Kylmä SEO tuloo, ei paikkaa viisahille!

Toivottavasti uudet yrittäjät ovat tarkkana eivätkä missään tapauksessa riskeeraa yritystä sillä että mahdollistaisivat könnäri sakille paikan jolla taas karkotetaan maksavat asiakkaat.
Edellisen yrittäjän bisnes kaatui tähän mölysakkiin kun asiakkaat äänestivät jaloillaan.
371784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eikö eläkeliitto tai Aijoos voisi keksiä jotain tekemistä noille maleksioille? Näyttävät huonoa esimerkkiä nuorille!

Äänestä
  • R-kioski oli lisännyt pöytiä ja tuolia joutilaille.

    Äänestä

  • 80 - 90 -luvuilla myös nuoret istuivat huoltoasemien baareissa ja juttelivat, kahvittelivat ja polttivat tupakkaa.

    Äänestä

Näitä eläke ukkoja on joka paikassa aivan harmiksi asti, eilen menin Ideaparkissa suutariin, nii oviaukossa seisoi kolme äijää, jotten meinannut sisälle päästä.

Äänestä
  • Eikö noille eläkeläisille saada mitään? Ennen sentään pyörivät omilla tonteillaan syytinkiläisinä ja eivät häirinneet meidän normaalien ihmisten elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Eikö noille eläkeläisille saada mitään? Ennen sentään pyörivät omilla tonteillaan syytinkiläisinä ja eivät häirinneet meidän normaalien ihmisten elämää.

    Ai ai!!! Tulee se sinustakin aikaamyöten eläkeläinen!! Muistappas sitten kiertää vain ja ainoastaan kotinurkissa!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ai ai!!! Tulee se sinustakin aikaamyöten eläkeläinen!! Muistappas sitten kiertää vain ja ainoastaan kotinurkissa!

    On kyllä eläkkeelle tiedossa muutakin tekemistä kuin vaharata ihimisiä ärrän edes.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    On kyllä eläkkeelle tiedossa muutakin tekemistä kuin vaharata ihimisiä ärrän edes.

    Näköjään joku käy joka päivä eläkeläiset laskemassa ärrällä, mitä jos menisit välillä töihin äläkä koko ajan marise olemattomia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Eikö noille eläkeläisille saada mitään? Ennen sentään pyörivät omilla tonteillaan syytinkiläisinä ja eivät häirinneet meidän normaalien ihmisten elämää.

    Teistäkin tuloo eläkelääsiä!

    Äänestä

  • 🤬🤬🤬

    Äänestä

Joo ei niille mitään voi Seinäjoen torilla niitä istuu aamusta iltaan ei viitsi jäätelölle mennnä

Äänestä

Kauhavan ärrä on ainakin pannassa. Ja power. Siinä kyyläävät sakilla.

Äänestä

Kauhavan vanhusneuvoston tulisi nyt nopeasti toimia ja ottaa nämä katueläkeläiset huostaan! Tavalliset ihmiset kärsii

Äänestä

Ainakin kaksi nykyistä valtuutettuakin näkyy tuossa porukassa viihtyvän.

Äänestä
  • Onpa taas jutut aloittajalla ei vissiin omaa elämää

    Äänestä

  • Niinon ruotsala ja kankaansyrjät.hempalla on hyvä emäntä kotona niin tuollainen jätti hyvän vaimon.marjaleena o mukava ihminen.kyl oli ihmeelliset vaali kahvitukset kupeessa isäntä pyörii navetan nurkalla.eikä ollu ihmisten kans.må puhun totta.

    Äänestä

  • Puivat kylän asiat kuten kuuluu koska päättäjistä ei siihen ole

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niinon ruotsala ja kankaansyrjät.hempalla on hyvä emäntä kotona niin tuollainen jätti hyvän vaimon.marjaleena o mukava ihminen.kyl oli ihmeelliset vaali kahvitukset kupeessa isäntä pyörii navetan nurkalla.eikä ollu ihmisten kans.må puhun totta.

    Mäkin oon ihmetellyt kuinka oot elämääsi elänyt vissiin vahtaamalla toisten elämää

    Äänestä

On siinä muitakin joutilaita kun eläkeläiset esim. tämä täyspäiväisen poika ja sitten se pullero hansfree korvassa ........on varmasti tärkee tyyppi sekin

Äänestä
  • Joo tiedottaa välittömästi toisille ketkä syystä tai toisesta ei päässyt paikalle jos näkyy jotain uutta ja ihmeellistä.

    Äänestä

Olihan siitä, että jokin toinen taho neuvottelee rakennuksesta. Kai ne sitten sen äijien päiväkerhon siihen taas avaa.

Äänestä
  • Kun gulffi lopetti ja viisastenkerho joutui etsimään korvaavaa tilaa niin eikös silloin ollut väistötila ehdokkaana vahvasti Kirkkiksen kiinteistö.
    Miksiköhän se jäi toteutumatta, siinähän olisi ikkunat moneen suuntaan, hyvä seurata ihmisiä, ei olisi liiketoimintaa joka häiriintyisi möykkäporukasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kun gulffi lopetti ja viisastenkerho joutui etsimään korvaavaa tilaa niin eikös silloin ollut väistötila ehdokkaana vahvasti Kirkkiksen kiinteistö.
    Miksiköhän se jäi toteutumatta, siinähän olisi ikkunat moneen suuntaan, hyvä seurata ihmisiä, ei olisi liiketoimintaa joka häiriintyisi möykkäporukasta.

    Tämä olisi hyvä ehdotus. Eläkeläiset saataisiin suljettua sinne häiritsemästä normaaleja ihmisiä. Voisiko joku senioriyhdistys ottaa tämän vastuulleen?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kun gulffi lopetti ja viisastenkerho joutui etsimään korvaavaa tilaa niin eikös silloin ollut väistötila ehdokkaana vahvasti Kirkkiksen kiinteistö.
    Miksiköhän se jäi toteutumatta, siinähän olisi ikkunat moneen suuntaan, hyvä seurata ihmisiä, ei olisi liiketoimintaa joka häiriintyisi möykkäporukasta.

    Nehän istuu ny abcllä koko päivän ruotsala ja kankaansyrjät moni muu.ruotsala hankkii sinne harmonikka miehiä soittamaan pihalle.miks ei nättykuoroa käsketä.laulamaan.terassille.ruotsals saa soittaa mun opelle.satulle.

    Äänestä

Ihramahaäijät vahtaa kieli pitkällä kun saavuttamatonta lihaa menöö keikkuen ohi.

Äänestä

Ei vaan seiso enää

Äänestä

On se vaan ärrälläkin kaamia edustus kun vetelehtijäsakkia on molemmin pualin ovia

Äänestä

Hyvä, kun tulee polttoaineen hinnoille kilpailua. Ette vissiin pässit tajua. Ja hyvä, kun on kylmä asema.

Äänestä
  • Kilpailu on hyvä ,tervetullutta, mutta kyllä se kylmäasemakin kärsii siitä jos äijäkööri istuu pihakalusteiilla arvioimassa asiakkaita ääneen naurun räkätyksellä säestäen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kilpailu on hyvä ,tervetullutta, mutta kyllä se kylmäasemakin kärsii siitä jos äijäkööri istuu pihakalusteiilla arvioimassa asiakkaita ääneen naurun räkätyksellä säestäen.

    Oot sä sakia ei voi muuta sanoa.

    Äänestä

Otakaa ny hyvät yrittjäjät opiksi ei nuo puliveivarit ole teille hyväksi.

Äänestä

Toivottavasti tulis kahvilakin sais töitä mullekin.

Äänestä

Juu ei sinne ärrälle vaan enää viitsi mennä.
Aina on jotain ukkoja siinä porraspääs pällistelemäs.
Saahan ne kaikki samat "eväät" muualtakin että käyn sitte muualla.
Saa nähdä kuinka kauan tuo pysyy vielä Kauhavalla kun väki vähenee.
Alavudelta R-kiska lähti lopullisesti ja muitakin on listattu

Äänestä
  • Kyllä teillä on ongelmat jesus sentään. Kauhava kuollut paikka ollut jo pitkään jos joku istui jossain on maailman loppu.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kyllä teillä on ongelmat jesus sentään. Kauhava kuollut paikka ollut jo pitkään jos joku istui jossain on maailman loppu.

    Vähän niinkuin kiihdytyskisat,kauhea meteli nytkin ja puhelimessa ei saa puhuttua. Luulisi muutamaa valittajaa hävettävän moiset valitukset. Jatkakaa kisoja samaan malliin ja enemmän vain👍

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Vähän niinkuin kiihdytyskisat,kauhea meteli nytkin ja puhelimessa ei saa puhuttua. Luulisi muutamaa valittajaa hävettävän moiset valitukset. Jatkakaa kisoja samaan malliin ja enemmän vain👍

    Kauhava on niin vitun kuollut kylä ettei toista.

    Ei mitään tapahtumia.

    Alahärmä sen kun pöhisee joka kuukausi.

    Äänestä

Joko vanhoolle on löydetty jotain viriketoimintaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toivottavasti uudet yrittäjät ovat tarkkana eivätkä missään tapauksessa riskeeraa yritystä sillä että mahdollistaisivat könnäri sakille paikan jolla taas karkotetaan maksavat asiakkaat.
Edellisen yrittäjän bisnes kaatui tähän mölysakkiin kun asiakkaat äänestivät jaloillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu