Yksinäinen avioliitossa

Olemme puolisoni kanssa olleet yhdessä kohta 30 vuotta. Meillä on kaksi yhteistä lasta ja lisäksi minulla on kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Kaikki lapset ovat jo aikuisia. Toinen minun lapsistani on vaikeasti vammainen ja olen ollut totaalinen yksinhuoltaja näille kahdelle lapselleni. Vammainen lapseni asuu yksin noin 100 km päästä meistä. Käyn hänen luonaan noin 2 kertaa kuukaudessa, koska vammansa vuoksi hän tarvitsee apua joissakin asioissa ja muutoinkin hän on kovin yksinäinen. Mieheni joka siis ei ole tämän lapsen isä on käynyt poikani luona ehkä yhden kerran viiden vuoden aikana. Koskaan hän ei soita pojalleni eikä laita hänelle edes viestiä vaikka olen sitä pyytänyt. Kun sanon asiasta miehelleni kommentit ovat vain voi, voi tai sitten hän poistuu sanomatta mitään. Tämä on musta möykky suhteessamme ja on aiheuttanut sen että kaikki kunnioitus ja rakkaus miestäni kohtaan on kadonnut. Tuntuu että hän on jättänyt minut täysin yksin tämän asian kanssa. Ymmärrän kyllä että hän ei ole lapsen isä mutta hän on kuitenkin ollut lapseni elämässä jo lähes 30 vuotta. Nykyään tuntuu etten osaa nähdä mitään positiivista suhteessamme vaikka tiedostan kyllä sen johtuvan siitä että olen uupunut, väsynyt ja surullinen asiasta. Omaa uupumusta olen myös tuonut esille mutta se ei ole muuttanut tilannetta. Omille lapsilleen mies on mitä parhain isä ja valmis tekemään mitä vain heidän vuokseen. Koen itseni todella yksinäiseksi tämän asian kanssa.
3545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No, jos asia on noin, eikä miehesi muutu, elä sen kanssa miten parhaiten pysyt. Miksi teet asiasta noin ison ongelman? Eikö elämässäsi ole muuta? Kärsiikö poikasi tästä tilanteesta siis tämä vammainen lapsesi? Miksi kannat tuollaista taakkaa, jonka olet itse kehitellyt ongelmaksi?

Äänestä

Entäs lapsesi isä, hänenhän siellä kuuluis käydä.

1Äänestä
  • Samaa mietin, et mihin lapsen biologinen isä on joutunut? Hänen roolinsa on olla isä lapselleen, ei jonkun toisen, jolla on omiakin lapsia huomioitavana. Ymmärrän, että vammainen lapsi tarvitsee eri tavalla ja monesti enemmän huolenpitoa. Kaikista ei ole venymään ihan kaikkeen.

    Totta, sillä olisi merkitystä myös sinulle, että kokisit hänet sinulle silloin vielä merkityksellisemmäksi miehenä. Kaikkea ei voi kuitenkaan vaatia toiselta, tällaiset tulee enempi siten, että mies tekee aloitteen, jos kokee sen itselleen hyvänä asiana. Kokonaisuudella on merkitystä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olemme puolisoni kanssa olleet yhdessä kohta 30 vuotta. Meillä on kaksi yhteistä lasta ja lisäksi minulla on kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Kaikki lapset ovat jo aikuisia. Toinen minun lapsistani on vaikeasti vammainen ja olen ollut totaalinen yksinhuoltaja näille kahdelle lapselleni. Vammainen lapseni asuu yksin noin 100 km päästä meistä. Käyn hänen luonaan noin 2 kertaa kuukaudessa, koska vammansa vuoksi hän tarvitsee apua joissakin asioissa ja muutoinkin hän on kovin yksinäinen. Mieheni joka siis ei ole tämän lapsen isä on käynyt poikani luona ehkä yhden kerran viiden vuoden aikana. Koskaan hän ei soita pojalleni eikä laita hänelle edes viestiä vaikka olen sitä pyytänyt. Kun sanon asiasta miehelleni kommentit ovat vain voi, voi tai sitten hän poistuu sanomatta mitään. Tämä on musta möykky suhteessamme ja on aiheuttanut sen että kaikki kunnioitus ja rakkaus miestäni kohtaan on kadonnut. Tuntuu että hän on jättänyt minut täysin yksin tämän asian kanssa. Ymmärrän kyllä että hän ei ole lapsen isä mutta hän on kuitenkin ollut lapseni elämässä jo lähes 30 vuotta. Nykyään tuntuu etten osaa nähdä mitään positiivista suhteessamme vaikka tiedostan kyllä sen johtuvan siitä että olen uupunut, väsynyt ja surullinen asiasta. Omaa uupumusta olen myös tuonut esille mutta se ei ole muuttanut tilannetta. Omille lapsilleen mies on mitä parhain isä ja valmis tekemään mitä vain heidän vuokseen. Koen itseni todella yksinäiseksi tämän asian kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu