Valtion velka ja säästöt

Tiedän, että valtiollamme paljon velkaa, mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Jos emme maksa velkaa, niin niiden korko kasvattaa velkaa jne. Mitä hyötyä on olla velaton valtio?

Nyt meneillään olevat säästötoimenpiteet kohdistuvat erityisesti heikko-osaisten tilanteeseen. Minusta valitut säästökohteet ovat helposti toteutettavissa olevia, mutta niillä on vakavat seuraamukset sille, että meillä on joskus ainakin on ollut kohtuudella toiminut hyvinvointivaltio.

Kun seuraa uutisia, niin rahaa menee käsittömän paljon EI laiskojen ja työttömien elättämiseen, vaan kaiken maailman hankkeisiin ja projekteihin. Valtion rahoilla perustetaan jokin yhdistys, jonka työntekijät nostavat kovaa palkkaa, mutta tekevät huonoa työtä. Rahaa tuntuu riittävän sinne, missä sitä on jo riittävästi.

Viimeisin surullinen uutinen oli Heikki Hurstin kohteeseen tehty elintarvikeviranomaisten tekemä tarkastus. Suomessa on todella tiukka elintarvikelainsäädäntö ja olisin kaivannut tässä tapauksessa viranomaisilta hieman joustoa ja halua auttaa luomaan toivotut olosuhteet.

Olen itse käynyt aina töissä ja haluaisin vaihtaa alaa, mutta tämäkin on nykyään mahdotonta. Maksan tällä hetkellä enemmän veroja kuin saan rahalleni vastinetta. Viimeinen pisara oli nykyinen presidentti, joka on surkein mahdollinen. Toivottavasti edes hoitaa ulkopolitiikan hyvin...
23743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Säästöt on kohdistettu valikoiden ,ei niinkään eettisesti. Tiettyihin asioihin riittää kuten mm Ukrainaan aseisiin ,jotka on ihmisten tappamista varten. Eettisyys ei ole tämän haalituksen toimien ykkös prioriteetti

https://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet_ja_uutiset/suomi_lahettaa_ukrainaan_lisaa_puolustusmateriaaliapua.14522.news#a4612e82

Talous kurimuksessa tuo on jopa käsittämätöntä . Saksassa ymmärretään talouden merkitys mylös tuossa suhteessa, meillä ei.

https://www.juhosaastamoinen.com/2024/08/21/saksalaiset-pohtivat-aseavun-rajoittamista-ukrainalle-taloudelliset-haasteet-ja-poliittiset-taustat-saksa-ukraina-aseapu-talous-politiikka/

Äänestä

Valtionvelan kasvulla pelottelu on polikkojen keino hallita kansaa, silloin löytyy rahaa, kun suojellaan hyväosaisten omaisuutta, Paljonko on käytetty verovaroja korkeakoulutetun koulutukseen?

Äänestä
  • Totta. Valtionvelalla on helvetin helppo peloitella tietämättömiä ihmisiä, Se velka kaikkine ominaisuuksineen on niin monitahoinen asia ettei uskoisi todeksi. Nenäänsä kaiveleva tollo kuulee vain sanat "kestämätön" ja "olemme Kreikan tiellä" ymmärtämättä asiasta sen enempää. Ja poliitikko nauraa iloisesti kun peloittelu tehoaa. On samaa sarjaa kuin uskovaisten peloittelu helvetillä jne. Uskovainen menee sillä keinolla nöyräksi ja tottelevaiseksi.

    Äänestä

On se kestämätöntä kun Suomi on julkista velkaa ulkomaille noin 80-90% !
Yhdysvallat on julkista velkaa pääosin itselleen eli noin 75% !

Nopeammat ymmärtävät eron !?

Äänestä
  • Suomen valtiovelasta on. n. 40 % suomen pankin hallussa. Sitä taas ei tiedä kukaan kuinka suuri osuus suomen julkisesta velasta on kenenkin hallussa, syystä että jälkimarkkinat monesti ostavat alkuperäiset velkakirjat itselleen. Sen velan ottaja toki tietää keneltä se velka on alunperin otettu, mutta ei välttämättä enempää. Eli turha mouruta kenelle ollaan velkaa kun asiasta ei ole selkeää tietoa. Entäs jos ne velkojat ovatkin kotimaiset eläkeyhtiöt ja liikepankit ?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Suomen valtiovelasta on. n. 40 % suomen pankin hallussa. Sitä taas ei tiedä kukaan kuinka suuri osuus suomen julkisesta velasta on kenenkin hallussa, syystä että jälkimarkkinat monesti ostavat alkuperäiset velkakirjat itselleen. Sen velan ottaja toki tietää keneltä se velka on alunperin otettu, mutta ei välttämättä enempää. Eli turha mouruta kenelle ollaan velkaa kun asiasta ei ole selkeää tietoa. Entäs jos ne velkojat ovatkin kotimaiset eläkeyhtiöt ja liikepankit ?

    Kirjoittajalle tiedoksi !

    Suomen Pankki on Suomen valtion velkapapereiden iso ostaja, mutta se ei osta niitä välttämättä Suomesta peräisin olevalla pääomalla !!

    Suomen Pankki on osa EKP järjestelmää ! Asioita pystyy päättelemään hyvin tutkimalla netistä esim, kotitalouksien keskim varallisuus aikuista kohti ja keskuspankkien kultavaranto. Nämä löytyvät Englanniksi. Valitettavasti ei Suomeksi.

    Tuloksena on tieto, että Suomi on pääoma köyhä valtio !

    Ps. Se, että Valtiokonttori ei tietäisi kelle olemme velkaa on täysin hölmö, koska täytyyhän heidän tietää keille velkojen korot maksetaan !

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Korot voidaa maksaa erilaisille rahoitusinstrumenteille joiden asiakkaat voivat pysyä halutessaan anonyymeinä. Jos alkaa väittelemään, täytyy myös tietää mistä väittelee.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kirjoittajalle tiedoksi !

    Suomen Pankki on Suomen valtion velkapapereiden iso ostaja, mutta se ei osta niitä välttämättä Suomesta peräisin olevalla pääomalla !!

    Suomen Pankki on osa EKP järjestelmää ! Asioita pystyy päättelemään hyvin tutkimalla netistä esim, kotitalouksien keskim varallisuus aikuista kohti ja keskuspankkien kultavaranto. Nämä löytyvät Englanniksi. Valitettavasti ei Suomeksi.

    Tuloksena on tieto, että Suomi on pääoma köyhä valtio !

    Ps. Se, että Valtiokonttori ei tietäisi kelle olemme velkaa on täysin hölmö, koska täytyyhän heidän tietää keille velkojen korot maksetaan !

    Valtio tietää tarkasti uusien liikkeelle laskettujen lainojen tarjouskirjan kokoonpanon, mutta ei saa tietoa lainojen omistajamuutoksista jälkimarkkinoilla. Lisäksi velkasuhde pomppasi v-2022 5.9 % koska julkiseen velkaan lisättiin ARA:n luototukset jotka ovat ihan kotimaisella pohjalla. Lisäksi jopa kotimaisilla eläkeyhtiöillä voi olla sijoituksia ensiostoina tai jälkimarkkinana Suomen julkisessa velassa mikä puolestaan lisää velan kotimaisuus astetta. Nämä velka-asiat ovat hyvin monikerroksinen systeemi joista ei ole perillä kuin harvat ja valitut, ja ovatkohan hekään tahollaan 100 % perillä asioista. Mölinä siitä kuinka asiat nyt ovat juuri näin simppelisti, kuuluu sarjaan "mitä vähemmän tiedät, sitä suurempi asiantuntija kuvittelet olevasi".

    Äänestä

Kun laina-aika päättyy, niin velkapääomakin maksetaan takaisin jollekkin epämääräiselle taholle !?
Tuskin !

Äänestä
  • Se maksetaan takaisin niille tahoille joiden hallussa ovat velkakirjat. Ja se taho voi olla ihan kuka/mikä tahansa maksajan tietämättä kuka on kyseessä. Velkakirjoja voi pitää hallussaan kuka tahansa jolle ne on annettu hallittavaksi kenenkään tietämättä kuka on se todellinen omistaja. Velkakirjojen hallussapitäjä hoitaa järjestelyt omistajan pysyessä piilossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se maksetaan takaisin niille tahoille joiden hallussa ovat velkakirjat. Ja se taho voi olla ihan kuka/mikä tahansa maksajan tietämättä kuka on kyseessä. Velkakirjoja voi pitää hallussaan kuka tahansa jolle ne on annettu hallittavaksi kenenkään tietämättä kuka on se todellinen omistaja. Velkakirjojen hallussapitäjä hoitaa järjestelyt omistajan pysyessä piilossa.

    Kirjoittajalle tiedoksi !

    Se, että julkisuuteen ei velkakirjojen omistus suhteita anneta, on yksi asia !

    Mutta, mutta, mainitut omistus suhteet/linkit ovat varmuudella Valtiokonttorilla tiedossa !!

    Asiaan liittyvät juridiset varmistukset, laillisuus kysymykset, EKP:n käytännöt yms.

    Ps. Yksityisen kansalaisen näkökulmasta summat saattavat olla melkoisia !?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Vaikea ymmärtää että velkaa hallinoiva ja lopullinen velkoja voivat olla ihan eri taho... vai ?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vaikea ymmärtää että velkaa hallinoiva ja lopullinen velkoja voivat olla ihan eri taho... vai ?

    Ei se ei ole vaikeaa, vaan se että yritetään kansalaisia hämätä kertomalla, että Suomen Pankki hallinnoi 40% Suomen valtion velkapapereita ! Eli annetaan ymmärtää, että Suomen Pankki olisi ostanut velkakirjat Suomen kansantalouden tuottamalla pääomalla !!?

    Mitä se ei ole tehnyt !!

    Suomi on velkaa ulkomaille 80-90% !

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Raha liikkuu sinne sun tänne, ja siten etteivät useimmat ymmärrä siitä pätkän vertaa. Mutta tosiasia on että melkoisen suuri määrä eu-maita on menetellyt kuten Suomi, eli haalinut itselleen suuressa määrin valtionvelan velkakirjoja. Suuntaus on nyttemmin kääntymässä toiseen suuntaan.Muta siitä kuinka ekp ja valtioiden keskupankit toimivat rahan kanssa, ei ole kuin pieni määrä ihmisiä perillä. Se on katsos melkoinen palapeli. Itse asiassa suurin osa ihmisistä ei ole perilla edes pankkien rahanluonti mekanismista joka on sentään helppo rasti verrattuna em.

    Äänestä

Uusi normaali; Kun Suomen omat verorahat loppuvat lipeää suomalaispäättäjien käsi muiden eu-veronmaksajien taskuihin.

Äänestä

Älä sano ainaskaa valtio olemme me. Nii älä sano.

Äänestä
  • Sinun kannattaisi jättää kommentointisi päivähoito paikkaasi.

    Äänestä

Kaikensortin avustus ja rahallinen tuki pitää lopettaa . Jokainen on vastuussa omasta toimeentulostaan . Se perustuu työntekoon ja muuttamiseen sinne missä on töitä . Työpaikat eivät tule torpan nurkalle .

Äänestä
  • Ja oman perseensä haistelija tuppasi tähänkin keskusteluun mukaan. Usko jo ettei sinun anuksesi tuoksu ole mitenkään välttämättä muille mieleen vaikka itse pidätkin sitä mahtavana kokemuksena.

    Äänestä

  • Jahas. Asia ei sinänsä useimpia kiinnosta koska öyhötys on paljon hauskempaa.

    Äänestä

  • Suomen Pankki ostaa Suomen valtion velkapapereita, mutta se ei osta niitä Suomesta peräisin olevalla pääomalla !

    Suomi on julkista velkaa ulkomaille arviolta 80-90% !

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Suomen Pankki ostaa Suomen valtion velkapapereita, mutta se ei osta niitä Suomesta peräisin olevalla pääomalla !

    Suomi on julkista velkaa ulkomaille arviolta 80-90% !

    Esim. Ara-asuntojen velka luokiteltiin joku aika sitten mukaan julkiseen velkaan vaikka onkin täysin kotimaisella pohjalla. Mutta hupsista vaan kun julkinen velka ryöpsähtikin siitä 5-6 % ylöspäin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiedän, että valtiollamme paljon velkaa, mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Jos emme maksa velkaa, niin niiden korko kasvattaa velkaa jne. Mitä hyötyä on olla velaton valtio?

Nyt meneillään olevat säästötoimenpiteet kohdistuvat erityisesti heikko-osaisten tilanteeseen. Minusta valitut säästökohteet ovat helposti toteutettavissa olevia, mutta niillä on vakavat seuraamukset sille, että meillä on joskus ainakin on ollut kohtuudella toiminut hyvinvointivaltio.

Kun seuraa uutisia, niin rahaa menee käsittömän paljon EI laiskojen ja työttömien elättämiseen, vaan kaiken maailman hankkeisiin ja projekteihin. Valtion rahoilla perustetaan jokin yhdistys, jonka työntekijät nostavat kovaa palkkaa, mutta tekevät huonoa työtä. Rahaa tuntuu riittävän sinne, missä sitä on jo riittävästi.

Viimeisin surullinen uutinen oli Heikki Hurstin kohteeseen tehty elintarvikeviranomaisten tekemä tarkastus. Suomessa on todella tiukka elintarvikelainsäädäntö ja olisin kaivannut tässä tapauksessa viranomaisilta hieman joustoa ja halua auttaa luomaan toivotut olosuhteet.

Olen itse käynyt aina töissä ja haluaisin vaihtaa alaa, mutta tämäkin on nykyään mahdotonta. Maksan tällä hetkellä enemmän veroja kuin saan rahalleni vastinetta. Viimeinen pisara oli nykyinen presidentti, joka on surkein mahdollinen. Toivottavasti edes hoitaa ulkopolitiikan hyvin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu