Ystäviä ja tuttavia on, tavallaan...

Olen jo keski-iän ohittanut ihminen. Ystäviä ja tuttavia on riittävästi.. Asun yksin lemmikkini kanssa. Tapaamme useimpien ihmisten kanssa kodin ulkopuolella, koska moni muukin asuu ahtaasti ja haluaa pitää oman asunnon ihan vaan omana alueenaan. On vaivattomampaa tavata kodin ulkopuolella ja samalla on mahdollisuus käydä erilaisissa paikoissa ystäviä tavatessaan.

Olen miettinyt sellaista asiaa, että jos minulle sattuisi jokin onnettomuus tai vaikka kuolema - niin missä vaiheessa minut löydetään? En tahdo että lemmikkini jää asuntoon vangiksi jos en enää itse ole tässä maailmassa. Siltä varalta, että kodin ulkopuolella jotakin tällaista tapahtuisi - olen laittanut lompakkooni tiedon, että kotonani tietyssä osoitteessa on lemmikki yksinään.

Tunnen kyllä pari luotettavaa ihmistä, mutta heidän oma terveytensä on jo siinä tilassa, ettei heitä voi vaivata. Pari ystävää on sellaista, jotka eivät halua että heidän luonaan käydään, enkä ole heitäkään kotiini kutsunut. Yksi luotettava ihminen on, mutta hän on jotenkin outo höyryäjä. Sukulaiset ovat hyvin kaukana, eivätkä he käy koskaan luonani.

Olen vienyt tämän asian rukouksessa Jumalalle ja pyytänyt, että edellä mainitut asiat eivät koskaan toteudu negatiivisessa mielessä.

Joku iäkäs julkisuuden henkilö kertoi että hänellä on samaa ikää oleva ystäväporukka, jotka säännöllisesti pitävät yhteyttä vaikka kerran viikossa puhelimitse ja jos ei kohtuullisen ajan kuluessa tule yhteydenottoon vastausta, niin joku tietää olla huolissaan. Tällainen käytäntö olisi varmaan ihan hyvä, kelle se sitten sopii. Onko toisia yksinäisiä joita nämä asiat mietityttävät?
7912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen miettinyt paljonkin. Lemmikilläni on onneksi toinenkin omistaja, mutta hän asuu kaukana toisessa kaupungissa. Soittelemme päivittäin joten uskon että apu saapuu paikalle kohtuullisessa ajassa mikäli minuun ei saa yhteyttä.

Äänestä

Minä mietin nuo asiat selviksi jo vuosia sitten kun jäin yksin asumaan ja päätin että en koskaan ota minkäänlaista lemmikkiä joka sitoisi minut kotiympyröihin. Aikoinaan kun oli vielä perhe koossa oli lemmikkejä hamsterista koiraan, mutta lapsen allergian vuoksi kaikista luovuttiin.

Äänestä

Tässä tulee mieleen muutama idea joissa tavat ja solmia tuttavuuksia:
(ehkä ei sinua kovin kiinnosta mutta joku toinen lukija voi saada kipinän)

Mitähän jos aloittaisit vaikka kirjakerhon tai lenkkeilyporukan?
Tai ehkä kirjastossasi on jo menneillään kirjakerho?
Onhan se hauskempaa kävellä toisen/toisten kanssa vaihteeksi.

Tietysti ryhmämatkat lähikaupunkeihin ovat vaihtoehto ja eri harrastusten puitteissa tapahtuvat kokoontumiset.
Noissa kaikissa on parasta että voi osallistua kun itselle sopii, ilman mitään pakotteita tai paineita.

Äänestä
  • Rastin saa vetää seinään jos onnistuu esim lenkkeilyseuraa löytämään. Itse en siinä ole onnistunut vaikka muutaman kerran olen lenkkiseuraa kysellyt esim facessa paikallisessa puskaradiossa. Ei kiinnostanut ketään.

    Äänestä

Löysin vauva.fi sivustolta tuon alla olevan kirjoituksen, vuodelta 2020. Siinä jokunen aiheeseen liittyvä idea.

"Olen yksinäinen vanhus. Samanlaisia ovat kaikki ystävänikin. Olemme sopineet keskenämme, että joku meistä aina ottaa kaverin lemmikit, kun aika jättää.

Keittiön oveen olemme jokainen teipanneet ohjeet viranomaisia varten, jotka kuolemamme jälkeen tulevat kotiimme.

Pitäkää lemmikkien omistajat aina useampi täysinäinen vesiastia ja kuivaruokakulho kotonanne, jos asutte yksin.

Nuorillekin voi tulla äkkilähtö esim liikenneonnettomuudessa."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen jo keski-iän ohittanut ihminen. Ystäviä ja tuttavia on riittävästi.. Asun yksin lemmikkini kanssa. Tapaamme useimpien ihmisten kanssa kodin ulkopuolella, koska moni muukin asuu ahtaasti ja haluaa pitää oman asunnon ihan vaan omana alueenaan. On vaivattomampaa tavata kodin ulkopuolella ja samalla on mahdollisuus käydä erilaisissa paikoissa ystäviä tavatessaan.

Olen miettinyt sellaista asiaa, että jos minulle sattuisi jokin onnettomuus tai vaikka kuolema - niin missä vaiheessa minut löydetään? En tahdo että lemmikkini jää asuntoon vangiksi jos en enää itse ole tässä maailmassa. Siltä varalta, että kodin ulkopuolella jotakin tällaista tapahtuisi - olen laittanut lompakkooni tiedon, että kotonani tietyssä osoitteessa on lemmikki yksinään.

Tunnen kyllä pari luotettavaa ihmistä, mutta heidän oma terveytensä on jo siinä tilassa, ettei heitä voi vaivata. Pari ystävää on sellaista, jotka eivät halua että heidän luonaan käydään, enkä ole heitäkään kotiini kutsunut. Yksi luotettava ihminen on, mutta hän on jotenkin outo höyryäjä. Sukulaiset ovat hyvin kaukana, eivätkä he käy koskaan luonani.

Olen vienyt tämän asian rukouksessa Jumalalle ja pyytänyt, että edellä mainitut asiat eivät koskaan toteudu negatiivisessa mielessä.

Joku iäkäs julkisuuden henkilö kertoi että hänellä on samaa ikää oleva ystäväporukka, jotka säännöllisesti pitävät yhteyttä vaikka kerran viikossa puhelimitse ja jos ei kohtuullisen ajan kuluessa tule yhteydenottoon vastausta, niin joku tietää olla huolissaan. Tällainen käytäntö olisi varmaan ihan hyvä, kelle se sitten sopii. Onko toisia yksinäisiä joita nämä asiat mietityttävät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu