Espoon sosiaalipolitiikka elää muiden kaupunkien varassa

Espoon kaikki seurakunnat sopivat, että jakaavat ilmaisruokaa VAIN KERRAN VIIKOSSA, että ruokia voi hakea vain kerran viikossa

Espoossa syödään ilmaiseksi vain kerran viikossa, näin älykkäät sydämettömät ovat päättäneet Espoossa

Espoolaiset köyhät joutuvat kääntymään pääasiassa Helsingin puoleen koska Espoossa ei ole palveluja

Espoo uutisten mukaan teki vuosi, pari sitten voittoa laman aikana budjetissaan.
Ei ihme, koska Espoo oli maksamatta sosiaalirahoja ja ajaa ihmisiä kodittomiksi, mistä myös kodittomien tilastoissa Espoossa on lisäystä kymmenillä kymmenillä henkilöllä. ESPOO SÄÄSTÄÄ MUTTA MAKSUN MAKSAA HELSINKI.

Espoo on itsekäs sika. Ei ihme Suomen rikkaimmat asuvat Espoossa.
Sikoja mitä sikoja kaikki.

Helsinki maksaa Espoon viulut. Näin köyhät kertovat Helsingin työntekijöille.

Eikä Espoossa parannuksia luvassa.
Espoon kytät myös painostavia.
9251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

eikä Espoon ruokakorista saa kuin päivän ruokaa
Korissa on yhdeksi päiväksi ruokaa ja leipää vähän toiseksikin.

Tuolla paskalla pitää selvitä viikon rahaton.

Äänestä

"Espoossa syödään ilmaiseksi vain kerran viikossa, näin älykkäät
sydämettömät ovat päättäneet Espoossa"

Miksi yhtään kenenkään pitäisi saada syödä läpi vuoden ilmaiseksi? Suomessahan on olemassa niin työttömyysrahat, opintorahat, eläkkeet kuin toimeentulotukiturvakin olemassa. Noita tukevat Asumistukirahat lisäksi.

Kaikki sosiaaliturvarahat on mitoitettu niin, että niillä ihminen saa asumuksen päälleen ja kuukauden ruokaan tavittavan rahan käyttöönsä. Niillä kyllä tulee toimeen.

Jotkut vetelykset ovat sitä mieltä, että nuo sosiaalirahat ovat "heidän omia rahojansa", ja kaupunkien pitäisi lisäksi ruokkia heidät ilmaiseksi läpi vudoen.

Äänestä
  • Ihan niin. Onneksi Petteri Orpo panee tollaiset lorvijat ja tyhjän oleskelijat ruotuun ja joka ei töitä saa, menee takaisin kouluun. Sillä tavalla korvauksia tulee edes sen verran kun valtion veloilta liikenee.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ihan niin. Onneksi Petteri Orpo panee tollaiset lorvijat ja tyhjän oleskelijat ruotuun ja joka ei töitä saa, menee takaisin kouluun. Sillä tavalla korvauksia tulee edes sen verran kun valtion veloilta liikenee.

    En kyllä ymmärrä miten ihmisillä ei riit ä rahaa ruokaan? Lindistä saa erittäin edullisesti elintarvikkeita ja -30-50% alennuksella myydään klo: 21 jälkeen tuotteita . Minusta tuntuu että osa ruokajonoissa olevista ovat ketjupolttajia. Aroma toppa, sätkäpaperit ja filtterit maksavat maltaita ja rullakonekin on pakko uusia aina välillä. Rahat menee tupakkaan, miksette myönnä tosiasioita? Ja vuokraan ja sähkölaskuun mutta enin osa tuloista menee savuna keuhkojen kautta kierrettyään ulkoilmaan, taivalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onneksi heillä on edes jotakin kivaa tai riippuvuussuhde johonkin kivaan. Röökistä on muuten tosi vaikea päästä irti.

    Äänestä

> Röökistä on muuten tosi vaikea päästä irti.

No niin on amfetamiinistäkin. Aina röökinpolttajat vetoavat siihen, että heillä on se kaikkein addiktoivin huume, ei ole mikään niin kova kuin heidän huumeensa.

Kuitenkaan röökinpolttajat eivät ryöstä ihmisiä kadulla tapa omia vanhempiaan ja puolisoitaan saadakseen rahaa yhteen röökiaskiin. Huumekoukussa oleville tuo on arkikauraa.

Äänestä
  • Kirkolla taitaa vieläkin olla vain yksi Yhteisen Pöydän-lounas viikossa ja kuten myös leipäjonoihin, myös Yhteisen Pöydän terminaaleihin tuodaan entistä vähemmän ruokaa jakoon. Köyhiä alkaa olla jo niin paljon. Ei köyhyys ole mikään häpeä, mutta sellainen rikas/varakas, joka ei apua lähimmäisilleen anna , on suuri sika. Eihän ne edes häpeä.

    Äänestä

"Ei köyhyys ole mikään häpeä, mutta sellainen rikas/varakas, joka
ei apua lähimmäisilleen anna , on suuri sika."

Vaikutat olevan noin 22...35 vupotias miespuolinen henkilö. Todennäköisesti olet tällä hetkellä työttömänä, vaikka yritätkin raivokkaasti työllistyä, ja saada sitä kautta raha-asioitasi kuntoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Espoon kaikki seurakunnat sopivat, että jakaavat ilmaisruokaa VAIN KERRAN VIIKOSSA, että ruokia voi hakea vain kerran viikossa

Espoossa syödään ilmaiseksi vain kerran viikossa, näin älykkäät sydämettömät ovat päättäneet Espoossa

Espoolaiset köyhät joutuvat kääntymään pääasiassa Helsingin puoleen koska Espoossa ei ole palveluja

Espoo uutisten mukaan teki vuosi, pari sitten voittoa laman aikana budjetissaan.
Ei ihme, koska Espoo oli maksamatta sosiaalirahoja ja ajaa ihmisiä kodittomiksi, mistä myös kodittomien tilastoissa Espoossa on lisäystä kymmenillä kymmenillä henkilöllä. ESPOO SÄÄSTÄÄ MUTTA MAKSUN MAKSAA HELSINKI.

Espoo on itsekäs sika. Ei ihme Suomen rikkaimmat asuvat Espoossa.
Sikoja mitä sikoja kaikki.

Helsinki maksaa Espoon viulut. Näin köyhät kertovat Helsingin työntekijöille.

Eikä Espoossa parannuksia luvassa.
Espoon kytät myös painostavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu