Kamala Harrista pukkaa ehdokkaaksi.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Suomen Media on ollut pitkään Suomettunut Bidenin kunnosta. Jo viime vaaleissa Biden oli dementoitunut vanhus jota avustajat vei kuin pässiä narusta. Bidenille kaatuilu on ihan normaalia, on jutellut muka viime aikoina vuosia sitten kuolleille henkilöille. Eksyy puhujakorokkeelle, katseesta näkee ettei Presidentti tiedä missä on.
Sama Suomettumimen oli Kekkosen kanssa. Nyt Bidenin työkyvyttömyydestä on oltu hiljaa, ettei pelata Putinin tai Trumpin pussiin. Nyt kun Biden on saatu jättäytymään pois vaaleista niin voidaan puhua dementoituneesta vanhuksesta.
Onko Bidenilla kykyä edes hoitaa tehtäväänsä loppuun vai joutuuko luopumaan tehtävästä lähiaikoina?
Se on vähän kuin Kekkosen kanssa että joku käy kohta hakemassa eroamisen allekirjoituksen Bidenilta Presidentin virasta. Ikuiseksi arvoitukseksi jää ymmärsikö hän eroavansa vai kirjoittiko nimen kun nimmaria pyydettiin.
Voittaapa demokraatti tai republikaani vaalit, on lopputulos se,että presidentti on kamala.
Samoin kävi Suomessa, kamala jeppe valittiin.
Trummpi on hyvä presidentti, Kamala on yhtä kamala kuin se Obama vai mikä apina se oli.
Buahahaa, kunnon kolho. Mitä kuuluu kolho?
Tytti Tuppurainen X:ssä. ”Luoja meitä varjelkoon”. Olisko kannattanut vähän funtsii ensteks ennen kun lähtee puuttumaan kahden venäläisen konfliktiin.
Kamala on kamalan paljo peremman näköinen kuin tuo saatanan ruma trumppi.
Trump ja perussuomalaiset on Jumalan lahja ihmiskunnalle.
Nimenomaan ja sinäkin oisit aikoinasi saanut lentää lakanoille.
kamala eikö se tee historiaa ja oivallinen sauam
eka musta nainen vara pressa
ja tuosta hyvä ponkaista pääkalon paikallekin, oikeustiede tohtori, syyttäjä, oikeusministeri ym. taustaa ja puolisokin juristi
eli turmpin pahin painajainen..
Kamala tarkoittaa Intiankielessä lootuksen kukkaa ja tulipa kenestä muusta kuin Trumpista jenkkien pressa on parempi kaikille.
Trumppi oli pannut maksullista naista, ja silloin nainen huomasi, sillä on vain tumppi.
Ja tämän seurauksena olet homoseksuaali?
Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue.
Demarit ovat aivan yhtä tyhmiä sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Onneksi Sannaa ei kaipaa enää kukaan.
Sanna pitäisi päästä Yhdysvaltojen presidentiksi - osaisi järjestää Valkoiseen taloon oikein kunnon bileitä.