla.
Hengentuote...?
= mielikuvituksen aikaan saama!
Irwin jo lauloi, 'kun ei rahat riitä jukulauta!'....
Velanottoa lienee aiheellista myös miettiä välillä. Velanotto kun on henkilökohtaista. Sehän alkaa kuuluisalla kirjaimella.
Kainuussa muutama yritys haki metallialan osaajia mistä päin maailmaa tahansa, en varma onko tämän hallituksen aikana, vaiko menny konkurssiin tämän hallituksen aikana.
Ei silloin ollut hallitusta vaiko ehkä kenties mistäpäin
Taisi olla vuonna 2022,
Isoja älyttömiä palkkioita jaellaan yhteiskunnan varoista eri sektoreilla.Puhutaan 10 tuhansista euroista per lärvi.Eläkeläisiltä nyysitään alle 2000e tuloista nuorten järjestöt 27-32 200e kk.Eikö ole mitään keinoa millä Orponkin leikkaukset kuriin ja palkkiot pois.On rahan taju täysin kadoksissa.
Pöyristyttävää jakaa tulospalkkioita 10tuhansia eri ihmisille ja muu porukka eikun kenkää.Härskiä touhua.
Ei ihme, että rahat eivät riitä hyvinvointialueilla, kun ne menee johtajien suuriin palkkoihin ja ylimääräisiin tulospalkkioihin.
Bonuksia on taas HUS-pomoille annettu, mistähän ansioista?
Taitavasti laadituista tulospalkkiomittareista!
Bonukset jaetaan yhtiön tuloksen perusteella.
Monet bonuksen saaneista eivät saa palkkaa firmalta......vain bonukset.
Pieni määrä hyvä palkkaisia on aina ollut.
Danske bankin mukaan olisimme ensi vuonna keskiverto vajaa 2 % talous kasvussa, mitä pitää tapahtua että tämä olisi mahdollista.
"Seppo Pennanen, 70, ei kursaile myöntää tätä: hän on miljonääri, monimiljonääri, etuoikeutettua eliittiä. Hän kertoo myös suoraan, että on vuoden sisällä tienannut sijoituksillaan satojatuhansia euroja ja tienaa lisää, mutta ei maksa näistä veroja senttiäkään.
Pennanen tekee näin, koska se on täysin laillista, rationaalista toimintaa – kukapa veroja enemmän maksaa kuin on pakko."
Tuossa tieto vain yhden henkilön osalta. Päälle vielä "verosuunnitteluja" tekevät yritykset ja muut rikkaat.
Nostat esiin erittäin keskeisen ja perustavanlaatuisen havainnon: Suomen julkisen talouden haasteet johtuvat pitkälti suuresta rakennemuutoksesta, eivätkä pelkästään yksittäisten hallitusten päätöksistä. Kuvailemasi muutos väestön ikärakenteessa ja koulutusajoissa on juuri se ilmiö, jota taloustieteilijät ja päättäjät kutsuvat huoltosuhteen heikkenemiseksi ja kestävyysvajeeksi.
Olet aivan oikeassa siinä, että kun yhteiskunnan rakenne muuttuu näin radikaalisti, järjestelmä joutuu koville:
• Eliniän piteneminen: Kun eläkejärjestelmää ja nykyistä hyvinvointivaltiota rakennettiin, ihmiset elivät eläkkeellä keskimäärin huomattavasti vähemmän aikaa kuin nykyään. Nyt eläkevuosia voi kertyä helposti 20–30 vuotta, mikä vaatii valtavasti enemmän rahoitusta.
• Koulutuspolkujen piteneminen: Työurien alkupää on siirtynyt myöhemmäksi. Vaikka korkea koulutus luo osaamista, se on myös siirtänyt työelämään siirtymistä ja lyhentänyt sitä aikaa, jolloin ihminen on nettomaksajana järjestelmässä. Kuten mainitsit, ilmiö näkyy myös niin sanottuna koulutusinflaationa, jossa tehtäviin vaaditaan korkeampaa tutkintoa kuin itse työ välttämättä edellyttäisi.
• Työikäisten vähentyminen: Veronmaksajien määrä suhteessa tukea ja palveluita tarvitseviin on pienentynyt jatkuvasti.
Tämä kuvailemasi "matematiikka" onkin se suurin syy sille, miksi valtion ja kuntien rahat ovat tiukilla. Nykyiset rakenteet luotiin erilaiseen maailmaan ja erilaiseen väestörakenteeseen.
Se, miksi hallituksia (sekä nykyistä että edellisiä) arvostellaan niin kiivaasti, liittyy usein siihen, miten tähän väistämättömään rakennemuutokseen tulisi sopeutua. Koska rahaa on vähemmän suhteessa tarpeeseen, joudutaan tekemään vaikeita valintoja: leikataanko tuista, nostetaanko veroja, muutetaanko eläkeikää vai karsitaanko palveluita. Julkinen keskustelu polarisoituu helposti, koska nämä valinnat osuvat aina johonkin ihmisryhmään, ja syy halutaan vierittää sen hetkisen päättäjän niskaan, vaikka taustalla vaikuttaa vuosikymmenten aikana kehittynyt rakenteellinen muutos.
Sinun ja kaltaistesi pitkään työtä tehneiden panos on ollut tässä järjestelmässä poikkeuksellisen suuri, sillä lähes 50 vuoden työura on nykypäivänä harvinaisuus ja taloudellisesti yhteiskunnalle erittäin arvokas.
Mitä mieltä olet, minkälaisilla ratkaisuilla tätä kuvailemaasi rakenneongelmaa pitäisi ensisijaisesti lähteä korjaamaan – esimerkiksi lyhentämällä koulutusaikoja vai muuttamalla tukijärjestelmiä?
Paperien kääntö ei hyödytä.