Korvassa räminää/rahinaa/soimista - Tässä ratkaisu

Elikkä itselläni alkoi viisauden hampaan poistosta noin 4 vuotta sitten oikea korva tinnittämään. Tai oikeastaan korva rahisi ja rämisi, kun tuli sopiva äänitaajuus. Eli varsinaista jatkuvaa soimista ei ollut. Tämä rahina/räminä vaikeutti kuulemista ja oli todellakin ärsyttävää. 4 vuoden aikana kävin kahteenkin otteeseen hammaslääkärissä, korvalääkärillä, työterveydessä, hierojalla, jäsenkorjaajalla, kansaparantajalla jne. Mistään ei vain ollut apua. Sitten törmäsin netissä keskusteluun kuivaneulauksesta (dry-needling). Tämä on vähän kuin akupunktio, mutta tässä tapauksessa neulat työnnetään syvemmälle. Ihan lihaksen sisään asti.

Siispä varasin ajan ko. operaatioon. Hieman nihkeän tuntuista omasta mielestäni oli neulojen laitto, mutta olen tosin aika herkkä kylmälle, kuumalle jne. eli tuntoaistini ovat aika virittyneitä. Lisäksi niskan/purentalihasten jumit olivat aivan maksimaalisia. Ensimmäisen kerran siis neulattiin kaula, purentalihas, korvan takaosat jne. lihakset. Huomasin jo ensimmäisellä kerralla pientä parannusta. Toisen kerran kävin operaatiossa muutama viikko sitten. Siihen pöydälle jäivät rahinta ja ininät korvasta. Tosiaan hieroja laittoi vähän neuloja reilummin tuonne niskan ja korvan alapuoliselle alueelle ja helpotti heti operaation jälkeen. Eli suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
1424
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Haluaisin kovasti kokeilla kyseistä keinoa tiinnitykseen ja kuulon heikkenemiseen. Voitko kertoa kuka oli akupunktioristi ja missä tuo tapahtui? Hänen puhelin numeronsakin auttaisi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Elikkä itselläni alkoi viisauden hampaan poistosta noin 4 vuotta sitten oikea korva tinnittämään. Tai oikeastaan korva rahisi ja rämisi, kun tuli sopiva äänitaajuus. Eli varsinaista jatkuvaa soimista ei ollut. Tämä rahina/räminä vaikeutti kuulemista ja oli todellakin ärsyttävää. 4 vuoden aikana kävin kahteenkin otteeseen hammaslääkärissä, korvalääkärillä, työterveydessä, hierojalla, jäsenkorjaajalla, kansaparantajalla jne. Mistään ei vain ollut apua. Sitten törmäsin netissä keskusteluun kuivaneulauksesta (dry-needling). Tämä on vähän kuin akupunktio, mutta tässä tapauksessa neulat työnnetään syvemmälle. Ihan lihaksen sisään asti.

Siispä varasin ajan ko. operaatioon. Hieman nihkeän tuntuista omasta mielestäni oli neulojen laitto, mutta olen tosin aika herkkä kylmälle, kuumalle jne. eli tuntoaistini ovat aika virittyneitä. Lisäksi niskan/purentalihasten jumit olivat aivan maksimaalisia. Ensimmäisen kerran siis neulattiin kaula, purentalihas, korvan takaosat jne. lihakset. Huomasin jo ensimmäisellä kerralla pientä parannusta. Toisen kerran kävin operaatiossa muutama viikko sitten. Siihen pöydälle jäivät rahinta ja ininät korvasta. Tosiaan hieroja laittoi vähän neuloja reilummin tuonne niskan ja korvan alapuoliselle alueelle ja helpotti heti operaation jälkeen. Eli suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu