KUMMITUKSET OVAT DEMONEITÄ, EI KUOLLEITA IHMISIÄ

Raamatttu kertoo selvästi ettei kuolleet ihmiset voi kummitella, eikä heillä ole enää mitään osuutta auringon alla. Mutta....kummituksia todella on olemassa. Mitä ne ovat? Raamattu kertoo vihjaten myös tämän, ja erityisesti prpfeetta Ellen Whiten kautta on kerrottu mitä ne ovat(youtube: suuri taistelu). Kummitukset, eli vainajahenget ovat pahoja henkiä, demoneita, eli langenneita enkeleitä, joiden johtaja on itse paholainen Lucifer-Saatana. Ja ne ovat vaarallisia. Hyvin monet spiritismin tielle harhautuneet ovat ajautuneet rikollisuuteen, saatananpalvontaan , itsemurhaan .....
7610
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei kannata uskoa kaikkea, mitä lukee.

Äänestä

Mustassa raamatussa kuvataan manauksia joissa demoni ottaa ihmisen hahmon suorittaakseen manaajan haluaman teon luultavasti pahan teon. Onko kukaan rakastellut kummitus demonin kanssa? Aamulla jo kadonnut.

1Äänestä

Niinkö todella sanoo Raamattu? Mitäpä jos ensin kuitenkin kysytään kirjalta itseltään.

1.Samuelin kirja (28:3 - 28:14)
28:3 Samuel oli kuollut, ja koko Israel oli pitänyt hänelle valittajaiset; ja he olivat haudanneet hänet hänen kaupunkiinsa Raamaan. Ja Saul oli toimittanut pois maasta vainaja- ja tietäjähenkien manaajat.
28:4 Ja filistealaiset kokoontuivat, ja he tulivat ja leiriytyivät Suunemiin. Niin Saulkin kokosi koko Israelin, ja he leiriytyivät Gilboaan.
28:5 Mutta kun Saul näki filistealaisten leirin, peljästyi hän, ja hänen sydämensä vapisi kovin.
28:6 Ja Saul kysyi Herralta, mutta Herra ei vastannut hänelle, ei unissa, ei uurimin eikä profeettain kautta.
28:7 Niin Saul sanoi palvelijoillensa: "Etsikää minulle joku vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki, niin minä menen hänen luoksensa ja kysyn häneltä". Hänen palvelijansa vastasivat hänelle: "Katso, Een-Doorissa on vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki".
28:8 Silloin Saul teki itsensä tuntemattomaksi, pukeutui toisiin vaatteisiin ja lähti matkalle, mukanansa kaksi miestä. He tulivat yöllä vaimon luo, ja hän sanoi: "Ennusta minulle vainajahengen avulla ja nostata minulle se, jonka minä sinulle sanon".
28:9 Mutta vaimo vastasi hänelle: "Sinä tiedät kyllä, mitä Saul on tehnyt, kuinka hän on hävittänyt vainaja- ja tietäjähenkien manaajat maasta. Miksi virität minulle ansan tuottaaksesi minulle kuoleman?"
28:10 Niin Saul vannoi hänelle Herran kautta ja sanoi: "Niin totta kuin Herra elää: tästä asiasta ei sinulle tule mitään syytä".
28:11 Vaimo kysyi: "Kenen minä nostatan sinulle?" Hän vastasi: "Nostata minulle Samuel".
28:12 Mutta kun vaimo näki Samuelin, huudahti hän kovalla äänellä. Ja vaimo sanoi Saulille: "Miksi olet pettänyt minut? Sinähän olet Saul."
28:13 Kuningas sanoi hänelle: "Älä pelkää. Mitä sinä näet?" Vaimo vastasi Saulille: "Minä näen jumal'olennon nousevan maasta". >> Jakeen lisätiedot
28:14 Hän kysyi häneltä: "Minkä näköinen hän on?" Vaimo vastasi: "Vanha mies nousee ylös, viittaan verhoutuneena". Niin Saul ymmärsi, että se oli Samuel, ja kumartui kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta.

Äänestä

Valokuvin tunnettu henkiolento ihmisen hamossa on Florence Cookkin manaama Katie King mitä yritti tarkkaan valvotusti omassa kotonaan ratkaista arvostettu tiedemies Edward William Cox. Manaus paljastui tempuksi vuosia myöhemmin yllättäen tuntemattoman naisen tunnustaessa Edwardtille olevansa Katie King. Se selitys kelpasi Edwardille

Äänestä

Hyvä henkimaailma on ilmentynyt minulle esim. kuolleena isänäni, jonka kuvasin siis henkiolentona. Tämä on tosi. Kuvaan muutenkin näitä ja erilaisia ilmiöitä. Niitä tulee jopa kännykkäkuviin. Alusta asti ne herättivät minussa suurta iloa ja löytämisen riemua. Joten kai ne kokivat sen luvaksi jäädä elämääni.
Henkimaailmassa on niin paljon erilaisia tyyppejä. Valkoisissaan ilmentyvät koen ainakin itse hyviksi hengiksi. Mustiinsa kätkeytyneitä henkiä en näe ollenkaan, niitäkin sanotaan olevan. Ns. varjoihmisiä olen kuvannut mm. Turun Linnassa. Henkien esiin saamiseen liittyy jotenkin sähkömagneettinen energia. Onko sen korkea pitoisuus itse kokijassa ja vastaako henkimaailma siihen jotenkin, en tiedä vielä.
Mutta kiinnostavaa, eikö totta.

Äänestä

Niin, heti uudessa testamentissa Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen ym sidosryhmilleen 40 päivää. Kristillisen kirkon piirissäkään ei olla yksimielisiä kummittelusta, ortodoksit uskoo vähintään tuohon 40 päivään jonka jälkeen pidetään panihida, vainajan muistopalvelus.

Haluaisin uskoa kummituksiin mutta ilmeisesti kummitukset eivät halua uskoa minuun, kun en ole 43 ikävuoteen mennessä todistanut ainuttakaan. Totuutta ei tiedä kukaan mutta ainakin kristinuskoisen kirkon dogmatiikka sulkee niin paljon asioita ja ilmiöitä ulos, että se ei ainakaan ole koko totuus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamatttu kertoo selvästi ettei kuolleet ihmiset voi kummitella, eikä heillä ole enää mitään osuutta auringon alla. Mutta....kummituksia todella on olemassa. Mitä ne ovat? Raamattu kertoo vihjaten myös tämän, ja erityisesti prpfeetta Ellen Whiten kautta on kerrottu mitä ne ovat(youtube: suuri taistelu). Kummitukset, eli vainajahenget ovat pahoja henkiä, demoneita, eli langenneita enkeleitä, joiden johtaja on itse paholainen Lucifer-Saatana. Ja ne ovat vaarallisia. Hyvin monet spiritismin tielle harhautuneet ovat ajautuneet rikollisuuteen, saatananpalvontaan , itsemurhaan .....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu