Pystyykö yliopiston ohella käymään iltaisin töissä?

Minulla alkaa nyt syksyllä englannin opinnot yliopistossa ”päiväopetus” muodossa. Haluaisin käydä iltaisin töissä. Onkohan enään 16 jälkeen pakollisia luentoja/oppitunteja?
11535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vähän aikaa ja sen jälkeen opinnot alkavat kärsiä.

Äänestä

Suosittelen ehdottomasti, että käynnistät nyt opinnot ensin kunnolla ja keskityt opintoihin täysillä mieluiten koko ensimmäisen vuoden. Siinä näet samalla, mihin muuhun aika ja voimavarat riittävät jatkossa.


Kielten opinnoissa on alussa paljon läsnäolopakollista opetusta. Vaikka opetus on yleensä klo 8-16, tarvitset aikaa myös itsenäiseen opiskeluun. Moneen muuhun alaan verrattuna kielten opiskelu on sitovaa ja paljon työtä teettävää. Jossain vaiheessa sinun pitää opiskella tai olla työssä myös englanninkielisessä maassa.

Sitten kun on töissä opiskeluaikana, yliopistossa ei voi koskaan vedota työkiireisiin. Työstä ei puhuta, paitsi opiskelijat keskenään. Moni käy töissä silloin tällöin, mieluiten alaan liittyvissä, kuten opetus, mutta se ei ole aloittelevan opiskelijan juttu.

Intoa ja menestystä opintoihin!

Äänestä

Ei voi käydä töissä opintojen ohella...
Eikä kannata.

Äänestä

on tehtävä valintoja. Jos halu on menestyä opiskelussa ja ymmärtääkin jotain mitä opiskelee niin samanaikainen töissä käyminen varmuudella huonontaa opinnoissa menestymistä. Opinnot helposti myös venyvät. Kyse on siitäkin arvostaako opintojansa. Harraste opiskeleminen on karhunpalvelus itselle.

Äänestä

Nykyään opiskeluaika yliopistossa on rajoitettu. Maisteriksi pitäisi valmistua nois viidessä vuodessa, sitä aikaa ei voi ilman painavaa syytä venyttää monta vuotta menettämättä opiskeluoikeuttaan. Painava syy ei ole ainakaan työssäkäynti.

Työssäkäynti valitettavasti syö voimavaroja ja aikaa opiskelulta. Vaikka osa käy töissä, niin ensimmäinen ajatus opiskelua alkaessa ei työssäkäynti voi olla. Yleensä töitä tehdään loma -aikoina. Kieltenopiskelijat käyttävät kuitenkin loma-ajat usein ulkomaan oleskeluun.

Ennen vanhaan, kun opiskeluoikeutta ei ollut rajoitettu ajallisesti, opiskeltiin maisteriksi vaikka 10 vuotta ja enemmänkin. Enää se ei käy. Toisaalta hyvin hidas opiskelu saattaa pudottaa opintotuelta ja työssäkäynti osaltaan voi pienentää opintotukea.

Kaiken kaikkiaan, aloita opinnot täysillä. Katso sitten, mihin muuhun aika ja voimavarat riittävät.

Äänestä

Pystyy. Aika leppoisaa siellä on opiskelu. Paljon voi suorittaa etänä ja tai pelkästään tenttimällä.

Äänestä
  • Varmaan jotain filosofiaa ja valtiotiedettä voi suoritella sivumennen. Englannin opiskelijan pitäisi kuitenkin jotain oppiakin, siis ihan käytännön osaamista. Enkun opettajaksi ei mennä etäillen.

    Äänestä

otat lainaa ja opiskelet nopeasti tutkintosi valmiiksi.

Äänestä

Yliopistotasolla oppiminen tapahtuu käytännössä "omalla ajalla" ei suinkaan läsnäolopakko-luennoilla. Niillä luennoilla vain tehdään muistiinpanot, joita sitten luetaan tenttiin muun materiaalin ohella täysillä.

Harjoitustyöt, esseet yms, tehdään "omalla ajalla" ja läsnäolotunneilla annetaan vain ohjeistus ja esitetään valmiit harjoitustyöt.

Voisin kuvitella, että kieliä opiskellessa tämä "omalla ajalla" oppiminen korostuu entisestään.

Äänestä

Kun itse opiskelin yliopistossa kieliä, nyrkkisäännöksi sanottiin, että sopiva työskentely viikossa on noin 20 tuntia opetukseen osallistumista ja toiset 20 tuntia itsenäistä opiskelua "omalla ajalla".

Äänestä

Yliopistossa ei ole mitään pakollista, koko yliopisto on vapaaehtoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulla alkaa nyt syksyllä englannin opinnot yliopistossa ”päiväopetus” muodossa. Haluaisin käydä iltaisin töissä. Onkohan enään 16 jälkeen pakollisia luentoja/oppitunteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu