Mahdi Alcheikh, 42, tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta 4 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen.
Uimahallissa tapahtunutta
Anonyymi-ap
351371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Paljonkohan saavat äärioikeistolaiset, jotka tappavat lapsia ?
Missä niin?
Oulussa 86-vuotiaan naisen raiskannut Nahom Hagos, 27, joutuu jälleen vankilaan.
Hagos raiskasi puolustuskyvyttömän vanhuksen kerrostalon pyykkituvassa lokakuussa 2019. Oulun käräjäoikeus tuomitsi hänet 4,5 vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä raiskauksesta alkuvuonna 2020.
Ensikertalaisena Hagos istui rangaistuksestaan puolet, eli 2 vuotta ja 3 kuukautta. Hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen tammikuussa 2022.
Vapauduttuaan Hagos rikkoi toistuvasti ehdonalaisen valvonnan määräyksiä. Hän muun muassa laiminlöi valvontatapaamisensa ilman hyväksyttävää syytä.
Rikosseuraamuslaitoksen Oulun yhdyskuntaseuraamustoimisto teki Hagosista poliisille virka-apupyynnön maaliskuussa, kun mies oli ollut vapaalla jalalla vain kaksi kuukautta.
Asiaa käsiteltiin vuotta myöhemmin Oulun käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaati, että Hagosin jäännösrangaistuksesta määrätään täytäntöönpantavaksi 14 päivää.
Syyttäjän mukaan miehen toiminta osoitti ilmeistä piittaamattomuutta rangaistuksen asianmukaisesta suorittamisesta.
Vetosi kielitaidottomuuteen
Hagos kiisti syyttäjän vaatimuksen.
Hän myönsi rikkoneensa ehdonalaisen vapauden valvonnan määräyksiä, mutta ei pitänyt rikkomuksiaan erityisen vakavina tai törkeinä, ja piti kohtuuttomana sitä, että joutuisi vielä vankilaan.
Hagos vetosi huonoon kielitaitoonsa. Hän väitti, ettei ollut välttämättä täysin ymmärtänyt ehdonalaisen valvontaan kuuluvia velvollisuuksiaan. Oikeus ei uskonut väitettä.
Oulun käräjäoikeus katsoi, että lukuisat laiminlyönnit huomioiden asiassa on kokonaisuutena arvioiden erityiset syyt määrätä 14 päivää jäännösrangaistusta pantavaksi täytäntöön.
Hagos valitti päätöksestä hovioikeuteen vaatien, että vaatimus jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöönpantavaksi hylätään tai että jäännösrangaistuksesta määrätään täytäntöönpantavaksi vähemmän kuin 14 päivää.
Rovaniemen hovioikeus ei tuoreella päätöksellään myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa.
Raiskasi väkivalloin
Nahom Hagos saapui käräjäoikeuteen kommandopipossa. ALEKSANTERI PIKKARAINEN
Hagos kohtasi 86-vuotiaan vanhuksen pyykkituvassa 14. lokakuuta 2019. Tuolloin 22-vuotias mies raiskasi naisen teräaseella uhaten ja väkivaltaa käyttäen.
Uhrilta muun muassa murtui kylkiluu.
Iäkäs uhri sai vammoistaan huolimatta ilmoitettua teosta eteenpäin omaiselleen. Omainen soitti asiasta hätäkeskukseen.
Poliisi otti parikymppisen raiskaajan kiinni kerrostalon lähettyviltä pian teon jälkeen.
Mies oli asunut kyseisessä rappukäytävässä vain vähän aikaa. Tapaus aiheutti tuoreeltaan turvattomuuden tunnetta oululaisessa kerrostalossa.
Voi ei! On ollut taas huono tulkki kun ei ole Nahom ymmärtänyt mitään....
Nainen on alempiarvoinen, sellaiseen kasvatetaan joitakin ihmisiä.
Sitä sattuu.
Hmmm....
Ei ole kotoutunut, ei.
Ja sitten ihmetellään mistä "rasismi" johtuu. Ei rasismia ole vaan vihaa raiskaajia kohtaan ja sitähän tässä viime vuosina on uutisoitu. Valitettavasti kohusta kärsii myös kunnolliset maahanmuuttajat.
Luultavasti noin.
On tekijä kuka hyvänsä niin 4v on naurettava tuomio lapsen raiskaamisesta.
Meidän täytyy olla suvaitsevaisia ja ymmärtää, että se kuuluu heidän kulttuuriinsa...
Tekijä on jo vapaalla jalalla. Vaihtanut Facebook profiilinsa nimeä uutisoinnin jälkeen.
Purra " Olisin ampunut lapsi pakolaisen sen jos olisi ollut ase kädessä ja nauranut sen päälle.
Kuspiä taas asialla, kurja!
Älkää ihmetelkö kun suomalaiset alkavat noiden kimppuun käymään.
Sanna toivottaa kädestä pitäen nämä tervetulleiksi.
Ei vaan Orpo, koska heillä on vastaanottokeskus pisnes perheessä .
No hyvä jos demareille kelpaa Ruanda malli.
Hyvä jos demarit hyväksyvät käännytyslain...
Ruanda malli ei kelpaa Suomelle, perustuslakivaliokunta joutuu miettimään uudestaan ns. Käännytyslakia kansainvälisen sopimuksen mukaisesti.
Hyvä että asiaa sentään yritetään muuttaa paremmaksi.
Kyllä nyt on äiti ylpeenä pojastaan.
Lyödään ritariksi englannin malliin.
Ja annetaan äänemme PERUSSUOMALAISILLE seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Salvettava tuo venkula, ja passitettava takaisin.
Kemiallinen kastraatio vähintään, jollei veitsi periaatteella pallit halki, ja muklautetaan kulkuskivet pihalle.
Viime kesäkuussa, käsitelty.....
Viime kesäkuussa.
Kopioit jutut ''laatusivustoilta''
Aika köyhää....
Hyss....
.......
Vasemmisto haalii ihmisiä jotka ei sopeudu millään.
Uimahallijutuksi sopiva.
Olin hallissa muutama päivä sitten. Altaassa oli n. 10 henkilöä ja valtavan pistävä hienhaju. Oli tummia ja vaaleita mutta tiedän, että jokaisesta rodusta löytyy haisevia ja haisemattomia kun olen yli 50 v. uimahallissa käynyt. Kerran oli varusmiehiä, silloin vasta haisi. Kuvotti. Kyllä pitäisi olla joku "haistelija" joka ei päästäisi pesemättömiä altaaseen.
Ettet vain olisi itse ollut kyseisen uimahallin suurin haisuli?
höh.....
Sitä muuten aina ihmettelen, ettei heidän omaan nenäänsä se hiki haise. Miten voi ylipäätään olla siinä lemussa? Ehkä tottuu mikä tuntuu oudolta.
Oma haju ei ehkä inhota?