"Elokuvissa/televisiosarjoissa on usein tärkeitä sanomia."

Sarjan "pieni talo preerialla" ensimmäisen tuotantokauden kuudes jakso. Suosittelen katsomaan. Erittäin tärkeä sanoma aikakaudesta riippumatta. Sanoisin, että pätee eritoten nykyaikaan.

*spoileri-varoitus*
Iäkäs nainen ei ikuisuuksiin ollut nähnyt omia lapsiaan. Hän ei edes tiennyt, onko oma poikansa, joka lähti sotaan 15 vuotta aiemmin, elossa vai kuollut. Ei kirjeitä häneltä, ei yhteydenpitoa. Muut sukulaiset lähettivät kirjeitä vain noin kerran vuodessa. Ei tapaamisia. Jopa 1800-luvulla erittäin itsekästä. Nainen päätti lavastaa kuolemansa, jotta näkisi perheensä ja lapsensa edes vielä kerran, ennen oikeaa kuolemaansa. Hän olisi kuollut yksin.

En muistanut kyseisestä sarjasta enää paljoa, katsoin viimeksi lapsena, kunnes nyt pitkästä aikaa näin tämän jakson ja päätin jälleen katsoa koko sarjan tuotannon, aloittaa ns. "maratonin".

Tämän jakson tarina kosketti sydäntä. Mielestäni hyvin tärkeä opetus ja sanoma, aikakauteen katsomatta. Ei siis kuoleman lavastaminen, vaan läheisistä/suvusta huolehtiminen. Jos olette nähneet jakson, mitä mietteitä? Tulkaahan toki myös keskustelemaan sarjan muista opettavaisista jaksoista ja ajatuksistanne :)
Pyydän asiallista kommentointia.

Linkki yhteen tämän jakson kohtaukseen:
https://youtu.be/aOzTsFhDBX4?si=TIF6fJmUUJKMhr-K
0315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sarjan "pieni talo preerialla" ensimmäisen tuotantokauden kuudes jakso. Suosittelen katsomaan. Erittäin tärkeä sanoma aikakaudesta riippumatta. Sanoisin, että pätee eritoten nykyaikaan.

*spoileri-varoitus*
Iäkäs nainen ei ikuisuuksiin ollut nähnyt omia lapsiaan. Hän ei edes tiennyt, onko oma poikansa, joka lähti sotaan 15 vuotta aiemmin, elossa vai kuollut. Ei kirjeitä häneltä, ei yhteydenpitoa. Muut sukulaiset lähettivät kirjeitä vain noin kerran vuodessa. Ei tapaamisia. Jopa 1800-luvulla erittäin itsekästä. Nainen päätti lavastaa kuolemansa, jotta näkisi perheensä ja lapsensa edes vielä kerran, ennen oikeaa kuolemaansa. Hän olisi kuollut yksin.

En muistanut kyseisestä sarjasta enää paljoa, katsoin viimeksi lapsena, kunnes nyt pitkästä aikaa näin tämän jakson ja päätin jälleen katsoa koko sarjan tuotannon, aloittaa ns. "maratonin".

Tämän jakson tarina kosketti sydäntä. Mielestäni hyvin tärkeä opetus ja sanoma, aikakauteen katsomatta. Ei siis kuoleman lavastaminen, vaan läheisistä/suvusta huolehtiminen. Jos olette nähneet jakson, mitä mietteitä? Tulkaahan toki myös keskustelemaan sarjan muista opettavaisista jaksoista ja ajatuksistanne :)
Pyydän asiallista kommentointia.

Linkki yhteen tämän jakson kohtaukseen:
https://youtu.be/aOzTsFhDBX4?si=TIF6fJmUUJKMhr-K

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu