Seurasin muutamia vuosia sitten yhden kolmilapsisen perheen elämää melko läheltä. Tuolloin mietitytti yhden lapsen geenien alkuperä. Muut lapset olivat kaitakasvoisia ja muutenkin heikkolahjaisen oloisia kun taas tämä oli kuin eri muotista hiusten väristä lähtien. Asiasta on tehty monia tutkimuksia ja korkeimmat todetut prosentit valeisyydestä huitelevat kolmen kymmenen prosentin tietämillä. Olenkin tullut siihen tulokseen, että isyystesti pitäisi säätää lailla pakolliseksi. Olisi äitienkin hiukan helpompi hengittää kun saisi vähemmäksi luurankoja sieltä kaapista.
Isyys ja sen todentaminen
Anonyymi-ap
7503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Olenkin tullut siihen tulokseen, että isyystesti pitäisi säätää lailla pakolliseksi."
Komukka. Valtio määrää isyystestit eikä kansalaisilta mitään kysytä.
Kuhan ny huolehdit itse, missä heppiäs heiluttelet. Hanki pösilö elämä.
Hepin heiluttamiseen suostuminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että suostuisi isyyteen. Jos suunnittelet raskaaksi hankkiutumista, sovi asiasta etukäteen. Kirjallisesti, ettei tarvitse loputtomasti vängätä siitä, mikä oli tarkoitus.
Isyystestin pitäisi olla pakollinen, ennen kuin ketään, edes aviomiestä kirjataan kenenkään isäksi. Näin ratkeaisi moni ongelma.
Muistan ennen yhden lapsen syntymää ilmoittaneeni sairaalalle että haluan sitten isyystestin. Lapsen synnyttyä, siinä herkässä hetkessä, tulivat kysymään minulta kaikkien kuullen, haluanko vielä jotain.... En voinut sanoa mitään..
Jämäkkyyttä kannattaa yrittää opetella jo ennenkuin alkaa lapsentekopuuhiin. Muuten sinusta tehdään perheen narttu!
Itse asiassa peräti kolmasosa lapsista, joille on tehty isyystesti, ei ollut sen henkilön lapsi, joka luuli itseään heidän isäkseen.
https://statinews.net/2024/11/22/paternity-fraud-prevalence-and-impact-on-families-worldwide/?utm_source=chatgpt.com
"In the United Kingdom, up to 30% of paternity tests cases confirms paternity fraud."